Isosiskoni Rovaniemeltä on käymässä. Sinällään en hänen takiaan ole puhki muutoin kuin siten, että sekä hän että mieheni yrittävät koko ajan raahata minua johonkin (taidenäyttely, syömään ulos, iltalenkille yms.)
Mielestäni stressiäni lisää se, että minua ei kuunnella: kun sanon, että en ole siinä kunnossa, että voisin lähteä, anelu ja tuputtaminen pitäisi lopettaa siihen. "Oletko sinä nyt varma", "Jos kuitenkin yrittäisit", "Mutta mehän olemme mukana". Siinä lausahduksia, joita joutuu kuuntelemaan. Mielestäni pitäisi uskoa kertaheitolla, että nyt ei onnistu!
En toki halua eristäytyä, mutta katson, että tuollainen pakottaminen pahentaa paniikkituntemuksiani, joita on alkanut esiintyä tässä viime aikoina. Minulla siihen paniikkituntemukseen, niin kuin varmaan monilla muillakin liittyy pelko siitä, että nyt "SE" tulee.
"Mökkihöperöksi" en aio alkaa (näistä jutuista oli aikaisemminkin muistaakseni puhetta jossakin ketjussa). No perjantaina kävin labrassa ja sain siellä paniikkituntemuksia, jotenkin näkökenttä supistui ihan putkeksi. Kun siitä hommasta kuitenkin selvisin, olin niin iloinen, että muutaman tunnin viipottelin menemään siellä sun täällä, kunnes taas tuli heikko olo...
Mielestäni stressiäni lisää se, että minua ei kuunnella: kun sanon, että en ole siinä kunnossa, että voisin lähteä, anelu ja tuputtaminen pitäisi lopettaa siihen. "Oletko sinä nyt varma", "Jos kuitenkin yrittäisit", "Mutta mehän olemme mukana". Siinä lausahduksia, joita joutuu kuuntelemaan. Mielestäni pitäisi uskoa kertaheitolla, että nyt ei onnistu!
En toki halua eristäytyä, mutta katson, että tuollainen pakottaminen pahentaa paniikkituntemuksiani, joita on alkanut esiintyä tässä viime aikoina. Minulla siihen paniikkituntemukseen, niin kuin varmaan monilla muillakin liittyy pelko siitä, että nyt "SE" tulee.
"Mökkihöperöksi" en aio alkaa (näistä jutuista oli aikaisemminkin muistaakseni puhetta jossakin ketjussa). No perjantaina kävin labrassa ja sain siellä paniikkituntemuksia, jotenkin näkökenttä supistui ihan putkeksi. Kun siitä hommasta kuitenkin selvisin, olin niin iloinen, että muutaman tunnin viipottelin menemään siellä sun täällä, kunnes taas tuli heikko olo...
Vastaukset 7
Vanhimmat
että ne ymmärtää meidän tuntemukset ja sitten
ne ei kuitenkaan ymmärrä =(
Vain toinen epiläinen ymmärtää toista,
olot ja tuntemukset mitä ne loppujen
lopuksi ovat.
Mun mies on nyt taas enemmän ruvennut tekee
pieniä kotitöitä eikä aina vaan makaa
sohvalla viikonloppuisin.
Mulla kun kuitenkin on kaikki tehtävät.
Kiva saada apua, että mäkin pääsen istumaan
ja viettämään aikaani hänen kanssaan.
Mitään en vaadi, mutta kiva kun toinen
huomioi että taas on lääkettä lisätty ja
taitaa olla taas tavallista väsyneempi,
joten vähän auttaa.
Onpa sitä taas haukoteltu ja päiväunet
maistuu hyvin, ja vain puolikas Apydanin
nosto tekee mut ihan tööt.
Kamala miten voi väsyttääkin ja heti
tunti aamu lääkkeen oton jälkeen tunnen
kuinka voisin mennä takaisin nukkumaan
vaan periksi en anna.
Menen ulos kävelylle ja teen lenkin,
kun tulen takaisin haukottelu ja väsynyt olo jatkuu....
Hienoa, että miehesi tekee nyt jotakin muutakin kuin röhnöttää sohvalla. Kyllä tuo minunkin armaani kaikkea hakee minulle apteekista, kaupasta ja kirjastosta. Kotijutut ovat ruoanlaittoa lukuunottamatta kaikki minulla. Mutta meillähän ei olekaan noita ipanoita, että siinä mielessä on vähemmän hommaa.
Kyllä varmasti tuo lääkeannostuksen lisääminen / lääkkeiden vaihtaminen väsyttää! Saa nähdä kuinka itselleni käy. Kun jaksaisikin lähteä lenkille (tai uskaltaisi!).
Tuo viikonlopun "yrittäminen" verotti ilmeisesti sen verran, että aamuyöllä joskus klo 4:n aikaan heräsin siihen, että ihan kamalan pahan tuntoinen aura alkoi. En saanut suuta kiinni, koska alaetuhampaat eivät mahtuneet ylähampaiden taakse. Siis olin ilmeisesti saanut jonkin kohtauksenkin. Aurat jatkuivat aina n. klo 14.00 asti, ja nyt olen kuin uitettu koira; hikoilin niin kamalasti. Ihan oman mielialani kohentamiseksi haluaisin jaksaa ryömiä suihkuun.
ryömiä sinne suihkuun niin tulee pirteämpiä
olo. Jos et jaksa ota mies mukaan =)
Onneksi meidän muksuilla on harrastuksia ja
mies hoitaa niistä puolet eli saan reilusti
iltaisin omaa aikaakin.
Teen päivällä kotityöt niin ei kasaudu kaikki illaksi.
Onneksi pääsee helpolla, kun on noi
koneet käytössä ettei tarvitse nyrkkipyykkiä
pestä eikä käsin tiskata.
Nyt jännään niitä Kilpparitestien tuloksia
saa nähdä mitä arvot on ?
"Kun jaksaisikin lähteä lenkille (tai uskaltaisi)" = just siltä on tuntunut 2 viimeistä viikkoa.
Kiitos kun "kerrot" myös mun tuntemukset! ;)))
Joo, olen ihan samaa mieltä, että pitäisi uskoa, jos toinen sanoo olevansa väsynyt. Kesä on pahinta aikaa, kun pitää käydä kaikkien kavereiden ja sukulaisten mökit läpi ja elämä on yhtä reissaamista. Tämmöisen sairuden "huono puoli" on se, että ulospäin ei välttämättä näytä sairaalta. Mulla itselläni on useampi lapsi ja yritän viedä heitä harrastuksiin ja kavereita tapaamaan ja yleensä vielä itsenikin laitan ihmisen näköiseksi. Luulen, että moni ajattelee, että ihminen ei oikeasti ole sairas, jos ei ulospäin näy mitään sairautta. Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan..
Kyllä itsekin yritän "laittautua" mahdollisimman "ulkoilukuntoisen" näköiseksi, ja näinpä ulospäin ei näy mitään. On toki muitakin sairauksia, jotka eivät välttämättä ulospäin näy. Olen kuitenkin tullut huomaamaan, että ihmiset herkästi ajattelevat epilepsiasta "Haa, sehän voidaan täysin hoitaa lääkkeillä, eihän siinä mitään!" Ja sitten saa selittää, että sen oikean lääkkeen / lääkemäärän löytäminen ei tapahdu hetkessä.
Ja tietenkin, jos yöllä saa kohtauksen, vaikka pienenkin, aamulla on ihan väsynyt, minä ainakin...ja niitä yöllisiä kohtauksia ne muut eivät ole näkemässä...
Minä en näin kesän aikana ole mökeillä rampannut, mutta mieheni olisi halunnut retuuttaa minua erilaisissa musiikkitapahtumissa. No, Porissa käytiin käännähtämässä jazzeilla, muut reissut hän sai käydä yksin tai kamujensa kanssa.
laitan itseäni ja en näytä ulospäin sairaalta.
Kaveritkin ihmettelee miten mä oon s-lomalla ?
Tietty ne tän epin tietää, mut ei ne millään
usko et oon masentunut.
Sitä en tosin ole kuin parille hyvälle
ystävälleni kertonut.
Mä lopetin aikoja sitten mökkireissut ja
käydään vain omalla mökillä ja sitten
äidin luona.
En jaksa ottaa stressiä toisten nurkissa nukumisesta,
kun en osaa nukkua vieraissa paikoissa.
Kyläilytkin olen vähentänyt ja ennemmin
tapailen kahviloissa kavereitani.
Jotenkin niin on rentouttavampaa ja ei
ole lapset hyörimässä kimpussa.