Mä en hirveesti ole kommentoinut mitään asioita lestadiolaisuudesta sen jälkeen kun uskoni olen kieltänyt. Mutta jotenkin tuntui nyt siltä että olisi paikallaan kommentoida.
Siihen aikaan (n. 10 vuotta sitten) kun olin vielä VL, oli meininki melko erilaista kun nykyisin. Tavallaan ihmiset (mm. omat sisarukset) ovat säilyneet samankaltaisina, mutta melkoisia muutoksia olen huomannut mm. omissa lapsissani verraten omaan lapsuuteeni. Ehkäpä tämä netin, videoiden ja dvd:n aikakausi on muuttanut myös VL-kulttuuriakin. Onko samanlaisia näkemyksiä?
Ilmeisesti tosi monet VL:t ovat todella sokeita nykyisin? Ei oikeesti huomata minkälaisia muutoksia lapsissa ja nuorissa tapahtuu. Mä ainakin suosittelisin monelle VL:lle käyntiä aidan toisella puolella (älä lue tätä houkutteluksi), ihan vain sen takia että huomaisitte minkälaisessa ympäristössä lapsenne ja nuorenne kasvaa.
Enään ei tarvitse fyysisesti mennä tanssipaikoille, diskoihin ym. jos haluaa kokeilla erilaisia asioita, kokeilla rajoja. Ennen olisi varmasti ollut noloa jo mennä fyysisesti jonnekin paikan päälle (vaikka katsomaan telkkaria naapuriin). Nykyisin kaikki ne viihteet (TV, Elokuvat, musiikki, porno, alastomat naiset...) ovat saatavilla netistä ja niiden katselu voi olla luonnollista jo pelkkien bannereiden kautta.
Meidän tyttö pistää autossa musiikkia kovemmalle ja kertoo että se on Lordi fani! :) Samaan aikaan pikkuveljet sanoo sitä kuunnellessaan että mä en pääse taivaaseen koska mä oon uskoton! :)
Todellisuudessa aidosti jumalaan luottavat ja uskovat taitaa löytyä ihan normaaleista kirkoista. Itsekin koen nykyisin aidomman uskon ihan normaalisti vain uskomalla ja olemalla oma itseni. Todellisuudessa pahin omavanhurskaus taitaa löytyä VL:en keskuudesta.
Mä haluan kasvattaa lapseni VL:ksi kasvatuksen vuoksi (lasten äiti on VL), koska pidin sitä hyvänä kasvatuksena lapsille. Tehköön sitten omat päätöksensä kun ovat vanhempia.
Suosittelisin teille kaikille, että uskoisitte aidosti vain jumalaan ja luottaisitte jumalan johdatukseen. Unohtakaa se tekopyhyys telkkareista ja muista, se vaan jakaa teitä kahtia. Kukaan ei ole oikeesti niin tyhmä, että kuvittelisi että vain Lestadiolaiset pääsevät taivaaseen. Miksi siis kasvatatte lapsenne siihen tekopyhyyteen? Todellisuudessa se kasvatusmenetelmä tulee rikkomaan rivinne.

Vastaukset 16
Vanhimmat
lapsesi vl:ksi?
Eikö tavallinen moraalinen ja eettinen kasvatus ilman uskonnollisia painotuksia, ole riittävä?
Lasten olisi sen pohjalta helpompi tehdä aikanaan valintansa.
Olen itse saanut VL -kasvatuksen ja pidän sitä hyvänä lapsilleni, kuten olen siitä itsekin varsin kiitollinen. He asuvat VL äitinsä kanssa, enkä siksi haluaisikaan lähteä asettamaan heille pahempia ristiriitoja.. Johan ne olisivat murrosiässä narunjatkeena, jos vedettäisiin kahteen suuntaan.
Toki lapseni saavat nähdä sen toisen puolen. Minun luonani he kasvavat ei-vl ympäristössä (katsovat telkkaria ym.), mutta en yritä johdattaa heitä toiseen suuntaan. Annan heidän uskoa sillä tavalla, mihin ovat tottuneet ja tuen heitä siinä niin paljon kun osaan.
Tarkentelen vielä hiukan, jotta ei tulisi hirveesti väärinymmärrystä.
En siis tarkoittanut "aidan takana kokeilemista" sillä, että niin pitäisi tehdä. Kannattaisi kuitenkin joskus kuunnella jonkun entisen VL:n näkemyksiä nykyisestä elämänmenosta versus VL menosta. Kun asiahan on kuitenkin niin, että tämä maailma muuttuu ja VL:n on tultava mukana. Enään ei ole paluuta niihin aikoihin, joista mainitsin.
Pahoittelen myös joitakin lausuntojani VL:n tekopyhyydestä ym. En tarkoittanut niitä provosoinniksi tms. Toivon kuitenkin, että ne antavat ajattelemisen aihetta teille.
Minusta on oikeesti hyvä, että on vaihtoehtoja oman uskomisen valintaan. Mielestäni VL on siihen erinomainen vaihtoehto, mutta tietty sokeus näyttäisi vaivaavan VL:n keskuudessa ja se näyttäisi aiheuttavan paljon ristiriitoja teidän sisällänne. Niihin epäkohtiin kannattaisi puuttua ja muodostaa selkeämpiä sääntöjä, muuttaa niitä sääntöjä ja näkemyksiä tämän maailman mukaan.
Esimerkiksi juuri tuossa lasten kasvattamisasiassa. Jokainen lapsi uskoo joulupukkiin, mutta kuinka kauan? Ja lapsille tulee ristiriitoja itsensä ja kavereidensa kanssa, kun he kasvatetaan ensin siihen "omavanhurskauteen", sitten kerrotaankin, että jokainen joka uskoo jumalaan pääsee taivaaseen ja ihmiset todellisuudessa tuomitaan "portilla".
Mielestäni siis tosiasiat kannattaisi opettaa lapsille heti, eikä pelotella ja painostaa heitä. Se pieni lapsikin on jonakin kauniina päivänä nuori ja etsii itseään.
"Mielestäni siis tosiasiat kannattaisi opettaa lapsille heti, eikä pelotella ja painostaa heitä. Se pieni lapsikin on jonakin kauniina päivänä nuori ja etsii itseään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000019154801
jos sydämessä on tapahtunut paatumus. Uskoohan sielunvihollinenkin Jumalaan, eikä pääse silti taivaaseen.
suurempi tuomio kuin muilla.
oikea usko ja muut oli vääriä.
Kannattaa lukea Raamattua sillä mielellä, että Jumala antais oikeaa näköä ja ruokoilla, että löytyis se Raamatun mukainen taivaaseen vievä usko tänäkin päivänä.
josta voi tarkistaa näitä avaajan näkemyksiä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000019157714
Ja jos ihminen ei ole löytänyt Jumalan valtakuntaa ja Raamatun mukaista uskoa ei ihmine n tule autaaksi..
Ja alkanut" meitä ja Herraa seuraamaan, opissa, elämässä ja kärsimisessä."
Ja tehnyt prannusta Jumalan Valtkakuntaan, ei Jumala armahda ihmistä,väätässä vanhurskaudessa.
Jumala on järjestyksen Jumala, ja on Hän on laittanut armojärjestyksen, miten tullaan autuaaksi.
Mä en tässä yrittänyt saada teiltä mitään apuja, vaan kertoa hieman tästä todellisesta elämästä täältä ihan tavis (Ev.Lut) puolelta. Jos ei sen vertaa kiinnosta tekstiäni lukea ja ymmärrä tuota minun pointtiani, niin kannattaisi olla vastaamatta! Yritän siis herättää pientä keskustelua ja hieman kysellä että onko ajatuksissani perää, minua kiinnostaa miten te suhtaudutte.
Toivonkin että tähän ketjuun ei yritetä enään tunkea mitään herätyslauseita Jumalanvaltakunnasta. Minä satun ne kaikki tuntemaan entisenä lestadiolaisena.
Eli siis miksi lapsille kerrotaan valheita ja heitä pitäisi painostaa? Pitäisikö minunkin siten kasvattaa omat vl lapset?
Minun tarkoitukseni ei ole provosoida, eikä käännyttää. Joten toivoisin samaa vastaajiltakin. Toivon siis järkeviä vastauksia aiheesta!
asioista.
Et ymmärrä sinne Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, mitkä Jumlan ovat.
Me kerromme niin kuin ajatatelemme uskon kautta asiat ja totuuden mukaisesti.
"Eli siis miksi lapsille kerrotaan valheita ja heitä pitäisi painostaa? Pitäisikö minunkin siten kasvattaa omat vl lapset? "
V: Siis miten? Ilmeisesti sinulla on lapsetkin samssa uskossa kuin äitikin.
Jos tarkoitat että haluaisit vl-lapset kasvattaa omaan tyyliin, niin he vieraantuvat sinusta.
Lasten usko on aito ja sellainen että se luottaa täysin heidän äitiinsä joka on uskomassa ja on heidän puolta ja sinä häviät jos olet vastaan.
"Eli siis miksi lapsille kerrotaan valheita ja heitä pitäisi painostaa? Pitäisikö minunkin siten kasvattaa omat vl lapset?"
V. Jos olette menneet vl:nä avioliittoon, niin ajatusmaaimasi tuntuu aika julmalta. Jos olet ensin kieltänyt uskon. Ja sitten jos vielä meinaat lapsetkin vieraannuttaa tästä uskosta niin aiheutat todella perheelle kärsimystä.
Rakastatko sinä todella perhettäsi?
löytäsi tien takasin samaan uskoon kuin missä on vaimosikin.Sehän se olis ihanne.
kanssa samalla aaltopituudella lasten kasvatuksen suhteen.
Minäkin olen antanut vaimoni viedä lapsia pyhäkouluun ja seuroihin, ja joskus kannustanut lapsia menemään, jos ei ole aina haluttanut. Olen sanonut, että menkää vaikka äitinne mieliksi, ja sitten isompana teette oman ratkaisunne.
Itse irrottauduin vl-opista jo 30v. sitten, mutta olen edelleen naimisissa saman vl-tytön kanssa, jota lupasin rakastaa niin myötä- kuin...........
Joskus ajattelin eroamistakin, mutta en voinut perhettä hajoittaa, ja olisin tuominnut vaimoni loppuiäkseen selibaattiin, kun hän ei olisi voinut uutta miestä ottaa. Sekin tuntui minusta kaamealta vaihtoehdolta toiselle osapuolelle.
Joskus 70-luvulla tosin olin hyvinkin äreä vaimolleni, kun nuo seurareissut tuppasi venymään aamuyölle. Ihmettelin, mitä siellä keskellä yötä oikein tehdään. Silloin oli menossa nämä hoitokokoukset. Sanoin hänelle, että jos saarnamies käskee pudottaa housut alas, niin te kaikki teette sen. Nyt myöhemmin tämä arvailu osui lähes oikeaan.
Olen myöskin läheltä serannut vl-opin kehitystä, ja voin huomata, että se on muuttunut näiden ulkoisten sääntöjen osalta monilta kohdin.
Mutta on maailma muuttunut samanaikaisesti myös ulkopuolella. Monia vapauksia on otettu, jotka eivät ole hyväksi tavlliselle ihmiselle, esim. nuorison alkoholin käyttö, ruma ja töykeä kielenkäyttö, ym.
Ehkäpä tämä vl-säännöstö tulee ikäänkuin liukumalla pikkuhiljaa perässä sallivampaan suuntaan. Mutta aina pidetään kuitenkin sellainen hajurako maailman ihmisiin, jotta jokainen ry:n kulkija joutuu taistelemaan kieltäymyksien kanssa säilyttääkseen kasvonsa vl-joukoissa.
Täytyy ikäänkuin olla jokin ajallinen haaste, jolla mitataan uskon vahvuutta.
Nyt niitä ovat edelleen tv, korvikset, isot perheet jne.