elämäntapanormit

70- ja 80-luvuilla syntyneiden ihmisten kasvualustana "uskovaisuuteen" on olleet ns. elämäntapaohjeet. Tästä luonnollisena seurauksena on ollut uskovaisuuden ajatuksena näiden ohjeiden mukaan eläminen. Eli kun näitä noudattaa, niin on uskovainen. Näiden ohjeiden rikkominen on syntiä.

Mitä tästä on seurannut?

Uskomisen asia on unohtunut, oikea käsitys synnistä on unohtunut, ihmisen raadollisuus on unohtunut. Tekemisen välttämisellä on tultu uskovaiseksi. Omakohtaisuus on kadonnut. Kieltäytymisestä on tullut uskon kohde. Omilla kieltäytymisillä ansaitaan armo. Järki on voittanut.

Olen joskus uskovaisille nuorille esittänyt ajatusta, että ei meidän ulkomuotomme merkitse mitään Jumalan edessä. Vastaus on ollut tyrmistyttävä, ei uskovainen voi noin ajatella. Kun olen puhunut raamatun mukaisesta synnistä mikä ihmisestä sisältä lähtee, on se kuitattu olankohautuksella. Kun olen puhunut lähimmäisten huomioimisesta ja rakastamisesta, on vastaus ollut, että ei omilla töillä pääse taivaaseen ja täytyy huolehtia vain itsestä. Tänä aikana kun vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu kokea raittiiden henkäysten aikaa, monet näistä nuorista on aivan hukassa, mistä minä sitten tiedän että olen uskovainen. Hyvänen aika sentään, siitäkö ihminen tietää itsensä uskovaiseksi jos ei meikkaa. Minua pelottaa näiden nuorten puolesta. Minkälaisen kriisin he joutuvat kokemaan kun Jumala herättää heidät pohtimaan omakohtaista uskoa, ja pohjalla on vain tekojen tai tekemättä jättämisten usko.
4522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin ja jos joku ulkopuolinen on asiasta aikanaan varoittanut, niin hänet on vaan syytetty epäuskoiseksi ja sanottu, että se pilkkaa vaan... vaikka on ollut aidosti huolissaan..

Äänestä
  • Huvittaakin leikkiä ajatuksella, että meikäläisten nautinnollisessa itsesäälissä kieriskely "Kristuksen pilkan" tähden olisikin Taivaan Isän mielestä pelkkää omavanhurskasta tekopyhyyttä siitä oikeutetusta huomauttelusta, jota saamme järkiuskostamme, jossa uskon kohteeksi on tuotu omat maalliset tapamme lahjavanhurskauden sijaan.

    Äänestä

kuvaamasi ilmiö lienee taustalla huolestuneissa viesteissä esim. musiikki- ja hoitokokouskeskusteluissa. ulkonaisella yhtenäisyydellä ja siitä huolehtimisella on viety katse pois asian ytimestä.

jumalansanan tutkimisesta ja sen selkeiden periaatteiden noudattamisesta on tehty hyviä töitä, joita tekemällä ei pääse taivaaseeen, ja joita oikeastaan kannataa välttääkin ettei joku luule omavanhurskaaksi. sen sijaan seurakunnan neuvoiksi nimitetyistä perinnäissäännöistä on koottu omantunnonasialista, jota ei saa kutsua syntilistaksi, mutta jonka perusteella voidaan tuomita eriseuraiseksi tai epäuskoiseksi, koska ei halua olla kuuliainen jumalanvaltakunnan neuvoille eli...

lähimmäisestä väärän todistuksen antaminen, pahoin päin selittäminen, kuulopuheiden paisuttelu ja levittäminen, huokailu ja mustamaalaus huolen varjolla ovat oikean uskovaisen varmin tunnusmerkki. sen sijaan henkilökohtainen yhteydenotto puheena olleeseen henkilöön ei tule kysymykseenkään, mieluummin soitetaan puhujalle, oman tai naapuriyhdistyksen puheenjohtajalle, srk:n johtokunnan jäsenelle tai toimihenkilölle, kerrotaan varmoja tietoja puhujainpöydässä ja naistenillassa juuri siitä henkilöstä joka ei ola mukana

ja sama ylemmällä tasolla. työvaliokunnan ym johtokunnan puheenjohtajat sekä pääsihteerit ja toimintapäälliköt ottavat kantaa valtakunnan ja maapallon toisen puolen kysymyksiin, erottavat mädät ja hyvät kalat toisistaan niitä näkemättä, pelkkien kuulopuheiden perusteella, ratkaisevat riidat vain toisen riitapukarin version perusteella. jumalanvaltakunnanksi kutsuttu ihmisjoukko, jonka mielipide muodostuu tärkeiden henkilöiden sanelun perusteella, on korotettu ylijumalaksi sen kolmiyhteisen yläpuolelle, joukon johtajat itsensä kaikkivaltiaan yläpuolelle, sillä he näkevät sydämen aivoitukset!

Äänestä

Minua ei oikeastaan huoleta muu, kuin lisääntyvä tupakan poltto. Kaikki muu näyttäisi menevän oikein mukavasti.
No, vähän huolettaa silti, kun menevät niin nuorena naimisiin.
Nuoret ei kestä olla ilman kumppania ja ihmekkös tuo, jos onaniakin koetaan synniksi.

Mikä valtava huolten ja työn taakka alkaa niillä nuorilla, jotka avioituvat jo 17 - 18 vuotiaina.
Suorastaan hirvittää ajatellakkin, että joutuvat ottamaan vastaan kaikki Herran lahjat.
Monilla ei ole ammattia, ei koulutusta. Ajatellaan vaan, että se avioliitto on jokin onnela, jossa selvitään vain lapsia hoitamalla ja kasvattamalla seuraavat parikymmentä vuotta.

Mutta palataanpa varsinaiseen huolenaiheeseeni tupakointiin.
On sydäntä riipaisevaa nähdä nuorten tyttöjen sortuvan tupakan orjuuteen jo 15 vuotiaana.
Kaikki riipaisee, näkipä tupakoivan nuoren äidin tai isän, jotka työntelee lastenvaunuja tupakki suupielessä.
Minulle on monta kertaa sanottu, että ole onnellinen, kun sinun perheesi on raitis ja älä välitä muista.
Minä en kuitenkaan voi olla välittämättä, mutta Siioni ei tue , eikä valista jäseniään, mitä nyt joskus ohimennen mainitsee, että se on vain sellainen paha tapa. Kyllä se on paljon enemmän kuin paha tapa. Saarnamiesten pitäisi älytä sanoa, että tupakointi on myrkkyä, joka tekee käyttäjänsä riippuvaiseksi ja neuroottiseksi.
Tupakoija on varsinainen ympäristön pilaaja, joka kylvää sotkujaan joka paikkaan, kuljitpa missä tahansa, vaikka aurinkorannalla.
Ja tämmöinen sottapyttykö on muka Jumalan kunniaksi.
Ehei hyvät ihmiset, käsittäkää jo ja alkakaa voimallisesti taistelemaan tupkoinnin rietasta vastaan aivan samoin kuin Lars Leevi taisteli aikoinaan viinapirun vallassa olevain ihmisten puolesta.
Tupakkapiru on vähintään yhtä paha asia, vaikkei siitä humalaan tulekkaan. Tulee siitä kuitenkin sata ja yksi asiaa vaikutuksia, joten ei se tupkointikaan mikään pieni pahe suinkaan ole vaan SUURI TURMELUS lestadiolaisten keskuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvualustana kirjoitti:

70- ja 80-luvuilla syntyneiden ihmisten kasvualustana "uskovaisuuteen" on olleet ns. elämäntapaohjeet. Tästä luonnollisena seurauksena on ollut uskovaisuuden ajatuksena näiden ohjeiden mukaan eläminen. Eli kun näitä noudattaa, niin on uskovainen. Näiden ohjeiden rikkominen on syntiä.

Mitä tästä on seurannut?

Uskomisen asia on unohtunut, oikea käsitys synnistä on unohtunut, ihmisen raadollisuus on unohtunut. Tekemisen välttämisellä on tultu uskovaiseksi. Omakohtaisuus on kadonnut. Kieltäytymisestä on tullut uskon kohde. Omilla kieltäytymisillä ansaitaan armo. Järki on voittanut.

Olen joskus uskovaisille nuorille esittänyt ajatusta, että ei meidän ulkomuotomme merkitse mitään Jumalan edessä. Vastaus on ollut tyrmistyttävä, ei uskovainen voi noin ajatella. Kun olen puhunut raamatun mukaisesta synnistä mikä ihmisestä sisältä lähtee, on se kuitattu olankohautuksella. Kun olen puhunut lähimmäisten huomioimisesta ja rakastamisesta, on vastaus ollut, että ei omilla töillä pääse taivaaseen ja täytyy huolehtia vain itsestä. Tänä aikana kun vanhoillislestadiolaisuudessa on alettu kokea raittiiden henkäysten aikaa, monet näistä nuorista on aivan hukassa, mistä minä sitten tiedän että olen uskovainen. Hyvänen aika sentään, siitäkö ihminen tietää itsensä uskovaiseksi jos ei meikkaa. Minua pelottaa näiden nuorten puolesta. Minkälaisen kriisin he joutuvat kokemaan kun Jumala herättää heidät pohtimaan omakohtaista uskoa, ja pohjalla on vain tekojen tai tekemättä jättämisten usko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu