2006-00596>
KUNTALAISALOITE KAUPUNGINHALLITUKSEN EROAMISEKSI OMA-ALOITTEISESTI¨
Hannu Takkunen ja vähän yli 1500 kuntalaista ovat tehneet kuntalain 28 §:n mukaisen seuraavan aloitteen: "Me varkautelaiset allekirjoittaneet vaadimme, että kaupunginhallitus eroaa oma-aloitteisesti tai jos näin ei käy, niin kaupunginvaltuusto ryhtyy toimenpiteisiin ko. asian toteuttamiseksi sekä nimeää uuden toimintakykyisen hallituksen.
Nykyinen kaupunginhallitus ei ole pystynyt vakauttamaan kaupungin taloutta ja on saattanut kaupungin tukalaan velkatilaan."
Kuntalain 28 § 2 momentin mukaan "Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta." Nyt tehty aloite on siis käsiteltävä nopeutetussa aikataulussa, koska äänioikeutettuja on n. 19 000.
Kuntalain 21 §:n mukaan "Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän tai kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä."
Vuonna 2002 kuntalakiin tehdyn 21 §:n 2 momentin mukaan "Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen."
Edellä oleva on vireilletuloa koskeva erityinen säännös.Kunnan asukkaat eivät siis saa asiaa vireille eikä tilapäisen valiokunnan asettaminen tule kyseeseen.
Lainmukaisesti vireille tulleessa luottamushenkilöiden erottamistapauksissa tilapäisen valiokunnan asettaminen valmistelemaan asiaa on välttämätöntä kuntalain 22 §:n mukaan.
Kuntalain 38 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Eron pyytäminen on jokaisen luottamushenkilön henkilökohtainen asia.
Vs. kaupunginsihteeri:
Kaupunginhallitus / kaupunginvaltuusto merkitsee kuntalaisten aloitteen tiedoksi.
Vs. kaupunginsihteerin muuttama uusi esitys:
Kaupunginhallitus / kaupunginvaltuusto merkitsee kuntalaisten aloitteen tiedoksi. Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto ryhtyy toimenpiteisiin tilapäisen valiokunnan asettamiseksi selvittämään kaupunginhallituksen nauttimaa luottamusta.
"suora lainaus kh:n pöytäkirjasta"

Vastaukset 3
Vanhimmat
Varkauden kurjuuteen on vain yksi syy:
Saatanan sosiaalidemokraatit ja muut kommunistit turhat duunarit kunnanvaltuustossa.
Katsokaakin että nämä kommunistit vaihdetaan kapitalistisiin kokoomuslaisiin ja keskustalaisiin. Uskonpa että alkaa hommat sujua vähän eri tahtiin.
T. Varakas Varkautelainen Puurtilasta.
Kuntalain 38 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Eron pyytäminen on jokaisen luottamushenkilön henkilökohtainen asia.
JOILLAKIN HENKILÖILLÄ EI OLE JÄRKEÄ POISTUA PAIKALTA VAIKKA VERONMAKSAJAT VAATIVAT. PÄTEVÄ SYY ON JO KYKENEMÄTTÖMYYS TEHTÄVÄÄN.
Suurin huolenaiheeni on tällä hetkellä, että valtakunnan 2 korkeinta viskaalia (protokollan mukaan: presidentti nr. 1 ja eduskunnan puhemies nr. 2) ovat kaksi valheellista propagandaa ja "takinkääntöä" harrastavaa politikoijaa. Halosesta on jo puhuttu riittämiin pressanvaalien alla, joten ei tarvinne kenenkään epäillä, missä hänen "leirinsä" on !
Ja voita Lippos-parkaa !
1) Ensin hän eduskuntavaalien 2003 alla lupasi Berlusconin kanssa käymiin neuvotteluihin perustuen, että Suomi saa EU:n Elintarvikeviraston. Tämä esitettiin äänestäjille ennen vaaleja faktana. Missä tämä virasto nyt on? Ei ainakaan Suomessa.
2) Sitten 180 asteen takinkääntö ennen 2006 pressan vaaleja: "Niinistö on viemässä Suomen Natoon". Hän itse oli sanonut muutama vuosi sitten: "Mitä vikaa Natossa on" ja oli viemässä Suomea viivana Natoon. Hän paheksui viikko sitten Niinistön USA-myönteisyyttä, sanoen sen olevan vahingollista Suomelle.
Hän itse oli aikoinaan USAn valtiovierailulla kehumassa "Bushin johtajuutta" ja tuki voimakkaasti USAn Irak-politiikkaa sukset melkein ristissä Halosen kanssa.
Kysyn vaan, voiko sos.demareihin enää luottaa poliittisena liikkeenä ? Sieltä tulee tänä päivänä niin monenlaista puhetta ja propagandaa, että kuulija ihmettelee kuka tätä liikettä oikein vetää. Onko se Halonen itse, Lipponen, Heinäluoma vai Ihalainen ? Sitten kun siihen sotkeutuu vielä SAK:n vasemmistolaiset (mallia Viialainen) ja vas/dem feministinaiset onkin sekasotku valmis.
Pahinta tässä on, että henkilöt, jotka ovat selvästi vääristelleet asioita ja sen huomanneet, eivät koskaan ota minkäälaista vastuuta sanoistaan.
Älkää tulko sitten voivottelemaan julkisuudessa, että kansa on menettänyt luottamuksensa politiikkaan, kun eivät äänestä, jos tällä tavalla käyttäydytään.
Ehdotan, että seuraaviin Eduskunta-vaaleihin 2007 otetaan nämä asiat tiukasti framille ja heitetään demarit ulos hallituksesta.
suora lainaus HS