Aika suuri osa viesteistä on kirjoitettu ilman nimimerkkiä. Keskustelujen seuraaminen vaikeutuu.
Vastaat johonkin nickittömään viestiin, sinun viestiisi vastataan taas ilman nickiä. Et voi olla varma onko vastaaja edellinen vai joku toinen.
Mikä siinä nickin käytössä on niin vaikeaa?
Jos pelkää liian tutuksi tulemista, voisi edes yhteen ja samaan aloitukseen kirjoittaa yhdellä ja samalla nimimerkillä ja käyttää jossain toisessa ketjussa toista nickiä.
Tuskin olen ainoa, jota asia vaivaa, asiasta on näkynyt valituksia useammallakin palstalla.
Vastaat johonkin nickittömään viestiin, sinun viestiisi vastataan taas ilman nickiä. Et voi olla varma onko vastaaja edellinen vai joku toinen.
Mikä siinä nickin käytössä on niin vaikeaa?
Jos pelkää liian tutuksi tulemista, voisi edes yhteen ja samaan aloitukseen kirjoittaa yhdellä ja samalla nimimerkillä ja käyttää jossain toisessa ketjussa toista nickiä.
Tuskin olen ainoa, jota asia vaivaa, asiasta on näkynyt valituksia useammallakin palstalla.
Vastaukset 178
Vanhimmat
silloin kun vastaan omana ittenäni.
Jos pikkusen provoilen tai vastaan rohkeasti käytän toista nikkiä, ihan sen vuoksi että oon Anskuliini ja vain siihen nimimerkkiin kohdistetut ilkeydet satuttaa.
tekonickejävoipi kirjoittaa mielipiteitään aivan yhtä hyvin; eri asia, jos on haku päällä.
mielpiteitä kirjottaa rekattuna tai ilmanki eikä rekattuna tarvii ketään olla iskemässä.
..se vaan on,..:O Aina joku ei ole tyytyväinen toisen, tekemisiin tai tekemättä jättämisiin..!
niin kauan kuin vain voi. Jos pakko, voihan tämän "huvin" lopettaa.
Minulle tärkeintä on sanoman sisältö, ei se, kuka sen kirjoittaa. Siitä sain toisaalla kurkkuani myöten tarpeeksi.
Itse en kerro itsestäni, enkä halua tutustua muihin kirjoittajiin. Vain kirjoituksen sisältö on tärkeä.
olis kiva tutustua kirjottajiin vaikka toisaalta voi tulla liian tutuksi ja joutuu totaaliseen pyöritykseen.
tilanteesta, että tietty nicci on vihattu, tai toisaalta toinen saa kirjoittaa melkein mitä tahansa, ja on aina se suloinen.
Minä ainakin olen niin infantiili, että uskon täällä kirjoitettuun sanaan, joten aivan yksi lysti kuka sen on näpytellyt.
rekisteröitymisestä tai toisiin tutustumisesta tai itsensä tutuksi tekemisestä. Kenenkään ei tarvitse kertoa itsestään yhtään mitään.
Eikä ole kysymys siitä, kuka henkilö viestin on kirjoittanut.
Kysymys on keskustelun seurattavuudesta. Helpottaisi paljon esim. vastauksen kirjoittamista, jos tietäisi, että vastattavan viestin kirjoittaja on sama kuin sitä edellisen viestin. Se nimimerkkihän voi olla vaikka "kirjoittaja", kunhan se olisi sama sen yhden ketjun ajan.
on turha miettiä, niin kauan kuin rekisteröimättömyys on sallittua. Ihminen on vain ihminen.
kirjoittaa kirjoitetusta aiheesta jos et kirjoita jossain vaiheessa jotain itsestäsi?
Et voi välttyä omista asioista kirjottamisesta vai voitko?
en minäkään ymmärrä toisten vääränlaista suhtautumista toisiin, se tuntuu niin sairaalta ja kierolta.
Uskomuksista tulee lähteä ja sen mukaan vastata.
lähinnä kirjoittamista asioista, joista kirjoittaja on tunnistettavissa ja sellaisia asioita taitaa olla aika harvassa.
"VM -56" etkä "nainen vm -65" Ei se varmaa ole sekään;D
ei ole vaikeaa kirjoittaa tunnettavasti, ei ole epäilystäkään ja siksi täällä on käynyt niccien suursiivous viime puolen vuoden aikana.
Miksihän?
olla varmaa. Voin olla vaikka transvestiitti ja 20v, ei sillä ole väliä.
käytän samaa nimim. ketjussaan, justiinsa tuosta
seurattavuus syystä, onko se sitten onni tai joku muu on sitten toinen seikka. Tuo olis tärkeää kans, että nimim. vois päätellä sukupuolen, monesti jää vastaamatta aloituksiin, kun ei tiedä
onko utelijana mies vai nainen.
ehkä ei mene täydestä minulle ;-)))
Ja mistä tiedät että mennyt täydestä? Jospa muut lähtevät leikkiin mukaan. Niin voisin tehdä ja seurata kuinka hyvin toiselta näytteleminen onnistuu :)
No en ihan hirveästi tätä seuraa. Pitäisi olla aina läsnä, jotta kaikki käänteet voisi huomioida. Leikkiähän tää useinkin on. Asiaketjut erikseen ja osa on siltä väliltä.
Minustakin nikittömien kanssa on vaikea tai oikeastaan mahdoton keskutella, siis jotenkin se keskustelun hanskaaminen katoaa just mainitsemastasi syystä. Ainakin koko saman kirjoitusketjun pitäisi olla sama nikki.
Joskus muinoin olin vähän aikaa vakituisena täällä viisikymppisten palstalla, silloin käytin muutamaa vakituista nimimerkkiä. Useita sen takia, koska silloin oli sellainen ilmapiiri täällä, että kirjoittajat arvuuttelivat kuka on kuka ja olivat muutenkin turhan kiinnostuneita nimenomaan siitä nikistä. Nälvivät, jos ei ollut rekisteröitynyt. Sen takia en viitsinyt itse sitä tehdä vaan käytin eri nikkejä tunnistaminen vaikeuttamiseksi.
Joskus tänne vielä kurkistan niin kuin nytkin ja saatan katsoa profiilejakin ihan muuten vaan. Katsoin sinunkin. Mietityttää, miksi odotat, että lapsi muuttaa pois ennen kuin menette mahdollisesti samaan osoitteeseen? Siis kysyn, muttei tietenkään ole pakko vastata, you know...
on erikoista. Jos tänne kirjoittaa, miksi pitäisi myös puhua itsestään?
...mutta saa...
mutta ei kannata kertoa
...jos kertoo ja tietysti mielenkiintoisempaa. Mutta tietysti pitää huolehtia, että pysyy anonyyminä...
ymmärsi asian, kiitos sinulle.
Ymmärrän toki, että monet haluavat esiintyä täällä täysin anonyymeinä. Mutta ei se saman nickin käyttö yhdessä ketjussa sitä anonyymiyden säilymistä estä.
Mutta, tää on tätä;)
Pakko ei ole kuin kuolla mutta ei se vastaaminenkaan niin vaarallista ole.
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että eron myötä ehdittiin tuhlata liikaa pelimerkkejä omiin asuntoihin (koko perheelle liian pienet) ja toistaiseksi mennään näin.
halu levitellä asioitaan on sinusta rikkaampaa.
Olen kyllä toista mieltä, sähköpostit ovat intiimejä keskusteluja varten kun ensin tutustuu toiseen kirjoittajaan.
olla keskustelupalsta eikä täällä tarvita mitään henkilökohtaisia suhteita muihin!
...mutta, jos päivittäin on usein on palstalla ja kertoo juttuja niin kuin minäkin tein, saattaa helposti joku tuttu ihminen tunnistaa.
Meikäläinen kun on sellainen kertojatyyppi, en jaksa ihan tyhjänpäivästäkään höpötellä. Yhteen aikaan kertoiltiin täällä työstä ja lapsuudesta ja vaikka mistä henkilökohtaisia mielipiteitä sekä elämästä yleensä. Ja välillä haukuttiin päättäjätkin. Katsoin että on parasta tehdä se eri nikkien suojassa, niin ei tunnisteta.
Onnea sulle elämässäsi yksin ja yhdessä!
on niin tärkeää tietää, kuka kirjoittaa? Arvostatko eri niccien kirjoituksia erilailla?
asialla.
...juttuni juuria, joten en voi todeta muuta kuin että smak sak, sanoi kissa kun muniaan nuoli...
...juuri samaa peliä ja arvuuttelua kuin kerroin täällä jo aikoinaan olleen ja rikkoneen ilmapiiriä. Varmaan samaa arvuutteluporukkaa on vielä täällä, pelkään mä?!
kuuluu kuka mihinki kirjoittaa, kirjottakoon vaikka naapurin seinään tai aku ankkaan.
Keskustelupalstalle ei saa kirjoittaa omista asioistaan vaan ne kuuluu kirjoittaa elämäkertaan.:))
sinäkin ystävä hyvä, ettei ole kysymys siitä KUKA kirjoittaa vaan siitä keskustelun seuraamisesta. Yksi esimerkki: jos sinä kirjoitat ilman nickiä johonkin ketjuun kommentin ja minä vastaan siihen. Sinä vastaat minun vastaukseeni edelleen ilman nickiä. Minä en voi tietää (jollei se tekstistä ilmene ja usein ei ilmene), että vastaaja on sama kuin edellinen ja siihen kommentointi on hankalampaa kuin jos tietäisin, että kirjoittaja on sama
kirjoitettuun,ihan sama onko sama nikki vai ei!
Olen ollut palstoilla niin monta vuotta, että tiedän, kuka minkin nikin takana on! Hyvää yötä Nina Nikkinen ;-))
Vuosien aikana olen saanut paljon hyviä ystäviä näillä foorumeilla. Näitä suhteita en halua ja toivon etteivät muutkaan tuo keskusteluissa esiin. Palstakeskustelut keskusteluina ja ystävyyssuhteet ovat sitten kahdenkeskisiä ja niistä jutellaan muualla.
Olin eilen juhlissa. Lupasin ukolleni tulla kotiin puoleenyöhön mennessä. Kuitenkin kävi vanhanaikaisesti ja suuntasin vasta aamuyöstä kotiin päin.
Juuri kun pääsin kotiovesta, käkikello kukkui kolmesti. Pelkäsin, että mies heräisi, joten kukuin yhdeksän kertaa lisää.
Aamulla ukkoni kysyi, milloin kotiuduin. Kerroin, että kello oli just kaksitoista. Ukkoni ei vaikuttanut mitenkään epäilevältä, joten tässä vaiheessa olin varma, etten paljastu.
Kuitenkin mieheni tuumasi pian, että tarvitsemme uuden käkikellon. Kysyin tietenkin syytä moiseen. "No kun viime yönä se kukkui kolmesti. Sen jälkeen se sanoi, että voihan vittu ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen vielä kolme kertaa, sitten se kikatti ja lopuksi pieraisi", selvitti ukko.
missä on rautalankaa.
Samahan se oliskin, jos kukin vois kirjoittaa vain yhden viestin yhteen ketjuun.
Kuvittelin aikanaan, että kun esiinnyn avoimesti ja tuon yhteystietoni avoimesti esiin niin nikin arvuuttelu loppuu ja saan keskusteluun liittymättömät asiat siirrettya meileihin
- erehdyin. Katso Hajupoika 7.4.03 ensimmäiset puheenvuorot. Rekattujen nikkieni profiilisivuilla on yhteystiedot kaikkien nähtävillä ja niillä voi ottaa halutessaan yhteyttä.
riittävä ja selkeä, että tietää kuka sanoo mitäkin. Vakinikki on mukava silloin esim. kun haluaa vähän hullutella tuttujen kanssa, sellaista palstachattailua. Mikä on eriiittäin jyrkästi säännöissä kiellettyä. :) Täällä nimittäin täytyy keskustella asiallisesti ja rakentavasti *tutkii sääntöjä*
monta nikkiä per lurjus vastaa per ketju, niin pyri siinä sitten sambaileen kaikkien ohjeitten mukaan.
Voip tääl hullutella meidän muidenkin kanssa, eikö uusi veri aina mahdu sopivaisesti sekaan ja putsaa pöytää.:)
asiallisuus ole jo tässä iässä liiallistakin. Ainakaan minä en tahdo siitä päästä pois. Ehkä se selittääkin kiinnostamattomuuteni.
mielipide on tärkeämpää kuin se kuka sen esittää!
vain nikitöntä huutamista!
Mikä väli on sen esittäjällä?
Mitä ihmeen huutamista?
puskasta vai mitä tämä nyt sitten onkaan.
ole tärkeä ensinkään. Vaan jos saman esittäjän kommentit samassa ketjussa olisi nickin perusteella tunnistettavissa saman esittäjän kommenteiksi, olisi niihin vastaaminenkin helpompaa.
voi vastata oli kirjoittaja kuka tahansa?
Pitäisi siis tietää kirjoittajan ikä, pituus, paino, sukupuoli, Äo lienee se ja sama, jotta voisi vastata! Ihme ja kumma.
tottakai voi vastata, oli sen kirjoittanut sitten nimimerkki "Mielipiteeseen" tai nimimerkki "mikätahansa". Ei sen kirjoittajan henkilöllisyydellä ole pienintäkään väliä. Mutta pitkässä ketjussa usein ja yleensä on monia saman kirjoittajan kommentteja. Toinen kirjoittaja voi vastata toisen kommentteihin jo vaikka kolmatta kertaa. Sen vastauksen kirjoittamista voisi helpottaa kun tietäisi, että edellisen viestin kirjoittaja on sama, jolle on jo kaksi kertaa vastannut. Voisi esim. välttyä kirjoittamasta samoja asioita kolmanteen kertaan peräkkäin.
Että jaksat jankuttaa samaa...EN ole edelleenkään samaa mieltä!
edelleenkään samaa mieltä kun et ole vielä ennen tuota vastaustasi vastannutkaan.
mielipiteeni useaankin kertaan kun tuolle aloittajalle pitää vääntää rautakangesta;D
tässä juuri näkyy se nikittömyyden ongelma. Sinä vaan et sitä voi myöntää.
Päinvastoin,koko ajanhan ilmeisesti jahtaat juuri nikitöntä minua;D
saa kiinni kun se voi olla kuka muu tahansa.
ei väliä kuka sen on kirjoittanut,nikkiarvailuaiheita on ollut jo ihan liikaa!
sillä ei ookkaan mitään väliä. On se tässä ketjussa sanottu moneenkin kertaan mitä väliä sillä on. Ihmisellä nikin takana ei ole merkitystä vaan tiedolla, että onko vastaamassa samalle, joka kirjoitti sen toisen viestin.
Vaan ilmeisesti joidenkin pitää sitten alkaa kaivella, että onko se x nyt z ja toiset ei halua sitä paljastaa ja kirjoittavat ilman nikkiä.
Tuntuu joskus uskomattomalta miten ilkeämielisiä aikuiset ihmiset täällä palstoilla voivat olla. Pilaavat hyvän systeemin. Niinhän se kyllä on elävässä elämässäkin, ei tarvi mennä kuin liikenteeseen niin näkee ihmisen toisista piittaamattoman käytöksen.
on nykyään kirjautumispakko!
täälläkin, se kirjautumispakko. Käytettävyyden puolesta kun tämä olisi paras keskustelufoorumi.
on systeemi jossa aina se aihe johon on viimeksi vastattu nousee pintaan,silloin turhat aiheet joihin ei ole kiinnostusta häviävät itsestään tilaa viemästä!
sinulta samaa asiaa kolme eri kertaa, ole rauhassa.
vai ovatko muutkin sitä mieltä, että ollaan kulloinkin ketä ollaankaan. En pyri tuttavuuteenne.
etten halua ystävyyttäsi. Minulle riittää, että kirjoitan asiaa, en halua aloittaa kirjeystävyyttä.
Miksi pitäisi olla arvoarvostelmia nimimerkistä. Olen aina luullut, että kirjoittamani asia on tärkein.
pyytää lukemaan muut vastaukseni tästä ketjusta, ja suostut pyyntöäni noudattamaan, niin huomannet, ettei ole todellakaan kysymys tutustumisesta keneenkään tänne kirjoittavaan, saati ystävyydestä.
mutta minä ainakin sain sellaiset haukkumiset tässäkin ketjussa tänään esiintyneeltä henkilöltä,että katsoin parhaaksi häipyä tuntemattomaan,ja esiinnyn sillä nimellä millä parhaaksi näen.Ei varmaan haluttu uusia henkilöitä palstoille.Vai pelkäsiköhän joku mahdollisesti,että hänen kirjoittelustaan menee mielenkiinto,jos uusia tulee mukaan.Siinä se minun kannanottoni asiaan olikin.
mieltä minäkin. Eikö tänne tosiaan haluta uutta verta. Keskustelu näyttää muutenkin aika halvautuneelta. Voin olla väärässäkin, mutta siltä näyttää.
ei kannata vastata haukkumalla vaan sopivampaa on tehdä U-käännös vasempaan.
Yritin ,en pystynyt jatkan suoraan.On täällä tosin aivan mielenkiintoisiakin persoonia.
ja vain itseäsi?
Siellä on muutama hyväsanainen persoona.Tulee eräästäkin sepänsällistä aina Frans Emil Sillanpää mieleen tarinoitansa lukiessani.Niissä on sitä jotakin,mitä minä en saa koskaan aikaan.Tunnelma eräillä henkilöillä kirjoitelmissaan on juuri se jokin.Näin minä olen antanut itselleni tämän asian ymmärtää.
ei Ikäryhmät ,vaan Ikävätryhmät...onko muita ehdotuksia?
vaan ei velaksi.
ei nykyään kirjoita kuin pari 50 tyyppiä...
Missäs se toinen luuraa?
Vanhana tiedustelu-upseerina olen tottunut siihen, että helppoja jälkiä ei jätetä mihihinkään. Rekisteröitymisen pakkoa ei ole. Pääasia, mitä kirjoittaa. Ei se kuka kirjoittaa. Se on vapaan forumin ideakin.
Jos tykkäät seurata vain näitä tuttuja nikkareita älykkäillä "Öh" viesteillä toisilleen, vaatimuksesi on oikeutettu, muuten ei.
missään tavannut yhtä hidaskulkuista keskustelua, kuin täällä.
Täällähän keskustelijat ehtivät nukkumaan, ennen kuin heidän kantansa on selvillä.
kanssa,tai sitten olet hidas lukemaan?Porukka väsynyt. :((
mutta tämän hitaampaa en ole missään nähnyt! Yleensä pitäisi ihmisten mielenkiinto ylläpitää, mitä täällä siitä on yllä?
Jos tarkoitus on keskustella, on järkevää käyttää samaa nikkiä koko keskustelun ajan. Useassa viestissä on tilaa perustella mielipiteensä ja tajuta keskustelukumppanin ajatuksia tekemällä yhteenvetoa hänen kommenteistaan. Yhteen viestiin ahdettua pitkää sepustusta ei tahdo jaksaa lukea.
Jos tarkoitus on vain heittää huulta, ei nikillä ole merkitystä.
olet aivan oikeassa!
tiedät onko samassa keskustelussa useamman nikin takana vain yksi henkilö?
aina otettava.
Syvemmän keskustelun edellytys vain on, että vuoropuhelu jatkuu usean viestin ajan. Tarkoitus siis ratkaisee, onko saman nikin käyttö tarpeen. Ilman nikkiä tai eri nikeillä heitellyt kommentit ovat kiviä, joista ei yritetäkään rakentaa kivikasaa kummempaa.
Saman nikin viesteistä taasen voi rakentua haluttu muoto, ja joskus usean kirjoittajan asettamat kivet tukevat toisiaan ja vievät keskustelua eteen- ja ylöspäin. Uudet näkökulmat auttavat muitakin oivaltamaan asioita, ja syntyneessä muurissa on lomittain eri nikkien asettelemia kiviä.
Aiempi keskustelu voi myös olla perusta, jolta uudet mukaantulijat aloittavat oman rakennustyönsä tarvitsematta aloittaa alusta.
kun nimimerkki "Iita" on samaa mieltä kanssasi voi hän "Yrjönä" pistää sinua matalaksi samassa aiheessa ja nauraa partaansa;DD
Ei minua kiinnosta Yrjö enempää kuin Iitakaan, vaan se, mitä he saavat kirjoitetuksi keskustelun aiheesta.(Otsikkona ei yleensä ole Juniperus.) Kirjoittajien arvostelu kertoo yleensä lukijalle enemmän arvioijasta kuin kohteesta.
Kukahan on naiivi?
en rekisteröintiä puolustakaan, en ainakaan minä ole niin kaksijakoinen, että samassa keskustelussa olisin eri mieltä itseni kanssa.
Tapanani on esittää omia mielipiteitä. Onneksi ne ainakin tähän saakka ovat olleet samoja, huolimatta nicistäni. Se vaihtelee, muttei yhdessä keskustelussa, kuten eivät mielipiteenikään.
myönnät ettei nikillä ole väliä vaan pääasia on mitä kirjoittaa;D
Sen kohdan siis tekstistäni ymmärsit? Kirjoitinko viestini 10.21 niin sekavasti, ettet siitä mitään selkoa saanut?
Vastaan nikille tietysti vain minulla olevan tiedon pohjalta. Jos viestissä on uusi nimimerkki, osaan vastata vain siihen nimenomaiseen viestiin. Siinä tapauksessa keskustelua ei synny, vaan jäädään helposti jankutuksen tasolle; tämä ketju käynee esimerkistä.
Väittelyssä nikinvaihtelu on tietysti kätevää, kun ei tarvitse vastata siihen mitä kysytään.
selvästi olevan mahdollista vastata itselleen eri nikillä, sitähän kirjoituksesi pyrkii selvittämään.
Minä ymmärrän jankuttamisella juupas-eipäs-keskustelua, jota sinä nyt käyt kajoamatta väitteisiini tai niiden perusteluihin.
En ollenkaan väitä, että minun rakennusteoriani olisi koko totuus. Se on kuvaus minun keskusteluihanteestani ja minulle se on totta.
, mutta mielestäni se olisi aivan naurettavaa pelleilyä :/ - se sovi mun luonnolle ainakaan.
Ps. minusta tuntuisi hyvin vaikealta vaihtaa nikkiäkin, melkein petokselta :)
*Hmmm..seuraava kysymys kuuluu, mutta ketä kohtaan.. *
täällä kirjoittelee sekä useilla nikeillä että puskasta,myös osa "ystävistäsi"
vain itsestäni - omasta periaatteestani.
"periaatteitaan" ennenkuin on kärähtänyt moninikkeilystä;D
Miksi sitä tarvitsee koko ajan vakuutella,onko huono omatunto;D
Kuka nyt halusi poistaa viestejä? Missä kohdassa olen puhunut itselleen vastaamisesta?
Totta kai se mahdollista on, mutta en näe siinä mieltä. Eihän se mitään keskustelua ole.
mielipiteitään tuuletella ja jopa vaihtaakin,niin siis muut kuin "juniperusjokaonainaoikeassa"-tyypit;D
Kukin taaplaa tyylillään, saat minuunnähden vaihtaa "nikkiäsi" vaikka kuin,- mutta joutuisit vaihtamaan myös kirjoitustyyliäsi.
naisina että miehinä;D
imartelee sinua ja sitten haukkuu puskasta;D
mitä muut tekevät.
Jankutus on minusta juupas-eipäs-keskustelua, jossa ei puututa esitettyihin väitteisiin eikä niiden perusteluihin, vaan sanotaan miten asia oikeasti on. Sitä minä sanoisin oikeassa olemisen tarpeeksi.
Ja kaikkein ontoin perustelu on se, että nimimerkki X on tyhmä.
JK. Kuinkas ajatuksiaan voi vaihtaa ilman ajatustenvaihtoa l. keskustelua?
JJK. Älää viitsi kehua! En minäkään sentään ihan aina ole oikeassa.
en minä viitsi tuollaisilla asioilla päätäni vaivata.
yleensä tähän ketjuun;D
ja sehän sinua hermostuttaakin. ;DDDD
Tärkeintä on SANOMA - ei se, kuka sen sanoo. Koska täältä ei pyritä POLITIIKKAAN!
niin, että osa nickittömistä on tarkoituksella ilkeämielisiä ja pysyvät siksi nickittöminä kun eivät halua seistä sanojensa takana.
Ja osa taas pelkää näiden ilkeämielisten hampaisiin joutumista ja siksi eivät uskalla käyttää mitään nickiä.
samassa aiheessa nikillä ja ilman;D
Kävin toivottamassa naapuripalstalaisille "kaunista päivää "!
Nikistäni johtuen se koki tulla siirretyksi bittien taivaaseen kuten kaikki muutkin viestini.
Hyvin asiallisina ja kkeskustelun kulkuun liittyvinä itse viestini koin.
OIKEASTI juttusi useimmiten poistetaan?
Näin toivottelin viimeksi 70 palstalaisille.
"Tiesin, että fiksut ihmiset vastaavat tervehdykseen.
- Kaunista päivää !
- Samoin Sinulle !
Ilmeisesti fiksut ihmiset ovat muualla. "
Kerrohan - en todellakaan tiedä ainoatakaan syytä. Kukaan ei ole sitä milloinkaan kertonut.
"Persona non grata" Suomi 24:llä?
Vaihda jollekin muulle palstalle ja aloita alusta?
se on...Olipas tämäkin ketju....Tässä sen oikein huomaa...
Minä olen aina kirjoittanut tällä yhdellä nikillä,mutta en kyllä ole huomannut siinä mitään ongelmaa...
Ja jos joku väittää,että niitä olisi useampia,niin erehtyy...sorry vaan...mä kun niin tykkään tästä nimestä..:DD
Ja kyllä se on totta,että on vaikea tietää,puhuuko saman henkilön kanssa,jos ei ole sama nimimerkki koko ajan...Eikä sen tarvi olla virallisesti rekattu,kunhan on sama nimmari...
Tilastot osoittavat, että olen ylivoimaisesti suosituin ollut useimmilla ikäpalstoilla täälläkin.
Muualla toki vieläkin halutumpi keskustelukumppani.
että aloitat eniten aiheita lukuisilla eri nikeillä ja luet omia ketjujasi sata kertaa päivässä ei tarkoita sitä että olisit SUOSITTU!Ei SUOSITUN kirjoittajan juttuja jatkuvasti poistyeta,taidat olla jo täysin seniili!
Goldie saapui tänne haukkumaan lopetti moni kirjoittamasta omalla nikillään;D
ei yksikään lopettanut Goldin takia...se on ihan selvä juttu...
lopetti kirjoittamasta täällä Goldien häiriköinnin vuoksi!
Täysin perättömiä väität.
Minä en milloinkaan syyllisty omien keskusteluketjujeni manipulointiin.
Puheenvuorojeni määräkin on yleensä ollut 20 - 40 prossan tienoilla vaikka pyrin vastaamaan jokaiselle.
Puheenvuoroja kertyy myös siksi, että usein on täydennettävä jo kertomaansa.
Eri asiasta eri puheenvuoro on paikallaan.
Saan usein homautuksia kovin pitkistä vastauksistani.
Suosikkina huomaan juuri siksi tulleeni eräitten taholta "vainotuksi". En välittäisi jatkaa tätä tyhjän jauhantaa kanssasi. Minulla on riittävästi dokementtia todisteeksi, että näin on asia.
Goldie taisi lopettaa minun takiani niinkuin moni muukin.
Mii-su kyllästyy kohta !
juttua on LUETTU sata kertaa ei tarkoita sitä että se olisi SUOSITTYU vaan juttusi ovat KAUHISTELTUJA!
Kerropa nyt kenen mielestä tälläkin palstalla muka olet suosittu?
Kun sen nyt tiedostat niin mitä opit siitä?
osoittaa "suuren suosiosi" tällä palstalla;DD
Asiathan on mitattava pitkässä juoksussa.
Päivänperhot ovat aina päivänperhoja.
Luulin,
että minä saan opettaa teitä hyville keskustelutavoille. Opin vain sen, että
täällä on vain valmiiksi opetettuja.
jollaisia kouluistakin "valmistuu"
aloittamaan oikeata elämää....
...alkeisluokalla siis elämänkoulussa....
Ei ihme, että itse Jorma Ollilakin on huolestunut....
tuolla on Hajupojan "suosion" kanssa tekemistä??
Korkeintaan linkittämään ja valittamaan
Tutustusit hajuun.
Sanoitte äsken ettei suosittuja keskusteluja poisteta. Naapurissa sefu poisti vuosiakin vanhoja
punaiseen tilppuun päätyneitä keskusteluketjuja.
Niitäkin käytiin vielä lukemassa jopa sadan sivun takaa.
Mummot itkevät kun sumppis-ketju siirtyy toiselle sivulle ettei kukaan lue ssati kirjoita.
siis 70 palstalla jo seniilejä;D
olisi SUOSITTU,voi olla ärsyyntyneitä ja vihaisiakin vastauksia;D
hieman vanhempien, kuin meidän, puolesta.
Itselläni on hyvä "tyttökaveri", joka täytti juuri 94 vuotta. Hänen järjenjuoksuaan kelpaisi monen nuoremman kadehtia.
Hajupoikaa;DD
Usein "keskusteluissa" on juuri sinunlaisiasi höpisijöitä.
Ei ole mikään ongelma saada ketjuihin pituutta.
Hyvä ja asiallinen keskustelu on paljon vikeampaa.
Siksipä käynkin ne keskustelut vallan muualla.
Tähän perustan myös tuon suosituimmuusjutun.
Yksityiskohtia en milloinkaan paljasta.
Kun palstalaiset lähettävät minulle jopa toistasataa meiliä päivässä niin eikö se kerro jotain. Vaikeutena on ennättää vastailla.----------
ryyppyä setä taas on kittaillut;DD
lähettävät meilejä 200 päivässä,no eihän se ihme ole kun kirjoittelet 24/24 kymmenellä eri nikillä joka palstalle niin johan niitä haukkumakirjeitäkin satelee sieltä sun täältäkin palstalta!
Ensin esimerkiksi Hajupoika aloittaa aiheen ja sitten Mentori-x,KaidePuu,Ajomies,PeerGynt ym vastailevat...
minä lähden,lähden omasta tahdostani...
Minua ei kukaan pääse ajamaan minnekkään etkä sinä saa minua nujerrettua!
sinun takiasi. On sulla mantavat luulot itsestäsi pönttö! Mii-sukaan ei tule katoamaan täältä ainakaan sinun takiasi. Olet tosi sairas luuloinesi!
lässyn... uskoitko toho iha ite mukamas?
Aivan kuin teinien ajanvietettä, ja jutut samanlaisia!
Hankkikaa ihan oikeasti ELÄMÄ!!!, ja myös ne 60 ja 70 ,
jotka ei mahdu "omaan" ikäryhmä palstaan, vaan käyvät "itkemässä naapurissa"!
Kun tänne kurkit, menehän sinäkin ELÄMÄÄSI...:))
Olen kanssasi samaa mieltä, että sumppikuppilan itkijämummot käyvät täällä huutelemassa puskasta.
Pahin peto on edelleen torjuttu nainen. Mitä vanhempi niin sitä pitkävihaisempi.
Varohan, tämä mummopeto väijyy aroniamarjapuskassasi ja hyppää kaulaasi..:))!
..niin, kyllä vain lapsukainen.
En kaltaisesi tehopyhäkalkkisviisastelija:) On mukava elää lapsekkaana, hymyilevänä, ja sinuakin ymmärtävänä 50 hepsankeikkana, muiskis**
"tehopyhäkalkkisviisastelija"
Olipas hyvä, että edes yrität elää ja teeskennellä jotain sinäkin,..ja sanot " ja sinuakin ymmärtävänä" jotain.
Ja totuus on kuitenkin se että yrität alistaa, manipuloida, omalla vallanhalullasi!
Toivoisi viljeltävän enemmänkin.
Pensasmustikka on toinen oikein käsiteltynä hyvin maittava marja.
Ei ymmärrä....
muistuttaa sinun omasta mielipiteestäsi:
"Aivan kuin teinien ajanvietettä, ja jutut samanlaisia!
Hankkikaa ihan oikeasti ELÄMÄ!!! "
---
varoituksen sana sinulle: et kai putoa omaan kuoppaasi:)? Minäpä lähden nyt nyt ulos elämään, manipuloimaan kaupan tätejä kaupan kassalla, R-kioskin lottotyttöä, suloista 1v lapsenlastani, naapurirapun miestä kun pyydän lainaan sopivan kokoista pyöröpäämeisseliä, ja lopuksi illalla laitan pikkuhamosen päälle ja ravintolaan tantsuihin, aiiai mikä vallanmaku alkaa päähäni kihota..:)) Suloista viikonloppua!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aronia
Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.
Eikös vain olekin herkullisen näköinen.
Tule ihan vesi kielelle....
Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.
Eikös vain olekin herkullisen näköinen.
Tule ihan vesi kielelle....http://www.nic.fi/~mervio/naapurit/aronia.htm
ystävällisesti kertoa, miksi täällä on tuo ikäryhmäjaottelu!
Vaatiiko mielipide vielä tietyn iänkin?
Asiaa sivuttiin tuossa alkuperäisessä keskustelussakin.
tarkoitus, että kyseisillä palstoilla keskusteltaisiin ko. ikäryhmiin liittyvistä asioista, jotka ovat yhteisiä tietyn ikäisille. Esimerkiksi 50 -palstalla lasten lentäminen pesästä ja eläkeiän lähestyminen yms.
Mutta Jermun ym. alaikäisten rääväsuiden saavuttua tänne katosivat melkein kaikki aikaisemmat 50 normaalivakinikit
että joidenkin pitää vain tehdä kiusaa. Pitää vaan tulla häiriköimään vaikka itse aihe ei kiinnosta. Esim. eräillä koirapalstoilla esiintyy samaa ilmiötä.
Samaa olen huomannut urheilupalstoilla
olla varma,että olivat alaikäisiä?Ei kukaan varmaankaan kadonnut esim.Jermun takia...Miksi annetaan väärää tietoa muille kirjoittajille ja siten lietsotaan vihaa muita kohtaan....
Ja jutuista,Jermu haastoi ainoastaan riitaa,ei hänellä ollut kiinnostusta 50 ihmisten asioista,totuus on se että itsekin lopetin silloin tänne kirjoittamisen ja muutama muu hyvä juttukaverini täällä sen jälkeen kun Jermu alkoi nälviä varhaiseläkeläisistä
Älkää nyt ottako näitä kirjoituksia niin haudanvakavasti ellei aihe ole sellainen. Jos joku nälvii, niin jättää vastaamatta. Sitä minä hymyillen mietiskelen, että miten te/me keski-iän ylittäneet voimme voimaimme tunnossa kuvitella että alaikäiset jaksavat seurata näitä keskustelujamme..? Kyllä ne ilkeilijät/räävittömät tms. kuvailemasi henkilöt ovat valitettavasti tätä meidän ikäpolven ahdasmielistä suvaitsematonta ja niin "oikeassa olevaa" (että kauhistuttaa) sukupolvea:)).
Vielä, jos täällä vain kirjoiteltaisiin niitä rajaamianne 50 aiheita, olisipä ikävä palsta... Kaikki häipyisivät jonnekin.
Vielä nikkikirjoittelusta, minusta on mukavaa kirjoitella milloin milläkin nikillä, aiheeseen ja tilanteeseen liittyen. Olen siitäkin kohtuullisen varma, että jos pitäisi vain samalla nikillä jutella, jutut loppuisivat. Sitäpaitsi, miten monesti vakinikkiläisten tekee mieli heittää/ja heittää, jonkun kommentin, jota ei halua yhdistää vakinikkiinsä. Muuten, montakohan olen tähänkin ketjuun kirjoittanut eri nikillä:)? P.s. Jermua on ikävä!
Katsos me 50 haluamme keskustella omista tylsistä o omgelmistamme ikäistemme kanssa ilman Jermujen ym. virnuilua ja muahhahahhattelua/kjähjäilyä,jos sinä et täällä viihdy niin voit valita nuorempien palstan,keskutelusaittejahan on kaikenlaisille aiheille ja varman jossain myös sinun makusi mukaisia
juuri sitä vartenhan täällä on näitä palstoja joka lähtöön, että kullakin palstalla keskusteltaisiin juuri sen palstan aiheista. Jos haluan kirjoittaa tai kysellä koirien ruokinnasta, menen Koirat/Ruokinta palstalle. Jos kiinostaisi viidenkympinvillitys (mitähän sekin on), suuntaisin tänne.
Näinhän minäkin tälle palstalle aikoinaan rekisteröityneenä luulin
on palannut naapuriin. Etsivä löytää :)
vaan totuus paljastui turhan pian.
Ennen täällä keskusteltiin perheasioista,ennenaikaiseläkkeistä,reumatismista,
puutarhanhoidosta ja lapsenlapsista
Meillä muodostui spontaanisti hyvä keskustelutiimi tyhjälle 80 palstalle huhti-toukokuussa 2004. Sinne tuli vanhoja "vakikirjoittajia" (70-80 v -ei siis nuoria) häiriköimään keskustelujamme.
Hätistelivät pois.
Jokainen voi huopmata etteivät nämä hätistelijät jääneet itsekään sinne. Sen jälkeen ei ole ollut juuri mitään keskustelua kuten ei ollut aiemminkaan.
Kaikki voivat sen todeta itse tutkimalla sivustoja.
Ikäpalsta ei minusta pidä olla vain sille ikäluokalle tarkoitettu. Itse juttelen paljon lastenlasten ja yleensä nuorten kanssa. Samoin taas vanhempien kanssa - ei oikeissa keskusteluissa kukaan hätistä ettei saa keskustella eri ikäisten kanssa.
Jos on kirjautunut haukutaan taas jos profiili on suljettu
Paljon siistimmältä näyttää ilman rekattuja nikkejä, ei hypi silmille noi räikeän paksut nimmarit. Hypinkin yleensä niitten yli. Katsokaapa vaikka nuorten sivuilta; siistiä!
rekkaamisesta ei ollut edes kyse.
kun luetun ymmärtäminen ei onnistu, ei onnistu mikään etiketti tai yhteisymmärys pelisäännöistä.
... järjestyksenhaluinen yrittää luoda omanlaisiaan sääntöjään yleiselle foorumille, sekään ei, eikä tarvitse onnistua...
Mistä pelisäännöistä sinä puhut? Jos tarkentaisit. Hyvän käyttäytymisen etiketti on eri asia, ei nikkikäytön kontrollointi.
samaa, että ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa nykyistä käytäntöä/ käytöstä palstalla/-toilla.
Pelisäännöt ovat sovittuja kirjallisia tai muuten hyväksyttyjä yhteisiä "sopimuksia", oli kyseessä mikä tahansa yhteinen asia.
Aivan samaa mieltä hiukan eri sanajärjestyksin:
Etiketin noudattaminen on hyvää käytöstä.
Nikin kontrollointi ei todellakaan ole sama asia.
Itse olen hyväksynyt tämän nykyiseksi muotoutuneen nikkikäytännön ja en sen paremmin erottele vastauksissa sitä onko rekattu,rekkaamaton,moninikkinen, tai aina vaihtuva nikki.
Kukin valitkoon itse ja eläköön niin, kuin sopivimmaksi katsoo.
Vastaan vain aiheisiin ja puheenvuoroihin joihin minulla mielestäni on asiallista sanomista huolimatta siitä onko aloittaja tai kirjoittaja vakinikki tai jopa nikitön
Nimimerkin käytöstä on palstoilla vuosien varrella kirjoitettu melkoisesti.
Itse katselin tuolta vanhoja juttuja. Ilmoitin jo v. 2001 kirjoittavani eri nikeillä ja perustelin silloinkin asiaa.
Se ei näytä purreen vaikka rekattujen nikkieni yhteydessä on profiilisivuilla meiliosoitteet, että voi ottaa yhteyttä ja selvittää asioita, jotka eivät kuulu palstakeskusteluun.Rikossyytteilläkin on uhattu
vaikka nekin olisi voitu selvittää
- miesten kesken, myös naiset voivat ottaa edelleen yhteyttä halutessaan.
Kirjoitin tämän kun huomaan ketjun tulevan täyteen.
Uskon muittenkin rekattujen yhtyvän tähän ajatukseen.
Omasta, kaikkien rekattujen ja rekkaamattomien nikkieni puolesta haluan ojentaa ruusut tämän keskustelun avaajalle jaettavaksi kaikille tähän osallistuneille.
Jokainen saa tietysti valita ihan oman mieleisensä määrän ja värin....
http://www.kordes-rosen.com/
Nämähän ovat ihania, värikkäitä.
Riittänee minullekin maljakkoon taitettavaksi.
Saako näitä myös rekkaamaton kirjoittaja?
Ei nimimerkki ole tärkeää vaan mielipide,itse olen valinnut julkisen profiilin koska haluan edustaa nimenomaan itseäni ja omaa kantaani täälläkin