Teen huomenna mielestäni aika pelottavan jutun. Sattuu vatsaan etukäteen jo pikkaisen. Tämän jutun onnistumisella ei ole merkitystä elämässäni, kunhan kokeilen. Tätä tämä yksinäisyys on. Ei ole ihmisiä tukemassa minua. Äitini sanoi pari rohkaisevaa sanaa, mutta sitten raivosi, sanoi taas rohkaisevia sanoja ja jälleen päätteeksi raivosi. Eli eipä ollut runsasta tukea.
Kun on yksin, vailla kenenkään varsinaista tukea, tulee helposti avuton asenne elämään. Sellainen "En pysty, en vain pysty" -asenne. Myönteisten kokemusten kautta tästä asenteesta pääsee pikkuhiljaa pois -ihan yksinään siis. Kun oppii sen, että selviytyy ihan itse, ei enää sure yksinäisyyttä niin rankasti kuten aikaisemmin. Tuon asian oppiminen on minulla vielä kesken. Olen 20-vuotias ja muuttanut juuri kuukausi sitten pois kotoa.
Kun on yksin, vailla kenenkään varsinaista tukea, tulee helposti avuton asenne elämään. Sellainen "En pysty, en vain pysty" -asenne. Myönteisten kokemusten kautta tästä asenteesta pääsee pikkuhiljaa pois -ihan yksinään siis. Kun oppii sen, että selviytyy ihan itse, ei enää sure yksinäisyyttä niin rankasti kuten aikaisemmin. Tuon asian oppiminen on minulla vielä kesken. Olen 20-vuotias ja muuttanut juuri kuukausi sitten pois kotoa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
myös edelleen kesken. Olen 26
Jaa jaa. :)
mitään ohottelua ole, pöh.
Tsemppiä huomiseen :)
Mikä se pelottava juttu sitten on? Onnea ja tsemppiä sulle! :)