Suullisen työsopimuksen rikkominen

Twiga

Työhaastattelussa sovittiin suullisesti että aloittaisin kys. työpaikassa työskentelyn parin viikon päästä, kirjallista sopimusta en vielä allekirjoittanut koska sellaista ei ollut valmiina. Muille työntekijöille minut jo esiteltiin firman uutena työntekijänä.

Tänään puljun kauppias kuitenkin soitti ja sanoi erään vanhan työntekijän haluavan takaisin töihin ja ottaisi mieluummin tämän. En ole siis vielä tuntiakaan työskennellyt kys. paikassa, mutta suullisen sopimuksen mukaan minut sinne jo palkattiin. Kysymys kuuluu rikkoiko työnantaja työsopimusta?

10

6581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on pätevä

      Suullinen on lakimielessä yhtä pätevä kuin kirjallinen. Tosin siinä on aikamoinen todisteleminen, jos viet asian eteenpäin.

      Toivottavasti kuulut johonkin liittoon tai kassaan, josta saisit lakimiespalveluja/neuvoja.

    • jurristi

      Siitä, että olisi syntynyt suullinen työsopimus, ei ole riittävää näyttöä.

    • Carpe Diem

      Suullinen työsopimus on yhtä pätevä kun kirjallinen, jos sen pystyy näyttämään totee.

      Kun kauppia on esitellyt sinut muille työntekijöille "firman uutena työntekijänä" on se selvästi riittävä näyttö työsopimuksen synnystä.

      Vaadi kauppiaalta vahingonkorvausta sopimusrikkomuksesta esim. 10.000 euroa. Jos ei suostu niin vie käräjille ja vaadi korvausta ja kauppiaan asettamista liiketoimintakieltoon vilpilisenä työnanajana.

      Lisäksi julkisuus olisi hyväksi vilpillisestä kauppiaasta.

      • Kuka todistaa

        Korvauksia saa kyllä vaatia niin paljon kun haluaa ja ikinä kehtaa, mutta käytännössä vahingonkorvauksia saa enintään syntyneen vahingon määrän.

        Jos työsopimuksessa oli koeaika, on työnantajalla oikeus irtisanoa työsuhde sen aikana yhden sekunnin irtisanomisajalla. Eli jos työntekijä olisi ensimmäisen työpäivän aamun tullut töihin, hänet olisi saanut laillisesti irtisanoa samantien ilman minkäänlaista korvausta.

        Parhaassakin tapauksessa korvaus on enintään yhden kuukauden palkan suuruinen.

        Lisäksi näyttö voi olla ongelmallista, moniko työntekijä alkaa todistamaan työnantajaansa vastaan? Voi olla tällaisella henkilöllä vaikeuksia alkaa keskustelemaan palkankorotuksesta moisen tempun jälkeen.


      • saa kai
        Kuka todistaa kirjoitti:

        Korvauksia saa kyllä vaatia niin paljon kun haluaa ja ikinä kehtaa, mutta käytännössä vahingonkorvauksia saa enintään syntyneen vahingon määrän.

        Jos työsopimuksessa oli koeaika, on työnantajalla oikeus irtisanoa työsuhde sen aikana yhden sekunnin irtisanomisajalla. Eli jos työntekijä olisi ensimmäisen työpäivän aamun tullut töihin, hänet olisi saanut laillisesti irtisanoa samantien ilman minkäänlaista korvausta.

        Parhaassakin tapauksessa korvaus on enintään yhden kuukauden palkan suuruinen.

        Lisäksi näyttö voi olla ongelmallista, moniko työntekijä alkaa todistamaan työnantajaansa vastaan? Voi olla tällaisella henkilöllä vaikeuksia alkaa keskustelemaan palkankorotuksesta moisen tempun jälkeen.

        jonkinlaisen tuomion?


    • Aika heikoilla taidat valitettavasti olla jos metelin nostat. Oliko sovittu minkäänlaisesta koeajasta? Jos oli niin työnantaja voi purkaa sopimuksen ilman mitään syytä. Sama pätee myös toisin päin.

      Minulle kävi aikoinaan seuraavasti.
      Olin menossa armeijaan kesällä 1995 ja hain työpaikkaa keväällä. Työhaastattelussa asia kävi tietysti ilmi. Sain kuitenkin työpaikan ja sopimus kirjoitettiin heti haastattelun jälkeen. Kerkesin olla reilu 3kk töissä (koeaika 4kk), kun 2 tuntia ennen työvuoron alkua ilmoitettiin, että olen saanut potkut ja työpaikan avaimet ym tavarat pitää palauttaa. Menin käymään ja tiedustelin esimieheltäni potkujen syytä. Hän kertoi minulle, että armeijaan meno. Tätä keskustelua ei kuullut kukaan muu. Armeijan takiahan ei saa irtisanoa joten pyysin asian kirjallisena, että voin nostaa jutun laittomasta irtisanomisesta. Virallisiin papereihin kuitenkin tuli syyksi työsuhteen purku koeajalla. Siihen kuivui se mahis nostaa juttua. Itse tiesin syyn, mutta en voinut sitä mitenkään todistaa.

    • ghdhdfh

      Nostanpa tämän täältä tomujen seasta.

      Koeajalla irtisanomiseen tarvitaan TÄSMÄLLEEN samat perustelut kuin missä tahansa muussakin työsopimustilanteessa. Syyksi ei kelpaa "koeaika" tms.

      Koeaika tarkoittaa juurikin täsmälleen sitä miten se kuvaillaan. Irtisanomisaikaa ei ole. Irtisanomisen perusteet eivät muutu.

      • +908ggu

        HÖPÖHÖPÖ! Koitapa riitauttaa irtisanominen tai -sanoutuminen jonka ainoa peruste on koeaika!


    • pykälänviilaaja
    • ikävä äänittäjä

      Koe ajalla on paha irtisanoa kun ei ole vielä edes aloittanut töitä. Nykyinen Luksia silloinen Innofokus iso koulutuksen järjestäjä Länsi-Uudellamaalla teki minulle saman paitsi, että minä allekirjoitin jo sopimuksen, mutta työnantajan edustaja ei. Minulla oli kuitenkin siellä vanhoja tuttuja, joille minut esiteltiin uutena työntekijänä ja kerrottin minkä ryhmän vastuu kouluttajaksi tulen koko kevääksi. He olisivat tarvittaessa lähteneet todistamaan sopimusrikkomuksen. Sitten minule vaan soitettiin, ettei minua palkatakkaan. Ehdin puhelun alussa kätevästi kaivaa laukustan sanalukoneen ja pyysin kertomaan asian uudelleen. Sitten kysyin että enkös minä ihan kirjoittanut sopimuksenkin alle ja oppilaitoksen edustaja sanoi, että hän repi sen sopimuksen. Kaikki meni kivasti nauhalle. Sotin hieman korkeammalle organisaatiossa ja ylempi pomo teki uuden sopimuksen, kun ei halunnut OAJ:n lakimiehiä kimppuunsa. Sain työpaikan puoleksi vuodeksi, mutta ajoittain oli kyllä hieman motivaatio kateissa tehdä työtä. eivät muuten ole palkanneet minua uudelleen jotain syystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1164
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      527
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe