rauhallisemmin. Me kohdataan jos niin on tarkoitettu. Mä maltan odottaa kun olen nöyrempi.
Ottamista perustellaan yleensä sillä, että "sä olet hei ansainnut onnen" ja "tee nyt jotain, tai muuten sulta menee jotain hyvää ohitse". Tottakai kaikki on ansainneet parasta, muttei kai kuitenkaan muiden kustannuksella? Mä jo luulin, etten olisi niin itsekäs kuin olin aiemmin, mutta huomasin, että sitähän se vaan olisi ollut. Mun tahto, mun halu, eikä välttämättä vastuun ottaminen tullut ekana mieleen..että mitä jos ja jos..
..voih´ ihmiset on niin herkkiä, mutta samalla niin tasan tietoisia siitä, mitä haluavat..millä oikeudella mä voisin vaatia ketään itselleni? Olenko mä tosiaan jotain niin speciaalia, että jonkun täytyis kiinnostua musta? Joskus mä en luottanut itseeni yhtään, myöhemmin mä jotenkin sain ja koin kertarytinällä sen luottamuksen kohoamisen. Ehkä siksi mä pilasin äskettäin jonkun hyvän jutun. Ja sitten jos se meni pilalle, se meni, enkä mä usko, että se oli mulle vaan opetus. Se oli tarkoituskin niin. En mä olisi hyvää sille ihmiselle tehnyt, päinvastoin.
Silti mä toisessa käänteessä odotan, mut nyt rauhallisemmin.
Ottamista perustellaan yleensä sillä, että "sä olet hei ansainnut onnen" ja "tee nyt jotain, tai muuten sulta menee jotain hyvää ohitse". Tottakai kaikki on ansainneet parasta, muttei kai kuitenkaan muiden kustannuksella? Mä jo luulin, etten olisi niin itsekäs kuin olin aiemmin, mutta huomasin, että sitähän se vaan olisi ollut. Mun tahto, mun halu, eikä välttämättä vastuun ottaminen tullut ekana mieleen..että mitä jos ja jos..
..voih´ ihmiset on niin herkkiä, mutta samalla niin tasan tietoisia siitä, mitä haluavat..millä oikeudella mä voisin vaatia ketään itselleni? Olenko mä tosiaan jotain niin speciaalia, että jonkun täytyis kiinnostua musta? Joskus mä en luottanut itseeni yhtään, myöhemmin mä jotenkin sain ja koin kertarytinällä sen luottamuksen kohoamisen. Ehkä siksi mä pilasin äskettäin jonkun hyvän jutun. Ja sitten jos se meni pilalle, se meni, enkä mä usko, että se oli mulle vaan opetus. Se oli tarkoituskin niin. En mä olisi hyvää sille ihmiselle tehnyt, päinvastoin.
Silti mä toisessa käänteessä odotan, mut nyt rauhallisemmin.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Voi sinua hyvä kun olet ajatellut noin , ja hyvä
että olet saanut rauhan sydämmeesi. Kaikki tapahtuu ajallaan jos niin on tarkoitettu.
Se oikein ettei muiden kustannuksella.Siitä
ei seuraa kun itsesyytöksiä ja pahaa mieltä.
Odottava palkitaan, et kait sinä ole mitään
pilannut!!.. Hyvä näin.
pilannut siten, että annoin itsestäni todellisuutta vastaamattoman kuvan. Tämän lisäksi pilasin paljastumalla (eipä ollut muuten kauan piilossa) pelkästään itseäni ajattelevaksi. Eli kyllä pilasin.
Mä ajattelin, että mä olisin kypsempi, etten mä käyttäytyisi kuin päätönkana, mutta olinkin väärässä, mä olen samanlainen kuin muutkin.
Nyt mä kuitenkin ajattelen, että mä olen taas mennyt eteenpäin, että mä ymmärrän virheeni ja tunnustan olevani pieni ihminen. Mut mun ei pidä liikaa miettiä, etten ala kokemaan paremmuutta tai jotain, kun "on" niin paljon edellä muita, -ajatuksissa..
on parempi... hyvä jos ymmärrät =)
hölmö
Kyllä se on niin että täytyy rauhoittaa elämää,
ja tämä nettiriippuvuus on rasittavaa ja tur-
hauttavaa.Aikaa ja oikeaa elämää, jos niin on
tarkoitettu! Silloin nähdään...ystävä!!!
se on hyvä...............
jos et laita tapahtumaan. Odota toki jos haluat, mutta älä kyllästy...
Toi "jos niin on tarkoitettu...", ikään kuin sinä et olisi osallisena elämäsi tapahtumissa...joku muu varmaan tonkin päättää sun puolesta.
Mut kukin taaplaa tavallaan...
Minä olen siirtoni tehnyt ! Nyt vaan odotan. Vaan etpä sinä varmaan ole se oikea henkilö. Sori vaan..
elämään..? Onko sulle täysin uutta, että osallistua ja vaikuttaa asioihin voi myös olla siten, ettei tee mitään. Että se ei kauheesti lohduta, että tiedät itse mitä sä tunnet. Ne on "vaan" sun tunteita, ei kenenkään muun. Miksi sun pitäis saada se minkä haluat? Entä jos joku toinenkin sen tahtoo? Miksei joskus vaan voi olla hiljaa ja antaa ajan kulua?
Kyllästyä odottamiseen voi, jos ei muuta ajattelekaan kuin, että "milloin se tapahtuu"..sen sijaan jos jättää "sen" taustalle ja rauhottuu, elämä voi tuoda jotain uutta ja yllättävääkin eteen..
..mut sä et näe mitään muuta kun sun halun kohteen? Jos et sä näe muuta niin sillon on vaarana, että venaa turhaan, ettei ikinä tule saamaan sitä (eli se ei ollu sulle tarkotettu), tai ettei se ollutkaan sen arvoista, (ei se ollutkaan niin hyvä). Että sanotaan tätä sitten taplaamiseksi tai luovuttamiseksi, ihan miksi hyvänsä..näin on parempi.
löytää itsesi. Onneksi olkoon. Taidan olla tällä palstalla ainoa joka ymmärtää sinua. On asioita mitä ei kannata pakottaa luokseen, vaan täytyy antaa mahdollisuus tapahtua omalla painolla. Jos kahden ihmisen kuuluu päätyä yhteen, niin tavalla tai toisella ne tulee kohtaamaan toisensa. Eikä siihen voi vaikuttaa. Eikä pidä yrittääkään. Kärsivällisyyttä ja kaikki sinunkin elämässä asettuu. Silloin kun tilaisuutesi tulee, niin muista varmasti tarttua siihen. Koska seuraavaa saatat joutua odottamaan vielä kauemmin. Onnea! Tämä on siis aloittajalle!
"Taidan olla tällä palstalla ainoa joka ymmärtää sinua."
gröhöm! Tykkään nostaa itseni aina jalustalle missä ikinää sitten vaellankin :P
saattahan tuo ollakkii ainoo, ko mie en ainakkaa ymmärtänn mittää! ;D
sua, kiva, että ymmärrät..ja ilmeisesti olet niitä harvoja, jotka siihen pystyy. Eli eipäs kannata muiden kettuilla ymmärtämisesä:)Oletkohan joskus joutunut kokemaan samaa? Tai "joutua" on nyt vähän huono sanavalinta. Ei tuollaisiin päätelmiin jouduta ilman omien käsitysten todellista tarkistamista, halua selvittää miksi tuntee mitä tuntee..niin ja no joo, on siinä vähän sitäkin, että haluaisi käsittää sitä toistakin, hänen tekemiään ratkaisuja jne.
Kyllähän tässä on tullut mieleen, että pitäiskö mun osoittaa loukkaantumiseni hänelle, muttei se mitään auta..korkeintaan asettaa mut vielä alemmas tällä asteikolla. Ja sitten mä mietin sitäkin, että JOS joskus tilaisuus tulisi, niin antaisko mun ylpeys enää periksi.
Mut kaikki toi edellinen spekulaatiohan on turhaa, jos asiat menee niin kuin pitääkin. Eihän silloin vois enää miettiä haluanko mä. Mut sellasta päivää mä odotan, että joku mua henkisesti vahvempi tulee..ja vaan vie mut. Mä en jaksa enää yhtäkään, jonka kanssa mä saan vääntää jotain! On totta, ettei pakolla näissä asioissa saa olla mitään sijaa. Mutta vaikka kuinka tajuaa paikkansa, niin hieman huono mieli on kuitenkin, eikä siihen taas auta muu kuin ajan kuluminen. Ne on niitä tunteita, jotka on siellä päässä, vaikka kuinka järkiinnyttäisi asioita itselleen.
Kyllä kaiken kestää jos luottaa siihen, näkee niin pitkälle..että pääsee tuon ihmisen läheisyyteen vielä jonain hyvin kauniina päivänä.
on käynyt. Aloin vaan vähitellen ymmärtämään ja näkemään kaikkea minua ympäröivää eri tavalla. Aloin nähdä selkeitä syitä ja seurauksia. Paras tarkastelukohteeni olin minä itse, takana oleva elämäni ja valintojeni seuraukset. Sitten kun aloin vielä vertailla niitä kaikkeen ympärillä olevaan, alkoi vähitellen asiat aueta. Se on hyvä, että ymmärrät nyöryyden tärkeyden tässä asiassa. Koska valitsemalla niin kuin olet nyt valinnut, olet asettunut todella paljon muita korkeammalle. Se tuo myös mukanaan aika ison vastuun. Kanna se viisaasti. Tottahan se on, kun alkaa vihdoin ymmärtämään itseään, ei enää kukaan muu ymmärrä sinua. Jos et ole vielä tavannut sitä jota odotat, tulet varmasti tapaamaan sen. Se tapahtuu silloin kun olet valmis. Eikä mikään, eikä kukaan voi estää sitä. Et edes sinä itse. Kaikkea hyvää ja vielä kerran kärsivällisyyttä.
(en mä odota, että sä tätä kommentoit, kunhan puran vielä..) ehkä ei voi sananmukaisesti "tietää" mitä haluaa, jos ei ole vielä saanut edes tutustua häneen, joka kiinnostaisi. Tietää vain sen mitä ei ainakaan halua, esim. jotkut muut ihmiset. Mä en ole enää niin turhautunut kaiken maailman yhteydenotoista, mutten mä niille vastaakaan, että jos eivät tajua, niin sitten eivät.
Tuosta vastuusta olen saanut jo viitteitä kun olen tavannut lähiaikoina uskovia ihmisiä..jotka tuntuvat kuitenkin olevan jollainlailla heikoilla. He puhuvat, etteivät tarvitse kuin sen yhden asian elämäänsä(tuolla ylhäällä), mutta silti ei, ei kukaan voi elää ilman fyysistä, todellista läheisyyttä..jokin siinä on, arvottomuuden tunne, syntisyys, se peittää alleen kaiken ihmisten välisen rakkauden ja hyväksynnän. Se ei ole niin tärkeää, koska siihen "ei voi luottaa", u know?? Ja kun mä olen puhunut näiden ihmisten kanssa, musta on tuntunut, että se koko homma on mun vastuulla, kun selviää(mikä on jo sanomattakin selvää), että he ovat olleet heikoilla, tyyliin itsemurhayrityksiä jne. Menepä sanomaan, että "kyllä sä olet arvokas ihan noin, tunteines kaikkines"...ja olen mä vähän sanonutkin, mutta se ois isompi savotta, kun me ajatellaan niin eri tavalla..enkä mä tiedä, niiden pitäis itse löytää se tie..
Mä haen ymmärrystä. Se on totta. Mut mä en hae sitä, että joku ymmärtäis mua ja mun erityisyyden, se tulis kyllä luonnostaan, jos henkilö olisi sellainen, joka tykkäis musta. Mua kiinnostaa ihmiset, jotka on joutuneet kokemaan erilaisia asioita elämässään, jotka on joutunu tosi koville..ja selviytyny jokseenkin ainakin. Mä en ole mikään arvostelemaan mutta sanon, että osa meistä kuvittelee pääsevänsä helpommalla kuin muut. Ja mua ei sellaset kiinnosta, ne pitää kaikkea liikkuvaa, suakin! potentiaalisena, mahdollisena, kysymättä tykkäätkö sä niistä?! Ja tässä asiassa ei tarvitse nöyristellä. Mulla ei riitä paukut ainakaan nyt auttaa ketään joka on liian rikki vielä, ehkä nuori tai jotain..mut sellasta mä jaksaisin kuunnella, joka on vähän vanhempi, ja jonka pään sisällä on liikkunut jotain muutakin. Ja mä uskottelen itselleni, että mä tunnistan sellasen jo miltei heti ja mistä vaan.
On pelkästään hyvä, että en ole tavannut häntä..en olisi ollut valmis siihen. Luultavasti olisin pilannut kaiken vaahtoamisellani ja tahtomisellani..mun täytyy oppia lisää nöyryydestä ja vain olla tässä hetkessä. Sehän on mun tehtävä kuitenkin; olla muille eikä niin, että muut on mulle.
kommentti sulle yhdeltä
Vapaus=nöyryyttä olla iloinenkin. Totta puhut. Me uskovat ollaan rikkinäisiä, tuomitsijoita, menneisyyden vankeja. Terveet ei tarvitse parantajaa. Ihan varmasti tarvitaan myös läheisyyttä jokainen, muuten käy niinkuin rhesusapinoille. Ei kärsimyskään aina jalosta, katkeruus kiertelee jaloissa vaanien tilaisuutta. Se, jota meidän pitäis kuulla, sanoo -Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso minä teen uutta: nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa. Luottamuksen tie on pitkä ja koostuu pienistä askeleista. Ihmiset on ja pysyy ihmisinä. Ihmisten kanssa eletään ja ihmisiä rakastetaan ja ei rakasteta. Jalustalle kannattaa nostaa vain yksi.
Mua lohduttaa eniten mestarin sana Älä pelkää. Silti usein pelkään. Haluan oppia myös rakastamaan. Hänkään ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Hänkin väsyi ja suo sen myös meille. Horjahduksia sattuu aina mut apu tulee kun pyytää, Hänen ajallaan, vaikkei sitä aina heti tunnista. Kasvun tie on myös itsetuntemuksen tie, siten Hän vetää lähemmäksi itseään, saan olla vain mä. Uskon että myös sulle saa olla muut.
odottaa, osoittaa sen aika selkeästi, että tulet tapaamaan hänet. Tulet tapamaan hänet vertaisenaan. Aikasemmin vaikka olisitkin tavannut hänet, et olisi kuitenkaan tunnistanut häntä.
Se oli minullekin aika vaikea myöntää, että olen täällä ihmisille, eikä ihmiset minulle. Se kyllä tulee helpottumaan ajan myötä. Olet jo sukeltanut aika syvälle itseesi ja usko mua, aika laittaa kyllä vähitellen Sinun sisimpäsi järjestykseen. Alussa on vaikea toimia oikein.
Siitä muiden auttamisesta, että ei ole mahdollista auttaa ketään, ellei se todella halua auttaa itse itseään. Ja se halu tulee vasta kun on kärsinyt paljon, paljon...
Järjestäytynyt uskonnollisuus on tietämättömyyttä. Ne kaikki on opetettu, eikä yksikään heistä ole oppinut mitään. Jos joku pääsee todellakin edes pienellekin jyvälle, mistä tässä elämässä on kyse, niin kirkko on kyllä viimeinen paikka minne ne tulee kääntymään. Koska kirkko toistaa vaan kaikkia kuluneita lauseita ja sitaatteja ymmärtämättä niitä. Tai jos joku niistä kirkkomiehistä ymmärtääkin sen, ne tekee kaikkensa salaatakseen sen ihmisiltä. Koska silloin kirkko muuttuu tarpeettomaksi. Se lakkaa olemasta.
Se että olet tullut tilanteeseen, missä olet nyt, omin avuin, kertoi ainakin mulle sen, että olet oikealla tiellä. Ei minun, jeesuksen, buddhan, muhamedin jne. Vaan Sinun tiellä, mikä on oikea Sinulle. Siitä päätät ainoastaan Sinä. Kenelläkään ei ole oikeutta tulla Sinulle sanomaan mikä on oikein mikä väärin? Sen tiedät jo itse. Se että olet löytänyt syyn, syyt antaa Sulle avaimet jatkaa eteenpäin, ylöspäin...
Jos ei tiedä ongelmien aiheuttajaa, ei voi myöskään poistaa ongelmia. Voi ainoastaan lievittää oireita.
Itse olen ollut koko ikäni yksin väkijoukossa, tuttujen joukossa. Nyt alan vähitellen ymmärtää miksi. Se on hyvä se. Alan hyväksyä senkin tosiasian, että todennäköisesti yksin tulen olemaan lopun elämäni. Mutta sen tulen tietämään vaan minä. Se on asia mikä ei kuulu kenellekään. Minun yksinäisyydestä ei tarvitse kenenkään muun kärsiä. Koska itse en enää kärsi siitä. Muut vaan luulisi, että kärsin, mutta asia ei ole niin. Siksi minun täytyy naamioida se joksikin muuksi. Aina tilanteen mukaan.
Lopetan nyt kirjoittelun tänne. Vaati paljon rohkeutta Sinulta kirjoittaa tänne, vaikka itsekin olet jo huomannut viestien tason täällä. Toivoen, että joku ymmärtää, ettet ole yksin. Toivottavasti sait nyt vahvistuksen, että et ole yksin. Meitä on. Meitä on vähän ja me ollaan erillään toisistamme. Kenties tulee joskus päivä kun meitä on jo enemmän yhdessä. Toivotaan...
Pidä hyvää huolta itsestäsi, koska se on ainoa mikä Sinulla todella on! Kaikki muu on harhaa. Todelliselta tuntuvaa harhaa!
..niin lue tämä vielä ja käsitä nuo kysymykset retorisina.
Niin nimenomaan, sellaiset jotka ovat kärsineet ja joutuneet asettumaan eri rooleihin, ovat kypsyneet näkemään asioita vähän toisistakin näkökulmista ja siksi sellaiset kiinnostavat. Mä tunnistan tasapaksut tyypit, jotka ovat olleet jo koulussa sitä keskikastia, esim. niitä ei oo kiusattu, niillä on ollu merkkivaatteet ja niillä on ollu perusperhe..niin tai siltä se on ainakin vaikuttanut. Sen näkee jo katseesta ja silmistä, joko sen, että ne on hukassa, kun niillä ei oo omaa persoonaa tai sitten sen pelkän tyhjyyden mikä niiden sisällä on.
Tämä "joukossa yksin oleminen" on tuttua puuhaa. Se, ettei kuulu mihinkään ryhmään, ja kuitenkin kai kaikki periaatteessa tarvitsis jonkinlaisen porukan jossa olla oma itsensä. Mun mielestä on huonohomma jos sä koet, että olet lopun elämäsi yksin. Uskotko tosissasi niin? Jotkuthan ajattelee, että ihminen on aina yksin, jos sillä ei ole yhteyttä tuonne yläkertaan..mitenköhän lie?Kyllä mä olen löytänyt pari ihmistä, jotka on suurinpiirtein arvomaailmaltaan mun kanssa samanmielisiä. Ne tykkää/kunnioittaa ja arvostaa samalla tavalla mua, kun mä niitä. Tarkoitan sekä ulkonäköä, että luonnetta. Muttei niitä ole kun pari.
Ajattelen samoin kuin sinä uskonnollisuudesta, joka on tekoja ja rituaaleja enemmän kuin sydämmen asia. Se on vaan hyvä, ettei kuulu mihinkään tasapäistävään ja laajaan ryhmään, joka ei jätä tilaa ihmisen omille mielipiteille tai tunteille. Tämä on parempi tie kuitenkin, koska ainakin mulla on vielä se luottamus IHMISIIN, että niistä löytyy jotain rakastettavaa ja ihanaa. Pohjalla on ajatus tietysti siitä, että mulla on myös jotain annettavaa muille. Luottavatko ihmiset toisiinsa yleensä vai onko tärkeintä suojella sitä omaa pientä pumputtavaa elintä? Sä et kärsi yksinäisyydestä, säkin siis luotat, ettet voi olla ainoa ajatustesi kanssa, että joku päivä on toisin? Se on hyvä, toivon, että tapaat lähiaikoina ihmisiä, jotka näkee sun erityisyyden ja jotka arvostaa sua..ja mitä ne sulta saa, se on tavoittelemisen arvoista.
Olet oikeassa, että rohkeutta vaatii kyllä kirjoittaa tällaisia asioita tänne. "Vaarana" on aina, että joku kääntää asiat päälaelleen, tai syyttää että; "mitä säkin luulet ittestäs", mut eipä tässä paperista olla. Uskomatonta silti, että joku sun kaltainen sattuikin lukemaan näitä juttuja täältä ja antamaan vastinetta vieläpä..
Hyvää jatkoa sulle`..häivähdys jostain´
täällä messissä.
kerran poikkeuksen ja vastaan Sinulle. Teen sen ihan sen takia, että on aika hämmentävää lukea omia ajatuksia ja tunteita ympäröivästä jonkun toisen kirjoittamana.
Olen myös itsekin saanut nyt vahvistuksen siitä, etten ole yksin. Etten ole väärässä. Että on muitakin elämää ymmärtäneitä. Oloni on nyt itse asiassa helpottunut. Se antaa mulle lisää voimaa jatkaa minun valitsemallani tiellä. Se tie on muutos parempaan tulevaisuuteen. Tiedän jo sen, etten itse tule sitä muutosta näkemään. Mutta minun, Sinun ja monen muun täytyy olla täällä nyt, tähään nimenomaiseen aikaan aloittamassa sitä. Me elämme mielenkiintoisia aikoja. Ja me ollaan harvoina ihmisinä ymmärretty astua ajoissa sivuun ja seurata mitä tapahtuu. Ja aina tarvittaessa tarjota auttavaa kättä niille jotka sitä tarvitsee. Tavalla tai toisella. Ikävä kyllä aina ei autettavat ymmärrä saavansa apua. Mutta lopputulos on se mikä ratkaisee. Ja sen näyttää tulevaisuudessa vain aika.
Sulla täytyy olla erittäin hyvä muisti sekä erottelu- ja vertailukyky. Ja todella voimakas tunne-elämä. Muuten et olisi siinä missä olet nyt. Terveet aistit. Kyky käyttää niitä, eikä vaan kantaa mukana, niin kuin useimmat tekee. Itselläni ainakin on ne. Ja olen todella onnellisessa asemassa omistaessaan sellaiset. Enää en pahoinpitele niitä, vaan suojelen ja yritän parhaani mukaan kehittää niitä. Ne on meidän tärkeimmät työkalut meidän tiellä.
Katsos kun suurimmalla osalla ihmisistä tuotta vaikeuksia hyväksyä asia, että on vähemmän kun muut ja siksi alkaa se loputon kilpajuoksu kaikesssa ja kaikesta. Ja kosketus todellisuuteen häviää. Nyt uskallan ensimmäistä kertaa julkisesti myöntää sen, että mulla on ollut aina vaikeuksia myöntää itselle se, että olen enemmän kuin muut. Ja kenelle on enemmän annettu, siltä on myös aina enemmän vaadittu. Ja kun noin pari vuotta sitten ymmärsin sen ja hyväksyin sen, oloni helpottui huomattavasti. Kun lakkasin valehtelemasta itselleni, lakkasin myös haluamasta monia asioita, mitä iso joukko ihmisiä pitää elämän tarkoituksena.
Minunkin elämässä on muutama kaltaiseni ihminen, kenelle on jaettu syntymässä senlaiset pelikortit, että ne pystyisi astumaan eteen- ja ylöspäin, mutta toistaiseksi ne tyytyy polkemaan paikallaan, tyytyen olemaan sitä mitä ne on ollut jo pitkään aikaan. Ehkä ne joskus päättää siirtyä siitä johonkin suuntaan, ehkä ei. Aika näyttää.
Ja siitä mun yksinäisyydestä. Se oli tietoinen valinta. Toivoisin edes tämän kerran erehtyväni. Edes kerran. Mutta toisaalta kirjoittelenhan nyt jo Sinun kanssa. Ja se on jo enemmän kun olen osanut toivoa. Minunlaiseni ihminen sattui lukemaan tätä palstaa ihan sammalla tavalla, kuin Sinunlainen kirjoittamaan tänne. Sattumaa? Tuskin. Tässä elämässä ei ole sattumia. On asioita mitä me ei tiedetä, eikä ymmärretä. En nauti yksinäisyydestäni. Valehtelisin, jos väittäisin päinvastaista. Mutta olen mieluummin yksin, kuin jaan elämäni väärän ihmisen kanssa. Se minulle väärä ihminen vaan tuhlaisi aikaansa minuun, sen sijaan että käyttäisi sen itselle oikean löytämiseen. Ja sama päinvastoin.
Ja siitä kirjoittamisen lopettamisesta. Jos jatkettaisi tätä täällä, niin jutut muuttuisi. Tätä lukee muutkin kuin me. Voitaisiin varmasti täydentää paljonkin toinen toisemme ajatuksia ja tunteita. Mutta suurin osa ei ole vielä valmis kuulemaan sitä, millä tämä keskustelu jatkuisi. Sillä jokaisen täytyy tulla siihen pisteeseen tai lähemmäs sitä itse. Me voidaan sitten vaan vahvistaa se. Muuten ne toimisivat taas opetuksen varassa, eikä oppisi mitään. Se on ainoa syy, miksi en mielelläni enää jatkaisi tätä keskustelua täällä.
Kaikkea hyvää ja voimia Sinulle tielläsi. Tulet tarvitsemaan niitä. Koska meidän tie on ainakin toistaiseksi yksinäinen. Ehkä tulevaisuudessa on toisin.
Niin,et ole ajatustesi kanssa tietenkään yksin.
Parempaa tulevaisuuttahan me kaikki välillä
ajattelemme.Kilpajuoksu on turhaa,kaikki ei sitä ymmärrä.Yksinäisyys saattaa olla hyvä valinta,mutta ei paras,pidemmälle ajatellen.
Jos toivoo ja haluaa,niin kyllä varmaan joskus löytääkin.
kun aika on oikea. Muista kärsivällisyys. Niin kuin tämäkin kohtaaminen täällä sattui oikeaan aikaan, tulee myös tulevakin. Niin kuin varmaan ymmärsit, etten usko sattumiin. Se mitä voisin Sinulle tässä vaiheessa kertoa, on Sinulla jo tiedossa. Et ehkä vielä osaa pukea niitä kaikkia oikeisiin sanoihin. Vastaukset Sulla on. Löydä vaan oikeat kysymykset niihin.
Kuuntele tunteitas. Ne ei koskaan valehtele. Mutta nekin vaatii kärsivällisyyttä. Niitä ei saa keskeyttää. Tärkein kysymys niille on aina miksi? Kun vastaan jokaiseen niistä rehellisesti saat vastaukset.
Kohtaamisiin!
sä oot vahva.
..toden teolla. Mä olen nyt vasta "tässä". Tiesin, ettet voi olla kirjoittamatta. Tämä on silti väärä foorumi keskustella, mutta on tässä jotain hyvää ja ainutlaatuistakin, nimittäin se, että täällä on muitakin ehkä vähän ainakin samanmielisiä. Vastaa sinä itsellesi kysymykseen miksi näin kävi?
Okei, en mäkään usko mihinkään sattumuksiin, luulen, että kaikella on tarkoituksensa. Sen tähden ei viitsis kauheesti auttaa kohtaloa..Mä olisin tiennyt sen muutenkin, että sun tunteet ei mahdu tähän maailmaan. Mä en voi ymmärtää sellasia ihmisiä, jotka epäilee onko niissä mitään rakastettavaa. Jos sä alkaisit suhteeseen jonkun sellasen kanssa se ei ois oikein, koska vaikka sulla onkin paljon annettavaa, sun tehtäväs ei oo pelastaa ketään..tai no sinällään joo, voihan se ollakin osittain, jos sä saisit houkuteltua siitä toisesta ihmisestä sen ihanuuden esiin..sun ois täytyny nähdä sen potentiaalisuus jo heti alussa.
Yleensä kun mä näen jotain vertaansavailla olevaa, mä haluan kaikin keinoin ottaa siitä selvää. Mut mahdotonta se nyt on. Ja kai tässä pitäisi olla vaan iloinen, että siellä jossain on joku muu, joka ajattelee samoin ja joka viljelee "sitä" omaan ympäristöönsä. On kuitenkin sääli, että meidän täytyy olla omilla tahoillamme. En mä mene takuuseen, että mä jaksan -niin, montako päivää, kuukautta tai vuotta- venailla..tuleeko musta sittenkin samanlainen kuin muista? Tuleeko susta? Hioutuuko meidän särmät pois? Mitä väliä sillä edes olisi?
En mä tänne kirjottanu muusta syystä kun, että sain purettua ajatusmöykkyjä..en mä ajatellut, että joku vastaa asiakseen. Mä en tietäis miten eteenpäin, joten ehkä parempi toivottaa hyvät jatkot´´
kun televisio tuli maailmaan,ensin oli mustavalkea ja sitten väritelevisio.Oli mageeta,
kun oli hieno väritelevisio ja kaakkari,siis kaukomasäädin tai kaukosäädin siis.
Sitten,muistatko sellaisia puhelimia,joissa
väännettiin kahvasta ja otettiin yhteys keskukseen.Liian pitkän puhelun aikaan keskus kyseli vieläkö te jaksatte siellä juoruta?
Ja kuunteli itse korva tarkkana ja ...
Radio oli upee juttu,kun sinne taakse laittoi kirjahyllystä kirjan niin se radio luki sen...
Oi,se taisi ollakkin vain mielikuvitusta ja toisten kiusantekoa höynäytettävälle.
Voi ei,väärä palsta!Siis mitä mä oikein sekoilen.
Tai no joo,ikävä tuotakin aikaa...Niin ja ensimmäinen kännykkä mulla oli -95.
On mulla vieläkin puhelimia ja vastaan niihin.
Joskus mulla saattaa olla neljäkin,joskus parhaimmillaan kuusi,joulukuusi vielä.Taas vastaan halloota,kuuleeko keskus?
että vasta nyt sun ihmistuntemus joutuu ensi kertaa koetukselle. Ole tarkkana. Olen itse ollut lähellä erehtyä. Me tullaan kohtamaan vasta kun lakataan etsimästä. Siinä saattaa mennä tovi. Myönnän, ettei ole helppoa mullakaan se odottelu. Mutta se sisäinen ääni... Olen niin kauan kuin muistan odottanut kaltaistasi, ei taida enää kovin kauan kestää se odotus...
a)Heti
b)7 päivää
c)2-3 viikkoa
d)2 kuukautta
e)puoli vuotta
f)vuosi
kato.ei mitään logiikkaa....jne....opettelin aakkosia vain.
logiikkaa.hemmetti sentään.Kiitos ystävät rakkaat,pilke silmäkulmassa,krappis jyllää....
Uskotko sä tosissas, että ME kohdataan? Eilen mä ajattelin, ettei niin käy ikinä..mut se johtui varmaan siitä, että olin muutenkin luovuttaneella fiiliksellä. Mä en halua ja ..haluan saada tietää sunlaisias olevan olemassa. Tai sen mä nyt oon aina tienny, että niitä on, mutta en ole päässyt kontaktiin todellisuudessa. Enkä mä ainakaan halua aktiivisesti odotella mitään, kuten laitoin alunperin. Mut sä olet siten erilainen, sä olet tasaisempi, vaikka sulla onkin paljon paljon juttuja mielessäs, sä olet mua vanhempi ja järkevämpi. Sä pystyt rauhottamaan jutuillas..ainakin itses. Mua sä et pysty. Sä säikähdät sitä, että mä elän niin vahvasti hetkessä..? Miten tällaiset jutut suhun vaikuttaa? Mut ne sekottaa. Mä en voi uskoa todeksi! Mulla on lapsenusko hyviin asioihin ja tunteisiin. Enkä mä ala ekana mietiä, että saankohan mä nyt nenilleni. Sitä mä mietin viimesenä. Mut sitten kun ne, jotka ei uskalla muhun tutustua tulee myöhemmin siihen viereen, mä en enää lämpene. Eikä se johdu siitä, että ois tullu jotain muuta kiinnostavaa eteen, vaan aika on näyttänyt, ettei sillä ihmisellä ollut sitä jotain, että mikä raukka se oli, ei se ois ollu ikinä mun kanssa samalla "tasolla".
Mut meidän ei kande miettiä sitä; josko sitä sittenkin erehtyy, kun ei jää muuta vaihtoehtoa kun erehtyä, kun ei tunneta. Mulla riittää rahkeet ottaa selvää ja pettyäkin, mua ei pelota yhtään mikään. Mut lopetetaan tää, niin kuin on jo pitänytkin. Sä olet siellä ja mä täällä..oikeen kaks edelläkävijää..ei opeteta muita ei, mutta mitä tästä kaikesta tiedosta on hyötyä meille itsellekään?
Ai niin, malttia ja kärsivällisyyttä..selvä se.
vastaamatta Sinulle. En usko, että meillä on kovin paljon ikäeroa. Arvioisin iäksesi 28- 32. Jos pitää paikkansa, niin aika lähellä toisiaan ollaan. Ihminen saavuttaa tietyn tietoisuuden itsestään tietyssä iässä.
Mun tasaisuus johtuu siitä, että olen ollut sinut itseni kanssa ehkä vaan hieman kauemmin kuin Sinä. Kärsimätön minäkin alussa olin. Aika vaan teki tehtävänsä ja nyt olen siinä missä olen.
Siitä hetkessä elämisestä, niin eihän meillä muuta olekkaan, kuin tämä nykyhetki. Mennyt on takana ja tulevaa ei ole vielä tullut.
Peloista niin paljon, että olen joskus pelännyt aika paljon, enkä enää jossain vaiheessa enää jaksanut pelätä. Valitsin sitten pelkojeni kohtaamisen. Kohdattuani ne, huomasin, ettei ne oikeasti edes ollut pelottavia. Pahin oli itse pelon tunne. Itse minä sen itselleni loin ja itse siitä myös jouduin luopumaan. Joku jenkkipressa sanoi joskus aika osuvasti, ettei ole muuta pelättävää, kuin pelko itse.
Ja miten voit olla niin kärsimätön? Ethän edes tiedä sukupuoltani. Mistä päin kirjoittelen? Jos tavattaisi nyt, sopimalla täällä jokin aika ja paikka, niin oletko varma, ettet pety näkemääsi ja kuulemaasi? Oletko varma, etten minä? Tällä hetkellä on meidän kummankin odotukset todella korkealla ja kova tunnekuohu päällä, ettei aika todellakaan ole oikea meidän kohtaamiselle.
Olen kirjoittanut tänne muillekin suomi24 keskustelupalstoille jotain kommentteja. Käyn säännöllisesti katsomassa onko tullut mitään palautetta. Kokeile jos löydät minut jostakin sieltä, niin voidaan ainakin verkossa jatkaa keskusteluja.
Mulla on päässä oman elämäni aikana kertynyt oikea asenne elämään ja en anna erilaisten kirjoitusten häiritä tasapainoa monelta eri palstalta ja ihmiseltä.Juttelen ja keskustelen kyllä mielelläni ihan oikeassa elämässä ihmisten kanssa,en halua horjuttaa tasapainoa,oikeasti.
Mielenkiinnosta voisin kyllä käydä katsomassa
pikaisesti,varaudun ensin.Voit antaa esimerkkejä.
Turhaa on pohdiskella liikaa asioita,tulee vain hankala olo.Elämänlaatukin saattaa kärsiä.
vapaus olkoon vihjeenä!
menen pois.Sä olet pohtiva siis....
Pohdit välillä paljonkin näköjään.
no, arviosi osui aika oikeeseen tuon iän suhteen. Eli sä olet sitten 35:den jommallla kummalla puolella? En mä ole kärsimätön muulloin kuin silloin kun "näen" asian lähelläni tai ylipäänsä vain tiedostan sen olevan siinä..tai no joo, myös ihan riittää, että ajattelen asiaa, saan jonkun kosketuspinnan..silloin maltti ei meinaa riittää, joten on parempi, ettei vahtaa vaikka näitä kirjoituksia tai viestejä tosielämässä muutenkaan.
Pelot ja niiden kohtaaminen, niin se on niin vahva sana.. Tarkoitatko häpeän kohtaamista jne.? Mikään ei ole pahempaa kuin häpeäminen ja nolo-olo. Ne kun on ymmärtänyt kuuluviksi ihmiseloon ja sen, ettei ne nyt maailmaa kaada ja, että niitä tulee aina olemaan, silloin on aika pitkällä jo, vai?
En mä ole varma "olisinko pettynyt näkemääni ja kuulemaani"..kuka voisi olla tällaisen perusteella?! Mutta sen mä tunnen, että jos ajatukset näin kohtaa..sun täytyy olla aikamoinen..ja kun niin on, mua ei edes kiinnosta kumpaa sukupuolta olet? Mut se, ettet säkään ole sitä kysynyt on mielenkiintoista. Se suorastaan vahvistaa sen mun käsitykseni susta, että sä näet "vähän enemmän". Luulisi muutenkin, että meillä on ihan hyvät luottamukset mitä tulee ulkonäköön..
Hei..mä en ole "vastannut" sulle keskiviikon jälkeen, eli jos viestisi oli alkuperäiselle tarkoitettu (oletan niin), niin tässä vasta olen. Eikä mulla ole mahdollisuutta käydä katsastamassa kauheesti muita palstoja, koska pääsen vain satunnaisesti koneelle. Mitäs nyt, voi haluaisin kyllä jatkaa keskustelua sun kanssa´´
käytännön esimerkki ihmisten typeryydestä. Kuinkahan montaa kiinnosti Sun tunteiden purkaus ennen kuin alettiin keskustelemaan. Sitä se on. Ihmisellä ei saisi olla mitään yksityistä. Tirkistelijöitä ja toisten asioista kiinnostuneita on aina. Aika köyhä on joillakin se elämä. Mistäköhän se johtuu? Minäpä kerron. Siitä, että tirkistelijät tirkistelee sen takia, koska ne pelkää että niitä tirkistellään. Ja joku silloin yhtäkkiä huomaa, ettei niiden tirkistelijöiden elämässä ole elämää lainkaan. Ainoastaan tyhjä kuori, kaunistettu pinta, vailla sisältöä. Ne arvostelevat ensiksi, koska pelkäävät tulla arvostelluksi. Pelkäävät sen takia, että tietävät heissä olevan enemmän arvosteltavaa, kuin heidän arvosteltavassa. Ne kuvittelee olevansa ovelia ja pystyvän salaamaan sen. Aika yllättävän usein ne onnistuukin siinä. Mulle se on vaan oikeassa elämässä ollut niin läpinäkyvää aina. Se on minun eräänlaisen yksinäisyyden suurin syy.
Tyydytetään nyt niiden tirkistelijöiden uteliaisuus. Olen mies, pk seutu. Ja minuun voi törmätä monessa eri paikassa, mutta tuskin moni täältä minua tulee tunnistamaan. Tätä kieltä, mitä puhun täällä, ei kovin moni oikeassa elämässä minulta kuule.
Siitä vihjeestä niin paljon, että eipä sitä moni, tai tuskin kukaan täältä edes ymmärsi. Tarvitaan ajattelija ymmärtämään toista ajattelijaa. Tarvitaan tuntijaa ymmärtämään toista tuntijaa. Tämä on yksi lukuisista asioista, mistä toivoisin erehtyväni. Mutta kun en ole vielä nähnyt enkä kuullut päinvastaista.
on tietysti monilla. Kyllä muakin ärsytti väliin tuppautujat:) Mut hei, mitä muuta voisi olettaa mokomilta typeryksiltä? Minkä ihminen sille mahtaa, jos on lusikalla annettu? Juuri tuo on niin turhauttavaa, ainut kohtaaminen mihin kyetään liittyy fyysisyyteen ja se on sitten haluttavuuden mitta. Että nyt "kun meilä molemmilla on tää ilme ja katse, niin vitsit me tajutaan paljon enemmän kuin muut, enemmän kuin meidän kumppanit jne. Me halutaan toisiamme ja sääli niitä, joita kukaan ei halua. Onneks meidät haluaa kaikki". Okei, no onhan se jonkun mielestä ihmisen ainut tarkoitus maanpäällä, mut mä en allekirjota sitä. Sillä on toki sijansa, mut mun tyytyväisyyden mitta on henkinen hyvä olo.
Sä ravistelet mun ennakkoluuloja nyt aika perinpohjin tiesitkö? No ehkä tästä maailmasta ei löytyisikään naista, joka seisoisi omilla jaloillaan riippumatta muiden mielipiteistä. Mut tuosta mä olen yllättynyt, "ettei tätä sun kieltä kuule monessa paikassa"..onko sulle tärkeää, ettei sua vahingossakaan tunnisteta? Onko nää aiheet niin omahyväsiä, ettet sä halua antaa itsestäs sellasta kuvaa?
Vihjeistä viis! Miksiköhän mä olen tulkitsemassa sun tekstistä..niin, ei mun pitäis, mut kuitenkin..viileyttä..? Pelkäätkö, että mä olen "kanssa" mies? Vai testaatko mua olenko pettynyt, jos sanot olevasi mies? Mä olen tottunut siihen, että porukka kyselee täällä heti mitä edustat, -mitä ne sillä tiedolla tekee?! Huvittava asenne..taas tyhmyys tiivistyy, mikä epätoivoisten kasti, heh!
vierailijoiden uteliaisuuden. Sen jälkeen vaikenen täällä.
Ihan ensiksi haluan sanoa, että olen alusta alkaen tietänyt kumpaa sukupuolta odottaja edustaa. Ja odottajakin on tiennyt minun. En epäile sitä lainkaan. Mutta kun vierailijoita on varmasti kiinnostanut se todella paljon, niin ei se ole minulta pois. Saavat ainakin hetkeksi aikaa mielenrauhan ja rauhalliset yöunet.
On ikävää, että aina on jokin pieni vähemmistö, minkä perusteella leimautuu muutkin. Anteeksi muilta, jos sanani loukkasivat. Jos tämä meidän keskustelu on auttanut edes yhtäkin ihmistä katsomaan itseensä, niin tämä kaikki on mennyt yli odotusteni. Hyvä niin. Siinä nähtiin, että ihminen minäkin olen. Hieman poikkeava valtavirrasta, mutta silti vaan ihminen.
Tunnistamisesta niin paljon, että mulla omat syyni pysyä tuntemattomana. Uskokaa minua, se on parempi niin. Odottaja kyllä tulee tunnistamaan minut kun näkee. Ja minä hänet. Sekin on asia mitä en epäile! Ja silloin ymmärtää paremmin miksi.
Viileys... Sekin on yksi piirre mikä minusta löytyy monen, monen muun piirteen kanssa. Tarvitsen myös sitä. Kaikki mitaä minussa on, on tarpeelista mulle. Ei ole mitään ylimääräistä. Tämä pätee ihan jokaiseen. Ainoa mikä erottaa jyvät akanoista on se, että jotkut meistä osaa myös käyttääkin sitä kaikkea. Se kaikki ei ole annettu meille ainoastaan kannettavaksi, vaan nimenomaan käytettäväksi! Käyttäkää siis niitä mitä teillä on!
Ennakkoluulot on hyvä olla olemassa jokaisella. Ne auttaa meitä suojautumaan moneltakin epämiellyttävältä asialta. Ei vaan saa antaa ennakkoluulojen hallita, vaan täytyy pyrkiä hallitsemaan niitä.
Tästä "mun kielestä" niin paljon, että se on aina helpommin ymmärrettävää luettuna, kuin puhuttuna. Siksi käytän aivan eri kieltä oikeassa elämässä. Ja täällä raotin ihan vähäsen omaa sisintäni, mitä en todellakaan ole julkisesti julistamassa missään. Tiedän liiankin hyvin miten siinä kävisi. Miten siinä on käynyt monelle kautta historian.
Läheisyydestä niin paljon, että fyysinen ja henkinen hyvä olo kulkee käsikädessä. Ei ole yhtä ilman toista, eikä toista ilman ensimmäistä. Tämä meidän aineellinen maailma koostuu vastakohdista. Haluttiin tai ei. Jos ei näin olisi, niin mihin me vertailtas kaikkea. Vastakohtien tarkoitus ei ole kilpailla keskenään, vaan täydentää toisiaan. Vastakohdat antaa kaikelle olemassa olevalle merkityksen. Jos yö lakkaisi olemasta, niin olisikohan meillä enää päivääkään? Olisiko mustaa ilman valkoista? Miestä ilman naista? Naista ilman miestä? Sama pätee ihan kaikkeen mitä on ympärillämme!
Odottajalle vielä, että me kohdataan varmasti kun aika on oikea! Todennäköisesti ollan jo joskus tavattu, muttei tunnistettu vielä toisiamme. Uskon vahvasti niin! Jatko ei ole enää meidän käsissä. Se on asia, mitä vierailijat ei ymmärrä. Tämän keskustelun tarkoitus oli saada tietää toistemme olemassa olosta. Ei se että tämän jälkeen sovittaisi tapaaminen jossain. Jos meidän olisi pitänyt kohdata fyysisesti, me oltaisi jo kohdattu. Mutta se aikaa tulee vielä. En osaa sanoa milloin. Tiedän silloin kun se on lähellä. Niinkuin myös Sinäkin! Muista, ettet tarvitse opettajaa! Osaat oppia itse! Olet todistanut sen täällä! Kohtaamisiin!
lempeä päivä:)hei,hei....
Mä en tiennyt, että sä olisit mies. Eikä sillä asialla tässä tapauksessa olis ollut merkitystäkään, koska niin..tiedät varmaankin syyn. Mä olen kirjottanut sun kanssa siksikin, että on kiva tehdä sellaista ilman mitään paineita juuri nimenomaan siitä, että pitäis olla jokin säätö siinä niin meneillään. Ehkä siks mä ajattelin, et sä olet nainen, joka tietää munkin olevan sitä samaa. Ja niin..taisin jäädä kiinni ennakkoluuloista.
On vaan viisasta, ettei puhu samoja juttuja mitä kirjottaa, puhuessa jää paljon olennaista sanomatta, itsellä se johtuu siitä, etten pysty hahmottamaan kokonaisuuksia siten. Ja muutenkin mietintä aikaa ei ole paljoa ja sitten tulee sanottua kaikkee tyhmääkin. Mun mielestä tää kirjottaminen tänne oli tosi erikoinen tapa saada kiinni samoja ajatuksia kantava henkilö. Tuolla muualla ihmisiin tutustuminen on kuin ettis neulaa heinäsuovasta, aikaa vievää ja turhauttavaakin. Ja tiedän tiedän, monen kiinnostus lopahtaa munkin kohdalla samantien, ne ei löydä musta sitä, mitä ne hakee. Kuka sanoo, että se on oikea tapa? Noh, ehkä turvallisempi..
Mulle merkkaa ulkonäkö aika paljon ja tää meidän juttu on eka kerta, kun mä en ole sitä miettinyt. Tarkotan, etten mä kiinnostu henkilöstä edes ystävä mielessä, jollei se ole mun kanssa samalla tasolla. Se on totta oikeesti.
Se on hyvä, että vastakohdat täydentää toisiaan jne. mut mun näkökulmasta katsottuna jotkut asiat on vaan huonoja, esim. just tää, että asiat pyörii vaan "sen" yhden jutun ympärillä, se on tyhmyyttä, se on helppoa ja se on luovuttamista. Tottakai molempia, henkistä ja fyysistä rakkautta tarvitaan, ja haluan niitä molempia itsekin, ei ollut tarkotus vähätellä sitä toistakaan..asia oli vaan niin, että kyllästytti sillä hetkellä ihmisten..kyllästytti ihmiset!
Sä sait mut kyllä kiinnostumaan, ja hetkautit tunteitanikin..mut tää meni just niinkun pitikin. Nyt tuntuu vähän vahvemmalta..sä tavallaan seivasit mut, koska ekassa kirjotuksessa, olin kuitenkin vielä maani myynyt, vaikka "ymmärsinkin" sen, miks mun täytyy odottaa. Ehkä vuodatukseni olikin tarkoitettu sulle, eikä sille jolle luulin, jonka luulin olevan sellainen, mitä uskottelin hänen olevan. Me nähdään varmasti, koska "pistävät silmät" kinnittää meidän molempien huomion, heh. Tuntuu siltä, että tästä on hyvä jatkaa, suht seesteinen olo. Mä en toivota sulle hyvää jatkoa, vaan muistutan sua siitä, että on sullakin oikeus tulla hoivatuks..koska se, että tieto painaa päätä ja tunteet siinä sivussa.. on raskasta ja silloin tarvitsis jokainen ymmärtäjää. Mä en nyt todellakaan tarkota, että mä olisin se. Se ois todennäkösesti sua vanhempi, kyllä sä tiedät:)
molemminpuolista. En uskonut, että voisin enää tuntea niin. Mutta erehdyin. Hyvä niin. Etkä tule pettymään kun aika on oikea. Yllättymään ehkä, mutta et pettymään. En haluaisi itse Sinun sijassa elää epätietoisuudessa, siksi kerron tämän. Ennen kuin vastasin Sinulle ensimmäisen kerran, olin juuri tehnyt aika tärkeän valinnan olla aloittamatta jotain, mikä jäisi kesken. Ja seuraavana päivänä kohtasin Sinut täällä. Ei voi mitenkään olla sattumaa. Olet joka kerta löytänyt juuri oikeat sanat, etten voi jättää vastaamatta. Ihan kuin olisit lukenut ajatuksiani. Eihän siinä kyllä mitään uutta ole. Onhan näin käynyt täällä ennenkin. Ja uteliailla on taas päivä pelastettu. Teen tämän aika pitkän pohdinnan jälkeen. Aika sitten näyttää oliko tämä viisasta tai ei.
tai olet käynyt katsomassa oonko laittanut vielä jotain on se osoitus siitä, ettei me kumpikaan voida päästää irti..voi sua. En mä ole epätietoinen, vaan hyvinkin tietoinen siitä, että sä olet mun kanssa samalla aaltopituudella ja se riittää mulle. Hyvä jos me molemmat ollaan saatu sitä, mitä ollaan tavallaan haettu, osaamatta määritellä sitä sen tarkemmin. Ja tunteista, en mä usko, että meistä ikinä tulee niin kyynisiä, etteikö enää uskottais niihin. Sä olet merkittävä henkilö kuka sitten ikinä oletkin, eikä tässä ole sijaa erehdykselle tai epävarmuudelle:)
Molemminpuoleisiahan nämä ajatustan aistimiset
on .Nyt on vaan tunne että olen pettynyt. Ja että
ei jaksais enää mitään.MIKSI SEN PITÄÄ OLLA TÄLLAISTA .Vastaan tähän kun ei huolinut sun vastauksen alle.. t: SIELUNTOVERI
jjalusta on pitänyt.Töitähän se vaatti ja takkaavaisuutta, eikö?
siitä, etten minäkään ole kokenut vastaavanlaista pelkän viestittelyn perusteella. Olen aina ollut hiukan hidas syttymään. Se ulkonäön tärkeys muuten. Kuin helposti sekin tulkitaan väärin. Ymmärrän Sinua täysin. Jos on joku "erinäköinen" kuin minä, niin helposti niillä on herännyt toiveet jostain enemmästä. Kun ei haluaisi loukata ketään ja sanoa, sori ei oikein ulkonäkö sovi. Että ollaan vähän eri tasolla. Mutta yleensähän jokainen haluaa paremman näköisen kuin itse on. Se ei vaan mielestäni ole enää halua vaan himoa.
Oli vaan pakko kirjoittaa, paljon mietittyäni, että taas olen antamassa muiden vaikuttaa omiin valintoihin. Mulle on vaan todella tärkeää, että saisin pitää jotain niin kaunista yksityisenä. Eikä kaikkien tiedossa. Mutta tämä on kyllä aika hyvä tapa, koska kukaan ei kuitenkaan tunne meitä.
Jos ei tiedetä, vielä odotetaan, kun aika on oikea, me tiedetään...
edes ja tietäkää itse.hienoo,että on ihmisiä jotka ajattelee asioita paljon,mutta eivät tee mitään.Hyvää viikonloppua on jo ehkä perjantai,en tiedä....tietääkö muut.Kauniita ajatuksia sulle!
Pidä kiinni haavemaailmastasi.....
niin, ja tää, että usein ne joilla ei ole sitä ulkonäköä lähestyy, koska niillä ei ole mitään menetettävää..ainoastaan voitettavaa. Ja ihastuu sitä tietysti itsekin sellaiseen jossa on jotain ihailtavaa, eli paremman näköiseen kuin itse on..jos se nyt ylipäätään voi oll mahdollista;) Kai kuitenkin jonkinlainen tietosuus kaikilla on siitä, mitä on mahdollista saavuttaa?! Siis en mäkään lähde tavoittelemaan jotain itseään kaiken aikaa puunaavaa koristetta, koska en itsekään näe niin paljon vaivaa. Sellanen jolla on raamit "olla hyvännäköinen" tekee vaikutuksen. Siis periaate on se, että jotain samaa pitää olla. Luottamus siihen, et on ihan ok, ilman meikkiä ja kymmenen sentin korkoja..miehillä puolestaan se, ettei tarvitse pukeutua pelkkään mustaan, näytellä tatuointejaan ja muutenkin olla niin äijää, ettei missään.
Se on kamalaa jos himoitsee jotain, mitä ei voi saada, ei sellasta kukaan halua omalle kohdalleen. Ja jos sellanen ylihyvä halun kohde ei halua mua niin kyllähän se syö. Onneks niitä on aniharvassa:)En mä tiedä miten tälläsen voi saada yksityiseks muuten kun pitämällä kiinni siitä, mistä tuossa mainitset..odottamisesta. Mun mielikuvistus on jo aika vilkas..tai sitten on vain sattumaa, että tuolla muualla elämässä on asioita jotka tukee sitä kuvitelmaa, ettei välttämättä ole kaukaa haettua, että me ollaankin jo kohdattu. Luoja tietää, ehkä se jää arvoitukseksi..katsotaan! Kyllä sä saat mut pitää, yhtälailla kuin mä sut..
minullakin on siitä, että missä ja milloin ollaan kohdattu. Olen muistellut kaikkia kohtaamiani, jotka ovat jääneet mieleen. Ja joka kerta päädyn yhteen ja samaan hetkeen, ihmiseen. Lähes neljä vuotta sitten. Aika ei ollut silloin kaikelle tälle kovin otollinen. En muista kun yhden ihmisen koko elämäni aikana, joka toimi eräässä tilaanteessa täsmälleen samalla tavalla, kuin olisin itse toiminut. Joka vastasi joihinkin kysymyksiin samalla tavalla, kun olen itse vastanut muille. Ja eräänlainen molemminpuoleinen yllätyskin taisi vähän leijua ilmassa. Mutta silloin ei voinut toisin.
Niin siitä koristelemisesta. Ei kaunistettu ole kaunis. Kaunis ei tarvitse kaunistusta. Itsestähän voi huolehtia monella eri tavalla. Olen huomanut lyhyen elämäni aikana, ettei yksikään kaunistettu kestä lähempää tarkastelua. Ihmettelen usein, että miksi kukaan ei huomaa sitä? Ehkä ne vaan ummistaa silmänsä vapaaehtoisesti ja toivoo että muutkin tekee saman. Itse en ole kyllä koskaan himoinnut parempaa kun itse olen. Nimenomaan sen lähemmän tarkastelun takia. Olen ehkä toivonut enemmänkin kaltaistani, vertaistani. En ole vaan aikasemmin kohdannut sellaista. Olen unohtanut kiittää Sinua kaikesta tästä. KIITOS!
vai mistä kiittelet? Musta tuntuu, että me ollaan nyt kahdestaan tässä, ei kukaan varmaan enää jaksa lukea näitä, näin pitkälle asti:) Muusta en tiedä kuvailustasi (siis neljän vuoden taakse), mutta nyt alkoi kiinnostamaan tuo "yllätys"? Mitä tarkoitat?
Tiedätkö miksei kukaan huomaa sitä pakkelikerrosta joka naisten naamalla on? No, sehän johtuu siitä, että suurin osa käyttäytyy samoin, tarkoitan näyttää samalta. Ne kuvittelee, että se hyvännäköisyys on sitä..se on sellainen sopimus niiden välillä, yhdistävä tekijä, joka asettaa ne samaan kastiin, ryhmään. Ajattele vaikka Suomen "malleja"..huh! Täällä nyt vaan sattuu olemaan kuumaa kamaa sellanen tyyli, jota jok´ikinen raksaäijä kuolaa.
Oon pahoillani, etten mä "siten" voi olla se, jota odotat. Mutta eihän meillä sellaisia odotuksia ollutkaan.
merkitystä. Se oli vaan jokin aavistus... Jokin mikä ei edes alkanut... Yllätys oli silloin molemminpuolinen kiinnostus. Erittäin epätodennäköisessä paikassa. Tai ei se paikka minulle ollut mitenkään epätodennäköinen. Olisikohan päivä ollut sunnuntai. Hauskaa on se, etten edes muistanut koko tapausta ennen kuin nyt, vähän aikaa sitten. Omien sanojeni seurauksesta.
Olin kyllä silloin pakenemassa itseäni, tietämättä, että oikeasti olin koko ajan juoksemassa lähemmäs itseäni. Jos olisin silloin tiennyt, olisin varmasti vaihtanut suuntaa ja olisin nyt ties missä... En ainakaan täällä. Se oli se suurin pelkoni, minkä olen joutunut kohtaamaan. Ja kohdattuani sen, lakkasin pelkäämästä. Mutta se oli vaan tehtävä sillä tavalla, kuin sen tein. Se oli minulle lähes mahdoton tehtävä. En olisi voinut vetää siihen mukaan ainuttakaan ihmistä, joka edes vähänkin välitti... Olin silloin aika kaukana siitä mitä olen nyt. Silloin minua ei ollut mahdollista tunnistaa, kun en vielä itsekään siihen pystynyt... Toivoin vaan olevani ihan niin kuin muutkin. Ja varmaan käyttäytyinkin sillä tavalla.
Ja vaikka ei aavistukseni pitäisikään paikkansa, ei sillä todellakaan ole mitään merkitystä. Merkitystä on ainoastaan sillä mikä on nyt! Ja sillä mikä on tulossa...
Tyyli... Kuinkahan monelta olenkaan sitä kysynyt. Aika monelta itseään tyylikkäänä pitävältä. Että mikä on tyyli? Eikä yksikään ole osannut vastata siihen. Ei ainutkaan. Tyylihän tulee kuitenkin siitä, että haetaan itsensä näköiset vaatteet. Ei ikinä siitä, että muututaan joka päivä erinäköisten vaatteiden näköiseksi. Niin. Aina siitä mitä ollaan, ei siitä miltä näytetään. Aina kokonaisuudesta. Ja se miltä näytetään, on vaan osa sitä...
Kyllä minä olen ollut Sinun jo jonkin aikaa... Ja valintani tehneenä, ei minun päätä pysty enää kääntämään. Tämä on kyllä näissä asioissa elämäni viimeinen. Piti tehdä siinäkin monta väärää, tunnistaakseen nyt sen oikean.
Tyylinsä jokainen pitäköön sellaisena kuin haluaa, eihän se muille kuulu, mulle ainakaan. Kai sitäkin voi kuitenkin havainnoida? No, mä lyön yhteen massan, jossa ihmiset ikäänkuin kilpailee ulkonäöllään ja sitä kautta ns. markkina-arvollaan. "Miten haluttava mä nyt oon? Miten paljon mä käännän katseita?" Kannattaisko kysyä kestääkö kasvot lähemmän tarkastelun? Ehkä nään tän vain mun omasta kapeasta näkökulmastani: kasvot ovat tärkeimmät, muu on muokattavissa. Meinasitko, että jatkuva muuttuminen kuvastaa persoonan häilyvyyttä, tai sitä, ettei sitä ole olemassakaan?
Sanot, ettei sillä ole merkitystä, sillä aavistuksella, mutta olisiko kuitenkin? Toivoisit..niin mitä toivoisit? Mitä pakenit oikeastaan? Toivoit olevasi kuten muutkin, (toisaalta tiesit, ettet ole??) ja kun olit, sekö hidasti sun matkaa? Älä vastaa jos kysymykset tuntuvat tenttaukselta.
Sä vaikutat..tiedätkö mitä? Sä vaikutat kypsemmältä, niin kuin aiemminkin oon varmasti todennut. Mulle sun teksti vaikuttaa pehmeältä, sä et niinkun tuomitse muita, etkä muutenkaan kirjoita tiukkaan sävyyn. -Vaikka sä oletkin muiden yläpuolella. Sä olet lukenut kaunokirjallisuutta, tai ylipäätään vaan jotain avartavaa, sen huomaa ja se on hyvä.
Pakko ottaa tämä nyt puheeksi. Yllättäin tää tulee tässä viimeisenä..mitä olet valinnut? Mulla on vasta kokemusta todellakin henkilöstä joka valitsi ihan yksin, meidän molempien puolesta. Se ihme kyllä pystyi horjuttamaan mun keskeneräistä varmuuttani. Ja sitten toistan: En mä voisi olla "siinä mielessä" sun oikea..ystävä vain miehen kanssa. Sano sitten ennakkoluuloiseksi, mutta tämä on mun lähtökohta..
Lukenut? Kyllä. Ja tehnyt paljon, paljon muutakin. Kasvoista kyllä olet oikeassa. Niistä näkee kyllä parissa sekunnissa minkälainen ihminen on kyseessä. Niin kuin täällä aiemmin on tullut ilmi, että mulla on omat syyni pysyä tuntemattomana. Mutta silti tuntuu, että jollain tavalla tulen aina huomatuksi. Onneksi oikeassa elämässä ei tiedä kukaan muu kuin minä... Se riittää minulle toistaiseksi.
Ehkä sillä aavistuksella on merkitystä, ehkä ei. Aika näyttää. Olen aistivani mustasukkaisuutta. Et naisena voi muutakaan. Naisella on aina tunteet se vahvin puoli. Ei naisella ole kytkintä tunteille. Eikä pidäkkään olla. Ne tunteet on kuitenkin viime kädesse ne, jotka tekee naisesta naisen. Miehet on vaan pitkän, pitkän aikaa kohdellet naisia epäoikeudenmukaisesti, vähätellen heitä. Ja nyt on naiset sitten ristiretkellä miehiä vastaan. Eikä kumpikaan puoli ymmärrä, ettei sillä tavalla se tule ikinä muuttumaan. Mikä on nyt suurin ongelma ihmissuhteissa? Toiset haluaa alistaa ja toiset alistuu. Se että on kokenut vääryyttä ei tarkoita sitä, että on oikeus tehdä sitä myös muille. Sen tarkoitus on opettaa, että miten ei pidä toimia. Joskushan se kierre on katkaistava. Kumpi puoli sen tekee, se jää nähtäväksi. Itselläni ei ole ikinä tullut hyvä olo siitä, että olen saanut jollekin kostettua. Ei ole ollut kun hetkellinen tyydytys mutta sen jälkeen on olo ollut vielä entistäkin huonompi. Koska olen jo pienestä pitäen tiennyt, ilman mitään opetuksia sen olevan väärin. Joskus vaan elämässä tulee tilanteita kun ei sillä hetkellä osaa toisin. Mutta sitten se anteeksianto. Se on ollut joka kerta, miten sen nyt sanoisin... Vapauttavaa.
Ei ole kytkintä tunteille minullakaan, vaikka väittäisin tuntevan yhtä vahvasti kun naiset. Ellei vahvemmin. Ainona erona, että osaan myös päästää irti, oppia elämään niiden kanssa, vuorottelemaan järjen ja tunteiden kanssa. Saamaan ne tekemään aika ajoin yhteistyötä. Siinä auttoi vastaukset kysymykseen miksi. Aavistukseni ei ole ikinä toteutuneet sillä tavalla kun olen ne aavistanut. Ne on toteutuneet aina hieman muuttuneena. Eri muodossa. Nyt näyttää tulevaisuus aika sumuiselta. Koko ajan muuttuvalta. Se on paras aika hidastaa ja odottaa...
Kuka minä olen tuomitsemaan? Olen täydellinen ainoastaan omassa epätäydellisyydessä. Ehkä ainoana erona muihin siinä, etten ikinä edes väitä mitään muuta. En edes huumorimielessä.
Ei ole mitään mieltä tuhlata koko elämäänsä etsiäkseen muiden virheitä, kun itsessäkin on parantamisen varaa. Mitä paremmaksi tulen itselleni, sen enemmän löydän parannettavaa. Väkisin vaan ihmisten joukossa huomaa sen kaiken, mistä ollaan keskusteltu täällä.
Tiedätkö, että ihmiset on kautta historian aina odottanut jotain... Heillä on ollut odotukset aina todella korkealla, että tulee joku ja auttaa heitä, poistaa heidän ongelmat ja henkisen pahoinvoinnin. Ja joka kerta kun niitä on täällä käynyt, niitä ei ole ikinä tunnistettu heidän elinaikana. Koska ne on aina tullut jostain muualta, ollut erilaisia, erinäköisiä kun heidän on odotettu olevan. Miten parhaiten näkee mistä on todella kyse? Aina silloin kun kukaan ei tiedä, että heitä tarkkaillaan. Joka kerta on mennyt kauan, kauan ennen kuin on ymmärretty, kenestä oli kyse. Niitä ihmisiä on nytkin maailmassa todella paljon. Taiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa ja íhan jokapäiväisessä elämässä. Tunnistetaanko niitä vieläkään? En tunne ainuttakaan, joka olisi tunnistanut. Se apu mitä ihmisille tarjotaan, on itsenäisyys. Kyky auttaa itseään. Neuvoja siitä miten voi välttää ongelmia. Ja kun ongelmia tulee, miten selvitä niistä itse. Historia on täynnä syitä ja seurauksia, mihin yksi tai toinen asia johtaa. Asiat ympärillään kehityy, mutta ihminen näyttää taantuvan. Mutta se on nyt se tie, mikä ihmisten on käytävä loppuun. Sitä ei saa nyt yrittää pysäyttää. Eikä vauhdittaa. Sen täytyy antaa mennä omalla painolla tiensä päähän. Ne jotka haluavat neuvoja ja astua sivuun, kääntyvät Sinun, minun ja kaltaistemme puoleen. Niin kuin jo aikaisemmin sanoin täytyy kärsiä aika paljon ymmärtääkseen... Yksi kirjailija sanoi aika osuvasti "Me kaikki tarvitaan kuitenkin rakkautta. Muttei sellaisena kun se on meille opetettu" Myös minä. Vaikka aika usein uskottelen itselle päinvastaista. Ei ole mulle vaan lapsuuteni jälkeen kukaan sitä oikealla tavalla halunut antaa. Se on yksi suuri vaikutin siihen, mitä olen nyt.
Valinnasta, valinnoista. Ehkä jätän sen vielä tällä kertaa itseni tietää. Sanoinhan, että ennakkoluulojen on hyvä olla olemassa. Ne on meillä jokaisella suojelemassa meitä. Meidän vaan täytyy oppia ymmärtämään niitä. Miksi ne on meillä. Miksi ne tulee just silloin, kun haluttaisi, ettei meillä niitä olisi. Ja ehkä joskus kaikki tosiaan on kuitenkin niin hyvä, miltä näyttää, kuulostaa ja tuntuu... Sen oppii, kun oppii odottamaan.
Kun joskus tulet näkemään minut jossain, niin kuin varmasti tulet, tunnistat mut siitä, että kun mun lähellä on ihmisiä , niiltä on naamiot riisuttu. Sen tulet kyllä tarkkasilmäisenä huomaamaan.
Kun muuten viimeksi kirjoitin yhtä paljon kun nyt, kirjoitin yhdelle ihmiselle. Halusin antaa hänelle kaiken tämän. Mutta hän ei edes vaivautunut silloin lukemaan... Toivoin parasta, kuitenkin odottaen pahinta. Se on ainoa kerta kun aavistukseni piti täysin paikkansa. Koska sen ei pitänyt mennä niin. Ehkä hän nyt lukee tätä kaikkea, tirkistelijä ja utelias kun on. Jos näin on niin sille tiedoksi, että se laiva meni, eikä enää palaa.
kiitos. Kiitos siitä, että olet tähän asti jaksanut lukea kaikkea tätä. Kiitos muillekin, jotka ovat olleet mukana. Olen aika kauan kantanut tätä kaikkea sisälläni ja se on välillä tosiaan aika raskasta yhdelle ihmiselle. Mutta olen saanut tästä todella paljon voimaa ja paremman kantoasennon jatkoa ajatellen. Ja Sinulle vielä kerran, että minulla ei ole muuta kun aikaa. Osaan odottaa. Olen opetellut sitä koko elämäni.
Jaa..puutun nyt tuohon mustasukkaisuuteen. En mä mun mielestä ole mustis, paremminkin helpottunut, että meillä molemmilla on kiinnostuksen kohteet tuolla muualla. Ei kai me ylipäätään muuten oltais täällä pyörittykään..Tai vaikkei periaatteessa olekaan siten siis mulla, niin mielessä hän on siltikin aika ajoin.
Mä en tiedä onko naisilla enemmän vai vähemmän tunteita kuin miehellä..vai tuoko ne vaan niitä eritavalla esiin..Ehkä naisilla ei ooo muuta vaihtoehtoo kun pyöritellä asioita omaa epävarmuuttaan, ikuisesti venaavat, että ne hyväksyttäis.. Mä uskon että julmuus miehilläkin tulee siitä, että niiltä on evätty jotain kakarana, ja niillä on keinot (voima)osottaa turhautuminen..mut siinä oot oikeessa, että valtataistelua noissa suhteissa käydään aika hanakasti, aika väsyttävää varmaan. Kyllähän se itsensä paljaaksi ja haavoittuvaksi tekeminen on monin kerroin vaikeampaa, kuin viileys. Mä kuolisin jos mun täytyis alkaa pohtimaan ihastuttuani, jotain miehen ja naisen välistä erilaisuutta ja sen mukanaan tuomia "ongelmia"..se on liian iisiä mulle, liian ennalta arvattavaa, eikä vähääkään kiinnostavaa. Sehän on hyvä, että sä osaat vuorotella tunteen ja järjen välillä, siinä monella riittää opeteltavaa. Enkä mä voi väittää, etteikö sulla olis yhtäpaljon tunteita kuin jollain naisella, enhän?
Tuo odottaminen, näinhän se menee..odotetaan vaan, mitään vaivaa näkemättä. Se on just itsekyyttä, halutaan kaikkee itselle, mut mitään ei oltais valmiita antamaan, ei ainakaan ennen kuin on ihan satavarma, että saa jotain takaisinkin. Täytyyhän sitä itselleenkin välillä tolkuttaa, että rauhotu nyt ja tarkkaile ympäristöäs haalimatta sieltä mitään huomioo ja suosioo. En mä ainakaan oo ikinä niin valmis, ettenkö tahtois välillä suitsutusta osakseni. Ja musta on aina parempi vaikka hehkuttaa hieman yli, kuin ali..ja sitä mä sanon kaikille, jotka "pyytää silmillään multa apua", mä sanon niille, että ne on arvokkaita, ja ettei se oo niiden vika jos ne muuta ajattelee itsestään..joku on saanu tuntemaan ne niin, mut ne voi muuttaa sitä ajattelua, koska ne on tähänkin asti selvinny ja tod. näk. niillä on resursseja auttaa muitakin koska ne tietää niin paljon ja selvästi ovat huomanneet, että jokin ei mee nyt oikein.
Tarkennukseksi: Mä olen ollut ennakkoluuloinen miesten ajattelumaailman suhteen, mutta se ei ole ennakkoluuloisuutta, että mä tiedän mitä haluan. Se on nainen. Mä en ole vielä selvittänyt sitä, haluanko mä niiltä ihailua ja tunnustusta vai rakkautta. Ei sillä ihailulla ainakaan elä..mä haluan itse ihailla ja kunnioittaa jotakuta. Se sun tyyppi on oikeassa sen rakkauden suhteen, ja kuten sä olet huomannut, et sä pääse sitä asiaa pakoon mitenkään. No jos se ihminen ei vaivautunut edes lukemaan, se ei sitten ollut sen arvonen, ootko miettinyt olikohan sillä sittenkään samankaltaisia ajatuksia kuin sulla?
asia, jota en ottanut huomioon. Koska syvällä sisimmässäni toivoin sen olevan toisin. Niin. Erehtyväinen minäkin olen. Ja osaan myös myöntää sen. Ja jos joskus oikeassakin elämässä kohdataan, niin kuin täälläkin kohdattiin kun oltiin kummatkin sen tarpeessa, otan ilomielin vastaan ystävyytesi ja tarjoan Sinulle omani. Siihen asti voidaan jatkaa keskusteluja täällä. Jos täällä loppuu tila, niin siirrytään vaikka pykälää alemmas.
Tämänkin tarinan opetus ainakin minulle oli, että pystyn edelleen tuntemaan rakkautta, etten edelleenkään pelkää sitä. Ja että se voi tulla edelleenkin esiin mitä ihmeelllisimmissä tilanteissa, paikoissa... Ja se on minulle paljon se. Se on kuitenkin se jokin, mikä tekee minusta sen mikä olen.
Tunteista niin paljon, että kaikilla meillä ne on kuitenkin samat. Erottaa meidät se, että pystytäänkö hallitsemaan, hillitsemään joitakin hyvien vastakohtia. Jokainen joka toimii väärin toista kohtaan, pelkää omia tunteita. Ja valitsee aina päinvastoin kuin pitäisi. Ja miehille on tunteiden näyttäminen ollut aina tabu. Se on ollut heikkouden merkki. Itse näen kyllä toisin. Ymmärtäneenä miksi tunnen niin kuin tunnen, olen löytänyt kyllä niistä todella paljon vahvuutta. Tunteethan kuitenkin antaa meille tietoisuuden olemassaolostamme. Miksi sitten pelätä niitä? Koska jokaisella on omansa, niin jokainenhan voi selvittää omansa, kohdata ne...
niin..kyllä mä tiesin, että osaat suhtautua tähän näin, en kai muuten olisi sitä ilmaissutkaan! Hitto mulla oli eilen kamala morkkis ihan kaikesta, lähinnä juomisesta ja sitä kautta muustakin, nyt alan toipumaan onneks siitä..merkittävää mustakin on se, että me kohdattiin täällä, ja perinjuurin ihmeellistä on myös se, että oon vasta vähän aikaa sitten tuolla muualla tutustunut poikaan, johon en voinut kuvitella törmääväni. En vielä häntä "tunne", mutten varmasti torjukaan vain sen tähden, että hän sattuu olemaan miespuolinen.
Sä oletkin erilainen ja siks sä ymmärrät esim. tunteiden mukanaan tuomat hyvät puolet, et säikähdä koska olet käynyt niitä läpi..nimenomaan heikko ihminen väitää ettei niitä tarvitse. Lakasee ne maton alle ja luulee hallitsevansa itsensä. Ei monikaan halua asettua tilanteeseen jossa joutuu olemaan H-moilasena. Ja eihän ne tunteet aina todellakaan helppoja ole, mutta lopussa kiitos seisoo, sä elät paljon rikkaampaa elämää kuin monet muut.
Pystyt tuntemaan rakkautta, se on hyvä ja mä luulen, että niin jatkuukin..ei me katkeroiduta, koska ei ole mitään syytä, eihän? Mun täytyy nyt mennä, en ehdi kirjottaa enempää, palaillaan!!!
Johtui ainoastaan siitä, etten tunne siviissä ainuttakaan kaltaistasi. En vaan osanut ottaa huomioon sitä. Älä ikinä häpeä sitä mitä olet. Ole ylpeä siitä, että tiedät mitä olet. Todella harvat tietää sen. Sen tähden olet paljon onnellisempi kun suurin osa. Minunkin ennakkoluuloja on viime aikana ravisteltu aika lailla. Sinä ja eräs toinenkin. Olin jo tottunut siihen ajatukseen, ettei nainen voi tai halua olla oikeasti älykäs. Olen saanut osoituksen sinulta ja toiseltakin että olen ollut väärässä. Tuntuu todella mukavalta erehtyä, koska sitä sattuu minulle todella harvoin. Eniten olen aina erehtynyt itseni suhteen. Outoa. Selvä osoitus siitä, kuin huonosti tunnenkaan itseäni. Mutta oppia ikä kaikki. Ensimmäinen askel viisauden tiellä on se, että myöntää itselle olevan oikeasti aika tietämätön. Ja siitä se sitten alkaa...
Olet saanut minut taas kirjoittamaan. Vaikka toistaiseksi teenkin sitä vaan tänne. Siitä iso kiitos Sinulle. Olen koko ikäni halunut luoda jotain, ihan mitä vaan. Kesti kauan ymmärtää että en oikeasti voi luoda mitään muuta kun itseni. Ja sen olen taas, kiitos keskustelumme täällä, saanut takaisin. Palaillaan!
hei ei se tulkinta mitään, tai et sitä anteeksi pyydellytkään. Ja en todellakaan häpeä yhtään mitään. Mutta ei sitä kannata kirkossa kuuluttaa, koska en edes tavallaan tunnustaudu sellaiseksi, koska en ensinnäkään näytä sellaiselta ja toisekseen se ei ole periaatteellista, se ei ole enää katkeruutta. Olenkin tässä joskus sanonut jollekin joka on sanonut mulle: että hei ei se mitään, että sä tykkäät tytöistä, tyyliin: et oot silti ok. ETTÄ: EN KAI MÄ NYT SULTA KYSELE ONKO SE OOKOO!!! Siis tää oli niille joillekin harvinaisen pässeille vaan, ei sulle tod.
Niin useimmilla naisilla menee energia siihen hyväksynnän hakemiseen, mulle ihan sama hakeeko ne sitä todistelua oikeesti miehiltä vai naisilta, mutta selkeesti joltain. Mut eiköhän niitäkin jostain löydy "meille", joilla viiraa yhtä pahasti pääkopassa:)
Kiitän sua myös keskustelustamme. Viis muusta sä olet ainakin osottanu sen, että sä näät tosiaan vähän muutakin. Etkä todellakaan ole tietämätön läheskään niin kuin muut. Kyllä mä luulen, että me ollaan muokattu vähän toisiamme, ainakin annettu tunnustusta...ja se on ihmeellistä. Kuullaan?! koska mä en tajunnu tarkotitko sä, että sä haluat kirjotella "pöytälaatikkoon", vai haluatko vastakaikua kenties?
seksualisuus on näköjään kaikille todella mielenkiintoinen aihe. Miten joku voi väittää sitä luonnottomaksi? Sitähän esintyy joka paikassa. Me kuitenkiin jokainen synnytään jonkinlaiseksi. Se on jotain niitä harvoja asioita mihin meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Minä en voi omaani muuttaa, miten Sinäkään voisit? Ja mitä pahaa siinä on? Uudestaan muistutan, että "Me kaikki tarvitaan rakkautta..."
Ei ne ole pelkästään naiset, jotka hyväksyntää hakee. Olin tänään seurueessa, missä oli pari todella heikon itsetunnon omaava miestä. Ne näytti ainakin minun silmissä aika naurettavalta.¨
Siitä minun kirjoittamisesta. Kirjoitan tosiaan enimmäkseen pöytälaatikkoon. En tiedä ketään Sinun lisäksi, joka jaksaisi lukea tekeleitäni. Mutta enhän minä kenenkään muun kuin itseni takia edes kirjoita... ps. Olet tällä hetkellä ja toivottavasti aina paras ystäväni. Kiitos!
paljon sulla on pohdittavaa kyllä,mutta jos tila loppuu täältä jatka alemmas vaikka....
noh, en tiedä mitä siinä tosiaan pelätään, jotain ilmeisesti. Mutta mutta..täytyy myöntää, että sellainen samaan sukupuoleen suuntautunut kiinnostus luo jotenkin epäjärjetystä oudosti. Siis, että kuka tahansa voi "iskeä" kenet tahansa, nyt tulee rankkaa juttua (ihan kun mä toimisin toisin -no toimin varmasti:) ) niin, eli siis pitäisi erottaa kaikki ne jotka tykästyy/ihastuu johonkin vain sen perusteella, että se kohde on nainen tai mies. Mä en voi kestää sellasta, että mä nään jonkun naamasta jo kilometrin päähän sen, että se vaanii mua koska mä olen nainen, oli se musta kiinnostunut sitten mies tai nainen. Siis kyllähän mäkin kattelen mielellään hyvännäköisiä naisia, muttei mulle tuota ongelmaa sanoa jostain miehestä, että onpas se nyt ihan hyvännäkönen. Että ei se mun mielestä ole luonnotonta pitää kauneudesta mut se on, että tahtoo päästä jokaisen samanhenkisen pöksyihin, hah hah! Niin, ei tarvitse muuttaa todellakaan, mutta mielen voi siten pitää avoimena, että rakastaa voi monella tapaa, eikä vain sillä ainoalla fyysisellä tavalla. Okei, jos joku miespuolinen ihailis sua ja pyyteettömästi rakastais sua, antaisitko sen tehdä niin? Jos se ois ihailtava, jotain sellasta mitä sä itse kunnioitat..
Uskot, että synnytään jonkinlaisiksi? hmmm..vaikuttaako varhaiset elin vuodet meidän identiteettiin?
Heikon itsetunnon omaavat miehet..voin arvata miten se oli havaittavissa..varmaankin jonkin sortin kilpailua -aihepiiri vapaa:) Tosiaan siinä voi tuntea itsensä yksinäiseks jos toisten jutut on niiiiiin eri mailmasta? Näkyvästi naiset ei hae hyväksyntää muilta naisilta vaan miehiltä ja miehet hakevat miehiltä.
Ongelmallisilla miehillä on ristiriitainen suhtautumistapa naisiin, koska periaatteessa niiden jokaisen äiti on hyljännyt ne joskus, eikä ne voi "antaa anteeks" sitä muille naisille elämässään. Epävarmat naiset taas on alkaneet jatkaa rooliaan mikä niille on annettu, eikä ne ole välttämättä lainkaan olleet valmiita äityiteen. Niitä vaivaa riittämättömyyden tunne. Todellisuudessa molempien sukupuolten hyväksynnän hakijat kärsivät siitä, ettei niiden omat vanhemmat ole "pystyneet" niitä rakastamaan ja se on jatkunut jo sukupolvien ajan. Asioita vaan pahentaa se, että hellyydestä ja rakkaudesta tehdään vain avioliittoon ja seksuaalisuuteen, yleensäkin rooleihin liittyvä juttu, kun hellyyttä pitäisi jakaa kaikille muillekin. Sitten ihmiset ihmettelee miks niiden elämä on niin vaikeeta ja miksi ne on niin onnettomia. Miks kaikki kiva on syntiä? Onneksi jotkut on tajunneet muuttua myöhemmin elämässään ja ymmärtäneet sen, ettei se ole heidän vikansa, ettei heitä ole rakastettu tai arvostettu. Sen ymmärrettyään pystyy katkasemaan sen kierteen, eikö vain? Ai että, missä viipyy ne henkilöt, jotka tulis ja ottais meidät mukaan, eiköhän aleta olla jo valmiita..?
aina hymyilemään.
Niin jos joku mies rakastuisi minun silleen. Enhän voisi estää sitä tuntemasta niin kuin se tuntee. En kyllä torjuisi sitä ystävänä mutta jos tilanne olisi se, että se yrittäisi usein lähennellä fyysisesti vaikka sanoisin sille etten ole kuitenkaan kaltainen, todennäköisesti unohtaisin sen. Eiköhän me jotkut, joka ollaan aidosti omia itseämme, haeta kaltaista seuraa. Ei pelkästään nautintoja vaan enemmän...
Se syntyminen tietynlaiseksi Se on taas aihe josta keskustellaan joskus myöhemmin. Se ei taida kuulua tänne.
Se heikko itsetunto on aina varsinkin niillä joita lauma luulee vahvoiksi ihmisiksi. Ja ne eiliset pari pystyy jollain tavalla kilpailee minun kanssa ainoastaan sillä mitä heillä on. Kumpikin tietää, että tullakseen joksikin mitä minä olen, ei heidän elämä siihen tule riittämään. Ja saahan sitä yrittää tehdä vaikutusta rahalla ja tavaroilla. Ehkä joillekin menee läpi, muttei minulle. Ne orjuuttaa enemmän, kuin moni osaa edes kuvitella. Tulee riippuvaiseksi rahasta ja silloin kuin on rahaa paljon sillä saa muut tekemään asioita puolestaan. Ja silloin kuin tottuu siihen, niin osaako enää olla ilman? Ja kierre on valmis. Olen nähnyt sitä aika läheltä, en itse kokenut ja voin sanoa, ettei siinä todellakaan ole mitään kadehtittavaa.
Ja kyllä me ollaan valmiita. Kyse on siitä, että onko meidän ottajat valmiina? Tästäkin keskustelusta joku lukija saattaisi luoda itselle harhaluulon, että meidänlaisten ihmisten kanssa on helppo olla. Mutta kun se ei ole niin...
ei se olis helppoa, -se meidän kanssa oleminen, ja sekös tekeekin niistä ihmisistä just niitä tasapaksuja, kun ne tavallaan tajuaa, et meissä on jotain ihmeellistä, minkä ne haluaa, mut ne ei ymmärrä, ettei niissä oo sitä samaa:) siis miten ne voi kuvitella saavuttavansa..haalivansa jotain niin..tosta noin vaan!?! Ja sitten siinä on aina se, et miten ne sais meidät pidettyy itsellään..mieti sitä. Noh, tietysti sais jos se tyyppi ois niin ihana, mut näissä muissa tapauksissa ei tulis kuuloonkaan:) Sanos mulle kuka BB:stä on alike us? Siis sinne päin ainakin..? Yritän vastata useammin, mut alä "suutu" en pääse päivittäin koneelle..
Sinä et pysty saamaan minua suuttuneeksi. Harva pystyy. Ja silloinkin ennen pitkää huomaan suuttuneeni ainoastaan itselleni. Pienelle heikolle hetkelleni. Onneksi ne on koko ajan vähenemään päin. Asetu vaikka itse jonkun tavallisen ihmisen asemaan. Olisihan sitä ihailua alussa ja muuta. Haluttaisi meidät kokonaan itselle. Ja sitten kun saisi jomman kumman meistä hetkeksi, huomaisi vaan että pitääkseen meidät täytyy antaa myös itsensä. Mutta se muuttuu silloin jo vaikeaksi. Koska ei tiedä mikä on. Tietää vaan mitä on opetettu. Näin on oikein ja näin on väärin. Kykenemättä ajattelematta itse. Seuraten vaan muita. Mitä muut tekee. Yrittäessään kovasti tehdä vaikutusta, onnistumatta siinä. Ei ole todennäköisesti montaa ihmistä Sinunkaan elämässä, jotka ovat Sinuun vaikutuksen tehnyt. Suhteuttenua määrään. Ehkä 0,3 prosenttia. Tosin tällä hetkellä niitä on kaksi. Sinä ja yksi toinen. Viimeksi on käynyt vastaavasti ehkä 6 vuotta sitten. Ja en seuraa kovin paljon telkkaria. Mutta ohjelmaformaatista päätellen, ei ainutkaan. Minä haluan elää tuntemattomana ja lähteä tuntemattomana. Jos epäonnistun siinä... Käyt silloin koneella kun pääset. Mihin tässä on kiire? Palataan...
Joo, ehkä se on tuossa se, ongelman ydin! Se, että ei tiedä itseään, ei ole ollut rohkeutta ottaa selvää, antautua tutkimusmatkalle itseensä. Tekisi mieli sanoa, ettei niillä ole persoonaa, mutta kaikilla kuitenkin on. Se on vaan piilossa heidän käyttämillään menetelmillä. Persoonaa tässä etsitään! Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pukeutuisi persoonallisesti, tai henkilöltä löytyisi kaikki mitä luetaan persoonalliseksi, eli tatuoinnit/lävistykset jne. Siis, eihän niissä mtn pahaa ole, tarkoitan vain, että ne eivät yksin tee ihmisestä mielenkiintoista. Ei ole rohkeutta astua esiin rivistä ja avata sanallista arkkuaan ikinä. Vaan todellakin ne etenee tuota sun esittelemää kaavaa noudattaen..eli on siten kuin on yleisesti hyväksyttävää, voinko mä nyt sanoa noin, voinko mä sanoa mielipiteeni joka poikkeaa muiden mielipiteistä? Ja just tää mistä oli aiemminkin puhetta, eli miltä mä näytän ilman koristeita? Kannattais kysyä sitäkin (jos meinaavat meitä lähestyä), että mitä sellasta hänessä itsessä on, jonka hän ajattelee kiinnostavan meitä, heh heh! Siis mitä annettavaa vastapalvelukses, onko se esimerkiksi suuri sydän? Sitten kun henkilö on varma itsestään, se tekee vaikutuksen ihan pelkällä läsnäolollaan, eikö? Sen tyypin ei tarvitse sanoa yhtään mitään, kun sen näkee jo sen silmistä miten kaunis hahmo se onkaan sisältä. Ja miten sillä on varaa olla niin ihana. Ai että´´ siitä hehkuu sellanen lämpö, että sen lähelle haluaa aina vaan palata..siihen haluaa nojata, etkä sä edes pelkää, että joku päivä se ois kadonnut siitä..ei se lähde mihinkään, koska se tajuaa susta saman, sä olet samankaltainen. Sun ei tarvitse vaivata päätä sillä kelpaatko sä sille loputtomiin. Sä tiedät. Niitä ihmisiä ei ole todellakaan montaa, promilleista puhutaan -olet oikeassa.
Tällä hetkellä musta tuntuu, että mä rakastan koko maailmaa! Mä olen päässyt jo melkolailla yli siitä yhdestä henkilöstä. Mä tiedän sen siitä, että mun ajatukset on kääntyneet enemmän negatiivisiksi, mä olen tullut katkeraksi sitä kohtaan..mä en enää päästä sitä sotkemaan mun mieltä. Sen tilaisuus meni ohi. Mun ei tarvii alentua sen ansoihin mitä se näyttää virittelevän. Kyllä mua hieman(=paljon) hivelee se, että se ei ole näköjään unohtanu mua, minkä kyllä tiesinkin, ettei se siihen pystyiskään:). Mut sillon kun mut on torjuttu kerran, mä en enää antaudu uudelleen samalle henkilölle. Siitä tietää, että se oli väärä henkilö. Kaikki oli niin vaivalloista. Enkä pysty asettumaan toisen kieroon maailmaan, jossa epäillään kaikkea, eikä luoteta mihinkään, eikä ainakaan paljasteta toiselle mitään kun ei uskalleta, ettei vaan saa itse nenille.
Ai että mua eilen yritettiin nöyryyttää oikeen olan takaa. Mutta näin tilanteen läpi kuitenkin. On se kyllä silti kumma, miten sitä on valmis loukkaantumaan ja ottamaan itseensä, vieläpä asioista jotka ei varsinaisesti kuulu itselleen. Höh! Noh, siitä BB-formaatista voidaan olla samaa mieltä, että kuka sellaiseen haluaa mennä jne. Mutta mua kiinnostaa ihmisten käytös ja myös se mitä meille tuottajaporukka näyttää ja miksi. Myös katsojien fanaattisuus ja arvot tulevat hyvin esille. Ja omallekin suhtautumistavalle voi välillä nauraa, sitten kun on ensin päässyt yli ja ymmärtänyt miksi jonkun naama ärsyttää. Suosikkia mä en ole halunnut sieltä ottaa,koska "suhteemme" jäisi yksipuoliseksi..mutta siellä on yksi henkilö, jossa näen vähän itseeni ja huomaan, että hänen täytyy olla yksinäinen, vähän niinkuin me. Se jaksaa, koska se on vahva, sillä on paljon tunteita. Mä en ole varma, onko se ymmärtänyt oman tehtävänsä täällä maan päällä, että ymmärtääkö se itse täysin miksi se on erilainen. Mut jos se on samanlainen kuin me, se kyllä sen tajuaa vielä..
Taitaa olla hyvä tapa hoitaa otsikko ja nimimerkki. Olet kyllä tarkkasilmäinen. Niin kuin aiemmin kerroin, että parhaiten saa todellisen kuvan asioiden laidasta on siten, ettei tarkkailtavat tiedä tarkkailusta. Voi olla että siinäkin ohjelmassa unohtuu niillä, että niitä seuraa aika monta ihmistä. Tai sitten entistä enemmän tulee jotain roolia päälle. En tiedä kun en seuraa kyseistä ohjelmaa.
Sinun kirjoituksia on todella miellyttävää lukea. Yhtä miellyttävältä tuntui omat ensimmäiset onnistuneet. Joita pystyin lukemaan itse. Silloin huomasin, että kusetan itseäni todella paljon ja usein. Ja heräsi kysymys miksi oikein teen sitä? Lakkasin tekemästä sitä ja löysin tieni. Tämä mitä tehdään täälläkin on osa sitä. Ja sitten siellä muualla. Siellä se on taas vähän erilainen.
Mieti miten on aina käynyt kun joku tehnyt tätä julkisesti. Ihmisillä on taipumus massahysteriaan vaikka tarkoitus on aina ollut jotain muuta. Siksi mielelläni pysyn tuntemattomana. Jos joskus soku haluaa minua poislähtöni jälkeen jollain tavalla muistaa niin ainoa ehkä mikä tulee mieleen on tuntematon ajattelija.
Tosta bb-stä Niitä henkilöitä on esillä lehdissä ja silleen. Voisin sanoa siitä blondista, että sillä on aika vahva taipumus lihavuuteen. Todennäköisesti ollutkin joskus aika pyöreä. Eikä sillä vieläkään taida olla helppoa muotojensa ylläpidossa.
Tämä on kyllä hakuammuntaa mutta silti. Oletko tavannut viime viikkojen aikoina ketään, josta et saanut oikein selvää?
Niin, voihan se olla, että siellä bb:ssä on roolin vetäjiä, mutta se onkin niiden häpeä. Ne ei kiinnosta laisinkaan..just sellasta cooliutta, sen kyllä huomaa. Ja huomaa senkin, että joidenkin sellasten sisällä todenteolla kiehuu..toivottavasti pääsevät selville vesille sitten joskus. Ai meinaatko sillä blondilla sitä Saria? No enpä oo ajatellut sen painonhallintaa, mutta voihan se olla, jotenkin turvonneelta se vaikuttaa kasvoista ainakin. Se on viisas ihminen, ei suututa muita välttämättä, osaa vaieta oikealla hetkellä. Mä olen huomannut, että siellä on yksi joka ei välitä siitä, että ärsyttääkö se muita. Ok, se on tavallaan aukonut päätä ja varmasti lipsautellut asioita suustaan, joita ei ehkä pitäisi, mutta kuka nyt kielensä täysin hallitsee? Se erottuu muista kanssakilpailijoista siten, että se on myötätuntoinen, joka on todellinen katoava luonnonvara. Sen empaattisuus ei ole teeskentelyä, vaan se tulee siltä luonnostaan, mä tiedän. Se on lämmin ihminen vaikka se "mokaileekin" välillä. Sen nimi on Mira. On siellä yks toinenkin, vähän samansuuntainen (Kaki), mutta sen jutut taas on alapäähuumoria (roolin vetoa), eikä se yllä ulkonäöllisesti siihen johonkin..mut hyvä sydämminen ihminen se on.
Ok, sä haluat pysyä tuntemattomana, mutta mä haluaisin tietää miltä sä näytät? Olisko vaikeaa kuvailla muutamalla sanalla? Mä voin kertoa itsestäni vähän. Mä olen pitkähkö, vaalea ja hoikka. Usein luullaan, että mä urheilen, mut oikeesti mä en tee mitään muuta paitsi hyötyliikuntaa:) Välillä mä näytän rumalta, yleensä silloin kun mun silmät on punaset ja väsyneet. Mut onneksi useammin mä saan palautetta siitä, että mun pitäis tehdä töitä mun kasvoilla, heh. Varmaan ymmärrät, että mun on vaikeeta löytää kaltaisiani:) Kerran mulla oli ilmotus netissäkin, mut ei siitä mitään tullut, kaikki niin perseen näköisiä..anteeks vaan. Nyt mun mielestä mä en ole epätoivoisesti etsimässä mitään, vaan valmistaudun vaan siihen, että olen sitten rauhallinen ja valmis kun jotain tapahtuu..
Sun kanssa on myös miellyttävää kirjoitella, koska sä ajattelet, löytyy monia näkökulmia ja sun teksti on lempeää. Niin, en ole tavannut ketään, josta en olis saanut selvää, jos sitä yhtä juttua ei lasketa. (Lopulta sekin selvis ja sen perisynti oli raukkamaisuus.) Tapaamattomuus johtuu varmaankin siitä, ettei niiiin kiinnostavia tapauksia kävele joka päivä vastaan. Tai kyllä mulla nytkin on mielessä yks tyyppi, jonka epäilen olevan jotenkin merkittävä. Se vaan, etten ole saanut kontaktia siihen, koska me ei olla samoissa paikoissa, eikä se näköjään tule edes käymään..mikä on toisaalta vaan hyvä, koska mä saattaisin olla paiseessa:) Sen kohdalla ei hämää se, millanen se todellisuudessa on tai olis, olosuhteet on vaan nyt nämä. No mut sulla on jokin juttu ilmeisesti meneillään..haluatko kertoa siitä? Oletko ssavuttamassa sitä? Onko jotain esteitä ja jos, niin millaisia?
Se blondi näyttää kasvoilta läskiltä joka on laihduttanut. Se on ollut nuorempana pullea tyttö, jolla on pulleudesta huolimatta ollut kauniit kasvonpiirteet. Ihmislapsi on vaan niin sokea ettei huomaa näitä asioita. Muista miten itse kerroit näkeväsi ihmisistä mitä ne on. Minkälaisia ne ovat olleet. Itse kuvittelen kanssa, että minkälainen joku oli lapsena ja saan nopeasti vastauksen siihen minkälainen se on nyt. Aikuisena opitaan vaan salamaan oma itsemme todella tehokkaasti. Suurimmalle osalle menee läpi, muttei minulle.
Mulla on edelleenkin vaikea kommentoida sitä ohjelmaa, koska en edelleenkään katso hirveästi telkkaria.
Miltä minä näytän? Sanoisin, että minussa on sopivasti kaikkea. Mitään ei ole liikaa, eikä mitään liian vähän. Ympärilläni on näkymätön muuri. Harvat edes huomaa sen muurin. Se on hyvä. Ei tarvitse olla aina huolissaan puolustuksesta. Sen muurin huomaa yleensä vasta silloin kun alkaa yrittää päästä lähelle. Todennäköisesti se minut omaksi tulee saamaan joka löytää sen pienen, pienen sisäänkäynnin, mikä ei ole vartioitu.
Perisyntihän on aina pelko. Pelko aiheuttaa ne kaikki muutkin, kuten raukkamaisuuden.
Juttu tai ei. Sitä on vielä vaikea sanoa. Toistaiseksi se joku tarvitsee minua. Silloin kun lakkaa tarvitsemasta ja haluaa silti voin tarkastaa tilanteen uudestaan.
Heitän arvauksen, että olet ravintolassa töissä.
Kirjoitan Sinulle vaikken ole vielä saanut edes vastausta. Nyt vaan alkoi tuntua siltä , että täytyy kirjoittaa. Kirjoitan Sinulle vähän enemmän itsestäni niin voit ehkä paremmin ymmärtää minua. Olen ollut taas kerran tilanteessa, että minun puoleen käännytään. Siksi, että minulta löytyy usein vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin. En voi ikinä kieltäytyä siitä kun huomaan, että joku todella haluaa auttaa itseään. En voi vaikka tiedän mitä se minulle tekee. Se vie minulta aina elinvoimaa. Kestää usein aika kauan kun saan sitä uudestaan. Silloin yleensä vetäydyn yksinäisyyteen. Nehän on kuitenkin minun huolia, ei muiden. Ei ole yksikään niistä ihmisistä ikinä ymmärtänyt kuin paljon laitan likoon niissä tilanteissa itseäni. Toisaalta pystyn ulkoisesti aina salamaan sen. Oma vikani, koska en osaa lopettaa ajoissa. Ja sitten vielä tämä vuodenaika. En ole pystynyt vuosikymmeniin välttämään syksyistä synkkyyteen vaipumista. Joka kerta kun alka tuntumaan, että ehkä ei tänä syksynä niin silti se tulee kuin varkain. Inhottaa nytkin olla ruikuttamassa tätä. Olet ehkä ainoa kenelle uskaltaisin näyttää olevan heikko. Heikko juuri nyt. Tällä kertaa on sentään tullut edes kiitosta. Useimmiten on kyllä päinvastoin.
Olen pahoillani, että kirjoitan tätä juuri nyt kun Sinulla näyttää menevän hyvin. Mutta tuskin kukaan muu ymmärtäisi minua. On totta, että minäkin joskus lohtua kaipaisin. En vaan osaa pyytää sitä. Toivon joskus, että joku huomaisi sen ja tarjoisi sitä mulle. Kai se päällepäin näyttää joltain muulta kuin siltä. En tiedä huomaisinko sitä itsekään. Olen jo jotenkin tottunut siihen, että minut joka kerta leimataan siksi paskiaiseksi, kysymättä minulta ollenkaan minun puolta asiasta. Se on jotenkin loogista, että aina asetutaan heikomman puolelle, ajattelematta lainkaan sitä, että se vahvemmalta vaikuttava voisi olla vielä heikompi. Olen ollut aina taitava peittämään sen. Nimenomaan sen viileyden taakse. Eipä ole kukaan vielä sen läpi nähnyt. Nyt alkaa jo helpottaa kirjoittaessa tätä. Täytyy vaan sanoa Sinulle kiitos, että olet olemassa edes virtuaalisesti. Se on jotain enempää kuin mulla on ollut vuosikausiin.
Se kun kuvailit itseäsi, on kyllä aika lähellä sitä neljän vuoden takaista kohtaamistani. Jos pitkähkö on 172-176cm.
no niin..pelothan ne on aina olemassa, enkä voi väittää, ettenkö itsekin pelkäisi juuri nyt, se ilmenee siten, että olen mieluummin ottamatta yhteyttä, koska en halua, että joku sotkee mun pään. Ensi viikonloppuna pitäisi helpottaa onneksi, saan yhden piinan pois niskoiltani ja voin antaa tunteille sijaa. Mut yleensä mä en pelkää mitään aluksi, mä luotan ihmisiin, mut sitten kun asiat menee eteenpäin, ja se "tilaisuus" ohi joltain, ni enää mä en halua, en´en en. Mä olen jo paljastanut tunteeni, enkä halua altistua uudelleen loukattavaksi.
Ikävää jos sun tilanne on nyt tuollainen. Jännää miten eri tavoin vuodenajat meihin vaikuttaa. Mä taas oikeen nautin syksystä ja toden teolla odotan, että pääsen hautautumaan peiton alle kynttilöiden valaistessa..ihanaa. Hei oletko varma, että jaksat juuri nyt auttaa muita ihmisiä, mihin viittasit? Joskus parasta on auttaa itseään ja kerätä voimia, että sitten taas joskus kun siltä tuntuu, että on annettavaa jaksaa sitä tehdä..? Ja sun pitääkin sanoa/kirjottaa jonnekin sun tunteista, väsymyksestä. Ymmärrän jotenkin tuota energian valumista..muutenhan sä et olisi läsnä koskaan ollutkaan, etkä aidosti antamassa itsestäsi. Vaikka sulla onkin kykyjä paljon, on sullakin tarpeita..vaikkei kyllä vois uskoa, meistä näin superihmisistä:) Olet saanut kiitosta, hyvä! Mä niin toivoisin, että sullakin ois joskus sellanen taho, joka pystyy tukemaan sua. Se ei välttämättä ole sama henkilö, jota sä olet tukenut..joten vastavuoroisuus ei toteudu. Ethän anna käyttää itseäsi hyväksi kuitenkaan? Ei kukaan ole ansainnut osaa likasankona. Sun kirjotukset ei vie multa mitään pois, vaikka kuinka tuntisit ruikuttavasi. Se johtuu siitä, että meillä toimii tämä vastavuoroisuus. Viimenen asia mitä mä en voi hyväksyä on se, että ihmiset arvuuttelee sitä, mitä mä haluan kuulla, tai miettii sitä, voiko omista asioista kertoa, ovat epävarmoja siitä kiinnostaako. Mäkään en mieti sitä, kiinnostaako sua, mä luotan vaan.
En muuten ole ravintola-alalla. Olen sosiaalialalla:) Ja pituus osuu tuohon haitariin. Mutta en voi olla se, mitä tarkoitat..tiedät sen. Mitä meinaa ei ole mitään liikaa sussa? Silmien väri? Kerropa nyt!
Kyllähän minä sen tiedän, ettet voi olla se. Ne on just niitä aavistuksiani, jotka toteutuu aina muuttuneena. Silti vaan hämmästyttävän paljon yhdistäviä tekijöitä.
Sillä alalla saat varmasti nähdä kaikennäköistä. Olet niitä harvoja, joka on ottanut siitä jotain itsellekin. Nimittäin ihmistuntemuksen. Suurin osa silläkin alalla turtuu siihen kaikkeen ja alkaa toimia ohjelmoituina koneina.
Nyt kirjoittaessaan tätä on olo jo vähän helpompi. Yksinäisyys on ennenkin tehnyt tehtävänsä. Kukaan ei ole aikaisemminkaan mulle sitä voimaa pystynyt antamaan, niin miten joku pystyisi siihen nytkään?
Käännän kyllä todella usein selkänikin ihmisille. Suurimalle osalle se apu, mitä minä tarjoan, menisi hukkaan. Minä avaan sanaisen arkkuni vasta silloin kun joku on valmis siihen. Ja nyt on ollut niin. Silloin se tilanne ei katso vuodenaikaa. En vaan voi muuten. Ja jos näyttäisin avoimesti mitä se tekee minulle, menisi taas kaikki hukkaan. Ne on niitä tilanteita, kun joudun kytkemään tunteeni pois päältä. Koska muuten ei voi.
Joskus joku on kysynyt, toinen ihmetellyt, että miten voin tietää? Miten voin ymmärtää? Miten pystyn näkemään, minkä näen? Kukaan ei ole ikinä tullut ajatelleeksi, että olen elänyt sen kaiken. Tuntenut sen kaiken. Kärsinyt sisimmässäni sen kaiken. Ja joka kerta kun vähän autan toista auttamaan itseään, eläydyn taas vahvasti eri tilanteisiin. Tunnen toisen tuskan, kärsimyksen...
En voi näyttää sitä päällepäin, koska silloin minua ei kuunneltaisi. Ei kovin tosissaan. Mutta nyt taitaa olla toisen aika jatkaa jo ilman minun apua. En voi olla ikuisesti vastaamassa kysymyksiin. Jos teen sen, ei toinen opi ikinä tekemään sitä itse. Voin vaan neuvoa siinä, miten siitä selvitään itse. Pitää vaan hyväksyä se, ettei se onnistu yhtä nopeasti kuin minulta. Se, että pystyn siihen nyt, sillä oli aika kallis hinta. Kenenkään ei tarvitse maksaa sitä. On vaan joskus vaikeaa kun ei voi olla jonkun aikana heikko. Pelkäämättä, että joku käyttää sitä tavalla tai toisella hyväksi. Kerroinhan jo aiemmin, etten osaa ottaa aina kun tarjotaan. Syystä, että ihmiset on mitä ne on. Heikkoja. En pidä kyllä itseänikään erityisemmin vahvana mutta muut on todella heikkoja.
Mutta hei! Hengissä olen ja meinaan pysyäkin. Ei ole vielä minun aika lähteä. Tiedän sen kun se on lähellä. Tämä on sitä minun toisille elämistä. Yksi osa sitä.
Kyse ei ollut muuten siitä, että kiinnostaako vai ei. Vaan siitä, että aikasemmin olen aina toiminut sen mukaan, että minun huolet ovat minun. Ettei minun pidä rasittaa muita niillä. Muilla on riittävästi omiakin. Ja jos ei ole niin minun ei silloin pidä kuormata niitä omillani.
Sopiva meinaa sitä, etten välttämättä heti ensimmäisenä pistä väkijoukossa silmään. En ole lyhyt, en pitkä jne. Olen sellainen kehen jos tutustuu, ei unohdu. Itse en kyllä aina kaikkia jaksa muistaa. Koska suurin osa ei ole muistamisen arvoisia. Silmät on siniset.
jaa..hyvä, että olosi on jo helpompi. Niin, vaikeaa sitä on ymmärtää yleensäkään mitään, jos ei ole itse kokenut läheskään samoja asioita. Mun on paha arvuutella miksi joku ihminen on hakeutunut sosiaalialalle, mutta olen kyllä surullisen monta kertaa havainnut, ettei ne ymmärrä "yhtään mitään". Onneksi poikkeuksia on. Mutta se massa, huhu huh! Se alkaa jo sieltä koulusta..kukaan ei uskalla esittää kritiikkiä mistään, vaan siellä teeskennellään, että hyväksytään ja tajutaan kaikki. Jos sä meet ja kyseenalaistat jotain, on sulla pian leima otsassa siitä, ettet sovellu koko alalle. Työelämässä olevat tappelee pikkuasioista ja juoruaa mieluummin kun puhuisivat reiluisti asioista. No, joo, tapahtuuhan sitä joka alalla varmaan, mutta huolestuttavaa on, että juuri tällä. Kun ei kuitenkaan olla kilpailemassa sillä, kuka on paras persoonana. Ja sitten se, että porukka yrittää saada aikaan tuloksia ja polttavat itsensä loppuun, kun eivät suostu käsittämään, että sen autettavan kohteen pitää itse haluta muutosta. Sen pitää itse nähdä itsensä ja elämänsä arvokkaana. Sitä oivallusta voikin sitten tukea. Esim. jossain päihdepuolella, se tapaus tarvitsee juomisen katkaisun lisäksi, muuta tukea, kokonaisvaltaisempaa otetta siihen, että se todella haluaa muutosta. Monet asiat tarvitsee mun mielestä ihan pohjamutia myöten kaivamista..mut sitä ei haluta myöntää, koska näiden tosi pahasti moniongelmaisten kuntoutus tulis kalliiks. Että se voi hyvinkin olla, etten mä halua tehdä vaan kannattelevaa työtä, vaan jotain missä pääsee vaikuttamaan varhaisessa vaiheessa tai kokonaisvaltaisemmin asioihin. Sitten vielä se, että sosl.muijat valittaa tosta palkasta ja arvostuksen puutteesta alaa kohtaan. Helvetti yllättäin se on naisten ala, missä on tää loputon valittaminen. Näyttäisivät, että työllä on merkitystä ja arvoa!!
Mikä on se kallis hinta jonka olet joutunut maksamaan? Kuitenkin vaikuttaa siltä, että sä olet saanut korkojen kera takaisin..olisko se muuten ollut mahdollista? Ok, olet ajatellut, ettet kuormaa muita huolillasi. Mäkin ajattelin joskus niin, kunnes tajusin, että se on jopa itsekästä. Sun elämän tapahtumat -mukavat ja ikävät- on tarkotettu jaettaviksi. Sä et voi olla yli-ihminen, joka kantaa niitä itsellään. Tai voit, mutta se ei oo oikein. Rapistuisko sun viisaus ja arvovalta, jos toimisit toisin? Meidät opetettiin niin, ettei mitään saa ottaa vastaan..ei kiitosta, eikä mitään lahjojakaan oikeastaan. Sellasella pyritään kai kohteliaisuuteen..mutta toisaalta se on kuulutus siitä, ettei oo ansainnut sitä jotain, ja sen lisäksi sellainen "nöyristely" vaan kiinnittää huomiota ja asettaa sen antajan vaikeeseen tilanteeseen, senhän pitää useaan otteeseen tsemata ja vakuuttaa, että sä olet sen arvoinen. Eli toisin sanoen jos kokee velvollisuudekseen antaa, pitää osata ottaa myös vastaan:)
Elämässä nyt on vaan käynyt siten, että en osaa tai en edes halua ottaa keneltäkään mitään. Siis antaakin voi monella eri tavalla. Ehkä minulle on vaan sattunut käymään sillä tavalla, että joka kerta kun joku on antamassa minulle jotain, ihan mitä vaan, annetaan jollain tavalla käytöksellä ymmärtää että olen sitten velkaa vastapalveluksen. Ehkä olen vaan vainoharhainen. Ehkä en. On vaan todella usein käynyt niin. En ole velkaa enää kenellekään mitään. Ne on kaikki kuitattu. Ehkä elämälle on vielä velkoja maksamatta. Todennäköisesti onkin. Siksi ajaudun kaikkiin niihin tilanteisiin mihin ajaudun.
Hinta minkä olen maksanut, on edelleen yksinäisyys. Silloin kun olin valinnan edessä, oli ihan selvä ennen päätöstä, että valitsemani tie on yksin kuljettava. Koko elämäni olin usein kysynyt itseltäni kuka olen, mikä olen ja miksi olen täällä? Olen saanut itselleni ne vastaukset ja hintana siitä oli yksinäisyys. Ulkoa päin katsottuna se ei näytä siltä. Eikä sen tarvitsekaan näyttää siltä niin kuin jo olen aiemmin kertonut. Sen hinnan kun olin valmis mielessäni maksamaan, sain itselle itseni. Pidän sitä edelleen ja tulen aina pitämään arvokkaimpana mitä tulen ikinä saamaan.
En koe kuuluvani tähään maailmaan. Monesti olen miettinyt, etten halua olla täällä. Elämän, sellaisena kuin ollaan se saatu jokainen, lahjana, ei pitäisi olla sellainen kun se tänäpäivänä on. Mutta silti mun täytyy olla täällä. Niin kuin monen muunkin kaltaisemme. Ja siksi me ollaan erillään toisistamme. Jos meitä olisi enemmän yhdessä, tuskin muutosta tulisi. Oltaisiin vaan tyytyväisinä nauttimassa elämästä välittämättä lainakaan muista. Miten voisinkaan kuulua tänne ihmisten joukkoon jos en ole tavannut edes yhtä kenen kanssa kokisin sen yhteenkuuluvuuden tunteen?
Kerron Sinulle vielä jotain itsestäni. En kuitenkaan tule, silloin kun se aika koittaa, lähtemään täältä jättämättä mitään jälkeeni. On yksi kaltaiseni ja vielä näköisenikin joka ehkä omalla tavalla tulee joskus jatkamaan sitä, minkä isä on aloittanut. Hän on mun elämäni suurin ylpeys. Harmi ettei hänen äidissä ole mitään ylpeyden aihetta. Ei ainakaan minun silmissä. Sanoja, sanoja mutta tekoja nolla. Siksi ei ollakkaan enää yhdessä. Kateellisuus, kilpailu, juonittelu. Ne oli asiat jotka hän osasi parhaiten. Luuli vaan, etten näe läpi niitä. Luuli aina saaneen tahtonsa läpi oveluudella. Ottamalla lainkaan huomioon sitä mahdollisuutta, että sai ne läpi koska minä annoin sen ne saada. Mutta lapsi tarvitsee kummankin läsnäolon. Oltiin sitten mitä tahansa. Kukaan ei voi korvata lapselle vanhempia. Ei niin kauan kuin kummatkin vanhemmat rakastaa lastaan.
Olet yksi niistä harvoista jolta ottaisin vastaan jos antaisit. Koska tiedän, että osaat antaa oikealla tavalla.
Olen itsekin omalla alalla kohdannut sitä ilmiötä kun vanhempi "ammattilainen" sanoo, että on 15, 20 vuotta tehnyt sitä duunia. Että älä sinä tule neuvomaan minua. Itseltäni on aina löytynyt siihen helposti kommentti. Sehän vaan tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö on tehnyt työtänsä todella kauan väärin. Ettei se edes näinkään pitkän ajan kuluessa ole oppinut tekemään työtään hyvin. Eipä ole paljon keskusteltavaa sellaisten kanssa. Siksi työskentelen mieluummin yksin. Tiedän mihin pystyn. Ja teen sen aina. Jos taas joku haluaa neuvoja, ohjeita, en koskaan kiellä niitä toiselta. Eihän tyhmä ole se joka kysyy vaan se joka ei kysy ja toimii sen tähden typerästi. Itse en ainakaan epäröi kysyä jos en tiedä, joltain joka tietää.
Päihdeongelmaisista niin paljon, ettei kaikkia tarvitsekaan kuntouttaa. Jotkut ovat valinneet sen tien ja niiden tehtävä on kulkea se loppuun. Ainoa ongelma heidän elämässä on kuitenkin se päihteiden ja rahan puute. Ja se ruokkii sitten niitä muita lieveilmiöitä. Kuin moni teini ajautuisi nykyieen verrattuna sille tielle jos se kaiki olisi sallittua? Olisi vaikka oma suljettu lähiö missä olisi vain nuorempia ja vanhempia päihdeongelmaisia. Ne näkisi ennen kuin on ongelma karannut käsistä, että mihin se johtaa. Haluaisiko ne vielä jatkaa sitä tietä. Jos haluaisi ne tekee sen joka tapauksessa. Miksi sitten estää niitä? Siinä estämisessä on enemmän vahinkoa kuin siinä, että heidän annettaisi tehdä se jossain kaltaistensa parissa.
Se on huvittavaa että mainitsit yli-ihmisen. Sait minut hymyilemään sillä. "Jumala on kuollut. Ihmiset voivat vihdoin olla vapaita" Taidat olla itsekin lukenut sen. Ja jos olet niin todennäköisesti myös ymmärtänyt sen. Ja jos et ole niin suosittelen. Nietzsche " Näin puhui Zarathustra" Olet ainakin valmis siihen. Harvat on. Ei ole moni opetettukaan sitä ymmärtänyt.
ei ole tuttu tuo niezshe mitenkään ihmeemmin. Mutta voin kyllä tutustua hänen tuotantoonsa, sitten kun tilanne sen sallii..no mutta tuo hänen yli-ihminen käsite, sen katsoin netistä..sehän on ihan kuin me:) ..lauma ihmiset..niinpä. Meidän tapauksessa on vaan niin, ettei meidän oo tarvinnu lukea mitään ohjeita siitä, "miten pitäs ajatella"..nää on ihan meidän omista kokemuksista lähteviä juttuja, eikö? Et koe, että kuuluisit tähän maailmaan? Häiritseekö se ajatus useinkin? Vielä: Et siis kuulu maailmaan vai muhinkään ryhmään? Ajatteleekohan massa niin koskaan? Ehkä ne vaan osaakin käsitellä niitten vierauden tunnetta, eikä turhia ajattele ja stressaannu. Tai sitten ne ei vaan näytä sitä. Tai sitten ne ei oikeesti ajattele, niitten pää ei paina sataa kiloa. Tämä niezshe tyyppi on oikeessa siinä ihmisen vallan halussa, mutta mun mielestä eniten ongelmia tulee itsekyydestä johtuen. Voisko/haluisko muka jokainen tilaisuuden tullen olla johtaja? Sen sijaan, kaikki haluaa itselleen mahdollisimman paljon hyvää. Rasvaa vyötärön ympärille, pään sekasin, paljon tavaraa, ainakin isompaa ja kalliimpaa kuin muilla jne. Siis, kyllä mäkin haluan, että mulla on ne vaatteet joissa mä viihdyn, jotka näyttää hyvältä ja ruoan nenän eteen. Mutta en mä tarvii yhtään mitään muuta. En autoa, en omistuskämppää, en venettä, en kesämökkiä, en yhtään mitään. Porukka hommaa itselleen juttuja, mitä ei edes käytä koko aikaa. Pääasia vaan, että se on niiden, niillä on turvallinen olo kai..kun on krääsää ympärillä. En tajua. Ja tunnusta, että sullakin löytyy kaikki mahdolliset vempaimet:) No mikä mä olen tuomitsemaan..no en ole, sanon vaan, etten ite tarvii..
Toi päihdejuttu, jos käsitin oikein, sun mielestä siis seurako tekee kaltaisekseen ja ne juo anyways jos kaljahammasta kolottaa vai? Niin, no miksköhän ne juo? Ei oo parempaakaan kohdetta rahoille..kun mikään ei kiinnosta, eikä tunnu miltään. Ne ei nää tai usko niiden mahdollisuuksiin. Niillä "ei ole" mitään annettavaa, heikkoja tapauksia. Mun mielestä väkivalta tyypitkin on mahdollisesti pelastettavissa, koska ne tiedostaa alitajuisesti, että niitä on kohdeltu väärin joskus, ne tietää ettei se oo ollu niiden arvoista, mut ne ei pysty yksin käsittää, miks niistä on kasvanu sellasia, mitä ne nyt onkaan. Mut alkoholiin menevät on taas sellasia itsesäälissä rypeviä, jotka elää pohjattomassa alennustilassa. Ne ei niinku koe ja USKO sitä, että niilläkin ois se ihmisarvo siellä jossakin. Eli siinä mielessä ne on aika menetettyä kauraa, ja plus sitten se, että ne on jo tullu fyysisestikin riippuvaiseks. No joisiko ihminen jos sillä ois rahaa juoda? Jos se raha ei loppuis ikinä? Mä en tiedä joisinko mä..toivottavasti en. En ainakaan sillon, jos mä löytäisin elämän tarkotuksen. Ja sen voi vaan arvata mikä se on..
Kuinka kauan se nainen ehti tehdä temppujaan? Missä vaiheessa saitte jälkikasvua? Sellaset manipuolijat ja provoilijat usein kompastuu omaan nokkeluuteensa jossain vaiheessa. Jälkikäteen voi olla vaikea uskoa, miten ne onkin saanu narutettua niin pahasti..mä(kin) oon joskus joutunu miettimään, miks mulla on niin paha olo toisen kanssa..sitten tajusin, et se toinen yritTää tehdä musta epävarman..ilmeisesti se tykkäs musta ihan liikaa. Mut kyllähän kokemukset vaikuttaa aina..ehkä se siinä mielessä vähän syö, että kelaa, etteikö sitä nyt oikeaa, pyyteetöntä rakkautta ansaitse..että onko "tuo todellakin ainut, joka antaa mulle mukamas rakkautta"?? Toisaalta voihan se imarrellakin, että joku on ollu niin paiseessa, ettei oo kyenny muuhun kun kieroiluun..pärjätäkseen sulle. Noh, ehkä sitä on vaan törmännyt väärään tyyppiin ja myöhemmin voi olla valikoivampi.
voisin keskustella aika paljon. Siitä vallan halusta. Vallassahan on ne jotka haluaa sitä, himoitsee sitä. Koska eivät itse osaa tehdä mitään. Ja manipuloinnilla saavat muut tekemään asioita puolestaan. Ja sellaiset ihmiset täytyisi pitää todella kaukana vallan kahvasta. Parhaat johtajat on ne jotka osaa johtaa itseään. Kun sen taidon oppii, on lauman johtaminen naurettavan helppoa.¨
Taitaa olla aika palata siihen, että synnymme tietynlaisiksi. Itsestäni niin paljon, etten ole syntynyt johdettavaksi. Silloin jää jäljelle kaksi vaihtoehtoa. Joko erakoksi tai johtamaan. Tämä tietynlaisena erakkona olo tuntuu nyt ainakin hyvältä. En kaipaa muuta. Ja siellä missä on vanhoja, aikansa eläneitä johtavassa asemassa olevia ihmisiä, minua pelätään. Pelätään, että joku heitä korkeamalla huomaa mihin pystyn. Moni noista epäpätevistä johtajasta tulisi minun astuttua kuvaan jonkin ajan kuluttua tarpeettomaksi. Ja jokainen niistä tietää sen. Ja se on pelottavaa heistä. En kyllä ymmärrä miksi. Koska itse en edes halua niiden asemaa, en ole uhkana niille. Näen vaan läpi heidän pätemättömyyden. Jotain mitä jokainen yrittää piilottaa. Ongelmahan on siinä, ettei suurin osa johtavassa asemassa olevista ihmisistä osaa tehdä omaa työtä. Olen monesti ihmetellyt, että miten ne saa pidettyä työnsä. Johtaminen on taito mitä ei voi opettaa. Ihminen joko osaa sen tai sitten ei. Jos ei pysty hahmottamaan kokonaisuuksia, ei pidä edes lähteä yrittämään sitä.
Minun omaisuus mahtuu itse asiassa yhteen keskikokoiseen matkalaukkuun. Ja sitten pari muuta juttua mitkä ei sinne mahdu, pystyn helposti jättää jälkeeni tai antamaan ne jollekin.
Itse olen kokeillut sitä päihde-elämääkin. Kunnollakin voisi sanoa. Siihen liittyi muutakin kuin alkoholi. Jossain vaiheessa vaan tajusin, ettei se ole mun juttu. Jos olisi, en olis siitä elämästä luopunut. Minun silloinen riippuvuus oli enemmänkin sitä henkistä laatua. Oli vaikea olla ihmisten joukossa selvin päin. En halunut nähdä niitä sellaisina kun ne oli. Yksinkertaisina, typerinä. Olentoina jotka uskoo johonkin mitä kukaan ei ole nähnyt ja paljon muuhunkin joutavaan. Ja sitten ei usko siihen, mitä ne itse elävät, näkevät, kokevat. Eivät usko siihen, että jos hakkaa päätä seinään se oikeasti sattuu. Että päätä voi lyödä seinään myös vähän hiljempaa tai olla lyömättä kokonaan.
Kyllä se aika monta vuotta sitä teki. Ja aloin itsekin muuttua sen kaltaiseksi. Se kun ei pystynyt nousemaan siihen missä minä olin, niin minun oli siis laskeuduttava sen tasolle. Aikansa sitä kesti, toivoin etteä se joskus ymmärtää mitä se on tekemässä. Mutta ei. Ja sen tasolla olo olikin minulle taas todella luontoni vastaista. Ja silloin oli aika päästää irti. Ajauduin siihen ihmiseen oikeastaan siitä syystä, että olin ollut todella kauan ollut yksin ja tavattuani sen sekoitin himon ja rakkauden. Ja viivyin sen kanssa vuosia siksi, etten itse saanut edellisellä kerralla mahdollisuutta korjata asioita ja ajattelin, itse annan kyllä toiselle sen. Ja se saikin niitä aika monta. Mutta kun ihminen ajatteli niin kieroutuneesti, että se luuli antavansa minulle mahdollisuuksia. Ja se kun ei ollut niin. Olen usein miettinyt, että sen suhteen jälkeen minun pitäisi oikeasti olla todella katkera naisille, vihata niitä. Varmaan tekisinkin niin jos olisin laumaeläin. Joka kerta vaan jos joku on vähänkin ymmärtänyt minua, se on lähes poikeuksetta ollut nainen. Joo. Ei ole järkeä yhden tapauksen takia vihata kaikkia. Enkä vihaa edes sitä yhtäkään. Eihän minun vihaaminen sitä millään tavalla vahingoita sitä. Enkä edes halua vahingoittaa sitä. Silloin vahingoittaisin myös lastani. Äitinsä kanssa se kuitenkin asuu. Vihaaminen satuttaa ainoastaan minua itseäni sisältä päin. Olen ymmärtänyt sen ja lakannut vihaamasta.
Luulen, että se oikea rakkaus osuu kohdallemme silloin, kun jokin tehtävämme meidän elämässämme on täytetty. Mikä se sitten onkaan. Aika näyttää.
"Sinä sivuutat heidät: mutta mitä ylemmäksi sinä nouset, sitä pienemmältä sinä näytät kateuden silmissä. Mutta pahiten vihataan sitä joka lentää"
Nietzschen sanoja nekin.
Jäi vielä kommentoimatta se itsekkyys. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat sillä. Älä vaan loukkaannu kun meinaan kääntää sen päälaelleen. Se mitä lauma pitää itsekkäänä, pidän minä erittäin epäitsekkäänä. Eihän se ole itsekkyyttä jos ihan tietoisesti toimitaan itseään vastaan. Jos on yleisesti tiedossa eri syiden seuraukset ja silti tehdään kaikki mahdolliset virheet itseään ajatellen. Kaikki se ahneus, kateus jne. Ei voi tuntua hyvältä antaa niiden tunteiden hallita itseään. Jokaisella meillä on kuitenkin mahdollisuus valita. Minä olen käyttänyt sen, Sinä olet. Ja se, että ollaan tehty se, on sitä todellista itsekkyyttä, mitä lauma taas pitää epäitsekkäänä. Valehtelisin, jos sanoisin, että olen se mitä olen muiden takia. Olen kyllä sitä ensisijaisesti kyllä itseni takia. Erittäin itsekkäistä syistä. Olen sitä mitä olen siksi, että voisin olla sovussa itseni kanssa, voisin ylläpitää mielenrauhani. Rakastan mielenrauhaani. Se on yksi asia mitä en halua menettää. Se auttaa minua näkemään asioita selvästi, sellaisena kun ne on. Totta on sekin, että joskus se meinaa järkkyä mutta saan jo nykyään nopeasti koottua itseni. Se helpottuu joka kerralla. Ja siitä olen onnellinen. Usein on minua haukuttu tunteettomaksi. Eikä taaskaan ymmärretä sitä, että jos en näytä tunteitani, se ei tarkoita sitä, ettei niitä ole. Niitä on enemmän kuin joku tavallinen ihminen jaksaisi kantaa. Olen nähnyt ihmisten luhistuvan vähemmästäkin. Olen ollut montaa kertaa lähellä itsekin luhistumista. Se jokin, mikä sitten onkaan, mikä ylläpitää elämääni taitaa rakastaa minua. Koska se on antanut kaikesta huolimatta minun säilyttää terveyteni, järkeni ja tunteeni. Vaikka olen joskus aikaisemmin todella pahasti pahoinpidellyt niitä kaikkia. Ja kaiken lisäksi olen vielä oppinut ymmärtämäänkin niitä.
"the sad and the lonely
they are the only ones with style
Well, we are the lost ones
where the legend´s stands from"
romaani. En kyllä viitsi satuja lukea, mutta kuvitelkaas mikä mielikuvitus meidän provosoijalla.
jo monta vuotta sitten. Joten me ei päästä provosoijasta, turha toivo.
asiaahan nuo ovat kirjoitelleet..ainakin siltä osin mitä jaksoin lukea
ei tuo mitään provoa ole (provosointi= yllyttäminen)..siis mihin provosoidaan??!!!
onkohan kirjoittajat vielä täällä? Luin tämän jo aiemmin ja totesin ajattelevani paljolti samalla tavalla kuin tähän osallistuneet kirjoittajat. Jokin häiritsevä elementti siellä oli, niinkuin aina näissä nimettömissä ketjuissa kun kirjoittajat menevät sekaisin ja kaikkea ei ehkä ymmärrä niinkuin se oli tarkoitettu ilmaistavaksi. Oma tulkinta on kuitenkin aina omista lähtökohdista kumpuava.
Odottavan aika on aina pitkä.
nuku ainakin välillä. Hyvää yötä.