Historian havinaa

kossukessu

Tapahtumapaikka: Olavinlinna, tuolla savossa.
Aika: Jotain 600 vuotta sitten.

Sotapojan olot ovat lokoisat. Palkka maksetaan ruokana, vaatteenrääsyinä ja sahtina! Sitä saa 10-15 litraa päivässä, riippuen vuodenajasta. Vahvuutta juomassa on riittävästi 10-15 prossaa, sekin aina vähän riippuu olosuhteista ja muusta. Mutta tanakkaa ainetta aina. Palkkaan kuuluu myös päivittäinen paloviina-annos, lasillinen eli noin pari, kolme desiä. Sodan sattuessa sahtimäärää vähennetään ja viina-annosta lisätään. Tosipaikkaan eli rintamalle eli matseihin mennäänkin sitten pelkän viinan voimalla ja sitä saa riittävästi että rohkeus ei petä. Kuolema on koko ajan läsnä myös sairauksina ja viina ja sahti auttavat kestämään.
Mutta alkoholisti sotilaat myös pysyvät armeijassa, lähteen ääressä, ja ovat tyytyväisiä muuhun niukkuuteen.

terveiset Ollilalle.
Tämä tarina on tosiii

3

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössi.

      Viinanjuonnin ohessa on tullut tutkittua historian saloja.
      Ateriapuolella pääsärvin oli suolakala. Voi vain kuvitella, mikä oli sotilaskunto sotimisien välissä, kun päivittäin veti ämpärillisen sahtia ja suolakalaa päälle. Molemmat sen kun lisäsivät janoa. Kyllä perästä kuului, ja taas janotti.
      Ei ole ihme, että nuorina kuolivat, vaikka vihulaista ei ollut mailla eikä halmeilla.

      • se, joka eli

        noissa olosuhteissa 50-vuotiaaksi, oli jo melkoisen "urotyön" tehnyt.


    • Senaikuista sodankäyntitaktiikkaa kun ajattelee niin juomien määrä on aivan ymmärrettävä jos ei peräti välttämätön: oltiin neliössä viisikymmentä ukkoa rinnakkain ja kaksikymmentä peräkkäin, aseina viisimetriset keihäät tai musketit. Asetuttiin vastakkain vihulaisen samanlaisen muodostelman kanssa ja ammuttiin yhteislaukaus, tai lähdettiin ryntäämään kohti jos oli keihäät. Kun näkee itseään tähdättävän muutaman kymmenen metrin päästä tai juoksee kohti keihäänkärkiä, on pakko olla vallan kamalassa pierussa, muuten lähtee pakoon ihan vaistomaisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5206
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3621
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3233
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2395
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1996
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1917
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1826
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1218
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe