Ahdistaa

Pitäs mennä luennolle vartin päästä. Iski yhtäkkiä hirveä paniikki ja epätoivo! Ahdistaa mennä toisten vieraiden ihmisten lähelle ja joutuu kai siellä puhumaankin. Kärsin sosiaalisesta fobiasta ja aspergerista. Ahdistaa niin pirusti kun pitkä kesäloma takana ja taas alko yliopistot. Pidän opinnoistani ja olen menestynyt hyvin mutta nämä sosiaaliset kontaktit ja vitun ryhmätyöt saa mut raiteiltaan.. Voi kun olisin jäänyt kotiin. Mitenköhän tästä taas selviää...
132454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lääkärin ohjeen mukaan

Äänestä

Enpä osaa auttaa, mutta itselläni on usein sama ahdistus samassa tilanteessa. Tiedän mitä toi on.

Äänestä
  • Kaikki vain sanoo, että ota itteäs niskasta kiinni. No on kai se niinkin, kun en itse mitään lääkkeitä suostu syömään ja terapiasta ei ole paljoa ollut apua. Tämä ensimmäinen viikko on varmaan pahin ja tänään on onneksi vähän helpompi. Kun saa kurssit kunnolla alkuun, niin ehkä kestää niitä vieraita naamoja ja niiden läsnäoloa paremmin.

    Eniten lähinnä ärsyttää, kun ryhmä-ja parityöskentelyä tuntuu taas olevan melkein joka kurssilla. Itse myös opin parhaiten työskennellessäni yksin ja saadessani miettiä rauhassa lukemaani. Tämä on jo kolmas vuoteni yliopistossa, mutta mitä enemmän joutuu vieraiden kanssa tekemisiin, sitä enemmän menen lukkoon. Haistakoot paskan! Suoritan taas mahdollisimman paljon kirjatentteinä.

    Äänestä

  • voi että kirjoitti:

    Kaikki vain sanoo, että ota itteäs niskasta kiinni. No on kai se niinkin, kun en itse mitään lääkkeitä suostu syömään ja terapiasta ei ole paljoa ollut apua. Tämä ensimmäinen viikko on varmaan pahin ja tänään on onneksi vähän helpompi. Kun saa kurssit kunnolla alkuun, niin ehkä kestää niitä vieraita naamoja ja niiden läsnäoloa paremmin.

    Eniten lähinnä ärsyttää, kun ryhmä-ja parityöskentelyä tuntuu taas olevan melkein joka kurssilla. Itse myös opin parhaiten työskennellessäni yksin ja saadessani miettiä rauhassa lukemaani. Tämä on jo kolmas vuoteni yliopistossa, mutta mitä enemmän joutuu vieraiden kanssa tekemisiin, sitä enemmän menen lukkoon. Haistakoot paskan! Suoritan taas mahdollisimman paljon kirjatentteinä.

    Sitä täytyy jatkuvasti teettä opiskelijoille niitä vitun ryhmätöitä ja esitelmiä. En ole uskaltanut vieläkään hakea yliopistoon kielenkääntämistä opiskelemaan koska siellä tehdään koko ajan esitelmiä ja pitäisi keskustella englanniksi pienryhmissä. Vittu kun vituttaa kun ihminen ei saa hetken rauhaa. Koko ajan pitäisi olla väsäämässä uutta esitelmää tai kituuttaa ryhmätehtävissä!

    Äänestä

  • yliopistot perseestä kirjoitti:

    oon aivan samaa mieltä noista ryhmätöistä ym muista skeidoista, aivan turhia ja liiankin piinaavia.
    itelläki just menos joku viestijän kurssi mut jätin menemättä, toiste sitte.

    Äänestä

  • yliopistot perseestä kirjoitti:

    Sitä täytyy jatkuvasti teettä opiskelijoille niitä vitun ryhmätöitä ja esitelmiä. En ole uskaltanut vieläkään hakea yliopistoon kielenkääntämistä opiskelemaan koska siellä tehdään koko ajan esitelmiä ja pitäisi keskustella englanniksi pienryhmissä. Vittu kun vituttaa kun ihminen ei saa hetken rauhaa. Koko ajan pitäisi olla väsäämässä uutta esitelmää tai kituuttaa ryhmätehtävissä!

    Olisi pitänyt syntyä niihin aikoihin kun opiskelu oli vielä luennoilla käyntiä ja tenttimistä. Nyt siitä on tehty sosiaalisia tilanteita pelkäävälle käytännössä mahdotonta, vaikka olisi muuten hyvinkin lahjakas.

    Äänestä

  • yliopistot perseestä kirjoitti:

    Sitä täytyy jatkuvasti teettä opiskelijoille niitä vitun ryhmätöitä ja esitelmiä. En ole uskaltanut vieläkään hakea yliopistoon kielenkääntämistä opiskelemaan koska siellä tehdään koko ajan esitelmiä ja pitäisi keskustella englanniksi pienryhmissä. Vittu kun vituttaa kun ihminen ei saa hetken rauhaa. Koko ajan pitäisi olla väsäämässä uutta esitelmää tai kituuttaa ryhmätehtävissä!

    Itsekin opiskelen vierasta kieltä pääaineena ja ensimmäisellä suullisen taidon kurssilla oli yhteensä 6 tuntia kontaktiopetusta viikossa. Joka luennolla oli vielä läsnäolopakko ja luennot koostuivat pari- ja pienryhmätyöskentelystä. Tunsin koko ajan painetta siitä, pitäisikö muille sanoa jotain vai ei. Mutta kun en edes olisi keksinyt mitään spontaania sanottavaa! Sitten oli vielä 2 esitelmää, joista toisen piti kestää peräti 40 minuuttia! Nyt ihmetyttää kyllä, miten siitä selvisi ylipäänsä hengissä.

    Vieraan kielen puhuminen sujuvasti ei sinänsä ole ollenkaan vaikeaa, mutta pelkkä suuni auki saaminen hirvittää ja pelko siitä, että jos kuitenkin mokaan. Haluaisin valikoida sanani tarkasti, etten sanoisi jotain väärin tai ylipäänsä mitään tyhmää. Sitten alkaa hikoiluttaa koko kehoa, punastun kauttaaltani ja ääni vapisee, käsiä tärisyttää. Samalla tavalla reagoin yleensä myös, jos luennolla kysytään kaikilta järjestyksessä ja joutuu odottamaan omaa vuoroaan. Kielikeskuksen kursseillahan käytännössä edelleen toimitaan näin, mutta siellä pyrin hakeutumaan kursseille, joilla on vähintään yli 50 osanottajaa.

    Viime vuonna ei proseminaaria lukuunottamatta paljoa onneksi ryhmäkeskusteluja ollutkaan, sillä valikoin kurssini tarkasti ja tentin enemmän itsenäisesti. Tosin proseminaarissakin jouduin opettajan silmätikuksi, koska en osallistunut yleensä keskusteluihin vapaaehtoisesti. Se oli todellista piinaa.

    Luulin tosiaan, että nyt syventävissä opinnoissa ei olisi enää tälläistä paskaa, mutta vielä mitä! Olisin osallistunut eräälle mielenkiintoiselle murrekurssille, mutta selvisi heti alkuunsa, että sekin kurssi suoritetaan pienryhmätyöskentelynä. Sitten ryhmässä olisi pitänyt laatia esitelmiä! Heti ensimmäisen luennon päätyttyä päätin, etten altista itseäni enää moiselle paskalle, kun ei pakko kerta ole. Ryhmän jäsenissä ei sinänsä olisi ollut vikaa, mutta en vain jaksa neuvotella yhteisistä tapaamisista enkä vetää koko ajan omaa rooliani. Sellainen tuo hirveitä suorituspaineita! Kun saan tehdä omassa rauhassa eikä tarvitse miettiä miten tämän esittää muille, kaikki etenee paljon luontevammin.

    Äänestä

Nyky-yhteiskunta ikävä kyllä yliarvostaa sosiaalisuutta ja tiimityöskentelyyn sopivuutta. Ilmeisesti lama jotenkin vaikutti tähän.
No, joka tapauksessa, kärsin ihan samasta ongelmasta kuin sinä ja yliopisto-opinnot alkavat ensi viikolla. Ahdistaa suunnattomasti.

Äänestä

...ketään joka siirtää aina vaan eteenpäin kaikkia kursseja joissa täytyy sanoa jotain tai tehdä pari- tai ryhmätöitä? Mä aina vaan mietin että kyllä mä ton ehdin ens vuonnakin, sillon on eri tilanne...Ja aina sama juttu...Perseestä suoraan sanottuna. En varmaan valmistu ikinä...
Nyt jopa parin rauhoittavan vaikutuksen alaisena kauhea ahdistus päällä... Olisi niin paljon helpompaa jos olisin sellainen ihan normaali...

Äänestä
  • Vituttaa niin perkeleesti, kun nyky yhteiskunnassa höyrytään joka paikassa siitä saatanan sosiaalisuudesta, jokaisen pitäisi olla joku vitun showmies ja parskin luennoitsija. Itseäni ahdistaa vitusti esitelmien pitäminen, mutta onneksi amk:ssa ei tarvitse pitkiä esitelmiä pitää ja luokkakin on pieni. Joskus korostan tahallani esim. työpaikalla antisosiaalisuuttani ja saan ihmiset ärsyyntymään ja se on hauskaa. Monet kirjoittivat, että ryhmätyöt ovat kovia paikkoja, mutta minulle ne ovat paljon helpompia kuin esitelmät. Pystyn kyllä työskentelmään ja juttelemaan vieraidenkin ihmisten kanssa, mutta en tykkää esiintyä. Välillä koulussa jos pitää omaltakin paikalta sanoa joku asia, niin sitä odottaessa pumppu alkaa hakata niin, ettei meinaa saada mitään sanottua ja kun puhun niin häpeän itsäni. Onko yliopistossa todellakin tuollaista, että siellä pitää vääntää esitelmiä koko ajan? Miksi se ei voi olla vain tenttejä ja luentoja?

    Yhteiskunta syrjii antisosiaalisia ihmisiä, ja tämän takia monet erittäin älykkäät ihmiset voivat jäädä yliopiston ulkopuolelle. Esim. eräs tuttavalapsemme on todellinen nero, mutta niin antisosiaalinen, että hän ei lukiossakaan kenellekkään mitään puhu.

    Äänestä

  • olen minäkin. Nyt harkitsen, pitäisikö yrittää saada jokin lääkitys että selviäisi näistä kursseista jotenkin. Et tosiaan ole ainoa!

    Äänestä

Onko lähteny opinnot käyntiin?

Äänestä
  • Onhan ne lähteny käyntiin taas jotenkuten. Kurssien ensimmäiset luennot aina vaikeimpia kun niin helvetin paljon uusia naamoja ja koen ne aina aluksi ainakin jotenkin uhkaavina. Aika paljon joutuu paritöihin, mutta ryhmätöitä ei onneksi kun jätin 2 paskakurssia kesken. Eivät olleet pakollisiakaan onneksi. Usein ennen luentojen alkua tulee sellainen paniikkitunne, että kaikki kaatuu päälle ja ei tiedä, mihin joutuu. Mutta kai se siitä, ei auta kuin kestää =) Onneksi on tuo opiskelupaikka ja mieluisa aine, muuten varmasti olisin aika heikoilla elämässäni. Tsemppiä sullekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi että kirjoitti:

Pitäs mennä luennolle vartin päästä. Iski yhtäkkiä hirveä paniikki ja epätoivo! Ahdistaa mennä toisten vieraiden ihmisten lähelle ja joutuu kai siellä puhumaankin. Kärsin sosiaalisesta fobiasta ja aspergerista. Ahdistaa niin pirusti kun pitkä kesäloma takana ja taas alko yliopistot. Pidän opinnoistani ja olen menestynyt hyvin mutta nämä sosiaaliset kontaktit ja vitun ryhmätyöt saa mut raiteiltaan.. Voi kun olisin jäänyt kotiin. Mitenköhän tästä taas selviää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu