Kotipaikkakunnallani on monta hyvää lapsuuden ajan ystävää, mutta opiskelukaupungistani en tunne ketään. Ja totuus on, että en halua edes tutustua.
Luotan vain niihin ihmisiin, jotka olen tuntenut kauan. Ja pinnalliset ihmissuhteet taas eivät ole minua varten. Luonteessani on jotain sellaista poikkeavaa, jonka vuoksi saan kai aina uusilta tuttavuuksilta siipeeni. Ja tämä toistuu ihan aina. Edustan kai jotain edesmennyttä ihmistyyppiä jostain 30-luvulta. olen tahdikas, käyttäydyn hyvin, olen hyvin naisellinen (vs. jätkämäinen), herkkä, kiltti, ujo.. Siis kummajainen kai tänä wannabe-joku aikakautena. Tuntuu, että jo minun näkeminen ensimmäistä kertaa saa ihmiset tekemään päätöksen, että tuohon en tutustu. Ilkeät ihmiset onnistuvat saamaan ystäviä ja he ovat suosittuja. Luulin, että tällainen loppuisi jo yläasteella tai lukiossa kun olin koulukiusattu, mutta se on jatkunut läpi eri työpaikkojen ja koulujen. Hienoa.
Tiedän, että tuolla jossain on paljon hyviä ihmisiä. Mutta he kaikki ovat kuin minä. Heihin on vaikea saada kontaktia, koska tämä maailma on heidät rikkonut niin monta kertaa.
Luotan vain niihin ihmisiin, jotka olen tuntenut kauan. Ja pinnalliset ihmissuhteet taas eivät ole minua varten. Luonteessani on jotain sellaista poikkeavaa, jonka vuoksi saan kai aina uusilta tuttavuuksilta siipeeni. Ja tämä toistuu ihan aina. Edustan kai jotain edesmennyttä ihmistyyppiä jostain 30-luvulta. olen tahdikas, käyttäydyn hyvin, olen hyvin naisellinen (vs. jätkämäinen), herkkä, kiltti, ujo.. Siis kummajainen kai tänä wannabe-joku aikakautena. Tuntuu, että jo minun näkeminen ensimmäistä kertaa saa ihmiset tekemään päätöksen, että tuohon en tutustu. Ilkeät ihmiset onnistuvat saamaan ystäviä ja he ovat suosittuja. Luulin, että tällainen loppuisi jo yläasteella tai lukiossa kun olin koulukiusattu, mutta se on jatkunut läpi eri työpaikkojen ja koulujen. Hienoa.
Tiedän, että tuolla jossain on paljon hyviä ihmisiä. Mutta he kaikki ovat kuin minä. Heihin on vaikea saada kontaktia, koska tämä maailma on heidät rikkonut niin monta kertaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on aivan sama tilanne.. Ainut ero on se, että olen kotipaikkakunnallani josta kaikki lapsuudenystävät ovat lähteneet pois (eivätkä halua pitää yhteyttä). Aikaisemmin yritin tutustua uusiin ihmisiin ja tapaamani henkilöt olivat hyvin pinnallisia, miehet taas eivät voi olla ystäviä. Olen pettynyt tosi usein "ystäviin" jotka oikeasti vain haluavat minusta jotakin eivätkä oikeasti välitä, eikä heillä ole mitään arvoja elämässä.
En ole niinkään ujo, vaikka lapsena olin kyllä tosi ujo (ja kiusattu koko peruskoulun ajan, ylläri..) vaan hiljainen. Sanon mielipiteeni tai juttelen, jos joku muu "johtaa" tilannetta. Olen niin tottunut siihen että muut puhuu ja tekee, ja itse seuraan ja kuuntelen sivusta, etten oikein edes tiedä miten muuten voisi toimia. Olin tuollainen ihan pienestä asti, varmaan minulla on vaan tällainen luonne.
Kyllästyin kiusaamiseen ja kävin lukion suurimmilta osin etänä. Kieltäydyin menemästä paikkaan, jossa ei saa rauhassa olla sellainen kuin on tai keskittyä opiskeluun. Minusta onkin kehittynyt hyvin itsenäinen ja minulle on tosi hankalaa kysyä keneltäkään apua. Työpaikalla jotkut katsoo oudosti mutta aikuisia kun ollaan ja työ on hyvin itsenäistä, niin ketään ei kiusata.
En oikeastaan enää kaipaa pinnallisia "ystäviä", vaan olen vaikka mieluummin yksin kuin joudun odottelemaan että milloin joku taas pettää tai valehtelee.. Minusta tuntuu että me ollaan tosi samanlaisia. Jos haluat niin voitaisiin kirjoitella enemmän. :)