Viinin ilot

"Niilin suistosta lähti myös viini valloitusretkilleen viitisen tuhatta vuotta sitten. Viiniin yhdistettiin uskonnollisia merkityksiä - Kreikassa juoma sai oman jumalankin, Dionysoksen - ja viiniköynnösten tuhoaminen oli murhaan rinnastettava rikos."

Kyllä ne ihmiset ennenki osasivat. Aatelkaa, viiniä on osattu tehdä jo noin kauan ja se se vasta oli uskovaisten mannaa. Taisivat pikku huppelissa tanssahdella jumaliensa kunniaksi.Ei oo meno mikskään muuttunu- viina viisaatkin villitsee.
6384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viini tunnettiin kolmoisvirran maassa (nyk. Irakissa) tuhansia vuosia sitten.
Antiikin Roomassa viini virtasi, kun silloin vielä ei teräviä viinoja oltu keksitty. Viiniköynnöksen tuhoaminen rinnastettiin rangaistusasteikolla tappoon. Viinin juominen oli hyve, ei pahe. Olipa jopa roomalaisen viinin jumalan Bacchus-kultti.
Sieltä periytyy sanonta "In vino veritas" ja se on totta edelleenkin.
Suomalaisten muinaisilla esi-isillä taigalla ei viinirypäle kasvanut, mutta pää osattiin silti sekoittaa. Shamaani pisteli poskeensa psykedeelisieniä, ja "matkalla" käytyään kusta lorautti kuksan tapaiseen, ja arvoasteikossa seuraava joi sen päästen lähes yhtä kovalle matkalle, ja tällä menetelmällä käytiin kaikki osallistujat läpi.
Perinteet elävät, kun erään naapuripalstan väki tuntee tasan tarkkaan tämän sienisuvun. Onpa asiasta hyvin tarkat nettisivustotkin värikuvaoppaineen ja käyttöohjeineen, joten perinteen vaaliminen ei liene vaikeaa - tosin kiellettyä.
Jo ennen lähi-Idän asukkaita, kreikkalaisia ja roomalaisia luonnonkansat olivat jo jyvällä asiassa kai kymmeniä tuhansia vuosia sitten tietäessään mitkä hedelmät ja milloin ovat käyneitä, jotta pääsee hiprakkaan. Lisäksi elinympäristöstä riippuen hyvin tunnettiin hallusinaatioita aikaansaavat luonnonyrtit.
Joten ei se touhu nykypäivän ilmiö ole. Olemme jatkaneet/jatkamme ihmiskunnan pitkiä perinteitä.

Äänestä
  • "In vino veritas" ja se on totta edelleenkin.
    Vähä aikaa naureskelin tota "kusijuttuu". Niin on tosiaan tainnu alkaa siittä sanonta:Kusta päässä.

    Ja monella tuntuu olevan muustakin kun alkomahoolista.Ikäväkyllä.

    Äänestä

Maailmankaikkeus on liikaa ihmiselle, siitä kiitos aivoillemme. Mustaa sattumaa ja tarkoituksettomuutta mikä taustalla oikeana todellisuutena vaanii on pakko päästä pakoon. Jokaisen. Joku pakenee arkeen ja toimeliaisuuteen, toinen taas päihteisiin. Jos pakenee arkeen ja työhön, ei juominen onnistu täyspainoisesti. Jos taas juo ei työ ja arki onnistu kuin osittain. Samaa todellisuuspakoa molemmat, ajatukset pois kylmästä ympäröivästä maailmasta. Uskon vakaasti että suurin osa ihmisistä joisi, tai päihtyisi muilla keinoin, ellei mitään sosiaalisia tai taloudellisia esteitä olisi. Ja olisi määrättömästi aikaa, ja työnteko olisi kielletty. Silloin päihtyminen olisi ainoa keino välttyä tulemasta hulluksi maailmankaikkeuden edessä, joka lopulta on ainoa joka on totta, ja siksi liikaa ihmiselle. Aivan jokaiselle.

Äänestä
  • Ihmisen psyyke on varsin heikko ja hauras. Riittää kun jokainen tavallaan on miettinyt kuolemaa ja sen vääjäämätöntä lähestymistä, maapallon hidasta tuhoutumista, maailmankaikkeuden äärettömyyttä, ja omaa bakteeriakin pienempää mitättömyyttään siinä, niin johan alkaa ihmettelemään ihmiskunnan touhujen mielettömyyttä.
    Ihminen on edelleenkin keräilijäasteella, kun ylivoimainen enemmistö ihmisistä juoksee läpi elämänsä tavaran ja sen hankintavälineen, ts. rahan perässä, vaikka ruumisarkussa raha ei ole käypää, ja tavaroista ei siellä hyötyä ole.
    Tätä varsin synkkää todellisuutta vasten ei olekaan ihme, että ihminen haluaa paeta todellisuutta.
    Yksi yleisin pakomenetelmä on, tietämättä yhtään mitään faktaa, uskominen Isään ja Poikaan, Allahiin, Buddhaan, Shivaan, Ron L. Hubbardiin tai vaikka kaappikelloon. Se helpottaa, kun ei tarvitse tietää.

    Äänestä

  • Informaatio-saastaa vyöryy silmille ja korville joka ovesta ja lävestä.
    Lapset ja nuoret erityisesti huolettavat. Mitkä mahdollisuudet heillä on selviytyä, kuka heille osaa suodattaa tarpeellisen ja olennaisen?

    Tekniikan huumassa unohtuu sellainen yksinkertainen tosiasia, että ihmiskunta edelleen on täysin polvillaan luonnonvoimien edessä. Tänäkään päivänä ihmiskunnalla ei ole mitään keinoa pysäyttää yksittäistä ukkoskuuroa, saati sitten vähän viuhemmin pyörivää hurrikaania.

    t. logiikka

    Äänestä

  • saastaa kirjoitti:

    Informaatio-saastaa vyöryy silmille ja korville joka ovesta ja lävestä.
    Lapset ja nuoret erityisesti huolettavat. Mitkä mahdollisuudet heillä on selviytyä, kuka heille osaa suodattaa tarpeellisen ja olennaisen?

    Tekniikan huumassa unohtuu sellainen yksinkertainen tosiasia, että ihmiskunta edelleen on täysin polvillaan luonnonvoimien edessä. Tänäkään päivänä ihmiskunnalla ei ole mitään keinoa pysäyttää yksittäistä ukkoskuuroa, saati sitten vähän viuhemmin pyörivää hurrikaania.

    t. logiikka

    Maailma on mennyt ihan vaan oman edun tavoitteluks, paskaako muista välitetään.Meikäläisellä sen verran ikää (ja vaivoja)että heitän lusikan nurkkaan ennen kun "klaanin" pienimmät on aikuisia. Siinä sitä on sitten miettimistä heille mitä tää raadollisuus=maailma tuo tullessaan.
    Viinankin vielä ymmärrän,mutta noista kovemmista aineista kun selviäisivät. Menee niinkun on mennäkseen.Kamalalla saarnaamisella ei tulosta tule, asiallisella informaatiolla kyllä.Uskon näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VanhaErkki kirjoitti:

"Niilin suistosta lähti myös viini valloitusretkilleen viitisen tuhatta vuotta sitten. Viiniin yhdistettiin uskonnollisia merkityksiä - Kreikassa juoma sai oman jumalankin, Dionysoksen - ja viiniköynnösten tuhoaminen oli murhaan rinnastettava rikos."

Kyllä ne ihmiset ennenki osasivat. Aatelkaa, viiniä on osattu tehdä jo noin kauan ja se se vasta oli uskovaisten mannaa. Taisivat pikku huppelissa tanssahdella jumaliensa kunniaksi.Ei oo meno mikskään muuttunu- viina viisaatkin villitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu