Onko muita vähän (tai paljon) paranoideja ihmisiä paikalla? Minkälaista teidän vainoharhaisuutenne on? Minkä ikäisenä se alkoi ja kuinka vanhoja olette nyt? Oletteko kertoneet kenellekään vainoharhaisuudestanne? Oletteko hakeneet ammattiapua?
Minä olen 25-30 -vuotias (koskaan ei voi olla tarpeeksi anonyymi!) tyttö tai nainen. Olen ollut, onneksi vain lievästi, paranoidi varhaisesta teini-iästä alkaen. Olen vuosikaudet luullut että ihmiset yleisesti ottaen haluavat pahaa minulle, ja levittelevät ilkeämielisiä juoruja minusta selkäni takana. Olen potenut myös omituisempia vainoharhaisia kuvitelmia. Paranoiani on pysynyt hallinnassa, eli en ole koskaan toiminut harhaluulojen pohjalta, ja siten aiheuttanut ongelmia itselleni tai muille. Yhdelle ystävälleni olen hieman vihjannut ongelmastani, mutten ole kunnolla avautunut kenellekään. En koskaan menisi leimauttamaan itseäni psykologille tai psykiatrille. Suhtaudun kriittisesti noihin mielenterveysinstituutioihin.
Olisi kiva jos joku vastaisi, kertoisi kokemuksistaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
On ihmisiä jotka kuvittelevat tämän kertomasi maailman olevan kukilla tanssimista missä ihmiset rakastavat toisiaan mutta pahasti tuntuu siltä että kertomasi todellisuus on itseasiassa se totinen todellisuus.
....ei hae totuutta, vaan yhdelle ihmiselle olotilaa missä ei ole kärsimystä.
Vaikka olisikin totta,et sinua vainotaan ja juorutaan voit suhtautua siihen "terveestikkin" eli MITÄ SITTEN asenteella ja pyrit muuttamaan oman elämäsi niin, että sinulla on tasapainossa itsesi sisällä, elämäsi.Eli Elämä on elämisen arvoista yms.ajatukset valtaavat sinut.
Ainahan noista vainoajistakin pääsee eroon jos oikeesti se sinua vaivaa,eli muuta,tai tee rikos ilmoitus jos on näyttöä.
olet paranoidinen?Kuka on tehnyt sulle diagnoosin?Mitä hävettävää psykiatriassa on,yhä useammat valveutuneet nuoret ja aikuiset tahtovat parantua ja siksi hakeutuvat hoitoon.Miksi kiusata tuskilla itseään kun tuohon löytyy helpotusta.
helposti pystynyt "diagnosoimaan" itseni. Minulla on ollut omituisia, myös irrationaalisia ja epäloogisia, luuloja itsestäni ja muista ihmisistä. Kuka tahansa vähänkin mielenterveyden ongelmista tietävä pystyisi toteamaan, että paranoiasta on kyse. Lievähköstä paranoiasta tosin.
Ei tämä minulle suoranaista tuskaa, ainakaan päivittäin, aiheuta, tai sitten olen jo niin tottunut siihen etten huomaa sitä... Kärsin myös keskivaikeasta masennuksesta, minkä vuoksi olen pari kertaa käynyt psykiatrin vastaanotolla. Olisin halunnut psykoterapiaan (missä olisin saattanut avautua myös paranoian osalta), mutta psykiatri vain iski serotoniinireseptin pöytään ja sanoi että koetahan nyt pärjätä.
Suhtaudun kriittisesti mielenterveysinstituutioon, koska sillä (psykiatrialla) on vain hyvin lyhyt, ja kyseenalainen, historia ihmisyksilöiden auttamisessa, mutta pitkän pitkä historia ihmisten lokeroinissa ja eristämisessä yhteisöstä. Psykiatrian tehtävänä on kärjistäen ilmaistuna aina ollut ns. vaarallisen, epäilyttävän ja huonon aineksen tunnistaminen eristäminen yhteiskunnasta.
...lyhyen läntä on psykiatrialla ja olemme joukko koekaniineja.
Kaikkea se peto-ihminen keksiikin jolla saa alistettua toista näinkin alhaisin keinoin kun mielialahäiriö tautiluokituksen keksimällä.
Niitäkö lukee voi jokaiselle löytyä oma häiriö.
Kun ajattelee,et ne on niin suppeet nykymaailman menossa nää häiriöt.Eli nehän on sellaselle yksilölle ,joka ei jossakin kulttuurissa sopeudu itsenään,eli ole samanlainen kun muut.
Rajat on auki ja muutenkin matkustaminen muualle kulttuureihin on helppoa ja se joka täällä Suomessa katsotaan terveeksi käyttäytymiseksi katsotaan jossain ihan toisin.
Luin tän netissä ja alko niin v..t..aan!!!!
Mulle on aina sanottu et olen aivan kun Espanjalainen temperamentiltani ja tiedostan sen itsekkin ja sit kun jotain jurrikka ukkoa se häiritsee onkin se sitten "sairautta".