Tekis mieli vetää yliannostus. En jaksa tätä vitun tylsyyttä. Vaikken kuoliskaan ni silti. Haluisin vetää pullon viinaa ja kasan lääkkeitä. Tuntis hetken olevansa elossa. Nyt tuntuu niin vitun tyhjältä. vittuvittuvittu!!!
Muistan ku viimeks vedin överit. istuin sängyllä ja lajittelin pillereitä pieniin kasoihin. Join koko ajan ja suunnittelin miten vedän ne kaikki kerralla alas. Sitte otin kasan kerrallaan nielasin veden kanssa alas.Kaks ekaa kasaa kun sai vedettyä nii loput oli helppo vetää samaan syssyyn. Oli niin helpottunut olo kun tajusin pystyneeni syömään ne kaikki. Sen pienen hetken kaikki murheet oli poissa ja tuntu niin hyvältä. Siinä sitte istuin vain ja odotin että mitä tapahtuu. Oli niin helpottunut olo. sitte en muistakkaan muuta. heräsin parin päivän päästä sängyltäni. Muistan ku ensimmäinen ajatus oli, että voi vittu, mä oon vieläkin hengissä. tai olin heräillyt jo aiemminkin, mutten sillai kunnolla. Sitte mietin että mitäs nyt tekis. Oli vielä viinaa joten aloitin ryyppäämään. Illalla menin ja murtauduin apteekkiin. heitin pyörätelineen ikkunan läpi. Ajattelin, että pakko saada lisää lääkkeitä että voin tappaa itseni. Enkä tiennyt mistä muualtakaan niitä sais. No en kuitenkaan päässyt sisään kun siellä oli jokin turvaverkko ja poliisitkin olivat tulossa, joten se jäi sitten siihen. En jäänyt kiinni, mutta jäin eloon.
Siitä on nyt puolisen vuotta. nyt saisin reseptillä lääkkeitä. Jos hakisin pullon viinaa ja ostasin koko vuoden lääkkeet kerralla. Viettäsin oikeen viimisen päälle railakkaan perjantai-illan. Tai maanantai, kun saan sillon vasta rahaa. Tekis vaan mieli. Vaikka kaikki on periaatteessa ihan hyvin(niin hyvin kun nyt voi olla), ni silti onn huomannut ajattelevani tätä koko ajan vaan useammin. Vaik päivisin elän ihan normaalia elämää, ni iltasin tulee välillä sellaisia epätoivon kohtauksia. Sitä vaan tajuu, kuinka säälittävän surkeaa elämäni oikeastaan onkaan. päivisin en ehdi sitä ajattelemaan kun on kaikkea muuta tekemistä. Sitte illalla iskee kauhea ahdistus ja kaikki se mitä oon päivällä tehnyt tuntuu ihan turhalta. Haluis vaan pois täältä. Miksei kukaan tajuu et mun elämä on ihan surkeeta toivotonta paskaa! Mä en vittu jaksa enää. vitun vittu. ja vittu. Mä ainakin haen ne aineet valmiiksi. ens kerran ku tulee tämmönen olo ni vedän perseet ja lopetan tän typerän olemattoman turhan mitäänsanomattoman paskaelämisyritelmäni. Lähden pois täältä ja haistatan pitkät kaikille. teillekkin. haistakaa paska kaikki. moi!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä tekisit kaikkein mieluiten jos saisit vapaasti valita ilman huolta taloudesta, päihteitä ei lasketa. Mitä muuta tahansa. Mitä haluaisit tehdä?
nykyään ei mikään tekeminen oikeen piristä enää. Aina sama painava olo jossain sisällä. Kaikki ilo tuntuu aina vaan teeskentelyltä.
Paitsi tänään oli oikeastaan aika hauskaa kun olin suunnistamassa. Pystyin hetkeks unohtamaan muut murheet, kun piti löytää sieltä metsästä pois. Mut ei sitäkään voi koko aikaa tehdä. En tie, nyt väsyttää. Tuo pilleri alkaa taas vaikuttamaan. Hyvää yötä!
Ymmärrän sua kyllä, mutta en itse kuuna päivänä uskaltaisi ottaa pillereitä.. Pelkään, ettei ne tehoaisi tarpeeksi hyvin. Olen suunnitellut "varmempia" keinoja kyllä. Mutta, haluaisin auttaa sua. En tiedä miten voisin ja voisinko, mutta kuitenkin. Mullakin tekee mieli lähtä pois, mutta en tiedä miksi sitten en pidä sitä parhaana vaihtoehtona. Yhdessä vois olla helpompi kärsiä, jos kärsiä täytyy.
mutta ei kiitos. En taida haluta enää kavereita. Toivon kuitenkin, että sinä selviät ongelmistasi paremmin kuin minä. Kannattaa varmaan puhua jollekkin, jos vaan pystyy. Itse kun en oikein pysty. Onnea sinulle, ja kiitos tuestasi!
varaa tarpeeksi kamoja ja tapa ittes mitä täällä uikutat.