varoittava esimerkki

Haluan kertoa tapauksesta joka on todellakin varoittava esimerkki monelle.
Minulla oli ilmoitus lehdessä ja sainkin todella paljon vastauksia, eräs henkilö joka sitten vastasi sitten minulle niin vaikutti ensin alkuun ihan ok kun textailtiin, mutta sitten kun ruvettiin juttelemaan puhelimessa, niin huomasin heti että jotakin on vialla ja pahemman kerran. sain sen käsityksen ihmisestä heti että hän käytti aika lailla alkoholia ja oli muutenkin puheissaan ihmeellinen,rupesin kyselemään kaiken laista ja lopulta hän kertoi itsestään aika paljonkin sitten.ja se mikä laittoi hälytys kellot soimaan niin oli se että hän oli yrittänyt itsemurhaa kun naisen kanssa oli mennyt välit poikki :( Tämä henkilö rupesi ehdottamaan tapaamista ja sanoin että en halua ja sen jälkeen hän olikin sitten yrittänyt jälleen kerran itsaria oli ottanut kaljaa ja unilääkkeitä yliannoksen ja siitä hän syytti sitten minua. seuraavana viikonloppuna tuli taas yöllä textari että hän hirttää itsensä, enhän minä sille voi tehdä mitään jos joku ei halua elää ja tuollainen henkilö on todellakin avun tarpeessa. Voitte hyvinkin arvata että millekä tuo tuntui :( haluan kirjoittaa tämän ihan sen takia että kantsii olla todella varovainen ketä tapaa ja ketä ei, ettei itselleen käy sitten huonosti. Eihän ketään voi pakottaa tapaamaan ketään jos ei halua vai mitä? en tiedä sitten että teinkö väärin vai mitä mun olisi pitänyt tehdä? olen sellainen ihminen joka haluaa auttaa toisia ja kuunnella jos jollakin on vaikeeta, etenkin ystäviäni. Mutta joskus on vaan niin että henkilö todellakin tarvii ammatti auttajaa.

3

1638

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pohjanakka

      No huh huh!
      Kiva tilanne, kyseinen henkilö on todellakin ammattiauttajan tarpeessa ja tietää sen varmaan myös itse.
      Luulen ettei hän pysty muunlaisiin suhteisiin ja tavallaan kiristää toista olemaan kanssaan, sillä kukapa haluaa toisen (välillistäkään) kuolemaa tunnolleen?

      Luulen kuitenkin että tällä uhkaajalla ei kuitenkaan riitä kanttia tehdä mitään, käyttää vain tavallaan hyväksi -tässä tapauksessa sinua!
      Ja jos jatkat suhdetta tuollaisen kanssa olet itse kohta ammattiavun tarpeessa!

      Niin julmalta kuin se tuntuukin, niin jokainen on viimekädessä vastuussa vain itsestään. Ei voi vaatia toista jatkamaan suhteessa itsarilla tai muulla vastaavalla uhkailemalla.
      Ja jos tämä henkilö sellaisen tekee, ei se ole sinun syysi -vaan hänen oma tietoinen valintansa!!!!

    • Pirpuli

      Olen samaa mieltä Pohjanakan kanssa.
      Ei kannata kyllä ottaa vastuuta ihmisestä joka jo alkuun on avun tarpeessa.Hän on yrittänyt tehdä itsemurhan,mutta luulempa ettei kantti ole riittänyt.Hän joko tekee sen jossain vaiheessa tai sitten ei,mutta vika ei ole sinun.Kannattaa todella olla varovainen etsiesään seuraa,meitä kun on joka lähtöön.Sinun kannattaa nyt vaan keskittyä itseesi ja hienovaraisesti hankkiutua eroon kyseisetä ihmisestä.

    • kauhun hetkiä kokenut

      moi

      siis todellakin kannattaa kahdesti miettiä ennenkuin alkaa tavata näitä chat tuttuja. Minä olin jo kuukauden kirjoitellut ja soiteltiin päivittäin , hän vaikutti mukavalta , rauhalliselta ihmiseltä.
      Välillä kyllä ihmettelin sitä kun en heti vastannut hänen viestiin niin viestejä alkoi tulla virtanaan, miks et vastaa, joko unohdit mut, mikä mättää kun et vastaa heti!!!!!!!!!!!
      No, viimeinkin tavattiin ja heti tuli tunne et tää on outo tyyppi.ja onneksi tavattiin terassilla jossa oli mun tuttuja.Tyyppi sai hepulin kun tunnen kapakan joka hepun , eikö hän riitä ?
      Ja sama jatkui , koko ajan vahti minua.Kun ilmoitin lähteväni nyt just kotiini , hemmo kävi kiinni.Onneksi tuttu mies näki ahdinkoni ja tuli kyselemään mikä hätänä niin pääsin vapaaksi.
      sen jälkeen alkoi puhelin helvetti, posti syyti mitä kamalampia herjauskirjeitä yms.
      Ulos en uskaltanut yksin mennä.
      Viimein ilmoitin poliisille ja hän olikin poliisin tuttu samanlaisesta häirinnästä .
      Onneksi nyt on helpottanut , mutta siihen et hän lopetti kiusaamisen meni 3 kk.
      Edellinen naisystävä oli pettänyt ja hän on sairaaloisen mustasukkainen.
      ei enää ikinä chattapaamisia minulle, kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      935
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      104
      891
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      811
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      760
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      70
      648
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      616
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      579
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      561
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      543
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      516
    Aihe