Monet

että miksi masennus on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Se on seurausta siitä, että Suomen kansa on kulkenut viime vuosikymmenet kaummas ja kauemmas Jumalasta.
Itse kävin niin syvän masennuksen ja toivottomuuden läpi, kuin ihminen ikinä voi käydä ja sain Jeesuksen kautta terveyden ja sain täysin uuden elämän ja se itseä alentava, synnkä ajatustapa jäi iäksi poissa ja sain valoisat ajatukset tilalle ja rakkauden itseeni, sellaisena, kuin olen.

Pyytäkää uskonlahjaa ja lukekaa Raamattua, sillä siellä on ohjeet ja neuvot meille annettu ja kun niitä noudattaa tulee totisesti vapaaksi. Jeesukseen uskova saa voiman Häneltä tulla Jumalan Sanaan kuuliaiseksi.

Ei masennusta ja toivottomuutta olisi olemassakaan, jos ihmiset uskoisivat ja eläisivät Raamatun ohjeiden mukaan.
Pyytäkää uskonlahjaa, sillä Jumala on anovalle luvannut antaa sen tärkeimmän lahjan, mitä koskaan mistään muualta voi kukaan saada.

Yksi kultainen Raamatun ohje on, että rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Olisiko työpaikka-, koti- ja koulukiusaamisia, tai mitään muuta kamalaa, jos noudattaisi tuota kultaista ohjetta.

Kultaisiin ohjeisiin kuuluu myös se, että anna itsellesi anteeksi, armahda itseäsi, sillä jos sen teet tulet kykeneväksi armahtamaan lähimmäisiäsikin ja antamaan heille anteeksi ja siinä on jo suuri parantava voima mukana.

Lukekaa itse Sanaa, niin tulette huomaamaan, että se antaa teille uskon ja toivon ja vapauden.
16741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

voi kuule mitä paskaa... masennus ei ole mikään asia minkä voi napsauttaa pois päältä jumalan armolla ja rakkaudella. sun viestisi taitaa nyt olla ihan väärällä osastolla. hienoa, jos siitä on ollut sinulle apua, mutta voin kertoa että minulle ei.

Äänestä
  • kun on saanut "töpselin seinään" eli elävään Jumalaan yhteyden sen "käsitttämättömän" Jeeuksen ja Raamatun Sanan kautta, niin helpottaa tosi paljon! Mitä tahansa sairautta, fyysistä tai psyykkistä, on helpompi kantaa, kun elää uskossa. Tämän totean minä, joka olen pystymetsästä, kieltäjän ja halveksijan paikalta uskoon saanut tulla, Jumalan vetämänä, eipä se oman järkeilyn tuotteena suju.

    Ei tosiaankaan kaikki sairaudet parane. Ihminen on lahoavaa sorttia, juu. Masentuneisuudesta itse pahoinkin kokeneena sanon, että siltä taittuu kaikkein toivottomin kärki. Umpikuja, musta tunneli saa valon välketä sinne jonnekin, eli se ei näytäkään enää umpitunnelilta, en osaa sitä selittää, mutta eron olen itse kokenut! Ihme juttu. Myös itseni arvostamiseen sain pysyvästi nousun korkeammalle askeleelle, kun tajuan, etten ole sattuma, turha, ruma, vaan minulla tosiaan on tarkoitus. Elämääni löydän mielekkyyttä ja jujua, kun etsiskelen, pienin erin, jokaiselle päivälle oma ahaa-elämyksensä.

    Vaikka, kaiken tämän keskellä, pahojakin masennuksen ja ahdistuneisuuden puuskia. Niiden keskellä, kun pelottaa ja huolettaa, niin voi ajatuksissaan huokaisten jättäytyä sanan mukaisesti Isän kämmenelle, ja Hän ottaa siihen, outoa kyllä. Tätäkään en ossaa selitää, kun vaan ihminen olen. Mutta hän on Jumala ja minun Luojani, minua viisaampi! Hän tietää minusta aika paljon eli kaiken. Hän rakastaa minua, se on lähtökohta, sillä Hän minut tänne tuotti.

    - Heippa ja hyvät elon etsinnät kaikille tänäänkin. Jaksamista, toivon! -Tähän tekstiin ei tarvitse kiroillen tarttua, lukea saa, ja ohittaa, ihan hissukseen vain... Alkuperäinen kirjoitti tosi kattavasti. Emme me kukaan omalla päällämme voisi uskoa Jumalaan, Hän itse antaa uskon. Kantsii kysellä asiasta lisää, ken tahtoo! ...Vaikka siis siellä kristinusko-palstalla, jep!

    Äänestä

  • lähtee. Tämä usko Jumalaankin. Jos on tahto, saa uskon lahjan, mutta jos on asennoitunut noin, niin kuin sinä, ei lahjaa ikinä voi saada, sillä sinähän et sitä tahdo saada. Koetko nyt eläväsi onnellista ja vapaata elämää, epäilen, siksipä kehoitan sinua asennoitumaan päinvastoin, kuin nyt.

    Äänestä

  • ON, jotta kirjoitti:

    kun on saanut "töpselin seinään" eli elävään Jumalaan yhteyden sen "käsitttämättömän" Jeeuksen ja Raamatun Sanan kautta, niin helpottaa tosi paljon! Mitä tahansa sairautta, fyysistä tai psyykkistä, on helpompi kantaa, kun elää uskossa. Tämän totean minä, joka olen pystymetsästä, kieltäjän ja halveksijan paikalta uskoon saanut tulla, Jumalan vetämänä, eipä se oman järkeilyn tuotteena suju.

    Ei tosiaankaan kaikki sairaudet parane. Ihminen on lahoavaa sorttia, juu. Masentuneisuudesta itse pahoinkin kokeneena sanon, että siltä taittuu kaikkein toivottomin kärki. Umpikuja, musta tunneli saa valon välketä sinne jonnekin, eli se ei näytäkään enää umpitunnelilta, en osaa sitä selittää, mutta eron olen itse kokenut! Ihme juttu. Myös itseni arvostamiseen sain pysyvästi nousun korkeammalle askeleelle, kun tajuan, etten ole sattuma, turha, ruma, vaan minulla tosiaan on tarkoitus. Elämääni löydän mielekkyyttä ja jujua, kun etsiskelen, pienin erin, jokaiselle päivälle oma ahaa-elämyksensä.

    Vaikka, kaiken tämän keskellä, pahojakin masennuksen ja ahdistuneisuuden puuskia. Niiden keskellä, kun pelottaa ja huolettaa, niin voi ajatuksissaan huokaisten jättäytyä sanan mukaisesti Isän kämmenelle, ja Hän ottaa siihen, outoa kyllä. Tätäkään en ossaa selitää, kun vaan ihminen olen. Mutta hän on Jumala ja minun Luojani, minua viisaampi! Hän tietää minusta aika paljon eli kaiken. Hän rakastaa minua, se on lähtökohta, sillä Hän minut tänne tuotti.

    - Heippa ja hyvät elon etsinnät kaikille tänäänkin. Jaksamista, toivon! -Tähän tekstiin ei tarvitse kiroillen tarttua, lukea saa, ja ohittaa, ihan hissukseen vain... Alkuperäinen kirjoitti tosi kattavasti. Emme me kukaan omalla päällämme voisi uskoa Jumalaan, Hän itse antaa uskon. Kantsii kysellä asiasta lisää, ken tahtoo! ...Vaikka siis siellä kristinusko-palstalla, jep!

    että sydämeni iloitsee puolestasi. On aivan varma, että kehitys kohdallasi jatkuu ja tulet vapaaksi ja turvalliseksi ja rauha on oleva aina sinussa, sellainen on Jeesus. Sellaista Hän omilleen tekee, joskus hiljalleen ja joskus yhtäkkiä. Siunausta sinulle.

    Äänestä

  • kaikki, kirjoitti:

    lähtee. Tämä usko Jumalaankin. Jos on tahto, saa uskon lahjan, mutta jos on asennoitunut noin, niin kuin sinä, ei lahjaa ikinä voi saada, sillä sinähän et sitä tahdo saada. Koetko nyt eläväsi onnellista ja vapaata elämää, epäilen, siksipä kehoitan sinua asennoitumaan päinvastoin, kuin nyt.

    Tiedän kyllä tasan tarkkaan uskovaisessa perheessä kasvaneena kaiken tarpeellisen uskosta Jumalaan..
    Jaa, että en oo tahtonut saada uskon lahjaa??? mistäs sinä tiedät mitä olen ja miten en ole tahtonut?
    En koe eläväni onnellista ja vapaata elämää, miksi muuten näillä sivuilla hengailisin?!?!?!
    Mutta voin kyllä myöskin kertoa, että Jumala ei ole vastaus siihen... Mikä se sellainen jumala on joka ei antais pienelle lapselle lohtua ja turvaa ja varmuutta?
    Kyllä, ihmisen varmasti kasvan tästä kaikesta mutta kyllä uskonto on osa mua hajottaneista tahoista.

    Äänestä

masennuksella ja jumalalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. itsensä huijaaminen jonkun "jumalan" olemassaololla se vasta onkin masentavaa. sisimmässänne te uskovaiset tiedätte että uskotte johonkin mitä ei ole.

Äänestä
  • tekisi mieli lyödä raamatulla päähän...

    Äänestä

  • laisinkaan samalla linjoilla elämässämme. Minut Jeesus on parantanut kaikista sairauksistani, niin että lääkärikunta ja muu hoitohenkilöstö ovat tunnustaneet, että äkkinäiset paranemiseni ovat niin suuri ihme, että he eivät voi muuta sanoa kuin, että kuin suurempi voima paransi minut.

    Olen kokenut valtavia ihmeitä ja niiden vaikeiden, jopa lääkärien mielestä mahdolliseen kuolemaan johtaneiden sairauksien äkillisen paranemisen jälkeen saan olla koko ajan tasapainoinen ja terve kaikilta puolilta ja sen on Jeesus minulle tehnyt. Hän siis elää, totisesti.
    Olen käynyt niin psyykeltäni kuin fysiikaltanikin täydessä kaaoksessa ja kulkenut kuoleman valtakunnan rajoilla ja siitä kaikesta sain Jumalan armosta pelastuksen.

    Hän on uudistanut koko elämäni ja tehnyt minusta täysin onnellisen. Itselläni siihen ei ollut kykyä, eikä kenelläkään muullakaan, vain Jeesuksella.

    Tämä mitä kerron on täysin totta ja tämän saman on mahdollista toteutua jokaisen elämässä, joka tahtoo Jumalalle antaa kaikessa kunnian ja luottaa Häneen.

    Äänestä

  • ole, kirjoitti:

    laisinkaan samalla linjoilla elämässämme. Minut Jeesus on parantanut kaikista sairauksistani, niin että lääkärikunta ja muu hoitohenkilöstö ovat tunnustaneet, että äkkinäiset paranemiseni ovat niin suuri ihme, että he eivät voi muuta sanoa kuin, että kuin suurempi voima paransi minut.

    pienenä pyysin jeesukselta apua, vanhempanakin, mutta luovuin uskostani aikoja sitten. Lääkkeet minut ovat pelastaneet, ja hail ystäväni, joka vastasi puhelimeen juuri silloin kuin tarvitsin, ja pelasti henkeni-kirjaimellisesti.

    Äänestä

  • ole, kirjoitti:

    laisinkaan samalla linjoilla elämässämme. Minut Jeesus on parantanut kaikista sairauksistani, niin että lääkärikunta ja muu hoitohenkilöstö ovat tunnustaneet, että äkkinäiset paranemiseni ovat niin suuri ihme, että he eivät voi muuta sanoa kuin, että kuin suurempi voima paransi minut.

    Olen kokenut valtavia ihmeitä ja niiden vaikeiden, jopa lääkärien mielestä mahdolliseen kuolemaan johtaneiden sairauksien äkillisen paranemisen jälkeen saan olla koko ajan tasapainoinen ja terve kaikilta puolilta ja sen on Jeesus minulle tehnyt. Hän siis elää, totisesti.
    Olen käynyt niin psyykeltäni kuin fysiikaltanikin täydessä kaaoksessa ja kulkenut kuoleman valtakunnan rajoilla ja siitä kaikesta sain Jumalan armosta pelastuksen.

    Hän on uudistanut koko elämäni ja tehnyt minusta täysin onnellisen. Itselläni siihen ei ollut kykyä, eikä kenelläkään muullakaan, vain Jeesuksella.

    Tämä mitä kerron on täysin totta ja tämän saman on mahdollista toteutua jokaisen elämässä, joka tahtoo Jumalalle antaa kaikessa kunnian ja luottaa Häneen.

    Aina ei oikein ymmärrä sen tarkoitusta.Miksi nämä todella syvästikin uskovaiset ovat kaikkea muuta kuin raamattu opettaa.Ovat rahanahneita,käyttävät joskus tosi törkeää kyynärpäätekniikkaa,halveksuvat köyhempiä jne.,sitten käydään ehtoollisella ja taas kaikki syntisi on anteeksi annettu ja kohta taas peli jatkuu.Tiedän monta ns."ei uskovaista" jotka elävät paljon enemmän raamatun mukaan kuin ns."tosiuskovaiset".

    Äänestä

  • on hyvä asia kirjoitti:

    uskovaiset kuvittelevat olevansa muita perempia, niin se vaan on. vaikka eivät tosiasiassa ole...

    Äänestä

  • morthax kirjoitti:

    uskovaiset kuvittelevat olevansa muita perempia, niin se vaan on. vaikka eivät tosiasiassa ole...

    uskovaiset! Sie nyt ymmärtää, asenteellisesti, vähän vinksalleen ? Asia on niin, että KAIKKI IHMISET OVAT YHTÄ SYNTISIÄ ( 'viallisia', heikkoja, sairaita, luonnevikaisia, alemmuudentuntoisia... )
    Uskoon tulleet ihmiset ovat ARMAHDETTUJA SYNTISIÄ eli ovat tietoisesti, valvetilassa saaneet ja tahtoneet antautua Jeesuksen sovitettaviksi; siitä tulee se armahdus. Mutta ei siinä armahduksessa KUKAAN tule paremmaksi. Tietysti sivullinen voi havaita jotakin elämän siistiytymistä, mitä voi "katteellisena" tarkkailla !? -Jollei elämä ole vielä Jeesuksen halinnassa, niin ihminen on syntinen eikä ole vielä armahdettu, =anteeksi saanut, sieltä Jumalan perspektiivistä.

    Samalla viivalla täällä muutoin ollaan KAIKKI ja joka päivä! Usko pois ja/tai kokeile. - Syntisissä löytyy, yes.

    Äänestä

  • on hyvä asia kirjoitti:

    Aina ei oikein ymmärrä sen tarkoitusta.Miksi nämä todella syvästikin uskovaiset ovat kaikkea muuta kuin raamattu opettaa.Ovat rahanahneita,käyttävät joskus tosi törkeää kyynärpäätekniikkaa,halveksuvat köyhempiä jne.,sitten käydään ehtoollisella ja taas kaikki syntisi on anteeksi annettu ja kohta taas peli jatkuu.Tiedän monta ns."ei uskovaista" jotka elävät paljon enemmän raamatun mukaan kuin ns."tosiuskovaiset".

    elä Jeesuksen opettamalla tavalla, eivätkä siis usko. Usko Jeesukseen muuttaa ihmisen aina. Jos uskot sydämestäsi, sinä rakastat myös sydämestäsi Jumalaa ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi ja se kertookin jo kaiken.

    Äänestä

  • parempii oo kirjoitti:

    uskovaiset! Sie nyt ymmärtää, asenteellisesti, vähän vinksalleen ? Asia on niin, että KAIKKI IHMISET OVAT YHTÄ SYNTISIÄ ( 'viallisia', heikkoja, sairaita, luonnevikaisia, alemmuudentuntoisia... )
    Uskoon tulleet ihmiset ovat ARMAHDETTUJA SYNTISIÄ eli ovat tietoisesti, valvetilassa saaneet ja tahtoneet antautua Jeesuksen sovitettaviksi; siitä tulee se armahdus. Mutta ei siinä armahduksessa KUKAAN tule paremmaksi. Tietysti sivullinen voi havaita jotakin elämän siistiytymistä, mitä voi "katteellisena" tarkkailla !? -Jollei elämä ole vielä Jeesuksen halinnassa, niin ihminen on syntinen eikä ole vielä armahdettu, =anteeksi saanut, sieltä Jumalan perspektiivistä.

    Samalla viivalla täällä muutoin ollaan KAIKKI ja joka päivä! Usko pois ja/tai kokeile. - Syntisissä löytyy, yes.

    synnintekijästä ja Jumalan rakkaudenlakien täyttäjäksi.
    Olet sinäkin varmasti muuttunut, vaikka et sitä itse olisikaan huomannut, se on aivan luonnollista muuttumista ja sitä ei ihminen itse tee, vaan se tulee armahdetulle sydämen ympärileikkauksen yhteydessä uudeksi luonteeksi.

    Kohdallani olen huomannut, että lähimmäisten tarpeet ovat tulleet yhtä tärkeiksi, kuin omanikin. Jos jollakin lähimmäisellä on puutetta tai kärsimystä, pyrin autamaan häntä kykyni mukaa, mutta koska minun kyvyt ovat hyvin vajavaiset, saan siunauksen Jeesukselta pyrkimyksiini ja siksi olen pystynyt auttamaan todella monia, niin aineellisesti kuin henkisestikin.

    Jumala on rakkaus ja haluaa, että kaikilla Hänen omillaan on kaikkea, sitä mitä tällä taipaleella tarvitaan.

    Äänestä

  • muuttuu kirjoitti:

    *reps* uskomatonta.... uskomatonta...kuina typeriä te voitte olla...

    Äänestä

ajankohtaiseen muotoon tuo raamatun kultainen sääntö
"rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

ja sen tulisi kuulua: rakasta lähimmäistäsi yli kaiken ja myös itseäsi.

Sillä tavalla elämä olisi parempaa ja ottaisimme huomioon toisen ihmisen, saisimme enemmän myös isellemme ja mesennusta olisi huomattavasti vähemmän.
Masennus on mielialasairaus ja ihmisen mieliala on hyvin paljon riippuvainen toisesta ihmisestä, toisen tekemisistä ja tekemättä jättämisisitä ja huomiosta yleensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miettivät kirjoitti:

että miksi masennus on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Se on seurausta siitä, että Suomen kansa on kulkenut viime vuosikymmenet kaummas ja kauemmas Jumalasta.
Itse kävin niin syvän masennuksen ja toivottomuuden läpi, kuin ihminen ikinä voi käydä ja sain Jeesuksen kautta terveyden ja sain täysin uuden elämän ja se itseä alentava, synnkä ajatustapa jäi iäksi poissa ja sain valoisat ajatukset tilalle ja rakkauden itseeni, sellaisena, kuin olen.

Pyytäkää uskonlahjaa ja lukekaa Raamattua, sillä siellä on ohjeet ja neuvot meille annettu ja kun niitä noudattaa tulee totisesti vapaaksi. Jeesukseen uskova saa voiman Häneltä tulla Jumalan Sanaan kuuliaiseksi.

Ei masennusta ja toivottomuutta olisi olemassakaan, jos ihmiset uskoisivat ja eläisivät Raamatun ohjeiden mukaan.
Pyytäkää uskonlahjaa, sillä Jumala on anovalle luvannut antaa sen tärkeimmän lahjan, mitä koskaan mistään muualta voi kukaan saada.

Yksi kultainen Raamatun ohje on, että rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Olisiko työpaikka-, koti- ja koulukiusaamisia, tai mitään muuta kamalaa, jos noudattaisi tuota kultaista ohjetta.

Kultaisiin ohjeisiin kuuluu myös se, että anna itsellesi anteeksi, armahda itseäsi, sillä jos sen teet tulet kykeneväksi armahtamaan lähimmäisiäsikin ja antamaan heille anteeksi ja siinä on jo suuri parantava voima mukana.

Lukekaa itse Sanaa, niin tulette huomaamaan, että se antaa teille uskon ja toivon ja vapauden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu