Tänään pitkästä aikaa ttein juoksun. Ensin tuli viboja ja sitten mentiin! Harmittaa (en viitsi käyttää sitä paljon osuvampaa V-sanaa...,) aivan älyttämästi!!! Jotenkin sitä haaveilee lääkkeidden purkamisesta ym., kun vähänkin pidempään menee hyvin, ettei tule edes viboja. Mutta kyllä tuo palauttaa hyvin äkkiä maanpinnalle. En voi elää normaalia elämää ilman lääkkeitä.
Olinpa tänään koko päivän kassavuorossa ja KAMALA ruuhka kaupassa jatkuvasti…. Sitten on vielä ne fuc*ing... loisteputkivalot ja pelkkää reissaria eväänä... Jotenkin koko päivä oli niin kamala. Siinä iltapäivällä alkoi tulla viboja ja päätä särki. Sitten se vaan pikku hiljaa hiipi ja yhtäkkiä lähdin juoksemaan kassalta myymälän puolelle asiakkaan tuijottaessa hölmistyneenä... Onneksi pääsin pitämään lounastaukoa melkein samantien.... GRR!!!!
Nolottaa tuollainen niin vietävästi kun kaikki vaan tuijottaa... Ja yritä siinä nyt sitten selittää että.... Olisi vaan pitänyt lähteä silloin kotiin kun alkoi tuntumaan päässä. T-YHMÄ kun olen, niin yritin sinnitellä....
Tuntuu pieneltä selittää tällaista kun toisilla on paljon pahempi tilanne... Mutta silti se vaan... Omalla kohdalla tuntuu niin pahalta tällainen pienikin...
Itku tuli kun kotiin päääsin, ja raivo. Mutta nyt on ihan ok. olo, väsynyt, mutta maha täynnä pitsaa... Ja pääkin melko selkeä.
Ehkä ei sitten vähennetäkkään lääkitystä. (Kontrolli tulossa pian...)
*PsKa*
-"Juoksu-RoOnA"-
Olinpa tänään koko päivän kassavuorossa ja KAMALA ruuhka kaupassa jatkuvasti…. Sitten on vielä ne fuc*ing... loisteputkivalot ja pelkkää reissaria eväänä... Jotenkin koko päivä oli niin kamala. Siinä iltapäivällä alkoi tulla viboja ja päätä särki. Sitten se vaan pikku hiljaa hiipi ja yhtäkkiä lähdin juoksemaan kassalta myymälän puolelle asiakkaan tuijottaessa hölmistyneenä... Onneksi pääsin pitämään lounastaukoa melkein samantien.... GRR!!!!
Nolottaa tuollainen niin vietävästi kun kaikki vaan tuijottaa... Ja yritä siinä nyt sitten selittää että.... Olisi vaan pitänyt lähteä silloin kotiin kun alkoi tuntumaan päässä. T-YHMÄ kun olen, niin yritin sinnitellä....
Tuntuu pieneltä selittää tällaista kun toisilla on paljon pahempi tilanne... Mutta silti se vaan... Omalla kohdalla tuntuu niin pahalta tällainen pienikin...
Itku tuli kun kotiin päääsin, ja raivo. Mutta nyt on ihan ok. olo, väsynyt, mutta maha täynnä pitsaa... Ja pääkin melko selkeä.
Ehkä ei sitten vähennetäkkään lääkitystä. (Kontrolli tulossa pian...)
*PsKa*
-"Juoksu-RoOnA"-
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tiedän tunteen,kuinka se voikaan ottaa päähän,monen v-sanan verran.Itse seikkalin vähän aikaa sitten rappukäytävässä,ei kiva.
No,onneksi on nuo lääkket apunamme ja tukenamme,vaikka ne kaikkea pa*kaa tuovatkin mukanaan.Toivotaan kuitenkin että enemmän sitä hyvää.Vaikka ainahan sitä ajattelee,että millaista olisi ilman...
Voimia sulle :)
....jonkinlainen sekoilu-kilpailu joskus? Kaikki vaan tuijottamaan, sekoilemaan, harhailemaan, juoksemaan..... eh?
Harmittaa kun olen saanut osakseni nuo juoksukohtaukset ym. todella näkyvät sätkyt. Välillä hävettää, kun tuntuu että ihmiset luulee mun olevan ihan kamoissa jos tuijottelen tai sekoilen jotain, ja varsinkin kun JUOKSEN!!!
HIH =)
Kyl tää tästä... ukkoki tuli just kotiin, saa hieroa mun kipeitä jalkoja....
Tuo on todellakin tuttua, että luulee olevansa terve ja sitten kun elää kuin terveet, niin jopas se epilepsia yrittää opettaa nöyräksi taasen.
Kauan aikaa sitten olin myös rappukäytävissä alushoususillaan ja naama veressä. Joku nainen/ tyttö kysyi:"Tarvitsetko apua". Itse osasin omaa ulko-oveani katsottuani sanoa, että kyllä kai. Sen jälkeen se oli soittanut veljellee, joka vei minut Töölön sairaalaan paikattavaksi. Viikko kohtauksen/sattuman jälkeen näin tämän veljen ja tarjosin sille rahaa kuluistaa ja vaivoistaan, kun vielä yöllä sattui. Ei suostunut ottamaan vastaan, koska hänestä oli itsestään selvää, että auttaa tai jotain. En kyllä sen jälkeen muista, että kukaan tuntematon olisi auttanut noin pyyteettömästi, mutta kai sitä oli silloin sekaisin olevan näköinenkin.
Kyllä noista selviää ja Roonalla näyttää olevan kunnon aura, joten pääsee ainakin turvaan, ennekuin kaatuu. On paljon muitakin sairauksia, jotka väkisillä pysäyttää mm. työnteon kuin epilepsia, migreenin sattuessa käy kassalle näin ja en ihmettele, jos kassatyö on aika stressaavaa ja laukaisee joskus kohtauksen. Ei sitä kannata hävetä, mutta tiedän senkin, että helpompi sanoa kuin olla häpeämättä. Hyvä, että kohtauksen takia ette ole kuitenkaan erakoituneet tai syrjäytneet muutenkaan.
että joku muukin on eksynyt väärissä varusteissa rappukäytävään.Muistelee häpeää pirrin vilauttelija.
Onneksi tunsit ettei kaikki ole hyvin
ja pystyit lähtemään pois kassalta.
Mua kanssa ärsyttää kaikki
loisteputkilamput ne on pahimpia mitä on.
Nuorempana olin vähän aikaa kassalla
töissä ja totesin ettei ole mun hommia,
kun tuntui, että siinä pää menee
helpommin pyörryksiin.
Älä turhaan sinnittele vaan opettele
ajoissa antamaan periksi,
kun päänsärky tai muu huono olo alkaa.
Onneksi voit jo paremmin =)
...Ei multa taju silloin lähtenyt missään vaiheessa enkä kaatuillut tms. Kroppa vaan pakotti juoksemaan yhtäkkiä... Ja kokoajan tajusin missä mennään, se ei vaan aivoista viesti välittynyt jalkoihin että pitäis pysähtyä :)
On se kumma kun eilen ja tänään oli ihan normaali olo jne. Tai miten normaaliolo nyt tässä tapauksessa käsitetään... Väsyttää, mutta niinhän aina. En jaksanut kouluunkaan lähteä kun nukuin niin huonosti naapureiden takia... (Jatkoin vaan unia aamulla kun skitsofreenikko-alkoholisti-pilleristi-naapurini vietiin maijalla pois :)
*ihana lintsata*
Kerran neurologilla ollessani kontrollissa, taisi olla aikaa kun sain vielä isompia kohtauksia, tein juoksut! Siinä nuoren ja komean neurologin kanssa juteltiin kohtaustilanteesta kaikessa rauhassa... Kun yhtäkkiä alkoi tuntua että nyt jumittaa, aivot käskivät ja käskivät... Lekuri kyseli että onko kaikki ok. kun olin pitkään ihan hiljaa. "Joo-joo..." Ja sitten ylös tuolista, juoksin päin huoneen ovea joka ei auennut kun sattui olemaan liuku-ovi joka aukeaa vaan vetämällä sivulle. Siinä sitä kiskoin niin että sen kerkesin hajottaakin... Päästyäni ulos huoneesta, juoksin läpi odotustilan ja pitkin sairaalan käytävääk, kunnes pysähdyin ja istuin maahan itkemään... SE oli noloa, mutta nyt se on äärimmäisen hauskaa. Vieläkin naurattaa kun muistelen.. Olikohan nuoren neurologin eka kerta? Vai kuinkakohan usein ihmiset hajottaa ovia ja juoksentelee pitkin vastaanottoa? *=())
pari kertaa ennen kohtausta sellainen olo,
että lähdin harhailemaan ympäri asuntoa.
Kävelin ja kävelin ja olin käynyt parvekkeella
ja eteisessä ja muissakin huoneissa.
Mies oli kysynyt onko kaikki o.k ja olin kanssa sanonut Joo.
Itse en muuta muistanut kuin sen,
että tuli pakottava tunne lähteä kävelemään.
Sitten se Gm tulikin.
Nämä tulivat silloin, kun Keppraa olin
syönyt jo muutaman kuukauden.
Sehän teki muunkinlaisia kepposia mun
päässäni.