Kirjotan tämän, koska haluan kertoa omani ja ystäväni kokemukset. En yritä provosoida ketään. Jos joku kokee kirjoitukseni jollain tapaa ärsyttäväksi, niin on hyvä ja kirjoittaa vastauksen. En yritä millään tavalla yleistää tai haukkua ammattikorkeakoulussa opiskelevia. Ehkä eniten toivoisin muilta neuvoja, miten tälläisessä tilanteessa pääsee jatkamaan yksin, kun ala on kuitenkin se mitä haluaa opiskellla.
Kun hain ammattikorkeakouluun, kerroin tuttavilleni ja koulussa esimerkiksi opolle, että minua vähän huolestuttaa miten ihmiset siellä käyttäytyvät. Minua neuvottiin olemaan huolehtimatta ja sanottiin, että ammattikorkeakoulussa opiskelevat ovat jo aikuisia. Mietin kuitenkin, että samoin sanottiin kun aloitin lukion. Toisin kävi, lukiolaiset olivat käsittämättömän epäkypsiä ja ilkeitä. Jos oli asiallinen ja ystävällinen, niin sai ties minkälaisen maineen. Jos antoi samalla mitalla takaisin, ei sekään auttanut.
Voiko siis edes ihmetellä, miksi hiukan epäilytti tämä ammattikorkeakoululaisten aikuisuus.
No, ainakaan minun koulussani (pääkaupunkiseudulla luonnonvara-ala) ihmiset ovat aivan ihmeellisen lapsellisia. Olen luonteeltani ystävällinen ja yritän tutustua rauhalliseen tahtiin muiden kanssa. Olen kuitenkin joutunut huomaamaan, että luokallani Vähänkin hiljaiset ja rauhalliset, ehkä hiukan ujot ihmiset, jätetään aivan surutta yksin. Ryhmätöitä varten ryhmityttäessä pyydetään toista olevaan yksin oma ryhmänsä...
Ensin ajattelin, että tämä koskee vain pääkaupunkiseudun ihmisiä (tiedän, yleistin), mutta sitten muistin ystäväni.
Ystäväni on vuoden vanhempi, ja opiskeli vuoden liiketaloutta Itä-Suomessa eikä valitettavasti sielläkään ihmiset yhtään paremmin käyttäytyneet.
Kun hän olisi pyytänyt luokkakavereita syömään, ettei yksin tarvitse istua, lähtivät nämä karkuun. Lapsellisuuden huippu taisi olla mykkäkoulun pitäminen ystävälleni, ja tämä tapahtui jo ensimmäisen viikon aikana.
Toivon, että muilla on ollut positiivisempia kokemuksia.. Onne opiskeluihin !
Kun hain ammattikorkeakouluun, kerroin tuttavilleni ja koulussa esimerkiksi opolle, että minua vähän huolestuttaa miten ihmiset siellä käyttäytyvät. Minua neuvottiin olemaan huolehtimatta ja sanottiin, että ammattikorkeakoulussa opiskelevat ovat jo aikuisia. Mietin kuitenkin, että samoin sanottiin kun aloitin lukion. Toisin kävi, lukiolaiset olivat käsittämättömän epäkypsiä ja ilkeitä. Jos oli asiallinen ja ystävällinen, niin sai ties minkälaisen maineen. Jos antoi samalla mitalla takaisin, ei sekään auttanut.
Voiko siis edes ihmetellä, miksi hiukan epäilytti tämä ammattikorkeakoululaisten aikuisuus.
No, ainakaan minun koulussani (pääkaupunkiseudulla luonnonvara-ala) ihmiset ovat aivan ihmeellisen lapsellisia. Olen luonteeltani ystävällinen ja yritän tutustua rauhalliseen tahtiin muiden kanssa. Olen kuitenkin joutunut huomaamaan, että luokallani Vähänkin hiljaiset ja rauhalliset, ehkä hiukan ujot ihmiset, jätetään aivan surutta yksin. Ryhmätöitä varten ryhmityttäessä pyydetään toista olevaan yksin oma ryhmänsä...
Ensin ajattelin, että tämä koskee vain pääkaupunkiseudun ihmisiä (tiedän, yleistin), mutta sitten muistin ystäväni.
Ystäväni on vuoden vanhempi, ja opiskeli vuoden liiketaloutta Itä-Suomessa eikä valitettavasti sielläkään ihmiset yhtään paremmin käyttäytyneet.
Kun hän olisi pyytänyt luokkakavereita syömään, ettei yksin tarvitse istua, lähtivät nämä karkuun. Lapsellisuuden huippu taisi olla mykkäkoulun pitäminen ystävälleni, ja tämä tapahtui jo ensimmäisen viikon aikana.
Toivon, että muilla on ollut positiivisempia kokemuksia.. Onne opiskeluihin !
Vastaukset 14
Vanhimmat
Noinhan se menee, siellä on ne samat coolit lätkänpelaajat kuin aikaisemmin, ja nörtit. Nörttien asema ei vain enää ole niin huono kuin ennen. Kyllä sielläkin kuitenkin yksin jää, jos ei ole tarpeeksi cool.
ei sitä tarvi olla mikään cool vaan vähän sosiaalisempi vaan. Ihan missä vaan jätetään yksin jos on vaan hiljaa. Jos yrittää vaan tutustua muihin niin ei yksin jää.
mutta oletko ajatellut että tuota sattuu myös ihan oikeitten aikuisten kanssa?
Aina tuollaisia ihmisiä löytyy olivat he sitten 6,- tai 30 vuotiaita.
Itse opiskelen Kajaanissa ja ei täällä ainakaan jätetä ulkopuolelle jos ei itse sinne halua jäädä.
myös yliopistoissa ja jopa työelämässä. Jos olet hiljainen ja varautunut, sinulla on vaikeuksia päästä mukaan porukoihin. Mietipäs itse, miten voisit käyttäytymistäsi muuttaa!Nimim. kokemusta on, mutta itse saanut muutoksen aikaan.
AMK:t ja yliopistot ovat helppoja verrattuna esim. kunnallispolitiikkaan. Aika ämmämäistä käytöstä porukalla. Sekaryhmä on paras mutta heti kun tytöt saavat vallan alkaa keskinäinen saivartelu. Jos olet tyttö(?) ehdotan alan vaihtoa miesvaltaiselle alalle.
Mä itse opiskelen yliopistossa kauppatiedettä, 2 vuotta opintoja takana. Aloitin tänä vuonna amk:ssa insinööriopinnot tavoitteena kaksoistutkinto. Olen pari päivää nyt amk:ssa ollut ja voin sanoa että samanlaista sakkia on kyllä molemmissa. Yliopistolla sukupuolijakauma on puolet ja puolet ja voin sanoa että naisten keskuudessa syntyy niitä kuppikuntia ja arvostellaan muita minkä ehditään sekä yritetään kaikin tavoin osoittaa oma paremmuus. Amk:ssa ekana päivänä tunsin etten kuulu joukkoon ja että mitä nää tyypit oikein on. Kamalia nörttejä, tosi lapsellisia pikkupoikia meidän luokassa mutta on sit ihan fiksujakin tyyppejä. Mun lisäks on yks toinen tyttö miedän luokassa ja poikia/miehiä on n.35. Miehet on paljon välittömämpiä ja nyt jo tuntuu et kaikki otetaan hyvin joukkoon mukaan. Silti itse kyllä ihmettelen yhtä poikaporukkaa jotka puhuu viinasta, seksistä, tietokoneista leffoista ja autoista, syö koko ajan karkkia ja juo limsaa ja painii koulun käytävillä. He joutuvat kaks ekaa viikkoa asumaan asuntovaunussa kun eivät osanneet etsiä asuntoa eikä kukaan heille sitä hankkinut.
Aluksi olin prosessitekniikan opiskelija ja luokka oli yhdessä tekstiililuokan kanssa matematiikassa. Prosessilla oli n.kolmannes tyttöjä, loput poikia. Tekstiili oli täysin naisporukka ja ikäjakauma 20-30. Tekstiilin muijien kälätys ei tauonnut luennon ajaksi ja siitä monesti heille huomautettiin. Porukassa oli muutama kuppikunta ja muutama yksinäinen ja hiljainen. Kuuntelin kerran erään kuppikunnan palaveria jossa kaikki olivat yhtämieltä että erään kanssa ei olla tekemisissä koskaan kukaan meistä. Aivan kuin pikkulapset määräävät ettei sen yhden kanssa leikitä kun sillä on vaikka vääränvärinen paita.
Siirryin myöhemmin koneosastolle. Muutama tyttö ja puolet kevään ylioppilaita ja intti edessä tammikuussa. He kävivät kun kävivät, häiritsivät luentoja, mussuttivat karkkia, limpparipullot heiluivat, harkkatyöt ei valmistuneet, jne.. Siis aivan kuin siellä. Veikkaan poikaporukan olevan menossa inttiin ja viettävät pakollista taukoa muita häiriköiden. Heillä on vielä mahdollisuus vaihtaa alaa. Toivo parasta!
elämään ja ammattiin. Joten älä välitä. Opintojen perimmäisenä tarkoituksena on kypsyttää ihminen siihen, mitä hän tulee tekemään. Jotkut aikuistuva aikaisemmin ja ovat todella kiinnostuneita tulevasta ammatistaan. Toiset ovat enempi hellurei-tyyppejä.
Ne, jotka valikoivat ja ovat olevinaan saavat sen kokea tuntuvasti työelämässä. Ne jotka ovat ujoja, vetaytyvämpiä, olisi hyvä tulla esille pikku hiljaa. Muita ei tarvitse mielistellä.
Työelämässä työnantajat rekrytoivat omaan porukkaansa sopivia ihimisiä. Siksi on toisaalta hyvä, että erilaisia ihmisiä on.. ja jokainen löytää paikkansa.
Älä välitä!
Tokihan se on niin, että ei kukaan tule sinua nurkastasi hakemaan, vaan itse on rohkeasti uskallettava mennä ihmisten luo.
Yliopistoista, ammattikorkeista, yläasteelta, eduskunnasta, keittoloista... kaikista löytyy erilaisia ihmisiä ja jotkut ovat ilkeämpiä, lapsellisempia, nuorempia, kauniimpia, rikkaampia kuin muut. Kaikkien kanssa ei voi eikä tarvitse tulla toimeen. Yleistää ei pitäisi, sillä joka paikasta niitä mukavia ja ei-niin-mukavia ihmisiä löytyy.
Itse opiskelen myös luonnonvara-alaa pääkupunkiseudulla (tai aloitin juuri) ja ainakin meidän luokka vaikuttaa mukavalta. Meitä on siis parikymmentä naisihmistä. Ruokalassa istutaan yhdessä mutta jos joku haluaa itsekseen olla, niin sekin sallitaan. Kaikki yrittävät tutustua toisiin, sillä melkein kaikki ovat uusia täällä.
Olen pistänyt merkille että on joukko ihmisiä jotka eivät kasva koskaan "aikusiksi" vaikka iän puolesta ollaan aikuisia, käytös voi olla aika lapsellista iästä huolimatta niin 18vuotiaalla kuin 40vuotiaalla. Monesti työpaikoillakin varsinkin naisvaltaisilla, kuten hoitoalalla on keskenään hirveää kahnausta, selän takana puhumista, syrjimistä jne. vaikka luulisi jo että työelämässä ollaan "aikuisia". Tämä on ongelma josta ei ikinä tulla pääsemään eroon.
Ensinnäkin, kiitos kaikille jotka vastasivat.
Haluaisin kuitenkin sanoa, että vaikka sanoin tutustuvani ihmisiin rauhalliseen tahtiin, ei se silti tarkoita että istun yksin nurkassa vaan enemmänkin yritän jutella vähän kaikkien kanssa vähän kerrallaan.
Ongelmaksi tosin on muodostunut se, että se olen minä joka tekee aloitteen jutella ja/tai mennä syömään yhdessä tms. Itse olen sitä mieltä, että kun toinen kysyy esim, voinko istua tähän, toinen ei YLEENSÄ kehtaa sanoa, että et.
Tuota on luvassa koko loppuelämä, joten älä stressaa
Kovin paljon on itsestä kiinni löytääkö kavereita. Itse aloitin justiinsa ammattikorkeakoulun pääkaupunkiseudulla, ja paljon olen kavereita löytänyt. Aluksi jännitti, että löytyykö kavereita, mutta jännitys oli turhaa.
Tähän kyllä ratkaisevasti vaikutti oma asenne. Lähdin sillä asenteella, että juttelen kaikkien kanssa, kenellä on kiinnostusta jutella/tutustua, enkä valikoi että "ton kanssa en ainakaan puhu". Viikko oltu nyt koulussa ja hyvin monen kanssa juttu luistaa jo loistavasti. Meidän luokka muutenkin vaikuttaa todella mukavalta ja on hyvä henki. Muutama tyyppi siellä kuitenkin on, jotka ovat hiukan ulkopuolisia. Totuus vain on, että he itse eivät näytä olevan halukkaita tutustumaan muihin. Kukaan ei heitä syrji, heidän vain itse pitäisi uskaltaa avata suunsa. Sen takia olen pyörinyt enemmän näiden tiettyjen sosiaalisten ihmisten kanssa, ja vähemmän hiljaisten kanssa.
Eli oma asenne ja suhtautuminen ovat tärkeimpiä. Ja huom! Omaa aktiivisuutta ja sosiaalisuutta voi kehittää! Itse olin aika ujo ja hiljainen yläasteella ja lukiossa, mutta armeijassa ja nyt on aika eri meininki. Se on helppo alottaa tutustuminen aivan uudessa ympäristössä jossa lähes kaikki ovat samassa tilanteessa!
Oon miettinyt samaa. Aloitin liiketalouden opiskelut vuosi sitten. Ryhmätyöt sun muut pelotti jo etukäteen ja se löydänkö kavereita. Yritin tutustua ihmisiin ja menin juttelemaankin. Jo eka päivänä muodostui pareja/ryhmiä, jotka ovat vieläkin yhdessä ja oikeasti hyviä kavereita. Itse olin aluksi muutaman ihmisen seurassa ja nyt kadun että jätin sen ryhmän muutamaksi päiväksi seuraavalla viikolla. Tutustuin siis muihin mutta siitäkin porukasta minut jotenkin jätettiin taka-alalle. Koskaan en enää päässyt mukaan siihen eka porukkaan ja nyt olen se jolla ei ole ryhmää ja jo keväällä jäi muutama kurssisuoritus saamatta kun en tehnyt ryhmätöitä, vain tentit. Tänään alkoi koulu mutta enpä mennyt kun alkoi ahdistaa. Ilman kavereita koulunkäynti on ihan hirveää ja mahdotonta! Ainakin amk:ssa.. Nyt mietin lopetanko koko koulun vai haenko siirtoa muualle. Tietenkin siinä uudessakin koulussa on jo ehditty ryhmittyä ja olisin taas ulkopuolinen. Toisaalta nyt joissakin kouluissa alkaa jo suuntautumisopinnot ja ehkä niissä on enemmän itsenäisiä töitä? Omassani on vielä pakollisia ammattiopintoja ja paljon ryhmätöitä. Osaako kukaan auttaa?