Sairastin muutama vuosi sitten keskivaikeaa masennusta, jota hoidettiin lääkkeillä ja viikottaisilla terapiakäynneillä. Terapiassa tietysti puitiin elämääni kaikin puolin ja rohkaistuin mainitsemaan oksentelusta, jota säännöllisen epäsäännöllisesti olen jo teini-iästä "harrastanut" (terapiakäyntien aikaan olin 25-vuotias). Terapeutti ohitti asian täysin. Ihmettelin.
Nyt kesällä tunnistin taas alkavan masennuksen oireet. Myös oksentelu lähes päivittäin oli tullut taas tavaksi. Hakeuduin työterveyslääkäriin. Masennus tietysti oli pääaiheena, mutta sanoin sitten, että mulla on bulimiaan taipumusta. Lääkäri kysyi, onko paino pudonnut. Kun vastasin ettei, asia jätettiin täysin käsittelemättä.
Siis menikö lekurilla bulimia ja anoreksia sekaisin, eihän bulimikko välttämättä laihdu lainkaan? Miksi terveydenhuollon henkilöstö ei ota vakavasti tällaisia bulimia-mainintoja, eivätkä edes yritä selvittää, mistä on kyse.
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Nyt kesällä tunnistin taas alkavan masennuksen oireet. Myös oksentelu lähes päivittäin oli tullut taas tavaksi. Hakeuduin työterveyslääkäriin. Masennus tietysti oli pääaiheena, mutta sanoin sitten, että mulla on bulimiaan taipumusta. Lääkäri kysyi, onko paino pudonnut. Kun vastasin ettei, asia jätettiin täysin käsittelemättä.
Siis menikö lekurilla bulimia ja anoreksia sekaisin, eihän bulimikko välttämättä laihdu lainkaan? Miksi terveydenhuollon henkilöstö ei ota vakavasti tällaisia bulimia-mainintoja, eivätkä edes yritä selvittää, mistä on kyse.
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Juu olen huomannut samaa myös omassa ja erään ystäväni tapauksessa. Itse kävin terapiassa yli 2 vuotta jonka aikana syömishäiriöni paheni erittäin vakavaksi ennen kun pääsin syömishäiriöihin erikoistuneelle poliklinikalle. Siinä vaiheessa lääkäri sano mulle et olisin ollu kuollu viikossa jos en olis sattunu sinne pääseen.
Toinen tapaus on kun eräs ystäväni kävi psykologilla ja hän kertoi tälle kärsivänsä vakavasta masennuksesta ja oksentelevansa melkein päivittäin niin arvakkaas mikä oli psykologin kommentti... "Sullahan on kaikki oikein hyvin että ei sun välttämättä tartte tänne enää tulla.." Mulla meinas kiehahtaa yli kun itse tiesin ystäväni tilanteen erittäin vakavaksi. Hän oli jopa niin väsyny että aamuisin soitti ja itki minulle että ei jaksa edes töihin mennä... Että joo, kaikki hyvin.. Harmi vaan et tuntuu että normaalin "päiväsairaanhoidon" puolella ei tunnu olevan oikein kenelläkään mitään käsitystä syömishäiriöiden vakavuudesta. Ei siis ihme et tilastot syömishäiriötä sairastavista ihmisistä rumenevat koko ajan.
Hyvä Suomi, hienoa terveydenhuoltoa!
Itse olen sairastanut bulimiaa jo 6 vuotta ja viimeiset vuodet olen oksennellut päivittäin useaeti.
Ainut avunpyyntö, jonka olen uskaltanut antaa, oli soitto auttavaan puhelimeen. Kerroin totuuden mukaisen tarinan ja siellä kysyttiin "jääkö sulla mitään sisälle?" Sanoin että jää. Se vastas että "No, eihän sulla oo sitten mitään hätää."
Eipä vissiin...
Olette ehkä hiukka huomionhakuisia?
Niimpä tietysti sanoo ihminen jolla ei ole mitään tietoa syömishäiriöstä.. Mieluummin en puhuis kenellekkään sairaudestani mutta ilman puhumista ei tästä taija parantua. Mee jonnekkin muualle pätemään kun täällä jotkut ihmiset taistelee hengestään.
Siis taas tuli todistettua että terveydenhuolto ja varsinkin terveyskeskuspsykologit taitavat olla kaikkialla vähän samaa luokkaa..
Sama stoori omalla kohdallani...masennuksen psykologi melkein väkisin kaivoi puheenaiheeksi ja kun kerroin syyn löytyvän bulimiasta...
Hän totesi, että hoidetaan tätä masennusta nyt vaan...en minä ole erikoistunut syömishäiriöihin. Just...voi päätellä päädyinkö enää psykologin penkille apua hakemaan.