Ajattelin purkaa ajatuksiani tänne. Tuntuu että oon niin yksin. Mulla on kyllä kaksi kaveria, mutta heillä ei tunnu enää olevan aikaa.
Aloitin juuri opiskelun ammattikorkeakoulussa ja ajattelin saavani sieltä uusia ystäviä. Olen tosi ujo mutta yritin silti ensimmäisinä päivinä jutella muille ryhmäläisille ja "mennä mukaan". Mutta silti tuntui että jäin jotenkin ulkopuolelle, ei saanut mitään kunnon keskustelua aikaiseksi ja tuntui että kaikki muut oli heti tuttuja toistensa kanssa.
Nyt pelkään että jään taas yksin, ja joudun olemaan koko sen 4 vuotta yksikseni tuolla opiskelemassa. Tuntuu vaan ettei enää jaksa mitään..
Ajattelin että tuolla koulussa voisi ehkä olla ihan mukavaakin.. mutta siitä taitaa tulla samanlainen pakkopulla kun aikasemminkin.
En oikeen tiedä mitä tämäkään hyödytti kirjottaa tää kaikki varsinkin kun oon tosi huono kirjottamaan mitään, mut ehkäpä joku jaksaa lukee sen..
Aloitin juuri opiskelun ammattikorkeakoulussa ja ajattelin saavani sieltä uusia ystäviä. Olen tosi ujo mutta yritin silti ensimmäisinä päivinä jutella muille ryhmäläisille ja "mennä mukaan". Mutta silti tuntui että jäin jotenkin ulkopuolelle, ei saanut mitään kunnon keskustelua aikaiseksi ja tuntui että kaikki muut oli heti tuttuja toistensa kanssa.
Nyt pelkään että jään taas yksin, ja joudun olemaan koko sen 4 vuotta yksikseni tuolla opiskelemassa. Tuntuu vaan ettei enää jaksa mitään..
Ajattelin että tuolla koulussa voisi ehkä olla ihan mukavaakin.. mutta siitä taitaa tulla samanlainen pakkopulla kun aikasemminkin.
En oikeen tiedä mitä tämäkään hyödytti kirjottaa tää kaikki varsinkin kun oon tosi huono kirjottamaan mitään, mut ehkäpä joku jaksaa lukee sen..
Vastaukset 17
Vanhimmat
sua huonoksi kirjoittajaksi. Ei pidä olla itselleen ylikriittinen! Huono kirjoittaja kirjoittaa oikeasti jotenkin näin:
"Mä menin ammattikorkeakouluun ja luulen ja haluan ja epäilen ja toivon, että on mahiksii tutustuu johonkuhun muuhun. Juups, tota mä kun vittu sentään, sanon vaan sen että piiri sulkeutuu. Ihan kuin kaikki tuntisivat jo toisensa!!! Ääääh. tällaista tämä on, jään ehkä luultavasti todennäköisesti saamari soikoon nyt yksin!"
No mutta itse asiaan. Mä olen opiskellut vuoden yliopistossa ja toinen vuosi on alkamaisillaan. Tutustuin vuoden aikana opiskelupaikassani ihan vääränlaiseen ihmiseen, joten voimani menivät koko vuoden ajan siihen, kun yritin väkisin vääntää meille ystävyyssuhdetta aikaiseksi. Ei siitä tullut mitään, onneksi sen viimein suostuin myöntämään. Kaikkien ihmisten kanssa ei tule vain toimeen. Nyt mä olen samassa pisteessä kuin sä, vaikka olenkin opiskellut jo vuoden: täytyy nähdä kova vaiva tutustua uusiin ihmisiin. En mäkään tiedä, tutustunko mä kehenkään nyt niin varmasti, mutta pidetään me toivoa yllä itseemme. =)
Mulla sama pulma, tosin en opiskele enään mutta samaa oli koulussa. Mulla kyllä ihan ok työpaikalla koska tavallaan olen teatterissa koko ajan ja minä olen pääroolissa..eli ei oikein se todellinen minä ikinä. mutta kotiin ku pääsee alkaa ahdistaa, ei oo ku pari ystävää ja yleensä minä heille soitan, tai he soittavatkun ei ole muuta tekemistä. Mutta mua ei kutstuta oikein mihinkään.. Kun olen jossain tulee aika nopestai sellainen olo että voisi lähteä kotin samaan tien..
Vastahan se koulu on sulla alkanutkin. Tiedä vaikka uusia kamuja saisit aikaa myöten. Jatka vaan samaan malliin, että olet porukan mukana, vaikka olisitkin se hiljaisempi osapuoli. Kavereita voit yrittää saada myös pistämällä ilmoituksia nettiin, antaa mailiosoitteesi tänne...jne
Sama se on täällä..Lopulta ei varmaankaan enää edes jaksa kiinnostaa!Pelkään jo sitä päivää...
Koulukaverit AMKssa kaikki seurustelevat, käyvät töissä tai ovat "eri maata". Ketään ei oikeasti kiinnosta, eikä se olekkaan hyvä että kaikki kaverit olisi vain koulusta. Ongelma voisi tietysti helpottua jos vaihtaisi paikkakuntaa,mutta vielä hetken toivon että aurinko paistaisi minullekkin ja toivon sitä sinullekkin
:)
...näppiksestä. Itsellänikin on vain pari kaveria, joilla ei ole aikaa tehdä mitään.
Yritin meidän ryhmäläisten "tutustumisillanvietossa" tutustua ryhmäläisiini, mutta tuntui melkein koko ajan, että olin näkymätön.
Joko se on kestettävä 3,5v yksin tai sitten vaihdettava alaa.
Mulla on ihan sama. Lopulta sitten luovutin. Mulla on koulussa nyt just ja just yksi ihminen, jolle edes viitsin puhua. Jos se ei ole koulussa, niin sitten olen mieluummin yksin kun tuppaudun muiden seuraan. Vielä pitkä aika edessä. Mutta kun ei aikaisemminkaan ole juurikaan ystäviä ollut, niin eipä niitä nytkään oikein osaa kaivata.
Huomaan että meitä on paljon! tai ainakin että en ole ainut joka on tipahtanut väärään paikkaan..Ei sitä vaan muualla tule tutustumaan noin vaan ihmisiin, jos ei koulussa tutustu tai ainakaan saa aikaan kunnon ystävyyssuhteita!
En tiedä..Ehkä meidän pitäisi liittyä ja tehdä asialle jotain:)
yliopistossa aloitin, yritän tutustua ihmisiin ja olen tutustunutkin, mutta ei ole kuitenkaan ketään kenelle soittaa...yksinäisyys raastaa...olen istunut 2 viimeistä päivää kotona kun koulussa ei ole ollut mitään ohjelmaa. yksin koko viikonlopun mä en kestä tätä, toivon että kaikilla ystävilläni menisi poikki poikakavereidensa kanssa jotta he joskus edes voisivat kokea tämän saman tuskan kui, parempi olla yksinään kun mennä esittämään jotain saatanan tekopirteää elämäää!!
itsekin aloitin korkeakouluopinnot suurin luuloin ja toivoin löytäväni kavereita. no, jäin ensimmäisenä vuonna jalkoihin. olin itsekin hiljainen ja vetäytyväinen silloin, johtuen ehkä vuosia kestäneestä yksinäisyydestä. ei vain ollut juteltavaa muille nuorille ihmisille. nyt olen ottanut uuden asenteen ja pyrin olemaan puhelias, pitämään yhteyttä. soittelen, lähettelen viestejä ihmisille... mutta nyt olen kyllästynyt, ei ystävystyminen onnistu. miksikö? tällä palstalla on moneen kertaan todettu, että ystävät hankitaan kouluaikoinan; peruskoulu, lukioikäisinä. sen jälkeen ystäviä ei kertakaikkiiaan enää saa. miksikö? kuten tällä palstalla on moneen kertaan jo todettu; kaikilla on jo omat kaveripiirit.
Mistäs te yksinäiset opiskelijat olette?
täältä Turun suunnalta..
Minä opiskelen myös AMK:ssa ja nyt on jo viimeinen vuosi menossa. Ennen opintojeni alkamista odotin myös saavani ystäviä, mutta nyt jo kolmen vuoden jälkeen ei ole ainuttakaan ystävää siunaantunut :( Koulussa tulee juteltua n. 2-3 henkilön kanssa, mutta sekin on hyvin vähäsanaista ja pinnallista. Koulun ulkopuolella sosiaalista elämää ei olekaan sitten lainkaan...vapaa-aika menee vaan kotona murehtien. En edes muista milloin olen viimeksi viettänyt aikaa ystävän kanssa - siitä on varmaan joku 5-6 vuotta. Ehkä se kiikastaa juuri siitä, kun on ollut liian paljon yksin...ei enää ole "sosiaalista silmää", ei tiedä miten käyttäytyä ihmisten kanssa, mitä sanoa tms. Välillä tämä on todella turhauttavaa, kun tietää että pohjimmiltaan on oikeasti tutustumisen arvoinen tyyppi, mutta ei ihmisten seurassa saa itsestään mitään ulos :(
näytät suloiselta, mitä nyt tuosta himmeähköstä kuvasta saa irti :)
tuo oli piristävä kommentti :)
Parin opiskeluvuoden kokemuksella voin lohduttaa, että yksinäisiin viikonloppuihin kyllä tottuu. Urheilee, piirtelee ja etenkin opiskelee, niin viikot ja kuukaudet alkaa kadota ihan huomaamatta ja kohta ei ulkopuolisena olosta enää uskalla luopuakaan. En kyllä ite ajatellu taistelutta jättää elämää elämättä. Mielummin yritystä ja pettymystä ihmissuhteissa kuin jatkuvaa kotona jumitusta.
Pienenä oli hienoa, kun pystyi ikäisensä nähdessään mennä ja kysyä, että ollaanko kavereita ja katsoa tullaanko toimeen. Eikö tuo yksinäisten kohdalla onnistuisi vieläkin, kun ylimääräistä aikaahan tässä pitäisi olla ;)
Miitti porukalla johonkin kaupunkiin olisi kiva tai jos ei, niin tälle pääkaupunkiseudun pojalle saa ainakin kirjoittaa. Kuten me kaikki, haluaisin uskoa olevani ihan kaikinpuolin tavallinen kaveri. Yksinäinen ujouden, olosuhteiden ja sattuman kautta.
[email protected]
Lohduttavaa kuulla että teitä on muitakin.. vaikka en mä sitä tietenkään kenellekkään toivois mutta kuitenkin. Jos joku haluaa niin mulle saa kyllä kirjotella myös.
[email protected]
Kaikkihan me ollaan varmasti tutustumisen arvoisia ja ihania omalla tavallamme.. Mutta missä sitä enää tämän ikäisenä parikymppisenä neitosena tutustuu, jos ei koulussa ja se on tullut selväksi ettei siellä! Ois vaan helppoa että antais asian olla, mutta kun sitä elää vaan kerran ja ihanaa olisi jakaa se ihanien ihmisten kanssa! Jos voisin niin hankkisin taikapölyä ja taikoisin teidät kaikki yksinäiset mun seuraksi katsomaan Muumeja (koska se on ainut video mikä multa löytyy, JOKA ON NOLOO:)- ) ja syömään omenoita:D Mutta en ole keiju, vaan hiukan eksynyt sielu..