Olisiko jollain antaa vinkkiä mistä ja millä perusteilla annetaan avustuksia yhdistyksille. meillä on aloitteleva vapaa-ajan toimintaa tukeva aatteellinen ry.
Vastaukset 2
- järjestö aktivisti
Asun pienessä kunnassa Oulun läänissä. Meillä kunta jakaa harkinnanvaraista avustusta seuroille ja yhdistyksille. Virallisia kriteereitä myöntämisperusteista en tiedä (ilmoituksessa puhutaan ympäripyöreästi lapsista, nuorista, liikunnasta, syrjäytymisen ehkäisystä, yleishyödyllisyydestä yms). Käytännössä olemme huomanneet, että ainakin seuraavilla seikoilla on merkitystä avustuksen saannissa.
- Siisti ja perusteellinen hakemus, hakemukseen kuvailu, mihin avustus tullaan käyttämään
- Yhdistyksen julkikuva ja tilit järjestyksessä
- Paikallislehtitason julkisuus auttaa
- Lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan saa rahoitusta helpommin kuin aikuisten toimintaan
- Liikuntaan saa rahaa helpommin kuin kulttuuritoimintaan. Plussaa on jos toimintaan saadaan niitä ihmisiä, jotka ei muuten liiku
- Yhdistyksen jäsenmäärä vaikuttaa avustukseen huomattavasti- lunssi
mulla on sellainen tuntuma ettei aatteelliset yhdistykset saa kunnan avustuksia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686