Olen ihan sekavissa tuntemisissa
kaiken jälkeen.
Ensin tuli kauhea kaipaus.
Sitten suuttumus sua kohtaa.
Syystä että pistin poikki,
irtisanoin suhteen...
Sanoin irti, koska
huomasin liian suuret tunteet
ja tykkäämisen miltei rakkauden
mustasukkaisuuden kautta huomasin.
Sä olit avoimesti mun läsnäollessa
mun tietäessa enemmän jonkun
toisen naisen perään kuin mun.
Perjantaina laitoin viestiä,
josko tulisit kylään.
Vastasit, ettet tiedä jaksatko
ku on niin myöhä
ja et tullut.
Sovit tuolloin perjantaina
tapaamisen toisen kanssa
sovit sen lauantaille.
Etkä tietenkään ollut tulossa
tuolloinkaan mulle kylään.
Yksinänikö vekkoslutet?
No, olihan asunut jo kuukauden
tässä kämpässä
lähes ja sä et kertaakaan
kylään ollut pyrkinyt
ja kun ehdotin, ei ehdotus
kelvannut.
Ja joskus tavatessa kyselit
et miten on sen kaukaisen
paikan kanssa...
jossa ehkä töitä olis,
sinne kait olisit halunnut,
et muutan.
Mutta nythän se ei haittaa enää
jos täällä asunkin?
Pistinhän kaiken poikki.
Poikkipanemaan kun
tulin,
sanoit jo että se uuden tapaamasi
naisen kaa voisit ehken
jo jouluna naimisiin mennä.
Kiirettä on näköjään-
Mut hiljaa hyvä tulee.
Tää on ollu niin kovaa
tunnemyrskyä.
Sanoit ettet halua
tai voi panna poikki
suhdettamme, kun siitä sulle
sanoin. Mutta käytännössä
eri, sanoissa et halunnu.
Käytännössä kyllä.
Ja sanoit että
meillä on samanlainen
kaveruus ku sulla ja eräällä
toisella, johon et vois ihastua
ja oot... niin sulla on ollu tuntemisia
kohtaani.
Silloin kivahdin: valehtelet.
Mä en voinut sietää ja sulattaa
tollasta vertailua.
Kun tiesin joistakin
tapauksista, että on sulla
tunteita ollu.
Tunsin
nimittäin ne sähkövirrat silloin.
Itsekään en tienny,
että tuo lauantain
tapaus olisi niinku ohut
korsi, joka rikotaan
suurin piirtein sillä
että luuria korvaan kun
soitan ja oot toista tapaamassa
- luuria korvaan ku kyselen
et voisinko tulla kylään.
Ei kylään, ei saa
toinen nainen
toisen naisen autossa
tässä istutaan.
Tässä merenranta kaupungissa
merelliset tuulet
puhaltaa,
syksyn tuimat
tuulet vihmoo.
Mut niitä pakenen ja
lämpöä ja suojaa
jostain itselleni
etsin.
Dot't worry, be happy-
tuli mieleen kuin
yllättäen, tuolloin
kun olin irtisanonut
tuon kiduttavan suhteen,
omalta puoleltani siis
kiduttavan. Ei se susta
sitä ollu.
Mun ei siis pitäs
olla huolissain,
onnellinen vain.
Ei tietenkään
mutta tunteitani puran tässä,
näitä tunteita joita tullut
on,
joita elämä tuonut tullessaan
ja vienyt mennessään.
Periaatteessa kaikki
elämän hetket lipuu pois
ja niistä ei tarvitse surua kantaa.
Pitäisi olla vain ja ainoastaan
iloinen. Suurempaa ja parempaa on edessä.
Jumala voi antaa parempaa
parempaa kuin mitä itse
osaa kuvitellakkaan.
Siihen tyydyn.
kaiken jälkeen.
Ensin tuli kauhea kaipaus.
Sitten suuttumus sua kohtaa.
Syystä että pistin poikki,
irtisanoin suhteen...
Sanoin irti, koska
huomasin liian suuret tunteet
ja tykkäämisen miltei rakkauden
mustasukkaisuuden kautta huomasin.
Sä olit avoimesti mun läsnäollessa
mun tietäessa enemmän jonkun
toisen naisen perään kuin mun.
Perjantaina laitoin viestiä,
josko tulisit kylään.
Vastasit, ettet tiedä jaksatko
ku on niin myöhä
ja et tullut.
Sovit tuolloin perjantaina
tapaamisen toisen kanssa
sovit sen lauantaille.
Etkä tietenkään ollut tulossa
tuolloinkaan mulle kylään.
Yksinänikö vekkoslutet?
No, olihan asunut jo kuukauden
tässä kämpässä
lähes ja sä et kertaakaan
kylään ollut pyrkinyt
ja kun ehdotin, ei ehdotus
kelvannut.
Ja joskus tavatessa kyselit
et miten on sen kaukaisen
paikan kanssa...
jossa ehkä töitä olis,
sinne kait olisit halunnut,
et muutan.
Mutta nythän se ei haittaa enää
jos täällä asunkin?
Pistinhän kaiken poikki.
Poikkipanemaan kun
tulin,
sanoit jo että se uuden tapaamasi
naisen kaa voisit ehken
jo jouluna naimisiin mennä.
Kiirettä on näköjään-
Mut hiljaa hyvä tulee.
Tää on ollu niin kovaa
tunnemyrskyä.
Sanoit ettet halua
tai voi panna poikki
suhdettamme, kun siitä sulle
sanoin. Mutta käytännössä
eri, sanoissa et halunnu.
Käytännössä kyllä.
Ja sanoit että
meillä on samanlainen
kaveruus ku sulla ja eräällä
toisella, johon et vois ihastua
ja oot... niin sulla on ollu tuntemisia
kohtaani.
Silloin kivahdin: valehtelet.
Mä en voinut sietää ja sulattaa
tollasta vertailua.
Kun tiesin joistakin
tapauksista, että on sulla
tunteita ollu.
Tunsin
nimittäin ne sähkövirrat silloin.
Itsekään en tienny,
että tuo lauantain
tapaus olisi niinku ohut
korsi, joka rikotaan
suurin piirtein sillä
että luuria korvaan kun
soitan ja oot toista tapaamassa
- luuria korvaan ku kyselen
et voisinko tulla kylään.
Ei kylään, ei saa
toinen nainen
toisen naisen autossa
tässä istutaan.
Tässä merenranta kaupungissa
merelliset tuulet
puhaltaa,
syksyn tuimat
tuulet vihmoo.
Mut niitä pakenen ja
lämpöä ja suojaa
jostain itselleni
etsin.
Dot't worry, be happy-
tuli mieleen kuin
yllättäen, tuolloin
kun olin irtisanonut
tuon kiduttavan suhteen,
omalta puoleltani siis
kiduttavan. Ei se susta
sitä ollu.
Mun ei siis pitäs
olla huolissain,
onnellinen vain.
Ei tietenkään
mutta tunteitani puran tässä,
näitä tunteita joita tullut
on,
joita elämä tuonut tullessaan
ja vienyt mennessään.
Periaatteessa kaikki
elämän hetket lipuu pois
ja niistä ei tarvitse surua kantaa.
Pitäisi olla vain ja ainoastaan
iloinen. Suurempaa ja parempaa on edessä.
Jumala voi antaa parempaa
parempaa kuin mitä itse
osaa kuvitellakkaan.
Siihen tyydyn.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että meijän kaveruus
oli kestäny kuta kuinkin
neljä vuotta...
Sitten tuli kaikki täyteen
ja en jaksanu enempää.
kirjoitelko tänne ihan mitä tahansa sepustuksia. Niille on omat fooruminsa ja tämä runojutska kärsii kohta inflaation.
varmaan miehen kommentti. Veikkaan mä.
Kai tänne voi surullisempaakin rakkaurunoa pistää ja todellisesta elämästä pomitut tuo realistista kuvaa rakkaudesta. Rakkaus ei ole pelkkää onnea. Rakkaudella on myös varjot.
Mielestäni tämä oli rakkautta, tunteita kuvaava runo, pidin tästä!
sepustus joka kuuluisi paremmin jollekin jollekin toiselle foorumille.