Mullikan textaripalstalla

Alkoi mielenkiintoinen ketju,tuosta Leimun risteyksestä.Mikä ihme siinä todellakin on että sieltä Eteläntieltä tullaan kuin Iisalmen omistajat Paloskilta päin tulevien eteen.Olen päättänyt itse mielessäni että painan kyllä vaan KAASUA. En perkele enää koskaan paniikkijarrutele koliskoon vaan
233312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

käteen ja kstso millainen se risteys on ja paina sitten jarrua.

Äänestä
  • Minkätakia sieltä Eteläntieltä eteen tungetaan.Ajelette kartan ettekä liikenne sääntöjen ja väistämisvelvollisuuksien mukaan.Leimun risteys on ihan normi risteys.Eli Eteläntieltä kun tulet ja käännät Pöllöskältä tulevan eteen.On Syyllinen Eteläntieltä tulija.Vai onko teillä siellä eteläisen pohjolankadun länsipuolella jotenkin omat liikennesäännöt.

    Äänestä

  • Iisalamesta iliman aekojaan kirjoitti:

    Minkätakia sieltä Eteläntieltä eteen tungetaan.Ajelette kartan ettekä liikenne sääntöjen ja väistämisvelvollisuuksien mukaan.Leimun risteys on ihan normi risteys.Eli Eteläntieltä kun tulet ja käännät Pöllöskältä tulevan eteen.On Syyllinen Eteläntieltä tulija.Vai onko teillä siellä eteläisen pohjolankadun länsipuolella jotenkin omat liikennesäännöt.

    välitetty liikennemerkeistäkään yhtään mitään,
    eikä viranomaiset sitä vaadikkaan.?

    Äänestä

  • Iisalamesta iliman aekojaan kirjoitti:

    Minkätakia sieltä Eteläntieltä eteen tungetaan.Ajelette kartan ettekä liikenne sääntöjen ja väistämisvelvollisuuksien mukaan.Leimun risteys on ihan normi risteys.Eli Eteläntieltä kun tulet ja käännät Pöllöskältä tulevan eteen.On Syyllinen Eteläntieltä tulija.Vai onko teillä siellä eteläisen pohjolankadun länsipuolella jotenkin omat liikennesäännöt.

    tarkistamassa, montako kolmiota on Pöllösenlahdelta päin tultaessa Leimun risteykseen. Jouduthan väistämään Paloistenkadulta vastaan tulevia ja risteykseen tulevia. Miksi sinulla olisi etuajo-oikeus kaikkiin nähden? Kukin vuorollaan. Voithan järjestää kolinat ja katsoa ennakkopäätökset.

    Äänestä

  • Iisalamesta iliman aekojaan kirjoitti:

    Minkätakia sieltä Eteläntieltä eteen tungetaan.Ajelette kartan ettekä liikenne sääntöjen ja väistämisvelvollisuuksien mukaan.Leimun risteys on ihan normi risteys.Eli Eteläntieltä kun tulet ja käännät Pöllöskältä tulevan eteen.On Syyllinen Eteläntieltä tulija.Vai onko teillä siellä eteläisen pohjolankadun länsipuolella jotenkin omat liikennesäännöt.

    normaali risteys. Ennen Leimun risteystä Paloskilta päin tultaessa on Paloistenkadun ja Paloisvuorentien risteys. Joten minun laskujeni mukaan Leimun risteykseen tulee viisi tietä. Eteläntie on vain yksi tie, eikä siinä ole useammasta suunnasta tulevia. Jos olen tulossa Eteläntietä pitkin, niin ei minun tietenkään tarvitse odottaa ja väistää niitä jotka eivät ole vielä tulleet Paloistenkadun ja Paloisvuorentien risteykseen.

    Äänestä

pöllöskältä tulijoita

Äänestä
  • kuuluikaan,ainakin ennen.?
    "jo kokonaan risteys alueella olevalla on etuajo
    oikeus." oliko noin, ja onko vieläkin.?

    Äänestä

  • sääntö kirjoitti:

    kuuluikaan,ainakin ennen.?

    Koko risteys pitäs ampua maata kiertävälle radalle. Ei vois hankalammin enää toteuttaa liikennejärjestelyjä.

    On siellä kuitenkin kolmio risteysalueella Eteläntien/Pohjolankadun suunnasta tuleville. Siis Pöllökylältä päin tulijoita pitää väistää.

    Äänestä

  • taxisuhari kirjoitti:

    On täytynyt olla itseensä kyllästynyt suunnitelija joka kyseisen härdellin on kyhännyt.Kun vielä selviää siitä risteyksestä ennen Pohjolankatua.Tunkee vielä Eteläntieltä Porukat päälle,ja onnettomat luulevat vieläpä olevansa oikeassa....Haloo Autokoulu kolmivuotiseksi

    Äänestä

  • taxisuhari kirjoitti:

    Koko risteys pitäs ampua maata kiertävälle radalle. Ei vois hankalammin enää toteuttaa liikennejärjestelyjä.

    On siellä kuitenkin kolmio risteysalueella Eteläntien/Pohjolankadun suunnasta tuleville. Siis Pöllökylältä päin tulijoita pitää väistää.

    että "Pöllökyläläisillä" on edes oikein etuajo oikeutettu tie paikkakunnan tärkeimpään kauppaan.?

    Äänestä

  • taxisuhari kirjoitti:

    Koko risteys pitäs ampua maata kiertävälle radalle. Ei vois hankalammin enää toteuttaa liikennejärjestelyjä.

    On siellä kuitenkin kolmio risteysalueella Eteläntien/Pohjolankadun suunnasta tuleville. Siis Pöllökylältä päin tulijoita pitää väistää.

    myöskin Pöllökylältä päin tulioille,siitäkö ei
    tarvitse välittää,ainakaan pöllökyläläisten.?

    Äänestä

  • sääntö kirjoitti:

    kuuluikaan,ainakin ennen.?
    "jo kokonaan risteys alueella olevalla on etuajo
    oikeus." oliko noin, ja onko vieläkin.?

    aikoihin.Vasemmalle kääntyvä väistää kohtaavaa liikennettä ja piste.

    Äänestä

  • ollut enää kirjoitti:

    aikoihin.Vasemmalle kääntyvä väistää kohtaavaa liikennettä ja piste.

    vasemman puoleinen väistää oikealta tulevaa,
    mutta jos vasemmalta jo aikaisemmin tullut on risteysalueella,on oikealta tulevan väistettävä.
    Näin opetettiin minulle joskus sitten, ja on se
    yleensä toiminut ainakin suuremmissa paikoissa,
    mutta huonosti Iisalmessa.
    Onhan tiettyä, että Iisalmessa ajetaan "uhalla"
    väärin, kuten jotkut tietyt "suuruudet" ovat kehuneet.
    Ei varmaan Kyseessä olevassa Leimun risteyksessäkään kannata
    pyrkiä edelle, ei vauhtia ottamallakaan,kuten
    siinä pyrkivät etenkin Pöllölahden suunnalta tulevat tekemään.Luulisin saman normaalin risteys säännön pätevän myöskin
    Leimun risteyksessä,tietenkään suoraan tulevan
    eteen ei saa kääntyä piste ja huutomerkki¨¨¨..-

    Äänestä

Kyllähän ne lippuniemestä tulijat tulevat itse niin kuin euroopanomistajat. Pitäisi laittaa eteläntieltä kääntyjille vihreänuolivalo, tai sitten hidastekoroke lippuniemestä tulijoille, vaudin hiljentämiseksi. Kaikesta parasta olisi rakentaa se kiertoliittymä.

Äänestä
  • ..on jonkun toimesta laitettu myös sinne ISn palstalle..olis hyvä selventää myös sille alkuperäisen viestin lähettäjälle miten siinä ajetaan!
    Kyllä minä muistelen autokoulun tuntien perusteella, että eteläntien menijät väistää. Eikös se oo vähä niin, että ns. omalla kaistalla pysyvillä on etuajo-oikeus ja kaistojen yli tulevat väistää, oli risteys sitten millainen hyvänsä..Vaikka mulla on autokoulusta jo aikaa niin risteys ei oo muuttunu mihinkään..
    Eli tekstaria vaan laittamaan niin ei tartte mummon enää kolmatta 'läheltä-piti' tilannetta odotella.

    Äänestä

  • tämä aihe.. kirjoitti:

    ..on jonkun toimesta laitettu myös sinne ISn palstalle..olis hyvä selventää myös sille alkuperäisen viestin lähettäjälle miten siinä ajetaan!
    Kyllä minä muistelen autokoulun tuntien perusteella, että eteläntien menijät väistää. Eikös se oo vähä niin, että ns. omalla kaistalla pysyvillä on etuajo-oikeus ja kaistojen yli tulevat väistää, oli risteys sitten millainen hyvänsä..Vaikka mulla on autokoulusta jo aikaa niin risteys ei oo muuttunu mihinkään..
    Eli tekstaria vaan laittamaan niin ei tartte mummon enää kolmatta 'läheltä-piti' tilannetta odotella.

    selvää asiaa.
    TLL 14§ Väistämisvelvollisuus
    Risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta.Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa.
    Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä tietä ylittävää polkupyöräilijää,mopoilijaa ja jalankulkijaa.Samoin on kuljettajan,joka muualla kuin risteyksessä,aikoo poistua ajoradalta tai muuten ylittää sen,väistettävä tien reunaa käyttävää polkupyöräilijää,mopoilijaa tai jalankulkijaa.VASEMMALLE KÄÄNTYVÄN KULJETTAJAN ON LISÄKSI VÄISTETTÄVÄ VASTAAN TULEVAA LIIKENNETTÄ.

    Äänestä

  • Tätä vatuloida kirjoitti:

    Vatuloimalla ne asiat paranee. Jos riittävästi vatuloi yleisesti, ja antaa päättäjille vinkkejä. Niin kohtahan siinä on ympyrä, tai nuolivalot väistävälläkin osapuolella. Vaikka "vatuloiminen" oikeasti tarkoittaakin sellaista turhaa hidastemista hommissaan.

    Äänestä

  • Tätä vatuloida kirjoitti:

    selvää asiaa.
    TLL 14§ Väistämisvelvollisuus
    Risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta.Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa.
    Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä tietä ylittävää polkupyöräilijää,mopoilijaa ja jalankulkijaa.Samoin on kuljettajan,joka muualla kuin risteyksessä,aikoo poistua ajoradalta tai muuten ylittää sen,väistettävä tien reunaa käyttävää polkupyöräilijää,mopoilijaa tai jalankulkijaa.VASEMMALLE KÄÄNTYVÄN KULJETTAJAN ON LISÄKSI VÄISTETTÄVÄ VASTAAN TULEVAA LIIKENNETTÄ.

    matka, mistä asti tulevaa on väistettävä. Onko se risteysalueeta sata vai kaksisataa metriä. Vai edelliseen risteykseen tuleva?

    niiden pykälien kanssa. Laki ei ole niin kuin se luetaan, vaan kuinka se tulkitaan.

    Äänestä

  • onkaan kirjoitti:

    matka, mistä asti tulevaa on väistettävä. Onko se risteysalueeta sata vai kaksisataa metriä. Vai edelliseen risteykseen tuleva?

    metrimäärää.Vaan ennen kun lähdet punomaan rattia vasemmalle,katso eteesi,onko vastaantulevaa liikennettä.Jos on, väistä!

    Äänestä

Kortti vaan pois niiltä jotka ei osaa leimunristeyksessä ajaa oikein!
Ihan normaali risteys jossa ei ole mitään ihmeellistä kun noudatetaan liikennesääntöjä jotka KAIKKIEN ratin takana istuvien tulisi osata!
Eikun vaan uudestaan autokoulun penkille istumaan jos tämä risteys tuntuu hankalalta.

Ja älkää vaan missään nimessä lähtekö iisalmea isompaan kaupunkiin ajamaan autolla jos ette leimunristeyksessä ajaa.

Äänestä
  • muualla on liikenne joustavampaa, ja helppo liikkua. Moni ulkopaikkakuntalainen onkin sanonut, jos Iisalmessa ei kolise, niin ei muuallakaan.

    Äänestä

  • vastoin kirjoitti:

    muualla on liikenne joustavampaa, ja helppo liikkua. Moni ulkopaikkakuntalainen onkin sanonut, jos Iisalmessa ei kolise, niin ei muuallakaan.

    asioista saman kuvan kun kuuntelen kauhistuneita "uudisasukkaita" jotka pohtivat miten vielä uskaltautuisivat liikenteen sekaan.Kyllä se opetteluttaa "lutviutua" Iisalmelaiseksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iisalamesta iliman aekojaan kirjoitti:

Alkoi mielenkiintoinen ketju,tuosta Leimun risteyksestä.Mikä ihme siinä todellakin on että sieltä Eteläntieltä tullaan kuin Iisalmen omistajat Paloskilta päin tulevien eteen.Olen päättänyt itse mielessäni että painan kyllä vaan KAASUA. En perkele enää koskaan paniikkijarrutele koliskoon vaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu