Olen ihastuksissani lukenut rotukissojen luonteenpiirteistä. Kuitenkin monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että kissat ovat samanlaisia, rodusta tai rodullisuudesta riippumatta. Tuli mieleen, että jos maksaa rotupennusta sen reilut 500 euroa ja sitten kissa onkin arka sohvantakanaluimija, niin vähän mahtaa harmittaa....
Rotukissan hankinta...
nnnnnnnnnnnnn
141163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Laitan tähän niistä roduista, joista itselläni on kokemusta. Jos haluat tosi sosiaalisen, vilkkaan ja kaikkeen osallistuvan kissan, valitse burma, siamilainen, itämainen tai rex-kissa. Noista burma on "rauhallisin", siamilainen ja rex-kissa (ei karvanlähtöä) voi olla jopa häiritsevän tunkeilevia. Mutta hauskoja kaikki tyynni. Ja taatusti niiden pennutkaan ei piileskele sohvan takana, kun käyt kasvattajan luona niitä katsomassa (elleivät juuri nuku sikeästi).
Rauhallisempia ja pentuna jopa aran tuntuisia voivat olla brittiläinen lyhytkarva, manx-kissa, persialainen ja venäjänsininen.
Puolipitkäkarvarodut on siltä väliltä (Birma, norjalainen metsäkissa, maine coon, ragdoll jne).
Tärkeintä on pennun valinnassa kiinnittää huomio kasvattajan olosuhteisiin ja emon käytökseen. Säälistä ei pidä ostaa koskaan.
on hyvin sosiaalinen kissa ja ei missään tapauksessa aranoloinen. Vieraiden tullessa hyvin uteliaana seuraa perässä ja usein kapsahtaa vieraan syliin, mutta ei tosiaankaan niin vilkas kuin jokin mainitsemasi lyhytkarva, eikä niin rauhallinen kuin persialainen, eli siltä väliltä.
on kyllä kisuleista kirkkaasti kaunein. Vielä kun luonne osuisi rotumääritelmään, olisin kissasta valmis maksamaan. Miten hyvin pennusta muuten näkee tulevan aikuisiän luonteen?
ja itse nukun pentuhuoneessa aina luovutukseen asti, joten he oppivat vauvasta asti luottamaan ihmisen käden kosketukseen ja läheisyyden lämpöön. Kaikilla toki ei ole näyttelyhermoja, mutta kotikissana aivan ihana luonne, ei ole itseni sanoma, vaan mitä olen kuullut omistajilta.
Birmoja yhdistää uteliaisuus. Kun avaat kaapin oven, ne tunkevat sinne samantien. Toiset kissat ovat itsepäisempiä kuin toiset. Esim. myös birman kanssa voi olla vaikeaa, kun se on luonteeltaan itsepäinen. Mutta birmat eivät sähise, sylje tai raapaise ihmisiä niin kuin jotkut kotikissat. Niitä voi nostella, miten haluaa. Silti toista birmaa ei saa pysymään sylissä, kun sen sinne nostaa, vaan se hyppää pois ja toinen birma voi viihtyä sylissä.
Birman hiljaisuus on myös suhteellista. Kyllä meillä ainakin nau'utaan ja kovaa, kun jotain halutaan. Birmaa sanotaan myös rauhalliseksi, mutta kyllä ne jahtaavat toisiaan ja yölläkin juoksevat toistensa perässä ja hyppivät kiipeilypuussa. Mutta verhoissa eivät hypi. Että se rauhallisuuskin on suhteellista. Silti ne ovat sopivan vilkkaita ja rauhallisia ainakin itselleni. Eihän se olisi mukavaa, jos ne vain nököttäisivät sohvan koristeena.
sopii minusta birmaan ihan hyvin. Eli on aivan ihana kissa. Pennun luonteesta sanoisin, että jos pääset seuraamaan koko pentuetta ja niiden käyttäytymistä, pystyt kyllä päättelemään pennun luonteen aikuisena. Se arin pentu on isonakin varovaisempi kuin se rohkein rämäpää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi aikuisena arka, mikäli se pääsee hyvään kotiin, jossa sitä oikealla tavalla ymmärretään ja kohdellaan.
Rohkea pentu on isona yleensä vähän itsepäinen kissa, kun taas arka pentu voi olla pehmeä hoidettava esim. hoitotoimenpiteet sujuu helposti tällaisen kanssa. Arka kissa voi myös olla se sisällä viihtyvä sylikissa, kun rohkea kissa ei viihdy sylissä.
Rotukissojen kasvattajat kasvattavat yleensä kissojensa pennut rohkeiksi, "näyttelyvalmiiksi" sosiaalisiksi lemmikeiksi, jotka eivät vierasta menoa ja meininkiä. Kissalaan mennessä huomaat tämän siitä, että kissat tulevat heti tervehtimään tulijaa, eivätkä lähde piiloon. Jos kissat vieraan tullessa sen sijaan rientävät piiloon, eivätkä ilmesty näkyviin kohtuullisessa ajassa, no syytä epäillä kissalan kasvatusmenetelmiä.
On myös muistettava, että hyväkin pentu voi taantua pian virikkeettömässä liian hiljaisessa kodissa ja tulla jopa apaattiseksi. Kissan rohkeus on siis enemmän kasvatuksen kuin rodun mukanaan tuoma ominaisuus.
rohkeaksi näyttelykissaksi, vaikka kuinka yrittäisi. Sama on meillä ihmisillä, ei kaikki ole esiintymiskelpoisia yksilöitä "julkisuuden" valokeilassa.
Kuten ihmiselläkin, kissoilla on erilaisia luonteita rotujen sisällä. Toiset kissat eivät millään rohkaistu, vaikka mitä tekisit. On surkeaa huomata, että todella kaunis kissa, on niin arka, että siitä ei voi tulla näyttelykissaa.
on todella. Ei ole tähän muuta kommentoitavaa.
Kasvatin aikoinani brittikissoja ja meillä kävi niin, että yksi pentue jostain kumman syystä oli arempi kuin muut sitä ennen tai sen jälkeen. Emolla oli ollut yhdet reippaat pennut tätä ennen, joten hämmästys oli suuri. Olosuhteet olivat ihan samat, joten en keksi muuta kuin isän puolen geenit (hyvä syyttää isiä, kun lapsosissa jokin ei miellytä).
Niitä pentuja oli vähän vaikea myydä, kun vieraan tultua taloon piti kaivaa pentuja sohvan sisästä... Kuitenkin niistä tuli ihan normaaleja aikuisia, ei yhtään arkoja. Eli aina ei sitten syy ole siinä, että kasvattaja mätkisi pentuja mennen tullen.
Kyllä mä väittäisin, et riippuu aikalailla myös omistajasta (rodun ja kasvattajan lisäksi), et minkäluonteinen siitä kisusta sitten tulee. Jos et halua kissastasi tulevan arkaa niin sitten sun täytyy myös viettää sen kanssa aikaa, antaa sen tutustua uusiin asioihin, viedä vaikka valjaissa pihalle pennusta pitäen jotta tottuu ääniin ja asioihin -jolloin pennun rohkeus kasvaa...
Itselläni on kuusi kissaa, 5 maatiaista ja 1 exotic rotuinen näyttelytasoinen rotukissa. Tosin näyttelyissä en sen kanssa ole käynyt vaikka kasvattaja sitä toivoikin.
Aika lailla samanlaisiahan ne kyllä on. Oli sitten rotukissa tai ei.
"Olen ihastuksissani lukenut rotukissojen luonteenpiirteistä. Kuitenkin monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että kissat ovat samanlaisia, rodusta tai rodullisuudesta riippumatta."
Kyllä ainakin omat rotukissani (Korat&Aby) ovat paljon vilkkaampia ja uteliaampia kuin maatiaiskissat. Mutta varmasti yksilöeroja on kissoissakin. Oma korattini on jo alusta asti ollut rohkea, lähti ensimmäisenä pesästä ym. ja ei ole pelännyt koiria ollenkaan vaikka tulisivat kuonon eteen louskuttamaan. On myös aika itsepäinen kolli, mutta myös mitä rakastettavin kissa. Aby on paljon pelokkaampi, pelkää koiria ym. mutta on sekin hyvin utelias ja vilkas kissa. Itse pidän molemmista roduista kovasti, mutta oma koratti on luonteensa takia jotenkin erityisen rakas. Esim. tuo aby ei ole sylikissa, jos ottaa syliin niin rimpuilee heti pois. Toisaalta, jos tulee vapaaehtoisesti syliin, niin saattaa olla sylissä pitkäänkin. Korat taas on enemmän sylikissa, mutta kun on vauhti pääällä niin ei tietenkään sylissä pysy. Ainakin jos näistä roduista ottaa pennun, niin ei kotona ikävysty apaattisesta kissasta :-) Ennen ostoa kannattaa käydä useasti katsomassa pentuja ja kysellä kasvattajalta pentujen luonteenpiirteistä. Ja lopuksi, jos ottaa vilkkaan kissan niin kannattaa jo alussa harkita kahta kissaa ettei se yksin ikävysty kotona.