Yläasteikäisen ihastuminen. Miltä se monista kuulostaa? Ohimenevältä, ailahtelevalta, järkeä sumentavan intohimoiselta, opettelevalta? Sitähän se usein on, sitähän sen usein kuuluukin olla.
30.6.2007 minusta tulee rouva. Sellaisen henkilön rouva, jonka tapaisin 14-vuotiaana, jota rakastin 15-vuotiaana ja josta jo 16-vuotiaana tiesin tulevan mieheni. Nyt on kahdenkympin rajapyykki jo ohitettu.
Kaikki olivat väärässä meidän suhteemme seitsemän vuotta sitten. Myös me itse =)
30.6.2007 minusta tulee rouva. Sellaisen henkilön rouva, jonka tapaisin 14-vuotiaana, jota rakastin 15-vuotiaana ja josta jo 16-vuotiaana tiesin tulevan mieheni. Nyt on kahdenkympin rajapyykki jo ohitettu.
Kaikki olivat väärässä meidän suhteemme seitsemän vuotta sitten. Myös me itse =)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onneksi olkoon! Olen erittäin iloinen puolestanne.
Varmaan olette kyllä saaneet tehdä töitä sen eteen, että olette seitsemän vuoden päästä vielä yhdessä ja kaikenlisäksi menossa naimisiin! :)
Mutta vielä kerran onnea ja pitkää liittoa ;D
Olette kasvaneet yhdessä aikuisuuteen ja antaneet siinä tilaa toiselle. Siksi olette yhä yhdessä.
Löysitte jotain todella harvinaista ja arvokasta, pitäkää siitä kynsin ja hampain kiinni, älkääkä naimisissa ollessannekaan unohtako niitä pieniä juttuja... Kuten suutelemista. ;) Onnea!
Onnittelen teitä todella paljon.
Harvinaistahan se on, että rakkautensa löytää nuorena. Jotkut eivät sitä löydä koskaan, mutta se ei silti estä yrittämästä. Mikään ei ole mahdotonta. :)
Kiva kuulla tälläinenkin viesti. ^^ Onnea teille.
ÖÖh.. mun mielestä yläaste ikäisten seukkaus
keskenään on tietty rakkauteen/ rakastamisen opettelua, mutta ei se yleensä jatku.
On poikkeuksia....
Mutta harvassa, on mukava kuulla sinusta tulevan
rouva ja tietää että olette jo noinkin pitkään
olleet yhdessä.
Mutta muista ettei avioliiton jälkeen elämä
ole valmis paketti.
Moni liitto kaatuu siihen,
etteivät he enää keksi elämässä mitään
koska kaikki on ns. tehty.
Mun äiti oli 15v ja isä muutaman vuoden vanhempi
ku ne alko seurustella,
17 vuotta liitto kesti.
Mutta kaatui alkoholismiin.
Eli siis ei mikään kestä ikuisuutta.
Ikuisuutta en pyydäkään, vain tämän eliniän =) Pessimistinä on turha edes avioitua, ja vaikka muuten hyvin realisti olenkin, niin rakkauteen pitää aina sekoittaa hippusellinen naiiviutta. Se kuuluu asiaan, eikä ole synti =) Onko pahempaa kokea jotain ihanaa ja menettää se, kuin jäädä kokonaan kokematta sitä? Veikkaisin, että jälkimmäinen vaihtoehto luo tyhjemmän elämän. Otan riskin!