Suden

käyntiin suurimittaisena.Luin juuri tekstiteeveestä,tähän asti ainoasta järjellisyyteen perustuvasta susitutkimuksesta.

Tämän mukaan Suomessa riittää 20 sukukypsää sutta vallan mainiosti pitämään kannan terveenä.Toisinsanoen tämän enempää niitä ei yleensäkään tarvitse olla.Kaikki nuoremmat saa laittaa turkiksiksi.Tämä on luonnonsuojelua silloin kun se on parhaimmillaan.Karhujen suhteen olisi myös tehtävä järjellinen tutkimus.
6441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suurimittaista sudenmetsästyksestä tuskin tulee.
Maa-ja metst.ministeriö on tiedottanut että tämä nykyinen 200 suden kanta on riittävä ja nykyisellä metsästyksellä se tulisi kaksinkertaistumaan seuraavan 5 vuoden aikana. Se taas ei olisi suotavaa, joten metsästystä tullaan lisäämään jotta kannan lisääntyminen saadaan pidettyä hallinnassa.

Äänestä
  • hakuinen luetun ymmärtäminen. selvennys, 20 lisääntymiskykyistä pariskuntaa, mikä tarkoittaa noin 200 sutta olisi suomelle sopiva kanta,ja että susikanta saataisiin tasaisemmin levittymään suomeen. se tarkoittaa pohjoiskarjalalle ja kainuulle vähän pienempää kantaa ja muualle jonkun verran runsaampaa!!

    Äänestä

Jo 2500 on allekirjoittanut vetoomuksen ulkomaalaisten rikollisten karkoittamiseksi.

www.adressit.com ja sivulla kaksi (2) otsikolla "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen".

Allekirjoita sinäkin ryöstettyjen ja raiskattujen puolesta. Asialle täytyy tehdä jotain...Vankiloissa istuu valtava määrä ulkomaalaisia rikollisia meidän kustnnuksellamme.
Kiitos!

Äänestä

riittää varmaan 19 hedelmällistä naista ja yksi mies pitämään ihmiskunnan hengissä. Muut nahoiksi. Tämä jos mikä on luonnonsuojelua!

Äänestä
  • minä olen se mies, joka hoitaa nuo kaksikymmentä naista.

    Äänestä

  • Toteutus vieläpä siten, ettei heillä ole mitään ylimääräistä. Ravintokin lasketaan niin tarkoin, ettei ole ylipainoa ja siitä johtuvia elintasosairauksia;)

    Lapsilukukin säännellään niin tarkoin, ettei kukaan tuota yhtä useampaa jälkeläistä. Uusi sukupolvi saa luvan lisääntymiseen vasta vanhojen kuoltua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsästys kirjoitti:

käyntiin suurimittaisena.Luin juuri tekstiteeveestä,tähän asti ainoasta järjellisyyteen perustuvasta susitutkimuksesta.

Tämän mukaan Suomessa riittää 20 sukukypsää sutta vallan mainiosti pitämään kannan terveenä.Toisinsanoen tämän enempää niitä ei yleensäkään tarvitse olla.Kaikki nuoremmat saa laittaa turkiksiksi.Tämä on luonnonsuojelua silloin kun se on parhaimmillaan.Karhujen suhteen olisi myös tehtävä järjellinen tutkimus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu