tulipyrstö

Sopiiko tulipyrstö akvaariooni? Sen tilavuus on 180l. Olen lukenut sen olevan agressiivinen muita kaloja kohtaan. Jossain taas lukee, että se on jahtaa muita kaloja vain jos ne tulevat liian lähelle. Mikä nyt sitten pitää paikkansa. Kertokaa kokemuksianne.
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tulipyrstö on lajiluonteeltaan äkäinen varsinkin vanhetessaan.Olosuhteet tosin vaikuttavat jonkin verran.

180 litraiseen mahtuu korkeintaan 1kpl lajitoverinsa ton kokoisessa todennäköisesti vahvin yksilö ahdistelee hengiltä.
Saattaa käydä myös leviksien kimppuun,juuri muiden kalojen päälle en ole havainnut käyvän,jos altaassa vaan yleisesti ottaen on riittävästi elin tilaa.

Äänestä
  • Minulla on ollut 250 litraisessa ja siinä se jahtasi jatkuvasti sateenkaarikirjoahvenia sekä kirjobarbeja, joista yksi kuoli ilmeisesti sen seurauksena. Vaihdoin sen pienenpään mutta sama meno jatkui joten vaihdoin sen vielä kerran aivan pieneen. Se ei heti jahdannut ketään, mutta kun kokoa tuli riittävästi niin sama homma alkoi taas. Melko kiukkuisia tuntuvat olevan.

    Äänestä

  • Jykä kirjoitti:

    Minulla on ollut 250 litraisessa ja siinä se jahtasi jatkuvasti sateenkaarikirjoahvenia sekä kirjobarbeja, joista yksi kuoli ilmeisesti sen seurauksena. Vaihdoin sen pienenpään mutta sama meno jatkui joten vaihdoin sen vielä kerran aivan pieneen. Se ei heti jahdannut ketään, mutta kun kokoa tuli riittävästi niin sama homma alkoi taas. Melko kiukkuisia tuntuvat olevan.

    Tulipyrstö on agressiivinen kala, joka voi luonteesta riippuen, jahdata toisia kaloja...

    Mielestäni sinun kannattaa heittää tulipyrstö haaveet roskakoriin!
    Hanki vaikkapa tulipyrstön sukulainen tulievä, joka ei ole niin agressiivinen muita kaloja kohtaan kuin tulipyrstö...

    Äänestä

  • *FiSu* kirjoitti:

    Tulipyrstö on agressiivinen kala, joka voi luonteesta riippuen, jahdata toisia kaloja...

    Mielestäni sinun kannattaa heittää tulipyrstö haaveet roskakoriin!
    Hanki vaikkapa tulipyrstön sukulainen tulievä, joka ei ole niin agressiivinen muita kaloja kohtaan kuin tulipyrstö...

    joo kiitos tiedoista. Siinä tuli jo kaikki tarpeellinen tieto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masa kirjoitti:

Sopiiko tulipyrstö akvaariooni? Sen tilavuus on 180l. Olen lukenut sen olevan agressiivinen muita kaloja kohtaan. Jossain taas lukee, että se on jahtaa muita kaloja vain jos ne tulevat liian lähelle. Mikä nyt sitten pitää paikkansa. Kertokaa kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu