Olen hoitoalalla töissä. Ja minusta on alkanut tuntua etten jaksa yövuoroja tehdä, voiko niistä saada vapautuksen raskaana ollessa? Olen nyt rv20 Voiko lääkäri kirjoittaa sellaista todistusta ettei tarvitse valvoa? Miten pitkälle muut olette esim. raskaassa hoitotyössä jaksaneet ennenkuin on täytynyt jäädä saikulle?
yövalvominen
äitsikkä
2180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen myös hoitoalalla töissä, raskausviikkoja kasassa 13 3. Olen miettinyt samaa asiaa miten on yötyön laita kun raskaus etenee, ajattelin kysyä pomolta että vähentäisi yövuoroja tai ei laittaisi niitä ollenkaan, ainakaan loppuvaiheessa. Lueskelin aiheesta ja monet sanoo että viimeisellä kolmanneksella ei suositella yötyötä, eiköhän neuvolakin sitä jossain vaiheessa suosittele. Työkaverit ovat jääneet sairaslomalle 2vko-1kk ennen äippäloman alkua ja niillä ei kyl muistaakseni yövuoroja ollut ennen sitäkään. Onnea odotukselle ja voimia työelämään!!!
laissa määrätty,että miltä viikolta lähtien ei tarvitse valvoa. Kysyin asiaa meidän luottamusmieheltä. Hän ei osannut suoralta kädeltä vastata,mutta lupasi ottaa asiasta selvää.