Sijaismummo?

Hei!
Osaisiko joku sanoa aiheesta mitään? Kuulin ystävältäni, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat olla nk. sijaismummoja lapsille? Onko tälläisiä ihania ihmisiä oikeasti olemassa?
Itse olen yhden lapsen yksinhuoltajaäiti, jolla ei ole mitään hoitoapua lapselle mistään suunnasta... Omat vanhempani elävät, mutta heistä ei minkäänlaista hoito- eikä muutakaan apua ole... Oma äitini vetoaa siihen, että on omansa isoksi kasvattanu, ettei halua enää lapsia vaivoikseen...
En ole apua saanut häneltä edes masennuksen syvällä pohjalla.
Lapsen isä ei ole enää kiinnostunut lapsestaan, eikä täten halua olla tekemisissä meidän kanssa. Hänen vanhempansa eivät myöskään ole kiinnostuneita lapsenlapsestaan.
Tuntuu hirveän pahalle, ettei lapsella ole ketään joka hänen kanssaan oikeasti todella haluaa viettää aikaa... Kukaan ei koskaan soita, että saisko lasta viedä johonkin, tai tavata muutenkaan... Meillä on vain toisemme!
Itse olen nuori äiti, joka on joskus jättänyt elämättä elämästään monta vuotta masennuksen takia, ja toivoisin nyt saavani elääkkin lapsen rinnalla. Lapsi on minulle kaikki kaikessa, mutta tahtoisin myös vapaa-aikaa itselleni... Olla nuorikin ja tehdä muutakin kuin käydä töissä ja olla kotona. Harrastaakkin jotakin..
Kertokaa minkälaista apua pitäisi tilanteeseen hakea? Sijaisperhettä en todellakaan halua!
42599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä tällaisia sijaismummoja joillain kunnilla löytyy! Oletko ajatellut tukiperhettä? Tukiperhe on juuri tällaisia tapauksia varten, joissa sosiaalinen verkosto on "suppea" tai olematon.. Ota yhteyttä kuntasi sosiaalityöntekijään, hän osaa kertoa onko kunnassanne em. perheitä. Tukiperhe ei maksa sinulle mitään. Perheet sopivat yhdessä pelisäännöistä, esim. kuinka usein tapaavat lasta, kuinka kauan lapsi viipyy? Onko yötä tms. Sinä saat aikaa itsellesi, ja lapsesi saa ystävä perheen, jossa hän käy säännöllisesti.

Ja kyse ei ole sijoittamisesta tms. Se on ilmaista apua sinulle ja tyttärellesi! Toivottavasti tärppää =)

Äänestä

Myös ainakin joillain yhdistyksillä on "varamummotoimintaa", eli mummoja/vaareja ja niitä kaipaavia perheitä tuodaan yhteen.

Olisikohan näistä apua (en kyllä muista keskittyikö näiden toiminta vain pk-seudulle)
http://www.isovanhemmat.fi/
www.pienperhe.fi/ (Mummila-projekti)

Äänestä

Tukiperhe voi olla ihan hyvä ratkaisu. Lapsenlapseni ovat viettäneet viikonloppuja ja joskus kesällä muuutaman päivän jaksoja maalaistalossa, jossa hevosia, vuohia, koiria kissoja.

Isä ja isänpuoleiset isovanhemmat eivät mitenkään kuvioissa mukana, minun mieheni kuollut, minulla ollut aivohalvaus, joten apua yksinhuoltajaäidille ei juuri ole ollut.

Lapsille tukiperhe on hyvin rakas ja myös elämänpiiriä avartava (koti kaupungin keskustassa kerrostalossa), pienellä pojalla on hyvä miehen malli, tyttö alkaa olla jo heppahullu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Christina^ kirjoitti:

Hei!
Osaisiko joku sanoa aiheesta mitään? Kuulin ystävältäni, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat olla nk. sijaismummoja lapsille? Onko tälläisiä ihania ihmisiä oikeasti olemassa?
Itse olen yhden lapsen yksinhuoltajaäiti, jolla ei ole mitään hoitoapua lapselle mistään suunnasta... Omat vanhempani elävät, mutta heistä ei minkäänlaista hoito- eikä muutakaan apua ole... Oma äitini vetoaa siihen, että on omansa isoksi kasvattanu, ettei halua enää lapsia vaivoikseen...
En ole apua saanut häneltä edes masennuksen syvällä pohjalla.
Lapsen isä ei ole enää kiinnostunut lapsestaan, eikä täten halua olla tekemisissä meidän kanssa. Hänen vanhempansa eivät myöskään ole kiinnostuneita lapsenlapsestaan.
Tuntuu hirveän pahalle, ettei lapsella ole ketään joka hänen kanssaan oikeasti todella haluaa viettää aikaa... Kukaan ei koskaan soita, että saisko lasta viedä johonkin, tai tavata muutenkaan... Meillä on vain toisemme!
Itse olen nuori äiti, joka on joskus jättänyt elämättä elämästään monta vuotta masennuksen takia, ja toivoisin nyt saavani elääkkin lapsen rinnalla. Lapsi on minulle kaikki kaikessa, mutta tahtoisin myös vapaa-aikaa itselleni... Olla nuorikin ja tehdä muutakin kuin käydä töissä ja olla kotona. Harrastaakkin jotakin..
Kertokaa minkälaista apua pitäisi tilanteeseen hakea? Sijaisperhettä en todellakaan halua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu