Mä olen niin vihainen, niin turhautunut ja niin väsynyt, ettei löydy kunnolla edes sanoja. Kaiken tämän ajan kun olemme asuneet tyttäreni kanssa erossa tämän isästä, olen kaikin tavoin yrittänyt pitää heidän suhdettaan yllä. Järjestellyt omia menoja, jotta isän olisi helpompi ottaa tyttöä edes päiväksi. Puhunut positiivisesti, vaikka tyttö on itkenyt että miksei isi halua olla mun kanssa. Nyt herra menee uuden muijansa kanssa kihloihin, mutta oma tytär ei ole tervetullut edes kihlajaisiin. Ei ole tervetullut tämän uuden ämmän luo. Ja silti haluaa tavata tyttöä, vaikkakin sitten vain päivän omien vanhempiensa luona ja lähtee sitten takaisin muijansa luo. Sanoo tytölle, että ei, et voi tulla mukaan, isi menee nyt. Ja kun tyttö tulee kotiin, itkee taas miksi isi ei halua olla mun kanssa. Purkaa pienen tytön tuskansa muhun ja mä otan sen vastaan ja nielen enkä voi sitä itse mihinkään purkaa. En huutaa ja haukkua että isä on paska vaikka sitä olisikin. Toivon täydestä sydämestäni, että jonakin päivänä, kun tyttäremme on tarpeeksi kypsä ja vanha päättämään, hän ei enää halua tavata sinua. Että hän vihaa sinua yhtä paljon kuin minä nyt teen. Että vielä joskus itket ikävääsi kuten pieni tyttäremme itkee nyt.
Tämä on niin väärin...
Kaksin yksin
7720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niinkuin sinä haluat vihamiehillesi tapahtuvan olkoot se kostosi. Eli saat kokea kaiken toivomasi ihan itse tässä elämässä. Tuntuuko hyvältä?
Samanlainen tarina. Kun lapsi tuli kouluikään hän ei enää suostunut isäänsä tapaamaan.
Ole voimakas, äläkä sorru puhumaan pahaa isästä lapselle. Anna lapsen kasvaa ja huomata itse kenelle hän on tärkeä.
Minäkään en ollut tervetullut äitipuoleni kotiin. En saanut olla mukana häissä, lasten ristiäisissä, isänpäivänä.
Puutu asiaan. Anna isälle ehdot, joko laittaa asiat niin kuin kuuluu tai ei tapaa tyttöä enää.
Minua satutti enemmän se etten saanut olla osallisena, kuin olisi satuttanut se, ettei isää olisi ollutkaan.
vaan se kumppani joka tällä nyt on, saa tämän ilmiön aikaiseksi.
Poikani, jolla oli vaimo ja lapsi, ei käytetty viinaa eikä muitakaan aineita ja kaikki oli heillä suhteellisen hyvin. Mitä nyt lapsi oli syntynyt äskettäin ja elämä silloin aika rassaavaa koko perheellä.
Kunnes eräänä päivänä työpaikalla, pojan siis, eräs nuori naikkonen iski silmänsä tähän ja päätti että siinä mies otan keinolla millä tahansa. Naiset osaa ja miestä viedään, niinhän se menee. Tämä nainen sitten ei halunnut että poikani on missään tekemisissä entisen perheensä kanssa. Lapsikin sai tulla kyläilemään vain Jouluna, ei muulloin koska tämä nainen ei sitä sietänyt. Eikä sietänyt sitäkään että ex-vaimo laittoi viestiä tai yritti soittaa ja keskustella lapsen tapaamisista. Vaan tämä heti suutttui siitäkin ja järjesti erinäisiä kohtauksia sekä uhkaili poikaani erolla jos ei tee sitä eikä tätä. Poika on aina ollut sellainen "liian kiltti" ja "vietävissä oleva" ja näitähän löytyy kyllä pilvin pimein. Niitä ne naiset osaavat katsoa ja kietoa sen pikkusormensa ympärille ja käyttää omaksi hyväkseen....siihen saakka kunnes...löytävät uuden petkutettavan. Näitä lapsellisia pikkutyttömäisesti käyttäytyviä naisia on melkein jokaisella työpaikalla, joten varoituksen sana olisi niistä paikallaan.
Sen vaan sanon että sen mitä taakseen jättää sen edestään löytää. Saman se teki se nainen minun pojalle minkä teki tälle, iski jälleen uuden miehen itselleen. Tällä kertaa poikani parhaan kaverin. Taisi ollakin oikea onnenpotku pojalleni että heräsi huomaamaan tämän naisen todellisen luonteen. Tiedä miten kauan olisi alistunut olemaan toisen ovimattona muutoin. Nyt saa poikani olla lapsensakin kanssa ihan silloin kun huvittaa ja haluaa, äitinsä ei sitä kiellä.
Tiedän että poikani teki väärin, itse korjaa satoa siitä. Ja tiedän että poikani on lammas jota viedään, mutta sekin on hänen luonteestaan kiinni, ei kasvatuksesta. Sillä itse en olisi tuollaista hyväksynyt koskaan minkä teki, mutta jokainen elää omaa elämäänsä täällä ja siihen emme me ihmiset muut pysty sanomaan mitään. Ajatella toki voimme mitä tahansa. Kaikesta huolimatta poikani on aina poikani, teki mitä tahansa. Rakastamisen rajoja kun ei ole, eikä tule. Siis lapsen kohdalla. Muiden kanssa onkin jo eri juttu, kaikkea ei tarvitse sietää.
niin... olipas niin kovin tuttua tekstiä... minulla 2 lasta kysyy että miksei isä edes soita meille koskaan. Poika 6v jo turhautui ja sanoi että ei ole ihme että hän on iskälle vihainen kun se aina vain lupaa ja luoaa ja sit ei kuitenkaan tule. yritän kauniisti puhua heille isästä, mutta ei sitä kauaa jaksa. paremmalta tuntuu olla kokonaan puhumatta. Vastaan kun lapset kysyvät, muuten ei hänestä keskustella.
Meilla taas ex-vaimo ei anna lapsia nykyisen vaimoni hoitoon eika mukaan retkille vaikka on useasti heita kysellyt. Saa kuulemma ainoastaan, kun itse olen mukana vaikka vaimoni yrittaa vain auttaa ja matkatyostani johtuen ilman hanta ei tapaamissopimustakaan voitaisi noudattaa lainkaan. Itse viela aikoinaan lahti toisen miehen matkaan, joten ei pitaisi olla mitaan syyta kiusantekoonkaan.
Ymmärrän täysin tuon tunteen, kun lohdutat isänikävää itkevää tytärtäsi. Erosin itse pari vuotta sitten ja tytön isä asuu tällähetkellä n. 500km:n päässä. Hän on tavannut lapsensa maaliskuussa 2006 viimeksi ja silloinkin vain kahden päivän ajan ja soittelee kyllä ja puhuu puhelimessa niin kauniisti(=lässyttää),kuinka hän ikävöi tyttöä ,muttei silti tule tapaamaan. Kyllähän minä uskon, että hän ikävöi ja rakastaa, mutta miksei sitten yritä nähdä lastaan ? Tyttö ei halua puhua isän kanssa kuin tosi harvoin, kun "tulee niin paljon kovempi ikävä iskää, kun kuulee sen äänen". Noin vuosi sitten matkustin tytön kanssa isän luo useaksi viikoksi, että tyttö sai olla isänsä kanssa.Muutenkin olen usein yrittänyt järjestää isä-lapsi-tapaamisia, mutta nyt olen niin lopen kyllästynyt siihen, miksei isä itse tule tapaamaan lastaan !Tiedän, ettei se ole minun vastuullani,millainen suhde isällä tyttäreensä säilyy,mutta silti olisin valmis auttamaan kaikin mahdollisin keinoin, että hän voisi tavata lastaan useammin.
Viimeikoina meillä on ollut todella vaikeita yhteenottoja tytön kanssa. Yleensä ne päättyvät niin, että itketään molemmat ja pyydellään anteeksi. Tuntuu, että sydän on vereslihalla,kun näen lapsen silmistä sen tuskan, mitä hän tuntee ,kun ei saa isän rakkautta. Ja minä kerään sen tuskan itseeni, enkä voi olla tuntematta vihaa ja halveksuntaa exääni kohtaan, kun hän on hylännyt niin ihanan lapsen !
Eräs ystäväni lohduttaa minua usein sillä, että kyllä se tyttö siitä silti ihan normaaliksi aikuiseksi kasvaa ja kehittyy, vaikka ilman isääkin, mutta ei se kuulosta kuitenkaan lohduttavalta.Tuntuu usein, että olen niin yksin lapseni kanssa ,koska omat vanhempani ja sisarukseni asuvat kaikki eri paikkakunnalla. Onneksi on kuitenkin joitain hyviä ystäviä tässä lähellä, mutta ei aina jaksa, eikä voi heidänkään niskaansa kaikkia murheita kaataa.
Arvostan ja kunnioitan todella paljon niitä "etä-isiä", jotka välimatkasta ja muista esteistä huolimatta tapaavat lapsiaan säännöllisesti, eivätkä anna isä-lapsi-suhteen katketa eron jälkeen ! Harmi vaan, että tyttäreni isä ei osoittautunutkaan sellaiseksi.