Luterilaisuus on täysin rappiotunut ja siitä seurausta ovat monet ongelmat. Kotiseurakuntani kirkossa on sunnuntaisin kymmenkunta mummoa. Esim. katolisessa Puolassa kirkot ovat niin täynnä että osa joutuu seisomaan. Rippikoulu on menettänyt merkityksen koska vain hyvin harva uskoo Raamattuun ja Jumalaan. Lisäksi rippikulussa saa vanhempien luvalla polttaa tupakkaa eli saastuttaa kehoa. Itse olin rippikoulussa kolme vuotta sitten. Siellä ei sanottu kertaakaan että seksi ennen avioliittoa on syntiä, päin vastoin: kehotettaan käyttämäään kondomia, joka mahdollistaa aviorikokset. Kirkko järjestää parisuhdekerhoja myös avopareille, tämä kertoo hyvin kirkon uskollisuudesta Jumalan sanalle, kuten myös se, että kirkko vihkii saman henkilön vaikka kymmentaan avioliittoon.Kirkkoa ja kirkon päätä piispaa ei tunnu häritevän se, että Suomessa murhataan joka vuosi yli kymmenentuhatta syntymätöntä lasta. Homoille kyllä annetaan oikeuksia, lapisille ei. Myös nuorison ateistisuus johtuu kirkosta: katolinen kirkko velvoittaa avioliittoon vihityt kasvattamaan lapsensa katoliseen uskoon lutrilainen ei. En myöskää pysty hyväksymään kirkon kantaa mm. naispappeuteen ja perhesuunnitteluun. Itse eroan kirkosta heti kun täytän kahdeksantoista. Katolilaisuus on Kristuksen perustama kirkko. Luterilaisuus luostarista karanneen ex-munkin perustama kultti.
Erotkaa luterilaisuudesta, liittykää katolilaisuuteen
...
141012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Uskontoja on maapallolla yli 10 000, mihin sinä uskot? Kannattaa perustaa todellisuuskäsitys luonnontieteeelliseen malliin ja lopettaa uskomasta jumaliin ja horoskooppeihin. Ateisteilla on tunnetusti parempi moraalikin, tosin se vaatii aivojen käyttöä, kun ei voi järjettömyyksiä apinoida pyhistä kirjoista.
Ei se katolilaisuus yhtään sen järkevämpikään ole
En puolustele yhtään luterilaisuutta kun en itse ole minkään kristinuskon haaran kannattaja
Mutta mikä tekee katolilaisuudesta paremman.Pidetään yhtä paskiaista jota kutsutaan paaviksi jonain pyhänä henkilönä.Ei se tämän hetkinen paavi varmastikaan ole mitään muuta kuin yks saatanan häiriintyny perverssi
Tiesitkö muuten että maailma on kehittynyt evoluution kautta ja me ollaan apinoita me ihmiset.On siis eläimellisyytemme kautta aivan luonnollista harrastaa seksiä ja tuossa tarkoituksessa kortongit on hyviä olemassa koska ne ehkäsee aidsia.
Ja onko parempi että lapsia uhkaillaan asioilla joita ei ole olemassa kuten perkeleellä
Siinä olet kyllä oikeassa että abortti on murha mutta en itse ajattele näin siksi että elämä olisi "jumalan lahja" vaan siksi että on väärin murhata lajitoveri
Eli kortongeilla säädellään syntyvyyttä
Mutta tiesitkös sää katolilaisia apinoiva että ne estää maailman tappavimman epidemian leviämistä Afrikassa,tai ainakin niillä yritetään estää
Mä tahtoisin lasketteluriparille.
piä pintas, kylsie viel pääset!
Nostit kyllä todellisia ongelmia esiin kirkostamme, mutta väittäisin, ettei ne ole Luterilaisuuden ongelmia. Luther ei opettanut, niinkuin tämän päivän kirkko Suomessa toimii. Luterilaiset uskovat seksin kuuluvan vain avioliittoon, me pidämme homoutta syntinä ja aborttia ei hyväksytä. Raamattua painotetaan Totuutena ja siinä pyritään pysymään kaikessa. Muistathan, että Luther ei aikonut perustaa omaa "kulttia", kuten väitit, vaan hän halusi puhdistaa Katolista oppia, joka oli harhautunut mm.anekauppaan. Ennen kirkon vaihtamista suosittelen, että todella otat selvää, mihin katolliset ja luterilaiset tahoillaan uskoo ja tutkit sitä Raamatun valossa. Katolilaisuudessa kritisoisin pyhimysoppia sekä Paavin asemaa. Kirkon hyvyyttä ei mitata kirkossa kävijöiden määrällä, vaan siinä, miten se pitäytyy Raamatussa. Suomen kirkko on huolestuttavasti kulkenut poispäin Jumalan sanasta ja siksi kehoitankin rukoilemaan sen puolesta.
Eikö luterilaisuus hyväksy homoja? Minun käsitykseni mukaan luterilaisilla ei ole tähän mitään virallista kantaa. Ehkä SINÄ et hyväksy homoja, ja olet luterilainen. Mutta se ei tarkoita, että kaikki olisivat samaa mieltä tai että se olisi yksi luterilaisuuteen liittyvä juttu.
Raamattu ei kiellä homoja, jos siitä lähdetään. Se kieltää vaan miesten välisen seksin.
Kyllä meidän riparilla viime kesänä vaan puhuttiin paljonkin siitä, että seksi kuuluu ainoastaan avioliittoon.
ajatuksia. Mietin ihan samoin - luterilaisuus on väljähtynyttä, 1600-luvulla keksitty kristinuskon haara. Katolilaisuus on 2000 vuotta vanha, ja sen on perustanut Kristus ja Pietari, jonka seuraajia paavitkin on.
Tärkeetä mulle ainakin on Marian ja muiden pyhien esimerkki ja rukous. Mulla on omaan rippiraamattuun kirjoitettu jo latinaksi (suomeksi käy ihan yhtä hyvin, on vaan hieno tietää että rukoilee ihan samalla tavalla kun tuhansia vuosia miljoonat kristityt on aina rukoilleet) Terve Maria ja se pidempi uskontunnustuskin.
On rippi, joka kyllä tuntuu vaikeelta aina sillon kun on tehnyt jotain tosi typerää, mutta se samalla antaa voimia jaksaa ja yrittää elää parempaa elämää. Tietää että papin kautta saa itse Jumalalta synnit anteeksi, ja tuntuu kuin olisi saanut kasteen armon ihan uudestaan.
Messu on se hienoin juttu. Alttarilla on Jeesus ihan oikeasti läsnä, salatusti leivän ja viinin muotojen alla. Tarbenaakkelissa olevalle Jeesukselle polvistun aina kun tulen kirkkoon ja sieltä lähden.
Olen usein ajatellut että olisi hienoa jos voisin alkaa papiksi, mutta ehkä vaan menen naimisiin ja kasvatan omat lapseni siten että nekin saa olla osana pitkää historiallisen kristinuskon ketjua. Meillä on taiteilijoita, filosofeja, teologeja, kirjailijoita, runoilijoita, ajattelijoita.... vaikka muille jakaa! Käykääpä vaikka seuraavan kerran ulkomaanmatkoilla (erityisesti etelä-Euroopassa) kirkoissa katsomassa miltä OIKEA kirkko näyttää. Ei ole ankeaa niin kuin luterilaisissa paikoissa. Ja Jeesus on aina läsnä.
On hienoa olla katolilainen.
Vielä sen verran: tuntuu hyvältä kun voi pyytää vaikka Mariaa rukoilemaan silloin kun erityisesti tarvitsee toisen apua. Jeesus on aina kaiken keskikohta, ja ilman Jeesusta ei ole Mariaakaan, mutta kun tuntuu että on itse peloissaan tai väsynyt, voi aina pyytää että Maria pitää huolta minustakin. Ja ei kai Jeesus äidilleen alkaisi temppuilemaan taivaassakaan!
Opin itse sen (luterilaisille) rippileirillä ja vieläkin rukoilen sitä päivittäin:
Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
http://catholic.fi/usko/rukous.htm
siinä minun mielipiteeni. katolilaisuus on ahdasmielisyyttä.
kyllä, tiedän että tämä kuulostaa provosoivalta.
Mutta muistapas, että luterilaisuus syntyi siksi, että katolilaisuus oli rappioitunut.
"piispaa ei tunnu häritevän se, että Suomessa murhataan joka vuosi yli kymmenentuhatta syntymätöntä lasta. Homoille kyllä annetaan oikeuksia, lapisille ei."
tuollaiset jutut pistää ärsyttämään. ensinnäkään se millimetrin kokoinen rääpäle ei ole vielä edes lapsi, harvoissa tapauksissa vielä edes sikiö.
raamattu ei kiellä homoseksuaalisuutta, jos tarkemmin asiaa mietit. raamattu sanoo ainoastaan miesten välisen SEKSIN olevan saastaista, mutta samaa raamattu sanoo myös heteroiden seksistä. MYÖS avioliitossa!
"katolinen kirkko velvoittaa avioliittoon vihityt kasvattamaan lapsensa katoliseen uskoon lutrilainen ei."
Mitä ihmeen uskoa se on, jos se on jotain mitä sulle on pienestä pitäen tuputettu ilman muita vaihtoehtoja? Ei se ole sillon oma valinta uskooko. Ei se ole aitoa uskoa. Usko on jotain, joka jokaisen tulee itse löytää sisimmästään.
Nuori ihminen, seiso omilla jaloillasi.
Et tarvitse uskontoa siihen. Et minkäänlaista.
Uskonto on vain seuraava askel mielisairaudesta,
ero on vain veteen piirretty viiva.
Ole itsenäinen, usko itseesi.
Uskonto on vain rahastus juttu. Kirkollisvero on 1-2% tuloistasi vuodessa kotipaikkakunnastasi riippuen, ja se on iso raha
Pappien palkkoihin menevät jotta saavat harhautettua lisää hyvä uskoisia.
Erotkaa kirkosta, uskikset ei saa piparia, toisin kuin ateistit.
Eroa päästäs ja kuuntele mieltäs. Muu.