Myyjät ihmetyttää, kun sinne liikkeelle menee niin sieltä ei löydy yhen ainutta myyjää, mutta toissa viikolla käydessäni siellä totuus valkeni, ne ovatkin kaikki syömässä yhtä aikaa ja vielä samalla kyydillä kaupungilla.Saahan siellä pyöriä kuin pierusaharassa tyhjässä liikkeessä.Vaan eipä tullut siitä talosta kauppoja, rahani menivät marjahaan suuntaan, siellä oli ainakin myyjät paikalla,eiväkä mene yhtäaikaa kaikki syömään.
DELTA
AUTON
153824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
pääse puhelimella.Piti ajaa 70km kuulemaan,että tilataan,tulee viikon päästä.
Eihän ne myyjät siitä firmasta huonoa tee, vaan firman johto. M-pyörien varaosamyyjällä näkyy olevan vastuullaan muutaman automerkin osat ja korjaamon puolelta lappaa jatkuvasti ukkoja kyselemään milloin mitäkin asiaa siihen lisäksi. Ihme touhua. Tuloksen teko firmassa ajaa asiakaspalvelun edelle. Sehän toimii hetken, mutta kuten on huomattu, osa motoristeista hankkii osansa jo muualta.
venäläinen tapa.
kun Hartikainen lähtöö pois. Venäläeset voes tuuva huorija tilalle.
jo nyt.Mänis aeka rattosammin,kun myöjät on syömässä.
huorija teltta-aatoon aejan kuluks.Voes myöjät pittee pitemmännii ruokatunnin ja syyvä peräruuan kanssa.
teille taitaa kelvata nekin,ja hyvä niin kun ei muuhunkaan ole mahkuja.
igorin tytöt ovat naisellisia ja kauniita.
eri rotua.Eroavat naisellisuudellaan ja kauneudellaan meidän pitkäselkäisistä ja leveäperseisistä tuulipukuakoista.
olla asiakkaillekin.Mersukaupan harjakkaisiksi talo tarjoaisi isotissisen blondin ja hotellihuoneen käyttöön.Lähtisi myynti nousuun.
Mutta sulle riittää villasukka.
lähtee Hartikainen.Olisi auton vaihto ajankohtainen,mutta tämä tilaisuus saada venakkoa,pitää kyllä odottaa.
Deltta-autolla muutenkaan ihmeen hyvin. On kuulemma ollut LÄHES laittomia irtisanomisia ja muitakin ongelmia henkilökunnan keskuudessa. Liekkö ihme jos asiakaspalvelu on heikkoa, kun ei työnteko kiinnosta ollenkaan.
Nimi pitäs olla The Teltta-aato & Piileksivät Pellet.
Tujunen.