Kaikki jotka kirjoittavat hoitokokouksien kauhuista eivät tosiaan ole uskovaisia, osa on sellaisia joilla on jotakin vihaa vanhoillislestadiolaisutta kohtaan ja jotka haluavat tahallaan saada Jumalanlapset ansaan, paholaisen leiriin keräämään vihaa siionin ja SRK:n ylle.
Alussa hoidoista keskustelut olivat asianmukaisia, silloin kun niistä alettiin palstalla puhua, mutta nyt saatte todella olla tarkkana että kirjoittaako joku uskovainen vai epäuskoinen näitä kirjoituksia ja tahallaan yrittää lietsoa uskovaisia SRK:ta ja toisiaan vastaan.
Ehkä SRK ei halua alkaa kommentoimaan 70-luvun hoitoja sen koommin, koska pelkää että tulee suuri ja paha hajaannus siioniin. Miettikää asiaa myös tältä kantilta! Tällä sivulla on paljon kasvateltu uskovaisia arvostelemaan ja epäilemään SRK:ta, erittäin paljon, lähes päivittäin.
Mutta jokainen mielessään arvioi lähteekö samalle linjalle kuin yllyttäjät, jotka eivät oikeasti ehkä ole edes uskovaisia ja jotka eivät välttämättä ole edes hoitojen aikana eläneet, mutta jotka haluavat saada uskovaisia kaaokseen JA JOTKA LOPULTA EIVÄT TIPPAAKAAN PIITTAA SIITÄ, MIHIN KAAOKSEEN JA HÄTÄÄN USKOVAISET JOUTUVAT KUN ENSIN YLLYTTÄVÄT USKOVAISIA MIELENSÄ MUKAAN ESIINTYMÄLLÄ USKOVAISINA VELJINÄ JA SISARINA JA KIRJOITTAVAT HYVIN TYLYÄ TEKSTIÄ SRK:STA JA USKOSTAMME!
Ei pidä uskoa kaikkea mitä täällä lukee, osa on ihan tahallaan provosoivia viestejä, osa on totta, mutta olkaa tarkkoja ja älkää antako sielunvihollisen teitä eksyttää uskostanne!
Joillekin vanhoillislestadiolaisuuden kritisointi, jatkuva sellainen, on pakkomielle.
Ja aina on Jumalanlapsia pilkattu ja ivattu ja yritetty johtaa harhaan. Yksi tapa yrittää johtaa harhaan on saada uskovaiset kääntymään toisiaan ja SRK:ta vastaan. SRK voisi esittää jonkinlaisen anteeksipyynnöön, mutta tarkempi selonteko voisi olla kohtalokasta siionin säilymisen kannalta ja on ihan oikeasti mahdotonta alkaa selittelemään asioita sellaisten hoitajien osalta, jotka ovat jo kuolleet.
Mutta rakkaat veljet ja sisaret, älkää antako itseänne eksyttää, kaikki täällä lukeva ei ole uskovaisten kirjoittamaa, ei monet hoitokokous eikä monet muutkaan arvostelut.
TÄSMENNÄN, ETTÄ OSA HOITOKOKOUSKIRJOITTELUISTA ON VARMASTI OIKEAA JA OVAT ASIALLISIA KIRJOITUKSIA.
Alussa hoidoista keskustelut olivat asianmukaisia, silloin kun niistä alettiin palstalla puhua, mutta nyt saatte todella olla tarkkana että kirjoittaako joku uskovainen vai epäuskoinen näitä kirjoituksia ja tahallaan yrittää lietsoa uskovaisia SRK:ta ja toisiaan vastaan.
Ehkä SRK ei halua alkaa kommentoimaan 70-luvun hoitoja sen koommin, koska pelkää että tulee suuri ja paha hajaannus siioniin. Miettikää asiaa myös tältä kantilta! Tällä sivulla on paljon kasvateltu uskovaisia arvostelemaan ja epäilemään SRK:ta, erittäin paljon, lähes päivittäin.
Mutta jokainen mielessään arvioi lähteekö samalle linjalle kuin yllyttäjät, jotka eivät oikeasti ehkä ole edes uskovaisia ja jotka eivät välttämättä ole edes hoitojen aikana eläneet, mutta jotka haluavat saada uskovaisia kaaokseen JA JOTKA LOPULTA EIVÄT TIPPAAKAAN PIITTAA SIITÄ, MIHIN KAAOKSEEN JA HÄTÄÄN USKOVAISET JOUTUVAT KUN ENSIN YLLYTTÄVÄT USKOVAISIA MIELENSÄ MUKAAN ESIINTYMÄLLÄ USKOVAISINA VELJINÄ JA SISARINA JA KIRJOITTAVAT HYVIN TYLYÄ TEKSTIÄ SRK:STA JA USKOSTAMME!
Ei pidä uskoa kaikkea mitä täällä lukee, osa on ihan tahallaan provosoivia viestejä, osa on totta, mutta olkaa tarkkoja ja älkää antako sielunvihollisen teitä eksyttää uskostanne!
Joillekin vanhoillislestadiolaisuuden kritisointi, jatkuva sellainen, on pakkomielle.
Ja aina on Jumalanlapsia pilkattu ja ivattu ja yritetty johtaa harhaan. Yksi tapa yrittää johtaa harhaan on saada uskovaiset kääntymään toisiaan ja SRK:ta vastaan. SRK voisi esittää jonkinlaisen anteeksipyynnöön, mutta tarkempi selonteko voisi olla kohtalokasta siionin säilymisen kannalta ja on ihan oikeasti mahdotonta alkaa selittelemään asioita sellaisten hoitajien osalta, jotka ovat jo kuolleet.
Mutta rakkaat veljet ja sisaret, älkää antako itseänne eksyttää, kaikki täällä lukeva ei ole uskovaisten kirjoittamaa, ei monet hoitokokous eikä monet muutkaan arvostelut.
TÄSMENNÄN, ETTÄ OSA HOITOKOKOUSKIRJOITTELUISTA ON VARMASTI OIKEAA JA OVAT ASIALLISIA KIRJOITUKSIA.
Vastaukset 21
Vanhimmat
että viestisi oli asiallinen. kuitenkin vääryys on vääryys kertoo siitä uskovainen tai uskoton, ei se asia siitä muutu.
johtaa harhaan, mutta haluan nyt saada vilpittömän ja ehdottomasti teidän itsenne mielipiteen onko oikein, että srk vaikenee hoitokokousten suhteen tai vähättelee sitä? ja sitäpaitsi, Miten srk:lla voi muka olla pelkoja suuresta hajaannuksesta? Onko asia näin, kun srk ITSE myöntää hoitokokous ajat, tapahtuu välittömästi suuri hajaannus miten tämä on mahdollista? Pidetäänkö muka tätä nykyistä seurakuntaa koossa vilpillä, eli jos srk kertoo totuuden tapahtuu hajaannus ikäänkuin se olisi sen ainoa koossapitävä voima? En todellakaan usko tätä! Miten edes itse voit ruveta miettimään tämänlaista vaihtoehtoa, sinähän kiellät Jumalan! Jumalastahan tämä seurakunta on eikä mistään muusta! Etkö luota Jumalan voimaan?
Jumala jo tietää miten kukin ihmisistä tulee reagoimaan jos srk ottaisi vahvasti kantaa hoitokokousaikoihin jos tapahtuu todella hajaannus ne uskovaiset ketkä irtoavat, ovat jo eriseuralaisia. Jumala näkee myös sinun epävarmuuteen ja pelkoon ja lopuksi: kumman puoliskon luulet olevan oikeassa, jos hajaannus tapahtuu? huomaatko viestissäni mitään sanomaa?
"Minä...
en yritä... 31.8.2006 klo 22.34
johtaa harhaan, mutta haluan nyt saada vilpittömän ja ehdottomasti teidän itsenne mielipiteen onko oikein,..."
Ok, et ole vl, mutta kirjoitat:
Miten edes itse voit ruveta miettimään tämänlaista vaihtoehtoa, sinähän kiellät Jumalan! Jumalastahan tämä seurakunta on eikä mistään muusta! Etkö luota Jumalan voimaan?
Jos tämä seurakunta on sinun mielestäsi Jumalasta, niin hyvänen aika miksi et liity joukkoon??? Jotta pelastuisit??
Minä itse tiedän suhteeni Jumalaan ja uskon Hänen hoitavan asiat, mutta saan varoittaa uskonveljiä ja sisaruksia uskomasta että kaikki hoitoja käsittelevät kirjoitukset olisivat juuri vl-ihmisten kirjoittamia. Minä välitän siitä, etttä nykyiset uskovaiset säilyvät uskomassa eivätkä lähde siihen joukkoon, missä paholainen haluaa kerätä vihaa uskovaisia ja SRK:ta kohtaan. Minulle on tärkeää, että sielunvihollinen ei saa johdettua yllyttäjien kautta Jumalanlapsia kadotukseen yllyttämällä uhmaamaan seurakuntaa ja toisia uskovaisia:)
kumminkin vastaamatta itse väitteeseen ja tyydyit tuomitsemaan....luulen ettet ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää mitä ajoin takaa. Muuten, tuo sinun kommenttisi.....kuulosti aika "arkiselta" "Ok, et ole vl".... Olen kyllä vl ja vl perheestä mutta tällaisista asioista voidaan aina puhua. Minähän sanoin: jos epäilet seurakunnan hajoavan siitä kun srk järjestää tutkimuksia hoitokokouskista, onko tämä "salaisuus" se koossapitävä voima? Jumalan tahdon mukaan hajaannus tapahtuu jos tapahtuu ja jompi kumpi on oikeassa, mutta kumpi? Mieti mitä ajattelin, mitään ei kumminkaan tapahdu Jumalan sallimatta, ja salliiko Jumala ainoan ja oikean seurakunnan jakaantuvan? Oikeastaan kysyin vain: minkä takia srk vaikenee 70- luvusta?
Käsitin kommenteistasi, joita lainasin, ettet ole vl. Mutta anteeksi jos tulkitsin väärin.
Voithan toki soittaa SRK:lle ja kysyä, miksi vaikenevat? Sieltä kai saat parhaimman vastauksen? Periaatteessa asia ei ehkä ole niin yksinkertainen kuin oletat, eli että homma sillä selvä kun sitä hiukan kuopasee, eli 70-luvun asiat. Mutta mikä estää itseäsi ottamasta yhteyttä SRK:n henkilöihin ja tiedustelemaan asiaa:)
Ajettele tarkoin, mitä kirjoitin! Pyydän anteeksi, että postaan aina uuden viestin, mutta ajatukset tulevat harvakseltaan......
SRK pelkää juuri mainitsemaasi hajaannusta. Eli jos SRK myöntää osuutensa 70- ja 80-luvun julmuuksiin, kaikki tietävät tulleensa vuosikymmenien ajan petetyiksi ja harhaan johdetuiksi. Silloin on todella mahdollista, että asiaa joudutaan selvittelemään ihan urakalla.
Aivan sama asia on aviorikkojalla, joka ei uskalla tunnustaa puolisolleen pettämistään riidan ja välirikon pelossa vaan jatkaa näennäisesti helpompaa elämistään tunkion päällä.
Kaikesta huolimatta haluan itse valita, ja toivon SRK:nkin valitsevan rehellisyyden tunkion päältä uskomisen sijasta.
tulisi olla molemmim puolista
Hajaannus voisi olla hyväksikin liikkeelle.
Nyt vl joukoissa on paljon niitä jotka vain näyttelevät uskovaa, koska ilman sitä joukkoa olisivat ilman ystävää ja perhettä. Tiedän monta tapausta jotka käyvät ravintoloissa perjantaisin ja seuroissa sunnuntaisin.
Jos hajaannus tapahtuisi, nämä ns. "uskovaiset" voisivat hyvillä mielin poistua vl-liikkeestä (kenties perustaa kokonaan uuden) ja jäljelle jäisivät tosiuskovaiset.
Lutherin uskonpuhdistus oli hyvä asia kristinuskolle, samaa uskonpuhidstusta kyllä kaivattaisiin jo vl-liikkeeseen.
Muista kuitenkin kun noin tuomaria leikit, eli Jumalaa, että tosi uskovia on muuallakin kuin vl:ssa. Niitä oikeasti on. Tosi uskoviakin on lähtenyt pois vl:sta, kun eivät ole ihmissääntöjä omikseen kokeneet.
Näistä ns "uskovaisista" tulee sana "Ulkokultainen" mieleen. Kun vl-liikkeessä on näitä ulkokultaisia mukana, niin oikeasti olisi hyvä vähän tervehdyttää liikettä. Meille jotaka eivät kuulu joukkoon, vl ihmiset edustavat hyvin kahtiajakautunutta väkeä. Toiset ovat oikeasti hyvin syvästi uskovia ja elävät ja ajattelevat niin ja ne toiset vain roikkuvat mukana ulkoisen painostuksen tai hylkäämisen pelossa.
Ymmärrän kyllä täysin että johtoporras ei hajaannusta halua, mutta jos uskovaisuudesta on kysymys niin kyllä siitä pitäisi pystyä avoimesti keskustelemaan ja hakemaan ne kipupisteet. Ja jos sen seurauksena hajaannusta tapahtuu, niin jäljellehän jää vain ne tosiuskovat.
Ja tuohon Jumala-kommenttiin ei viitsi edes vastata. Näkyy olevan hyvin yleistä tällä palstalla että nakellaan tuontyyppisiä viestejä.
herkästi, koska lestadiolaisuus on jakaantunut sadassa vuodessa pariinkymmeneen eri osaan. Siis keskimäärin joka viides vuosi on kortit jaettu uudelleen. Miksi sitä juuri nyt niin kovasti pelätään, ettei lähihistorian virheitä sen pelossa uskalleta käsitellä?
Ehkä hajaannus ei olekaan se perimmäinen syy salailuun ja jatkuvaan väärän todistuksen antamiseen... mene ja tiedä mitä sikariportaan päässä liikkuu.
Niin tai näin. SRK ei toimi kristillisen esimerkin mukaan. Se piilottaa tekoja ja tekijöitä. Hoitokokoukset on mätäpaise, joka muhii ja muhii ja muhii. Se pitäisi puhdistaa totuudella vaikka kipeää tekisi ja vaikka joku ns. nykyinen nokkamies paljastuisi hoitomiesten metariksi.
Olisiko tuolla sinun metodillasi Lutherinkin pitänyt olla omana aikanaan hiljaa? Luther toi esille katolisen kirkon epäkohdat ja halusi korjata ne. Hän ei halunnut hajottaa katolista kirkkoa kahteen, mutta niin siinä kävi silti. Olisiko ollut parempi että Luther olisi ollut hiljaa ja antanut vaan ihmsiten ostella aneita taivaaseen pääsyksi, ettei katolinen kirkko olisi jakaantunut kahtia?
Uskonpuhdistuksessa on aina se riski, että liike jakaantuu. Tämä pelko on olemassa ja se riski on otettava jos haluaa uskoa puhdistaa.
Tekikö siis Luther mielestäsi oikein vai väärin, kun sai puheillaan aikaan kirkon hajaantumisen?
Kyllä sitä uskonpuhdistusta tarvittiin, etkö lukenut edellistä viestiäni. Ja olen myös sitä mieltä että vl-liikekin tarvitsee samankaltaista ravistelua.
Tämä viesti on pelkästään sinulle. :) Luther-viesti oli oikeastaan tarkoitettu ihan kaikille lukijoille, sillä siinä on konkreettinen esimerkki tosi elämästä, kun kirkkoa arvostellut henkilö on avannut sanaisen arkkunsa ja kertonut mielipiteensä julki, minkä seurauksena katolinen kirkko jakaantui kahdeksi.
Lutherilla olisi toki ollut vaihtoehtona olla hiljaa ja säilyttää yksi katolinen kirkko. Jos hän olisi valinnut tuon vaihtoehdon, olisi usko jäänyt puhdistamatta ja ehkä meilläkin palvottaisiin Mariaa ja käytäisiin anekauppaa...
No keksitpä vertauksen..meinaatko tosiaan että SRK olisi uskonpuhdistajista koostuva joukko? Entäs sitten muut herätysliikkeet? Katolinen kirkko on olemassa yhä ja luterilainen kirkko on eri juttu kuin katolinen kirkko. Näillä ei ole mitään tekemistä 1970-luvun hoitokokousten kanssa, jotka tapahtuivat vanh.lestadiolaisuuden sisällä. Vanh.lestadiolaisuus on osa ev.lut kirkkoa ja Luther ei uskonut anekaupan vievän taivaaseen, joten kyse oli opillisesta asiasta eikä se liity 70-luvun hoitoihin mitenkään. 70-luvulla osa säilyi uskomassa, osaa ei yleensä ottaen edes hoidettu mistään. Teillä ei ole tietoa, kuinka montaa hoidettiin, kuinka moni ei ollut hoidettavana ja siioni ei olis pysynyt mitenkään kasassa, jos se olis koko siionin voimakkaasti muuttanut ja hajottanut. Aina on uskovaisten joukko ollut ja eriseura lähti pois.
Mielestäni edelleen pitää olla varovainen, että ei jokainen palstaa lukeva uskovainen kuvittele, että kaikki jotka hoidoista kirjoittaisivat olisivat uskovaisia. Jotkut vanh.lestadiolaisuudesta eronneet ja epäuskoiset pitävät vanh.lestadiolaisuutta harhaoppina ja vääränä joukkona,..
... joten mikä onkaan parempi tilaisuus alkaa tämän palstan kautta käännyttämään uskovaisia pois omasta uskostaan uskottelemalla, että vain uskovaiset täällä kirjoittelee hoidoista, ym.
erilaisista vääristä hengistä 70-luvulla, näin sanoi Erkki Reinikainen.
Tarkkoja lukumääriä ei tiedossa.
oikeasti? Siis ihan SRK:n "lähetyspuhujien" eli SRK:n lähettämien hoitomiesten toimesta?
SRK kiistää osallistuneensa mitenkään julmaan operaatioonsa, mutta muutama kymmenen tuhatta (ehkä noin 50.000) ihmistä muistaa sellaista tapahtuneen. VL:t, miksi mielestänne SRK on oikeassa? Erehtymätön?
Niin kerta. Joten saa sitä varmaan tehdä virheitä, vaikka VL olisikin. Ne virheetkin voi myöntää kyseenalaistamatta koko SRK:ta.
Kaikesta te jaksattekin kinastella..
t. Ex VL