on olemassa siinä torin reunalla?
Kävin kerran aikojen alussa siellä olusilla ja oli mukava paikka. Mutta vieläkö on siellä?
Kävin kerran aikojen alussa siellä olusilla ja oli mukava paikka. Mutta vieläkö on siellä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Taitaa olla mutteri suosionsa huipulla. Porukkaa käy kovasti ja karaoke on maan suosituimpia.
Merimiehiä ei kovin paljon käy, mutta tyyli ja meno on samanlainen.
Oli jo paikallaan tuolloisen torin päässä, kun ympäristössä oli melkein pelkästään puutaloja.
Lohileipä on sellainen jööti, että jaksaa pitää lystiä.
Mutteri on Kouvolassa luultavasti aina ollut ja tulee aina olemaankin. Tosin nykyäänhän virallisesti tottelee nimeä Pyöreä Torppa, mutta enpä ensimmäistäkään tunne, joka siitä sillä nimellä puhuisi.
liian "kuumaa" porukkaa. Joka kerta tappelu tappeluita,kähinää , "normaali" asiakas joutuu haukuttavaksi mm. liian siistien vaatteiten vuoksi tai sen takia että näyttää hyvin toimeen tulevalta.Lisäksi jos käyt vaikka vessassa juomasi on juotu sillä aikaa.Pummeja kiertää kokoajan pöydissä.... Alaspäin on mennyt ja lujaa
Kannattaa jonain Pe tai La-iltana käydä ensin vaikkapa Old Tomissa ja mennä sieltä Mutteriin, kyllä asiakaskunnassa huomaa selvän eron, Tompassa asiakkaat vähemmän kännissä ja paremmin pukeutuneita, Mutterissa kännisempää porukkaa ja pukeutumisen taso surkeampi. Mulla on muutamia tuttuja joita ei viikonloppuisin saa mihinkään muuhun baariiin kuin mutteriin, itse en taas sinne kovin mielelläni mene.
Kyllähän se siis on selvää että kun Mutterissa myös juomien hinta on halvempi, porukka menee sinne vetämään kännejä, muu ei kiinnosta.
Mitä vertailemista on seurustelupubissa ja kansanravintolassa? Ne ovat täysin erityyppisiä, ja eivät edes kilpaile samoista asiakkaista.
Luuletko, että esim. talon isäntä Elimäeltä lähtee Kouvolaan Old Tomiin? Hah..
Mun reitti kulkee usein Old Tom-Mutteri-Mulli/Onnela...
Mutterissa hienoa on se että siellä ovat sekaisin rahvaat ja rentut, tittelitpois! Olen usein mennyt suoraan töistä ko. paikkaa "kovat kaulassa" mutta vittuilua ei ole kuulunut!
Enkä kyllä rähinöitäkään juuri ole nähnyt... Se on kyllä taivaan tosi että kun sinne menee, ei sieltä selvinpäin ole kotiin tulemista... Aina riittää juoman tarjoajaa ja kaipasitä itsekkin välillä kierroksen baarille pistää... Kun vaan muistais... =) Vaimo ei vaan tykkää että siellä käy juuri tämän kovan humalatilan takia, kuulemma on iso ero onko illan reittiin kuulunut mutteri vai ei!
Kyllä mutteri voimissaan on - pysyykin varmasti, siinä missä muut paikat vaihtaa omistajaa ja nimeä tai kaatuu kertaheitolla.
Kouvolan kaltaisen pikkukylän ehdottomasti paras
paikka:) Paras ja nopea, erittäin ystävällinen palvelu, hyvät poket, koko kylän paras karaokepaikka, ei mikään pintaliitoisten paikka mutta kokeilla kannattaa:)
Hyvä paikka, - " tittelit pois " - kuten joku tuossa ehti jo mainitakin.Eli parasta on se, kun Torpassa viihtyvä väki on oikeasti lähes kaikki ihan eri maaailmoista.. tarkoitan siis, että paikalla usein on niin ns. korkeasti koulittua porukkaa, osa siltä väliltä ja osa taas uusia tuttavuuksia sitten muualta päin maata tulleita.
Ok. Tappeluja on syntynyt yms. Mutta niinhän muuallakin.Ei nuo "diivapaikat" siltäkään osin parempia tai pahempia ole ei...
Mutteriin voi mennä sellaisena kuin on.
Se just on varmasti Mutterin ( Pyöreä Torppa ) tavaramerkki.
Okei, joillekin sopii, joillekin ei, mutta sikäli mikäli itse tässä funtsin; Mutteri on järkevä valinta, jos ja kun haluaa liikenteeseen lähteä, tavata uusia ihmisiä, laulaa, tanssia, saada kontaktia uusiin tuttavuuksiin...Jne.
Kyllä moni ravintola / kapakka kaatuu varmalla todennäköisyydellä aikanaan, uusimmat ehkä melko piankin.
Mutteri kyllä seisoo paikallaan. Ja , on sen paikkansa ansainnut.:)