tuleeko kaikista

Meitä sisaruksia on 4. Nyt kaikki on jo täysi-ikäisiä. Kukaan meistä ei ole saanut niin paljon valtaa että haukkuisi tai huutaisi vanhemmille. Ovia ei siis meidän perheessä ole suvaittu paiskottavan. Tähän on auttanut kova mutta helläkätinen kuri. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole mikään "mammanpoika" vaan rempseyttä ja omaa tahtoa riittää. Vanhempamme ovat kasvattaneet meidät kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja sen näin myöhemmin oivaltaa vasta miten tärkeää se on. (Emme ole uskovaisesta perheestä.) Olemme aivan tavallinen suomalainen perhe.

Sukulainen oli joskus huolestunut serkkutytön murrosiättömyydestä, koska nainen (siis äiti) itse ei ollut koskaan murkkuikää kokenut. Huolestuneeksi äidin teki se, että hänen omalla kohdallaan murrosiän identiteettikriisi oli ikään kuin siirtynyt aikuisikään (~30vee), jolloin asioita oli kuulemma todella vaikea käsitellä, koska ymmärtää maailmanmenosta jo niin paljon enemmän.

Uskon tämän ja toivon, että tyttäremme saa kokea murrosiän täysimittaisena 14- eikä 34-kesäisenä - niin paljon kuin se itseäni päähän ottaisikin. :)

käyttäytyy kuitenkin yksilöllisesti. Se ei ole ns. normaalia ellei ole yhtään kapinointia ja irrottautumista vanhemmista yms. Se kuuluu juuri murrosikään. Kertoohan sana murroskin, että elämä on eräänlaisessa murroksessa. Ei ole enää lapsi, mutta ei vielä aikuinenkaan ja se tekee useimmiten kipeää ja on kyllä vähän haikeaakin. Jotkuthan käyvät murrosiän läpi esim. 30-vuotiaana, jos vanhemmat ovat pitäneet niin kovaa kuria ettei ole uskaltanut kapinoida ja irrottautua kotoa. Näin minä olen tämän asian funtsannut.

Mulla ei oo ollu enkä usko että tuleekaan mitään vittuilukautta tässä nuoruudessa. :)
Murrosikä on pitkällä, olen 15 ja mutsin kanssa menee melkeimpä loistavasti vaikka en mikään maailman kiltein nuori olekkaan. :)

Huutava, räyhäävä ja tavaroita heittelevä murkkuikäinen on stereotypia.
Kaikki tulevat murrosikäisiksi omalla aikataulullaan ja jokainen lapsi on erilainen. Minulla on neljä, eikä yksikään rähjännyt. Vanhin tyttö vehkeili kotiintuloaikojen kanssa ja myöhästeli päättäväisesti joka päivä koulusta, pojista kaksi meni puhekyvyttömiksi pariksi vuodeksi ja yksi unohti urheiluinnostuksensa vallassa osoittaa ulospäin juurikaan oireita.
Kaikki kyseenalaistivat jossain määrin sovittuja sääntöjä ja osoittivat mieltään "rajariidoissa", mutta mitään yleistä hulabaloota ei saatu aikaiseksi.
Yksinhuoltajana odotin pienellä pelolla lasteni murkkuikää, koska itse olin todella kapinallinen aikoinani. Ehkä rajat olivat sopivissa paikoissa, kenties lasten harrastuksiin osallistuminen auttoi läheisyyden säilymisessä tai sitten vain kävi hyvä tuuri, mutta kauhuskenaariot jäivät toteutumatta.
Puhekyvyttömät ovat toipuneet ja tyttökin ehtii nykyään ajoissa, urheiluhullu juoksee edelleen pallon perässä. Välit ovat yhä lämpimät, kiitos siitä! Kaikki osaavat hoitaa asiansa, pyrkivät omillaan elämässä eteenpäin ja äärimmäisen harvoin kysyvät edes neuvoa. Eli sekin harhaluulo tyrmättiin, että "helpoista" murkuista tulee mammanpoikia...

Murrosikä tulee kaikille niin henkisesti kuin fyysisesti muttei kaikki rupea kiukkuisiksi. Minun tyttäreni oli ennen murrosikää oikea känkkäränkkä mutta murrosikään tultaessa hänestä tuli rauhallinen. Ainoa "huono" homma oli se että hän ei ollut ikinä varma mistään. Mieli muuttui asioiden suhteen nopeasti...

Pojallani on nyt meneillään murrosikä ja kiroilee jatkuvasti(argh)! Suuttuessaan hän pamauttaa nyrkillä ovea eikä puhu vähään aikaan mitään. Muutenkin polte kutsuu häntä enemmän kavereiden luokse kun ennen hän viihtyi kotona enemmän.

Minulla murrosikä oli kyllä kauheaa aikaa ja kiitän ettei minun lapseni ole sellaisia kuin minä olin!

kokevat ovat yleensä erittäin itsekkäitä luonteeltaan ja oma napa on koko maailma.
Heidän paras lajinsa on manipulointi.

Syntyvät egoistin piirteillä ja "huono" kasvatus heikot vanhemmat vahvistavat tyyppiä.