Suurin osa oppilaista, opettajista ja vanhemmista oli tietysti ihan asiallisia. Mutta mutta...
Se palkka, mitä sain työstäni ei riitä korvaamaan sita vaivaa, mitä niiden hankalien ihmisten kanssa vääntämiseen liittyy. Tuli usein palavereissä vanhempien kanssa sellainen olo, että helvettiäkö minä yritän yhtään mitään, kun lapsi on just kuin vanhempansa (olin erityisopettaja). Lapsi parat, se on ihan sama, mitä se opettaja tekee tai yrittää, jos koti on mitä on.
Vaihdoin yritysmaailmaan, nousi palkka ja pääsin siistiin sisätyöhön, mikä parasta, ei tarvitse enää yrittää mahdottomuuksia, eikä tapella pöhköjen kanssa. Tsemppiä niille, jotka sitä haluavat tehdä!
Se palkka, mitä sain työstäni ei riitä korvaamaan sita vaivaa, mitä niiden hankalien ihmisten kanssa vääntämiseen liittyy. Tuli usein palavereissä vanhempien kanssa sellainen olo, että helvettiäkö minä yritän yhtään mitään, kun lapsi on just kuin vanhempansa (olin erityisopettaja). Lapsi parat, se on ihan sama, mitä se opettaja tekee tai yrittää, jos koti on mitä on.
Vaihdoin yritysmaailmaan, nousi palkka ja pääsin siistiin sisätyöhön, mikä parasta, ei tarvitse enää yrittää mahdottomuuksia, eikä tapella pöhköjen kanssa. Tsemppiä niille, jotka sitä haluavat tehdä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Useat ei näy ymmärtävän sitä,et ongelmien ratkomiseen tarvitaan vanhempien ja opettajien yhtistyötä,ei opettaja pysty sitä yksin tekemään jos vanhemmat eivät ole apuna.
Välillä kyllä on opettajassakin vika,mut yleensä varmaan vanhemmissa..
Itselläni yksi "hulttio" saatu ojennukseen opettajien kanssa yhteistyöllä,nyt saamme työmme tuloksia ihailla,opettajien kanssa pidämme edelleen yhteyttä vaikkei lapsi ole enää samassa koulussa,ja jos mahdollista,niin opettajat ovat vielä ylpeämpiä lapsesta kuin minä = )
Toisen lapsen kanssa taas ei päästy mihinkään suuntaan,koska opettaja ei halunnut tehdä asialle mitään,onneksi opettaja vaihtui,ja yllättäen lapsessa ei olekaan uuden open mielestä mitään vikaa,vaan ihan normaali lapsi..
"...helvettiäkö yritän mitään kun lapsi on just samanlainen kun vanhemmat (olin erityisopettajana)...? surulla luin viestisi. Näinkö erityisluokan opettajat ajattelevat meistä vanhemmista ja oppilaistaan.?
T. erityisluokkalaisen lapsen äiti
tai ei, niin tosiasia on että mukavien vanhempien kanssa on kiva tehdä yhteistyötä, hankalien vanhempien kanssa vain turhautuu ja väsyy. Jokainen ammattitaitoinen opettaja ajattelee oppilaan parasta, mutta jos vanhemmat eivät suostu yhteistyöhön on opettajalla seinä edessään. Onneksi on myös niitä vanhempia, jotka myöntävät ongelmat ja haluavat vilpittömästi apua lapselleen.
Vain heikot luovuttaa helpolla. Kaikilla aloilla on hankalia ihmisiä, eikä heti ole alan vaihto mielessä.
Susta kuvastuu vain ihminen, joka pelkää vastoinkäymisiä, eikä osaa ja hallitse alaa.
Ennemmin sysään vastuun ja kaiken paskan kotin syyksi, kuin huomaisit että sinussakinon vikaa, jos et präjää vaikeuksien kanssa.
Kun hyvin menee, otat kiitokset tietysti vastaan! Mutta kun huonosti menee, kaikki on kodinja vanhempien syytä.
Niinpä, se on tullut selväksi varmaan kaikille. Kun ei asiaa osaa, joko syyttää osamattomuudesta muita, tai luvotuttaa!
jos väsyy henkiseen väkivaltaiseen kohteluun työpaikallaan on luuseri luovuttaja?
Vai voisiko kyseessä olla terve itsetuntoinen ihminen, joka tietää rajansa. Ammattitaitoinen alallaan, niin vastuuntuntoinen, ettei enään suostu toimimaan ehdoilla millä hyvänsä.
Arvostaa myös muitakin, tahtoo että ongelma tunnustetaan ja käsitellään. Luulen, että kyseinen ilmiö puhututtaa laajelmaltikin?
Itse sosiaalityössä samankaltaiset ilmiöt rehottavat, arvottomuus ja omaneduntavoittelu saa toisinaan mitä uskomattomat mittasuhteet. Minä, minulle ja heti. Ihmettelen joskus, olemmeko sodassa keskenämme? Millainen kuva meillä on identiteetistämme ja millaisen arvon annamme lähimmäiselle?
Vanhustyössä ei kukaan vielä 10 vuotta sitten uskaltanut tunnustaa uupumustaan ja toivottomuuttaan. Huonosta hoidosta vielä vähemmän. Nyt kun olemme ymmärtäneet, ettei kaikkea tarvitse sietää ja mitkä vaikutukset on salailulla ja ongelmien peittelyllä, on todella alkanut tapahtumaan.
Samaa suunnanmuutosta tarvitaan kouluissa. Ongelmat esiin, säännöt on sääntöjä, rikkojille sanktiot jotka toimii. Vanhemmat viimekädessä ovat vastuussa ala-ikäisistä lapsistaan.
Eli sinulle onnea, joka uskallat sanoa, jo piisaa minulle. Tuodaan epäkohtia edelleen tiettäväksi, eihän ne muuten muutu miksikään.
Yksi lauseesi; Vanhemmat ovat viimekädessä vastuussa lapsistaan! Joo niin on. Kotona kun lapset kavatetaan oikein, ja kouluun kun mennään, useimmiten ne lapset muuttuu!
Koulussa vaaditaan samaistumaan kaikki samaan muottiin. Joten koulussa lapsi muuttuu. Joskus tosi huonoon suuntaan kuten olemme lehdistä saaneet lukea.
Lapset ovat upeita ihmisiä ennen kouluun menoa, mutta siellä katsotaan kieroon, jos joku poikkeaa muista. Eikä se ole vanhempien vika, se on koulun. Opettajista on kiva kun saa viskata lapsia, opettajan oman typeryytensä takia terapiaan, ja huokaista helpotuksesta, että hullu mikä hullu, ei sitä tarvi todesta ottaa. Ja taas sysätään vastuu vanhemmille.
Koulussa kiusaa myös opettajat!!!
Joidenkin lasten kohdalla seinä nousee pystyyn koulussa sen takia, että siellä on opettaja, joka VAATII lapsia käyttäytymään hyvien tapojen mukaisesti. Jos ei ole kotona ollut sääntöjä, selvähän se on, että lapsella on vaikeuksia, kun ensi kertaa joutuu kosketuksiin VASTUUNTUNTOISEN aikuisen (=opettajan) kanssa. Maalaisjärkikin sen jo sanoo, että ne lapset, jotka ovat saanet asianmukaista käytöskasvatusta jo kotona, pärjäävät hyvin myös koulussa. Valitettavasti liian monet vanhemmat antavat lastensa pörrätä vapaina siellä täällä. Ei ihme, etteivät osaa käyttäytyä!
Kerropas vielä, mihin muottiin siellä koulussa yritetään laittaa? Äläkä laita mitään ympäripyöreää potaskaa, vaan selkästi, mikä sinua risoo. Itse tiedän vain Hyvät käytöstavat -muotin, johon jokaisen tulee sopeutua! Tämänlaisia kommentteja kuulee yleensä vanhemmalta, joka todellakin on jättänyt kasvatustyönsä koulun harteille!
Kun ei osaa ammattiaan, saa potkut!
en ole koskaan kuullut opettajan saavan potkuja - vaikka olis joskus tarpeenkin.
Itse perustyö on erittäin motivoivaa. Mutta tässä opetustyössä on nykyisin aivan mielettömän paljon sitä oheispaskaa, joka ei maistuisi kenellekään.
Koko yhteiskunta on muuttunut. KOulussa muutos näkyy häiriökäyttäytymisenä (en tarkoita adhd-lapsia), välinpitämättömyytenä, lasten huonona olona. Vanhempia en syyllistäisi, koska tiedän, kuinka vaikeaa monella nykyisin on ihan työelämän huonontumisen takia. Ja viinan. Yhdistelmä liikaa työtä huonoissa olosuhteissa viinan käyttö lääkkeenä pahaan oloon -> lasten pahoinvointi lisääntyy -> opettajien työtaakka ja ahdistus kasvavat.
Tähän vielä lisätään koulutoimen omituinen byrokratia ja hallinnointikuviot kunnissa ja rahan puute, niin soppa on sellainen, että pelastukoon ken voi.
Itse jäin raskaan pätkätyövuoden jälkeen työttömäksi. Enkä tiedä enää, palaanko vai en. Minulla ei ole haavetta päästä helpolla ammatissani, mutta toisaalta hirvittävä ahdistus, pätkätyöt ja paha olo, joka on läsnä nykykouluissa, ei houkuttele yhtään.
Jollain tavoin tuntuu, että ihan päättäjätasolla pitäisi jotain tapahtua, että kouluelämäkin muuttuisi jotakuinkin siedettäväksi. Nykyopettajan työ on tehty erittäin hankalaksi. Oma kutsumukseni on kuuden työvuoden jälkeen kuollut tai ainakin hävinnyt.
Työelämän huonontuminen koko yhteiskunnassa heijastuu meidän työhömme. Kun ihmisiä pidetään orjina, niin eivät ne ihmiset jaksa lapsistaan huolta enää pitää. Joskus tuntuu, etten itsekään jaksa omastani huolehtia, kun on raha- ja työhuolia 24/7.
Toivotaan, että muutosta asioihin tulisi (positiiviseen suuntaan). Joskus iskee kyynisyys..itsekin olen hakenut jo kaupankassan töitä..nuo pätkätyöt ylisuurissa luokissa eivät vain enää houkuttele..
Ymmärrän jokaista osapuolta, eniten ehkä kuitenkin ap:tä.
OPE