ja hoitokokousjulmuudet kostetaan näiden saarnamiesten omille lapsille aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Jätetään asia Jumalan haltuun ja hoidettavaksi; vaikkapa tämän palstan kautta!
Surullista katsottavaa
kun isien pahat teot
5635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuka kostaa ja kenelle??
...Että SRK:ssa edelleen lyödään jo 70-luvulla lyötyjä manaamalla näitä tökerösti yleistäen "katkeriksi", eikä kyetä tunnustamaan järjestelmällisiä henkisiä julmuuksia, vaan näitä vääryyksiä yritetään lakaista maton alle ja kaunistella raukkaudelliseksi toiminnaksi.
Enpä ole kuullut että kukaan olisi silti millään tavalla kostamaan lähtenyt. Vääryksien tunnustamiseen ja hylkäämiseen täällä yritetään kehottaa SRK:takin, vaan eipä taivu ylpeä "ainoa oikea erehtymätön Jumalan valtakunta" tekemään tiliä menneisyytensä kanssa ja tunnustamaan että väärin toimittiin.
Jos huomauttaminen, että vääryydet tulee tunnustaa ja korjata on mielestäsi jonkinlaista kostamista, niin eikö samalla logiikalla SRK:ssa kosteta syntisille jokaisissa seuroissa kun saarnattaan parannusta? Jos taasen tarkoitit jotain muuta, niin kertoisitko että kuka on mielestäsi kostanut ja miten?
Kaikki asiathan on Jumalan hallussa, mutta eikö juuri vl-logiikan mukaan Jumala toimi uskovaisten ihmisten kautta? Monet uskovaiset yrittävät tämänkin palstan kautta saada SRK:n ymmärtämään että sen tulisi tehdä parannus. Tämähän on vanhoillislestadiolaisten itsensä parhaaksi.
Noh, sinä sentään tunnustit että hoitokokoukset olivat julmuuksia. Kiitos siitä.
on yleispätevä selitys minkä tahansa kipeän asian kohtaamiseen vl-piireissä nykyään. Ikäviin asioihin ei tarvitse tarttua, kun sanoo, että "Jumala hoitaa sen sitten ajallaan".
Kun sanoin eräälle läheiselleni: "Kolmekymmentä vuotta on jo mennyt hoitokokouksista eikä vieläkään ole Jumala selvittänyt asiaa loppuun, joten olisiko jo aika SRK:n jo tarttua asiaan?"
Hän vastasi: "Jumalan aika on erilainen kuin ihmisen aika."
Erikoiset on perustelut, ei voi muuta sanoa. Millähän konstilla he ajattelevat Jumalan asian hoitavan kun asianosaiset itse jättäytyvät homman ulkopuolelle?
mitä sillä tarkoitetaan
Suomenna minulle se niin että käsitän. Kiitos etukäteen.