KYY - KUOLEMA

Auttakaa hyvät ihmiset!!!

Miten pääsen eroon kyistä pihapiirissäni. Niitä on todella paljon - useita kymmeniä ja joka vuosi vain määrät lisääntyvät. Siirrot eivät auta mitenkään, enkä tahtoisi ruveta niitä tappamaankaan. Onko kenelläkään tietoa, miten kyyt "hävitetään" tietyltä alueelta. Jo kaksi koiraa kuollut ja hevosetkin saaneet puremia.
244360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kyyt vaeltaa talveksi ns. talvipesään. Yhdessä pessässä saattaa olla useita satoja yksilöitä.

Kevät aurinko herättää kyyt ja sieltä ne sitten kömpivät esille. Lunta saattaa olla vielä maassa, kun kyyt nousevat pälville.

Äänestä
  • Käärmeellä on erittäin tarkka hajuaisti. Kuulema on hajuja, mistä se ei pidä. Tiedä sitten.

    Olen kuullut, että esim. valkosipulin hajukarkoittaisi. Istuta siis pitkin pihapiiriä valkosipulia. Ei tarvitse kaivaa ylös, sieltä se nousee vuodesta toiseen.

    Toinen on lamppuöljy.

    Kolmas kikka, mikä olen kuullut, ei ole haju, mutta saattaisi ehkä toimia. Heittele käärmeen kulkureiteille ja ympäri pihaa kevyesti apulantaa. Polttaa käärmeen nahkaa, eikä käärmeet tule pihalle.

    Äänestä

ajoin ryyppäämisen.

Äänestä

Kuseskelet aina pihapiiriin siitä kyyt ei pidä vaan lähtevät paremmille maille.

Äänestä

Et pääse niistä eroon hokkuspokkuskonsteilla. Ainut tapa on hajottaa niiden talvipesä kesällä vaikka dynamiitillä tai muilla vastaavilla menetelmillä. Oletan sinun asuvan maatilalla hevosista puhuttuasi, joten on paljon mahdollista, että kyiden pesä on pellosta nostettujen kivikasojen alla. Kärrätkää pois nämä kyiden mahdolliset talvipesäpaikat.

Äänestä

Pidä nurmikko lyhyenä.

Äänestä

ne popsii kyyt herkkunaan.

Äänestä
  • ainut paraas konsti on että siirrät muurahais pesän kotisi lähistölle ja tappaminen ei hyörytä paljoa koska jos niitä on useita niin sinun pitäisi tappaa jokainen ja silti jäisi vielä jokunen henkiin ja ensi vuonna on saman verran. siili on kans hyvä mutta luonnon eläimiin jotka on rauhoitettuja niin ei saisi koskea muutakuin viran omaisen luvalla/ joku muun. kotisi ympäristössäsi saattaa olla hyvä myyrä kausi/rotta niitä ne popsivat. muurahaisissa on vain se ongelma että ne tulee talon sisälle. mutta kannattaa kokeilla niin että laita noin 50 m päähän talostasi niin ei pitäisi murkujen tulla tupaasi

    Äänestä

  • apuaa kirjoitti:

    ainut paraas konsti on että siirrät muurahais pesän kotisi lähistölle ja tappaminen ei hyörytä paljoa koska jos niitä on useita niin sinun pitäisi tappaa jokainen ja silti jäisi vielä jokunen henkiin ja ensi vuonna on saman verran. siili on kans hyvä mutta luonnon eläimiin jotka on rauhoitettuja niin ei saisi koskea muutakuin viran omaisen luvalla/ joku muun. kotisi ympäristössäsi saattaa olla hyvä myyrä kausi/rotta niitä ne popsivat. muurahaisissa on vain se ongelma että ne tulee talon sisälle. mutta kannattaa kokeilla niin että laita noin 50 m päähän talostasi niin ei pitäisi murkujen tulla tupaasi

    siirretyssä pesässä.

    Lisäksi pesää mahdoton siirtää, pesää on enempi maanalla kuin pinnalla näkyvissä.

    Äänestä

Kyyt (ja muutkin käärmeet) tykkäävät asustella siellä missä on lantakasoja, koska tuore lanta on riittävän lämmin paikka kyyn munimiseen ja munien pitämiseen.

Itse en ole kokeillut, mutta olen kuullut tökötistä nimeltä "pirun paska", joka pitäisi käärmeet loitolla. Muistaakseni se on rikkipitoinen yhdiste, joka haisee pahalle, ainakin käärmeen mielestä. Kysy apteekista tms. paikasta.

Äänestä
  • Eipähän nuo kyyt lantakasoihin muni. Kyyt synnyttävät poikasensa elävinä s.o. munan kuori rikkoutuu samantien kun poikanen emonsa vatsasta ilmoille ilmestyy. Lantakasoihin munimista harrastaa ranta(tarha)käärme, ei siis kyy. Jotain tolkkua neuvoihinkin toivoisi.

    Äänestä

Kyll sun ei nyt auta muu kuin ruveta listimään niitä. Muurahaisista ja siileistä ei ole apua. Ite oon tappanu kymmenkunta tänä kesänä.

Äänestä

Luin vasta jostakin lehdestä, että kun kasvattaa oreganoa esim. pihan ympärillä se tehoaisi kyykäärmeisiin.Tiedä sitten.
Maan tömistely ja ruohonleikkurilla ajaminen ynm.melu auttaa pitämään käärmeet loitolla.
Kokemuksesta tiedän, että muurahaispesästä ei ole hyötyä.
Eikä sitä voi edes itse "rakentaa".
Siilienkin pitäisi asustaa "omasta tahdostaan"
lähistöllä.
Voi ikävä kyllä olla totta , että tappamalla niistä pääsee varmimmin eroon.
No odotetaan josko joltakin tulisi hyviä käytännössä toteen käyneitä vinkkejä.

Äänestä
  • Ainakin 15 v on oregaanoa kasvanut ympäri pihaa ja ihan surutta kyykärmekset lieroilee pihalla.

    Äänestä

Yksi keino on että perustat kusiaisasuntolan sinne maillesi. Kyyt ei juuri välitä kusiaisista eikä päinvastoin vaan kusiaiset tappavat kyyt puolestasi. Eihän nekään mukavia elukoita ole, mutta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kyyt.

Äänestä

tuohon ongelmaan.

Tiedän kaksi tapausta ,jossa pesät on siirretty mökkitonteille ,joissa on kyitä ollut.
Toimii.

Äänestä
  • Meillä mökin läheisessä metsässä on useita murkkupesiä - isoja kekoja. Lähin pesä pihasta alta 20 m päässä. Käärmeitä piisaa, päivittäin näkee ihan terassin edessä, laiturilla, tiellä,.. kyykäärmeen.

    Äänestä

  • murkkuja? kirjoitti:

    Meillä mökin läheisessä metsässä on useita murkkupesiä - isoja kekoja. Lähin pesä pihasta alta 20 m päässä. Käärmeitä piisaa, päivittäin näkee ihan terassin edessä, laiturilla, tiellä,.. kyykäärmeen.

    Erästä tuttuani vaivasi myöskin tuo kyy ongelma, ja vaikka niitä kuinka siitä pihalta listi, niin eivät vaan kadonneet.

    Mutta sitten kun onnistui löytämään sen niiden talvipesän (oli sellaisessa isossa kiven kolossa) ja kaatoi sinne muutaman litran bensaa ja heitti tikun perään... Nyt ei ole ainakaan vielä 2 kesään ollut ongelmia kyiden suhteen.

    Äänestä

  • se talvipesä kirjoitti:

    Erästä tuttuani vaivasi myöskin tuo kyy ongelma, ja vaikka niitä kuinka siitä pihalta listi, niin eivät vaan kadonneet.

    Mutta sitten kun onnistui löytämään sen niiden talvipesän (oli sellaisessa isossa kiven kolossa) ja kaatoi sinne muutaman litran bensaa ja heitti tikun perään... Nyt ei ole ainakaan vielä 2 kesään ollut ongelmia kyiden suhteen.

    Itse rakennan kyille valepesiä puun parkista, joista haapa paras.Syksyllä myöhään hajotat pesän ja tapat kyyt. Kevät myös hyvä aika etsiä pesät ja tappaa paisteelle tulevat kyyt. Kuljeskele hiljaa kyy alueilla ja tapa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse rakennan kyille valepesiä puun parkista, joista haapa paras.Syksyllä myöhään hajotat pesän ja tapat kyyt. Kevät myös hyvä aika etsiä pesät ja tappaa paisteelle tulevat kyyt. Kuljeskele hiljaa kyy alueilla ja tapa.

    Kyypartiot liikkeelle, sillä kevät on tehokkain tapa pyytää luikerot pois, sillä ne nousevat paistattelemaan jopa lumen päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyypartiot liikkeelle, sillä kevät on tehokkain tapa pyytää luikerot pois, sillä ne nousevat paistattelemaan jopa lumen päälle.

    Eka kyy hengiltä 3.4.22

    Äänestä

Onko kellään tietoa kuinka korkealle kyyt kiipeävät sileää pintaa pitkin?voivatko esim.kiivetä yli 50cm?sen tiedän että tiiliseinää pitkin ja lautaseinää pitkin pystyvät kiipeämään kun ei ole tasainen...mistään en ole tähän tietoa löytänyt.

Äänestä
  • Kyy putsaa sujuvasti puuhun ripustetut linnunpöntöt, mutta esim. puhelinpylväisiin laitetut pöntöt säästyvät. Oma arvaus/ luulo on, että tiiliseinää ei kyy kapua yli 50 cm matkalta.

    Äänestä

Polta ne vaan ... eipä tuu takas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämää arvostava kirjoitti:

Auttakaa hyvät ihmiset!!!

Miten pääsen eroon kyistä pihapiirissäni. Niitä on todella paljon - useita kymmeniä ja joka vuosi vain määrät lisääntyvät. Siirrot eivät auta mitenkään, enkä tahtoisi ruveta niitä tappamaankaan. Onko kenelläkään tietoa, miten kyyt "hävitetään" tietyltä alueelta. Jo kaksi koiraa kuollut ja hevosetkin saaneet puremia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu