Tuijaneuvoja

Olen istuttanut pihaani Smaragdituijia ja alppiruusuja. Osa näistä on suoraan auringossa.

1. Kysymykseni kuuluu: enkö voi jättää niitä ihan vain suojaamatta ja aloittaa maaliskuussa kunnon kastelun lämpimällä vedellä vaikka pari kertaa viikossa ?

2. Tiedän, että lumi on hyvä talvisuoja, mutta jos ei ole lunta, kärsivätkö tuijan ja alppiruusun lehdet/nuput kovista pakkasista ?
3378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla ollut tuijia lukuisia enkä koskaan ole suojannut tai kastellut niitä. Asia riippuu paikasta että jos maa on jäässä silloin kun aurinko alkaa paistaa niin tuija tarvitsee apua esim. kastelua tai harson. Turhaa niitä nyt on viritellä vaan vasta keväällä..

Anneli

Äänestä
  • Olen ajatellut, että tehdäänkö tuosta puutarhanhoidosta nyt jonkinlaista ylimääräistä ongelmaa. Kun ajattelee esimerkiksi kaupunkien puistoissa ja julkisissa paikoissa olevia puita, niin epä niitä ole kukaan mihinkään säkkeihin ikinä kietonut.

    Äänestä

  • alkup.kysyjä kirjoitti:

    Olen ajatellut, että tehdäänkö tuosta puutarhanhoidosta nyt jonkinlaista ylimääräistä ongelmaa. Kun ajattelee esimerkiksi kaupunkien puistoissa ja julkisissa paikoissa olevia puita, niin epä niitä ole kukaan mihinkään säkkeihin ikinä kietonut.

    jättää tuijat ja alppiruusut suojaamattakin. Seuraavat sitten suojaat jos käy huono tuuri.

    Ei tässä varmaan ole kyse mistään salatieteestä, puutarhanhoito ylipäätänsäkin on vasta viime vuosikymmeninä saanut jalansijaa suomessa. Uusia kasveja tulee jatkuvasti ja esim tuijat on nyt niin hiton pop että niitä pitää tunkea joka pihalle ja joka paikkaan - totuus kuitenkin on että joka kasvilla on omat vaatimuksensa kasvupaikan suhteen. Pitääkö niitä sitten istuttaa paikkoihin joissa vaativat hoitoa menestyäkseen ?!

    Mitä puistoihin tulee niin siellä yleensä kasvit niille suotuisilla kasvupaikoilla alunperinkin. Joissain kaupungeissa puistojakin kastellaan ja hoidetaan...Sitäpaitsi kyllä niissäkin kasveja kuolee - ne vaan sitten hävitetään joten et voi tietää että kaikki valinnat julkisillakaan alueilla onnistuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisiko kirjoitti:

Olen istuttanut pihaani Smaragdituijia ja alppiruusuja. Osa näistä on suoraan auringossa.

1. Kysymykseni kuuluu: enkö voi jättää niitä ihan vain suojaamatta ja aloittaa maaliskuussa kunnon kastelun lämpimällä vedellä vaikka pari kertaa viikossa ?

2. Tiedän, että lumi on hyvä talvisuoja, mutta jos ei ole lunta, kärsivätkö tuijan ja alppiruusun lehdet/nuput kovista pakkasista ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu