Kuolinvuoteella

Kirjoitin tänne eilen jutun jossa pohdin suhtautumista kuolinvuoteella olevaan. Juttu on poistettu. Eipä tunnu hyvältä. Mutta saattoi juttu olla huonosti kerrottu joten en siitä moppia syytä.

Kirjoitan uusiksi. Olen huolestunut siitä miten tiukasti omaa uskoaan puolustavat kohtelevat kuolinvuoteella tai sairauden runtelemaa ihmistä. Esimerkki. Joku on sairaalassa heikkona, tuskin elämän liekki lepattaa. Paikalle tulee lestadiolainen pappi. Hän on, ainkin monet heistä, tiukasti vain omaa uskonkäsitystään tarjoava ("tyrkyttävä"). Sairas kertoo että kuolon hetki on varmaan lähellä. Mutta ikiäaikainen Jumala ei häntä jätä kun heikolla uskolla ja Jumalan armon varassa koko elämäkin on saanut mennä.

Mitä tähän pappi. Hänen sanoma on että menet kadotukseen. Ei sinua ole näkynyt rauhanyhdistyksen seuroissa. Mikä on uskosi? Tähän sairas että usko on heikko mutta joka päivä on ollut halu vaeltaa herran jalanjäljissä. Tähän pappi että menet kadotukseen. Jos Jumalan Lapsi (=lestadiolainen) jolla on pyhän hengen pappeus, ei ole saarnannut syntejäsi anteeksi, menet kadotukseen. Mitä tähän sairas. Onko varmasti niin? Eikö minun oma tunto ole ohjannut oikeaan? Tähän pappi että ei. Jos haluat päästä taivaaseen niin saarnaan sulle synnit anteeksi.

Kovasti mietityttää oppi ainoasta oikeasta uskosta, sellaisesti joka onvain ry;n uskovaisilla.
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..tarkoittaa, että meissä ihmisissä on jumaluuden siemen, kipinä tai jumalallinen Henki. Se on myös se Jumalan valtakunta. Se on kuten Paavali sanoo: "Kristus meissä". Kristus on ylkä ihmisessä, joka odottaa morsianta(=ihmisen persoonallisuus), jotta päästäisiin häihin.

Äänestä

Totuus on, että osa vl-sairaalapapista häikäilemättä tyrkyttää julmalla tavalla ja sairaan tilaa huomioimatta omaa oppiraknnelmaansa puolustuskyvyttömälle sairaalle.

Näin eivät kuitenkaan toimi kaikki vl-papit, nuoremmassa polvessa on jo sivistystäkin saaneita.

Sairaalapapin työ on erittäin vaativa, luottamukseen ja toisen ihmisen kunnioitukseen perustuva ammatti.

Niin kuin kai papin ammatti ylipäätään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei toisen ahdistamista! kirjoitti:

Kirjoitin tänne eilen jutun jossa pohdin suhtautumista kuolinvuoteella olevaan. Juttu on poistettu. Eipä tunnu hyvältä. Mutta saattoi juttu olla huonosti kerrottu joten en siitä moppia syytä.

Kirjoitan uusiksi. Olen huolestunut siitä miten tiukasti omaa uskoaan puolustavat kohtelevat kuolinvuoteella tai sairauden runtelemaa ihmistä. Esimerkki. Joku on sairaalassa heikkona, tuskin elämän liekki lepattaa. Paikalle tulee lestadiolainen pappi. Hän on, ainkin monet heistä, tiukasti vain omaa uskonkäsitystään tarjoava ("tyrkyttävä"). Sairas kertoo että kuolon hetki on varmaan lähellä. Mutta ikiäaikainen Jumala ei häntä jätä kun heikolla uskolla ja Jumalan armon varassa koko elämäkin on saanut mennä.

Mitä tähän pappi. Hänen sanoma on että menet kadotukseen. Ei sinua ole näkynyt rauhanyhdistyksen seuroissa. Mikä on uskosi? Tähän sairas että usko on heikko mutta joka päivä on ollut halu vaeltaa herran jalanjäljissä. Tähän pappi että menet kadotukseen. Jos Jumalan Lapsi (=lestadiolainen) jolla on pyhän hengen pappeus, ei ole saarnannut syntejäsi anteeksi, menet kadotukseen. Mitä tähän sairas. Onko varmasti niin? Eikö minun oma tunto ole ohjannut oikeaan? Tähän pappi että ei. Jos haluat päästä taivaaseen niin saarnaan sulle synnit anteeksi.

Kovasti mietityttää oppi ainoasta oikeasta uskosta, sellaisesti joka onvain ry;n uskovaisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu