Akvaarioni...

Olen aina halunnut akvaarion... Ja kun viimein sain sen mikään ei mennyt niin kuin ajattelin. Akvaario oli 180 litrainen ja alkuun kalasto oli tällainen: 2 kultalehtikalaa, 11 ruusutetraa, 3 helmirihmaa, 5 monnista, 3 leväbarbia ja partamonni. Olin kypsyttänyt akvaarion kaiken tieteen sääntöjen mukaan ja mielestäni hoidin akvaariota hyvin.
Ensimmäinen kuukausi sujui kalojen kanssa ihan hyvin ja ne vaikuttivat terveiltä. Mutta pian huomasin että pienempi lehtikala ei syönyt ja sen uloste oli vaaleaa ja venyvää.. Epäilin reikätautia ja erästä toista sairautta jonka nimeä en kyllä nyt muista. Myöhemmin huomasin että avätkin olivat alkaneet syöpyä ja hankin lääkkeen eväruttoon. Ensin vaikutti siltä että lääke oli auttanut sillä evät olivat pikkuhiljaa kasvamassa takaisin. Lopetin lääkityksen. Lehtikala ei edelleen syönyt ja yhtenä aamuna se oli akvaarion nurkassa kyhjöttämässä ja sen kyljessä oli suuri suomuton kohta. Arvelen että muut kalat olivat näykkineet sitä. Se oli niin heikossa kunnossa että suodattimen virtaus heitteli sitä ympäri akvaariota. Päätimme lopettaa kalan sillä se oli todella huonona. Hautasin sen suuren kiven juuren ja pidin sille hautajaiset. Sen jälkeen vaikutti että kaikki olisi kunnossa mutta parin viikon päästä suuremmallakin lehtikalalla oli joku ongelma. Se ei syönyt ja yhtenä aamuna se makasi pohjassa kyljellään henkeään haukkoen. Se oli jo melkein kuollut ja akvaariokauppiaani kehotti päästämään sen tuskistaan ja olin samaa mieltä. Tuhkasin kalan ja sirottelin tuhkat toisen lehtikalan haudalle..
Lehtikalojen kuoleman jälkeen kaikki sujui hyvin kunnes helmirihma tytön silmän mustuaiset muuttuivat sameiksi. Muuten kala oli täysin terve ja söi hyvin. Lääkitsin kalaa mutta mikään ei auttanut joten jätin asian sikseen koska kala ei muuten tuntunut millään tavalla sairaalta. Jonkin ajan kuluttua akvaariooni tuli 2 monnista ja 7 kaardinaalitetraa lisää. Pari kuukautta kaikki meni hyvin mutta sitten huomasin että yksi ruusutetroistani on jotenkin "epämuodostunut" ja se oli kamalan laihakin eikä se syönyt paljoa mitään. Kaikki vesiarvot olivat mielestäni kaloille sopivat.
Toisella helmirihmatytöllä huomasin myös sen että sen silmät muuttuivat sameiksi. Kerran kun "imuroin" akvaarioni pohjaa kävi niin että yksi monnisistani joutui imurin putkeen. Letku oli niin paksua etten saanut leikattua sitä mitenkään. Irrotin imurin leveämmän osan ja isäni otti kalaa pyrstöstä kiinni ja vetäisi sen ulos letkusta. Kala ei näyttänyt vahingoittuneelta ja se pöhelsi innokkaasti pohjassa. Seuraavana päivänä huomasin laihan ruusutetran kadonneen. En tiedä vieläkään missä se on vaikka viikko on jo kulunut. Joko se on kuollut ja makaa jossain kivenkolossa tai kannon alla tai sitten joku muu kala on syönyt sen ellei sitten se joutunut imuriin silloin kun puhdistin pohjaa, sillä se oli niin laiha että se olisi kyllä mahtunut putkesta. Monnisellta on hävinnyt puolet pyrstöstä mutta se ei tunnu vaivaavan sitä. Ja tässä olisi kysymyksiä: Mikä helmirihma tyttöjen silmossä voi olla? Haittaako monnista jos sillä ei ole kokonaista pyrstöä tai kasvaako se takaisin? Mikä ruusutetralla on saattanut olla kun se oli kamalan laiha ja omituisen muotoinen? Ainoat kalat millä ei ole koskaan ollut ongelmia ovat leväbarbit ja osa ruusutetroista on voinut niin hyvian että ne kutivatkin kerran. Kiitos jo etukäteen!
72378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niillä on ollut. Muutenkaan en lehtikaloja noin pieneen laittaisi enkä leväbarbeja. Monniselle saattaa pyrstö kasvaa takaisin, meilläkin noita evä/pyrstö "vikaisia" tuolla on pari kappaletta, eli taistotyttelit kähisee niin että pystöt ja evät repeilee ei haittaa menoa ja kasvaa takaisin.http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/oirmuk.php, katsopa tuolta tarkemmin niin saattaa löytyä myös helmistyttöjen vaivat.

Äänestä

Ikävää jankuttaa tätä nyt jatkuvasti mutta olis hyvä tietää akvaariosi vesi arvoja: lämpötila, dH, pH, NO2 ja NO3 mitattuina ennen ja jälkeen veden vaihdon
hoitorutiinit: ruokinta määrät, vedenvaihto jaksotukset, virtauksen voimakkuus, hapetus mahdollisuus ...

Melkoiselta kalasopaltahan tuo kuulostaa; lehtikalat, helmirihmakalat, leväbarbit

Miten kypsytit akvaariosi?
Miksi imuroit akvaarion pohjaa, onko sulla sorakivipohja?

Silmien samentumiseen voi olla syynä tiehytmato .. http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/taudmado.php

Pyrstö kuten mutkin evät kyllä kasvavat takaisin hyvissä olosuhteissa.

Muut oireet kuulostavat kalatuberkuloosilta .. http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/kalatubi.php

Mikä on kalastosi vointi tällä hetkellä ja montako kardinaalia on elossa, kun et niitä tuohon ensimmäiseen listaan maininnut?

Kiitokset hyvästä päiväkirjasta akvaariostasi muuten!

Äänestä
  • ph:6.5-7.2 (vaihtelee) lämpätila n.25,5 nitriitti nolla (joskus 0. jotain) nitraattia 5. ruokintaa melko niukasti aamuin illoin erilaisilla ruoilla.valillä myös pakastematoja. kypsytin akvaarion sitet että se oli suunnilleen kuulauden ilman kaloja ja laitoin sinne erittäin vähän ruokahiutaleita. akvaariossa on osa soraa ja osa hiekkaa. imuroin pohjaa kerran kuussa ja vettä vaihdan hiukan useammin, mutta joskus ph uhkaa hieman nousta. akvaariossa on nyt 7 kaardinaalia, 3 rihmaa, 3levistä, partamonni, 10 ruusutetraa ja 6 monnista.

    Äänestä

  • kala kirjoitti:

    ph:6.5-7.2 (vaihtelee) lämpätila n.25,5 nitriitti nolla (joskus 0. jotain) nitraattia 5. ruokintaa melko niukasti aamuin illoin erilaisilla ruoilla.valillä myös pakastematoja. kypsytin akvaarion sitet että se oli suunnilleen kuulauden ilman kaloja ja laitoin sinne erittäin vähän ruokahiutaleita. akvaariossa on osa soraa ja osa hiekkaa. imuroin pohjaa kerran kuussa ja vettä vaihdan hiukan useammin, mutta joskus ph uhkaa hieman nousta. akvaariossa on nyt 7 kaardinaalia, 3 rihmaa, 3levistä, partamonni, 10 ruusutetraa ja 6 monnista.

    Nitriittiä pitäisi olla aina tasan tai alle nolla.
    Kuinka usein vaihdat vettä, et kertonut sitä tuossa kunnolla?

    Luovuthan leviksistä ja helmirihmoista pois, ne pääsisivät arvoiseensa akvaarioon?

    Äänestä

  • kala kirjoitti:

    ph:6.5-7.2 (vaihtelee) lämpätila n.25,5 nitriitti nolla (joskus 0. jotain) nitraattia 5. ruokintaa melko niukasti aamuin illoin erilaisilla ruoilla.valillä myös pakastematoja. kypsytin akvaarion sitet että se oli suunnilleen kuulauden ilman kaloja ja laitoin sinne erittäin vähän ruokahiutaleita. akvaariossa on osa soraa ja osa hiekkaa. imuroin pohjaa kerran kuussa ja vettä vaihdan hiukan useammin, mutta joskus ph uhkaa hieman nousta. akvaariossa on nyt 7 kaardinaalia, 3 rihmaa, 3levistä, partamonni, 10 ruusutetraa ja 6 monnista.

    Tilanne taitaa olla jo hallitsematon mutta ensi kertaa ajatellen; käy läpi nuo rihman ja hoitsun antamat linkit ja opiskele ensin akvaarion oikea kypsytys.

    Sen jälkeen harkitse aina tarkkaan mitä kalastoa akvaarioosi hankit. Kalojen vaatimukset saiteilla eivät ole tuulesta temmattuja.

    ei se akvaario kalan ruoalla kypsy.

    Äänestä

Huono tuuri sinulla heti alkuunsa, mutta olisit voinut välttyä ikäviltä asioilta jos olisit ottanut selvää kalalajiesi vaatimuksista.

Näin valitettavasti voi käydä kun ei valita kalastoa oikein;
-Esim. kultakala on sellainen kakkamasiina että sijoittaisin sen ainoastaan lajialtaaseen, sitäpaitsi 180-litraa on aivan liian pieni akvaario kultakalalle.

-Onko akvaariosi 50 senttiä korkea, lehtikala vaatii pituutensa takia korkeanmallisen akvaarion ja mieluusto 250-300-litraa vettä.

-Leväbarbit ovat liian pienessä akvaariossa, ne vaatisivat 130-150 senttiä PITKÄN altaan, jotta pääsisivät pyrähtelemään lajityypillisesti.

-Myös helmirihmakalat ovat liian pienessä altaassa, niistä voi tulla jopa 15 senttisiä ja sopisivat paremmin 250-litraiseen altaaseen.

Mielestäni sinun kannattaa luopua tuosta kalastosta mahdollisimman pian:
Joko lopettaa huonokuntoiset kalat, tai lääkitä ne terveeksi ja lahjoittaa ne isompiin koteihin.

Kun isot vonkaleet on päässeet paremmille vesille, opiskelisin kalastotietoutta ja valitsisin muutaman kauniin, altaaseesi SOPIVAN lajin. Voi olla että ongelmia ei tällöin tule.
Tuolta löytyy mukavasti tietoa;
http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php

Monniset, partamonni ja ruusutetrat voivat altaaseesi jäädä, etsi lajeja jotka viihtyvät kalojesi kanssa samoissa vesiolosuhteissa.
Tuolta löytyy vesiarvotietoja;
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=218

Äänestä
  • kultakaloja minulla ei ole ikinä ollut enkä niitä aio hankkia. akvaario on 45cm korkea. olen lukenut monilta kalasivuilta ja kirjoista ja saanut selville että akvaarioni on sopiva kyseisille kalalajeille. tosin jokaisellahan on mielipiteensä enkä aio siitä kiistellä. mutta itse olen sitä mieltä että esim kultakalan akvaario mihin se laittaisin olisi 500 litraa tai jotain siihen suuntaan.. mutta jos sen laittaa 10000 litraiseen niin kai siitä silloin voi ihan hyvinkin kasvaa metrinen vonkale ja jos ruusutetroja haluaa pitää 1000 litraisessa niin mikäpä siinä mutta ei kai sitä tiedä jos niistä kasvaa 10 senttisiä kaloja. onko kaloille muka määritelty enimmäispituus jos ne asuvat jättisuuressa akvaariossa ja niitä hoidetaan hyvin niin miksei sitten niistä kaloistakin voisi kasvaa isoja. en kyllä sitä hyväksy että kaloja tungetaan 50 litraiseen purkkiin. Tämä on minun mielipiteeni kuten kaikilla on omansa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kala kirjoitti:

Olen aina halunnut akvaarion... Ja kun viimein sain sen mikään ei mennyt niin kuin ajattelin. Akvaario oli 180 litrainen ja alkuun kalasto oli tällainen: 2 kultalehtikalaa, 11 ruusutetraa, 3 helmirihmaa, 5 monnista, 3 leväbarbia ja partamonni. Olin kypsyttänyt akvaarion kaiken tieteen sääntöjen mukaan ja mielestäni hoidin akvaariota hyvin.
Ensimmäinen kuukausi sujui kalojen kanssa ihan hyvin ja ne vaikuttivat terveiltä. Mutta pian huomasin että pienempi lehtikala ei syönyt ja sen uloste oli vaaleaa ja venyvää.. Epäilin reikätautia ja erästä toista sairautta jonka nimeä en kyllä nyt muista. Myöhemmin huomasin että avätkin olivat alkaneet syöpyä ja hankin lääkkeen eväruttoon. Ensin vaikutti siltä että lääke oli auttanut sillä evät olivat pikkuhiljaa kasvamassa takaisin. Lopetin lääkityksen. Lehtikala ei edelleen syönyt ja yhtenä aamuna se oli akvaarion nurkassa kyhjöttämässä ja sen kyljessä oli suuri suomuton kohta. Arvelen että muut kalat olivat näykkineet sitä. Se oli niin heikossa kunnossa että suodattimen virtaus heitteli sitä ympäri akvaariota. Päätimme lopettaa kalan sillä se oli todella huonona. Hautasin sen suuren kiven juuren ja pidin sille hautajaiset. Sen jälkeen vaikutti että kaikki olisi kunnossa mutta parin viikon päästä suuremmallakin lehtikalalla oli joku ongelma. Se ei syönyt ja yhtenä aamuna se makasi pohjassa kyljellään henkeään haukkoen. Se oli jo melkein kuollut ja akvaariokauppiaani kehotti päästämään sen tuskistaan ja olin samaa mieltä. Tuhkasin kalan ja sirottelin tuhkat toisen lehtikalan haudalle..
Lehtikalojen kuoleman jälkeen kaikki sujui hyvin kunnes helmirihma tytön silmän mustuaiset muuttuivat sameiksi. Muuten kala oli täysin terve ja söi hyvin. Lääkitsin kalaa mutta mikään ei auttanut joten jätin asian sikseen koska kala ei muuten tuntunut millään tavalla sairaalta. Jonkin ajan kuluttua akvaariooni tuli 2 monnista ja 7 kaardinaalitetraa lisää. Pari kuukautta kaikki meni hyvin mutta sitten huomasin että yksi ruusutetroistani on jotenkin "epämuodostunut" ja se oli kamalan laihakin eikä se syönyt paljoa mitään. Kaikki vesiarvot olivat mielestäni kaloille sopivat.
Toisella helmirihmatytöllä huomasin myös sen että sen silmät muuttuivat sameiksi. Kerran kun "imuroin" akvaarioni pohjaa kävi niin että yksi monnisistani joutui imurin putkeen. Letku oli niin paksua etten saanut leikattua sitä mitenkään. Irrotin imurin leveämmän osan ja isäni otti kalaa pyrstöstä kiinni ja vetäisi sen ulos letkusta. Kala ei näyttänyt vahingoittuneelta ja se pöhelsi innokkaasti pohjassa. Seuraavana päivänä huomasin laihan ruusutetran kadonneen. En tiedä vieläkään missä se on vaikka viikko on jo kulunut. Joko se on kuollut ja makaa jossain kivenkolossa tai kannon alla tai sitten joku muu kala on syönyt sen ellei sitten se joutunut imuriin silloin kun puhdistin pohjaa, sillä se oli niin laiha että se olisi kyllä mahtunut putkesta. Monnisellta on hävinnyt puolet pyrstöstä mutta se ei tunnu vaivaavan sitä. Ja tässä olisi kysymyksiä: Mikä helmirihma tyttöjen silmossä voi olla? Haittaako monnista jos sillä ei ole kokonaista pyrstöä tai kasvaako se takaisin? Mikä ruusutetralla on saattanut olla kun se oli kamalan laiha ja omituisen muotoinen? Ainoat kalat millä ei ole koskaan ollut ongelmia ovat leväbarbit ja osa ruusutetroista on voinut niin hyvian että ne kutivatkin kerran. Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu