Creationismia

Kotimaassa oli juttu uskonnollisten liikkeiden suhteesta nks. luomisoppiin eli creationismiin. Kyseessä on etenkin amerikkalaisten konservatiivisten kristittyjen suuntien yritys löytää kilpaileva tieteellinen näkemys evoluutioteorialle, joka olisi yhdenmukainen raamatun luomiskertomuksen kanssa. He ovat satsanneet tutkimuksiin huomattavia summia rahaa, mutta luotettavan ja puolueettoman tutkimuksen asemaa ja mainetta nämä tutkimukset eivät ole saavuttaneet.

Itse olen pitänyt niitä lähinnä hupijuttuina. On tuntunut erikoiselta sellainen usko, joka tarvitsee tuekseen tieteellisen teorian. Minulle usko on salaisuus, jossa Jumalan tahdon ja todellisuuden ei tarvitse taipua ihmisjärjeslle ymmärrettäväksi - mutta sen ei tarvitse olla myöskään ristiriidassa sen kanssa, mitä järki käsittää ja tiede hahmottaa.

Luomisesta olen ajatellut, että olennaista on se, että Jumala loi. Miten hän sen teki, on salaisuus. Luominen on voinut hyvin tapahtua myös evoluution kautta, jolloin Jumala muovasi ihmisen savesta satojen miljoonien vuosien kuluessa ja kun luominen oli valmis, antoi hän ihmiselle hengen. En kuitenkaan yritä rakentaa tälle uskolleni tieteellistä perustaa. Jos tiede löytää tulevaisuudessa paremman teorian kuvaamaan lajien syntyä kuin evoluutio, asia sopii minulle.

Nyt kuitenkin Kotimaassa SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki ilmoittaa lestadiolaisen liikkeen olleen aina creationismin kannalla (joka näkemys on paljon tuoreempi kuin lestadiolainen liike). Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen tällaista. Onkohan Hautamäki ymmärtänyt mitä häneltä kysytään? Jos Hautamäki on vakavissaan, edustaa kanta kummallista uskonnollis-poliittis-tieteellistä konservatiivista maailmankuvaa, joka rakentuu ihmiten mielipiteiden varaan. Tällainen olisi minusta ennen kuulumatonta.

Lisäksi Hautamäen argumentaatio kummastuttaa: "Lestadiolaisessa opetuksessa pidämme kiinni perinteisestä LUOMISOPIN TOTUUDESTA, siitä että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, EMMEKÄ OLE POLVEUTUNEET MUISTA LAJEISTA."

Mistä Hautamäki tietää, miten Jumala ihmisen loi? Tarvitseeko meidän tietää? Yhdistääkö hän uskonnollisen toituuden eli sen miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen, tieteelliseen käsitykseen maailman synnystä? Onko raamattu siis biologian ja tieteen oppikirja eikä vain uskonoppikirja? Tällainen on fundamentalismia, joka on todella vierasta sille vanhoillislestadiolaisuudelle, jota minä olen oppinut tuntemaan. Minä en halua olla missään tekemisissä uskonnollisen fundamentalismin ja poliittisen konservatiivisuuden kanssa, mutta Jumalan armoevankeliumiin haluan uskoni turvata.

Haluaisin toivoa, että Hautamäkeä siteerattiin väärin, tai hän ei oikein käsittänyt mistä on kyse. Muutoin asiat ovat huonolla mallilla ja erilaiset piirteet linjan tiukkenemisesta ja lainvanhurskauden nousemisesta uskonvanhurskauden peitteeksi pitävät sittenkin paikkansa.

Herra laumaasi silloin varjele, sillä se on annettu susien käsiin.
131169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Varsinkin ns. nuoren maan kreatiineja voi pitää lähinnä säälittävinä, kun kymmenet eri tieteenlajit todistavat moiset uskomukset huuhaaksi. Kreationistien selityskirjallisuutta voi tosiaan lukea vitsikirjana.

Yksi asia, minkä tiedämme varmasti on se, että maa on miljardeja vuosia - ja nykyihminen noin 200 000 vuotta vanha.

Asia muuttuu huomattavasti vakavemmaksi kun unohdetaan 1900-luvulla muotoutuneet ihmisten päätelmät ja rakentelemat olkiukot luomisesta sekä keskitytään siihen, onko koko maailmankaikkeuden takana älykäs toimija, jonka eräs suunnitelma on ollut älyllisen elämän tuottaminen. Tämä on luonnollisesti uskon asia, mutta se ei myöskään vähäisimmässäkään määrin sodi tiedettä ja evoluutiota vastaan sinänsä. Samoin evoluutioteoriat tieteenä eivät sodi uskontoa vastaan.

>>
Hautamäen argumentaatio kummastuttaa: "Lestadiolaisessa opetuksessa pidämme kiinni perinteisestä LUOMISOPIN TOTUUDESTA, siitä että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, EMMEKÄ OLE POLVEUTUNEET MUISTA LAJEISTA."
>>

Ja minä kun olen antanut tähän asti kiitosta siitä, että vanhoillislestadiolaisuudessa ei tartuta moiseen huuhaahan kuten kreationismiin:-o

Omien kokemusteni mukaan vanhoillislestadiolaiset eivät todellakaan yleisesti tuollaista väitettä allekirjoita, vaan käsitykseni mukaan ainakin minun tuntemani vl:t ovat hyväksyneet evoluution Jumalan tavaksi luoda.

Jos SRK:n pääsihteeri vetää julkisesti liikkeen linjaksi Kreationismiin hirttäytymisen, niin siinäpä meni sekin positiivinen asia mitä olen mielessäni vl-liikkeestä elätellyt:(

Yritin selata Kotimaa-lehden verkkosivuja, mutta en löytänyt kyseistä artikkelia. Olisikohan jollain linkkiä itse juttuun tai tarkempia tietoja missä Kotimaa-lehden numerossa ja millä sivulla kyseinen haastattelu on?

Jos kyseinen juttu on totta, niin onhan tuo yksi häpeätahra lisää SRK:n pääsihteerille.

Äänestä
  • Juttu on uusimmassa eli viime perjantain Kotimaassa.

    Äänestä

  • Kotimassa kirjoitti:

    Juttu on uusimmassa eli viime perjantain Kotimaassa.

    Onko juttu netissä vai onko se pelkästään paperisessa lehdessä?

    Äänestä

  • Olen varma, että suuri osa ainakin hyvinkoulutetuista vl:istä ei todellakaan ole Hautamäen lausunnon takana.

    Rivi-vl:nä hävettää moinen lausunto.

    Äänestä

  • todellisuudessa johtaa SRK-lestadiolaisuutta. AIMO HAUTAMÄKI!

    Hän on liikkeen uusi opin muotoilija. Hoitokokouksia taitaa olla tiedossa niille, jotka edes "salaa sydämessään ajattelevat" kehitysopin mukaisesti.

    Äänestä

Kreationismi on vanhempi juttu kuin lestadiolaisuus, ei kreationismia nyt ole keksitty vaan kyllä aina on ollut ihmisiä jotka ovat luomisuskoon pitäytyneet Raamatun kertomuksen mukaan. Kreationismi toki yrittää saada tieteellisen teorian tuekseen että Raamatun kertomus luomisesta olisi totta ja se miten ihminen tullut maanpäälle.

Äänestä
  • Totta, mutta tämä viimeaikainen amerikkalainen tieteellinen puserrus on vasta joitakin vuoskymmeniä vanha - tai niiden pohjalta muotoiltu kilpaileva teoria.

    Luomisusko sinällään on yhtä vanha kuin usko ylipäätään. Usko Jumalaan ja Hänen kaikkivaltiuteensa on ilman muuta uskon perusasioita, niin kuin uskontunnustuskin sen sanoo. Kreationismissa on sen sijaan ihan muusta kyse.

    Äänestä

On huomattava, että Suomessa ei tällainen amerikkalaishenkinen luomisusko ole koskaan juurtunut. Olen itse tutkinnut 1800-luvun lopun keskustelua, siihen aikaan kun Darwinin tutkimuksista saatiin Suomessakin tietää.

Suomalaiset ovat aina luottaneet tieteeseen ja tekniikaan niiden omilla alueilla, eikä täällä ole viehätytty mystiikasta eikä fundamentalistisesta luomisopistakaan.

Siten myös vanhoillislestadiolaiset vanhemmat ovat laittaneet lapsensa normaalisti kouluun ja luottaneet opettajien asiantuntemukseen omilla aloillaan. (Vain se koulu-tv-kielto oli poikkeus, mutta siitä päätöksestähän peräydyttiin sitten neljän vuoden kuluttua.)

En ole kuullut kuin yhden ainoan kerran vuosia sitten yhden saarnaajan (erittäin vähän koulutusta itse hankkineen) saarnaavan koulujen opettamaa evoluutionäkemystä vastaan. Minulla on ollut aina käsitys, ettei tästä asiasta ole koskaan nostettu minkäänlaista kiistakysymystä vanhoillislestadiolaisuudessa.

Tässä suhteessa on edustettu maltillista ja tieteeseen sen omalla alueellaan pitäytyvää linjaa.

Tästä syystä Hautamäen esiintyminen on todella vakavasti otettava vanhoillislestadiolaisuuden UUSI opillinen ulostulo.

Tämä keskustelu ei varmaankaan jää tähän.

Vanhoillislestadiolaisilla biologian ja muiden luonnontieteiden opettajilla tulee olemaan nyt varmaan tiukat paikat.

Muusikoiden kohtalo edessä heilläkin?

Äänestä
  • Jos koulu-tv oli syntiä neljä vuotta ja lakkasi sitten olemasta, niin yhtä laillahan on mahdollista että ensin evoluutioteoria on sallittu ja sitten lakkaakin olemasta. Mikään ei enää ihmetytä näissä opin muutoksissa. Tämän palstan lukeminen on sen osoittanut.

    Äänestä

  • kerrassaan kirjoitti:

    Jos koulu-tv oli syntiä neljä vuotta ja lakkasi sitten olemasta, niin yhtä laillahan on mahdollista että ensin evoluutioteoria on sallittu ja sitten lakkaakin olemasta. Mikään ei enää ihmetytä näissä opin muutoksissa. Tämän palstan lukeminen on sen osoittanut.

    Kuten avaaja kirjoitti, tässä Hautamäen lausunnossa on todella kyse ennenkuulumattomasta uudesta avauksesta. Vanhoillislestadiolaisuudteen on kuulunut aina tähän asti varovaisuus ja maltillisuus kysymyksissä joissa mennään tieteen ja tekniikan alueille, eikä niihin ole pyritty muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sekoittamaan hengellisyyteen pohjautuvia tulkintoja.

    Poikkeuksia tästä ovat 60-luvun lopulta saakka lääketiede (ehkäisykielto) ja media (televisiovastaanottimen hankinnan kielto ja sanktioiminen). Näiden tulo letadiolalisuuteen on saattanut liittyä siihen että samaan aikaan liikekestä erotettiin suuri joukko teologeja, ja opillisen linjauksen vastuu jäi kokonaan maallikkosaarnaajille.

    Yleensä vl-liike on jättänyt luonnon ja kosmologian asiantuntijoille. Maallikkosaarnaajat ovat tähän saakka jättäneet evoluutioteorian rauhaan.

    Tämä on siten hätkähdyttävä uusi avaus.

    Tunnen vanhoillislestadiolaisia fyysikoita, kemistejä, biologeja... mitähän he nyt mahtavat ajatella?

    Äänestä

"Lisäksi Hautamäen argumentaatio kummastuttaa: "Lestadiolaisessa opetuksessa pidämme kiinni perinteisestä LUOMISOPIN TOTUUDESTA, siitä että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, EMMEKÄ OLE POLVEUTUNEET MUISTA LAJEISTA."

-Tuossahan lukee ihan oikein. Onko teillä silmissä vikaa vai miksi vääntelette kärpäsestä härkästä?
Tämäkin on ymmärrettävä uskolla eikä siitä kannata yrittää vääntää opin kappaletta.
Minä mikään salakka oo ollu.. ;-)

Äänestä
  • Olennaista on se, katsotaanko "uskon" ja "totuuden" poissulkevan sen, että asia on voinut tapahtua myös lajien kehityksen kautta, johon tämän hetkinen tutkimus viittaa. Tällöin on kyse fundamentalismista.

    Uskon alueelle sen sijaan jää se, että Jumala loi kaiken tyhjästä, Hänen tahtonsa on kaiken takana, Hän on johtanut luomistyön haluamallaan tavalla ja antanut ihmiselle hengen, kun luomistyö oli valmis.

    Äänestä

  • ei ole meidän asia. kirjoitti:

    Olennaista on se, katsotaanko "uskon" ja "totuuden" poissulkevan sen, että asia on voinut tapahtua myös lajien kehityksen kautta, johon tämän hetkinen tutkimus viittaa. Tällöin on kyse fundamentalismista.

    Uskon alueelle sen sijaan jää se, että Jumala loi kaiken tyhjästä, Hänen tahtonsa on kaiken takana, Hän on johtanut luomistyön haluamallaan tavalla ja antanut ihmiselle hengen, kun luomistyö oli valmis.

    Kyllä nistä maailman luomisen jalanjäljistä voi monenlaisia teorioita tehdä.

    Jumala on maailman luonut ja nyt ihminen näkee sen luomisen jäljet lajien kehityksenä.

    Ei siinä mitään ristiriitaa ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhoillislestadiolaisuudessa? kirjoitti:

Kotimaassa oli juttu uskonnollisten liikkeiden suhteesta nks. luomisoppiin eli creationismiin. Kyseessä on etenkin amerikkalaisten konservatiivisten kristittyjen suuntien yritys löytää kilpaileva tieteellinen näkemys evoluutioteorialle, joka olisi yhdenmukainen raamatun luomiskertomuksen kanssa. He ovat satsanneet tutkimuksiin huomattavia summia rahaa, mutta luotettavan ja puolueettoman tutkimuksen asemaa ja mainetta nämä tutkimukset eivät ole saavuttaneet.

Itse olen pitänyt niitä lähinnä hupijuttuina. On tuntunut erikoiselta sellainen usko, joka tarvitsee tuekseen tieteellisen teorian. Minulle usko on salaisuus, jossa Jumalan tahdon ja todellisuuden ei tarvitse taipua ihmisjärjeslle ymmärrettäväksi - mutta sen ei tarvitse olla myöskään ristiriidassa sen kanssa, mitä järki käsittää ja tiede hahmottaa.

Luomisesta olen ajatellut, että olennaista on se, että Jumala loi. Miten hän sen teki, on salaisuus. Luominen on voinut hyvin tapahtua myös evoluution kautta, jolloin Jumala muovasi ihmisen savesta satojen miljoonien vuosien kuluessa ja kun luominen oli valmis, antoi hän ihmiselle hengen. En kuitenkaan yritä rakentaa tälle uskolleni tieteellistä perustaa. Jos tiede löytää tulevaisuudessa paremman teorian kuvaamaan lajien syntyä kuin evoluutio, asia sopii minulle.

Nyt kuitenkin Kotimaassa SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki ilmoittaa lestadiolaisen liikkeen olleen aina creationismin kannalla (joka näkemys on paljon tuoreempi kuin lestadiolainen liike). Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen tällaista. Onkohan Hautamäki ymmärtänyt mitä häneltä kysytään? Jos Hautamäki on vakavissaan, edustaa kanta kummallista uskonnollis-poliittis-tieteellistä konservatiivista maailmankuvaa, joka rakentuu ihmiten mielipiteiden varaan. Tällainen olisi minusta ennen kuulumatonta.

Lisäksi Hautamäen argumentaatio kummastuttaa: "Lestadiolaisessa opetuksessa pidämme kiinni perinteisestä LUOMISOPIN TOTUUDESTA, siitä että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, EMMEKÄ OLE POLVEUTUNEET MUISTA LAJEISTA."

Mistä Hautamäki tietää, miten Jumala ihmisen loi? Tarvitseeko meidän tietää? Yhdistääkö hän uskonnollisen toituuden eli sen miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen, tieteelliseen käsitykseen maailman synnystä? Onko raamattu siis biologian ja tieteen oppikirja eikä vain uskonoppikirja? Tällainen on fundamentalismia, joka on todella vierasta sille vanhoillislestadiolaisuudelle, jota minä olen oppinut tuntemaan. Minä en halua olla missään tekemisissä uskonnollisen fundamentalismin ja poliittisen konservatiivisuuden kanssa, mutta Jumalan armoevankeliumiin haluan uskoni turvata.

Haluaisin toivoa, että Hautamäkeä siteerattiin väärin, tai hän ei oikein käsittänyt mistä on kyse. Muutoin asiat ovat huonolla mallilla ja erilaiset piirteet linjan tiukkenemisesta ja lainvanhurskauden nousemisesta uskonvanhurskauden peitteeksi pitävät sittenkin paikkansa.

Herra laumaasi silloin varjele, sillä se on annettu susien käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu