Mitä alkoholistin omainen voi tehdä?

Haluaisin esittää pari omaa kysymystä ja kertoa hieman omaa taustaani.
Äitini on jonkinasteinen alkoholisti.
Tai siis mielestäni "sairautta" ei voi eri asteiden mukaan luokitella, mutta kuitenkaan täysin rapajuoppo hän ei ole; juomaputki toistuu joskus kuukauden, joskus puolen vuoden välein, hän juo yksin kotona aina lähtien parista viinilasillisesta ja pikkutissuttelusta. Määrät ei ole koskaan suuria koska äidin elimistö ei kuulemma polta alkoholia normaalisti, ja vanha viina viruu sisuksissa pitäen yllä tiukkaakin humalatilaa pitkän aikaa vaikka äiti ei joisi mitään. Joskus putki kestää muutamia päiviä ja joskus viikkoja, ihan tilanteesta riippuen mutta faktoja ovat aina että se toistuu, ja päättyy vasta katkaisussa. Yleisin syy kysyttäessä on tylsyys ja yksinäisyys (ymmärrän, hän ei ole töissä uupumuksen takia ja ei ole suhteessa) joten motiiveista en häntä syyllistä, MUTTA eikö se ole itsestä kiinni että kuinka sitä yksinäisyyttä purkaa, voi itse valita avaako pullon vai lähteekö ihmisten ilmoille. Älykäs, uraatehnyt ja vielä viehättävä nainen kuitenkin on. Ja terve, viina ei ole sentään tuhonnut mitään elimiä. Vielä.

Tätä on nyt jatkunut kuutisen vuotta. Ensimmäiset viisi vuotta siitä asuin vielä kotona, muutin pois tänä vuonna mutta sisko on vielä siellä. Tälläkin hetkellä äiti on katkaisussa, sentään tajusi sinne itse mennä koska kai nyt jo tietää että me ei sitä sinne pakolla saada, se on tullut vähintäänkin selväksi että laki ei tosiaan ole alkoholistin omaisen puolella. Kerran mentiin ja sillä oli sillon pari promillea (yleisin puhalluslukema on päälle 3 pr.) mutta koska äiti sopersi "maenhaluu" niin hoitaja sanoi että sori, ei voi auttaa vaikka itkin ja raivosin että kukaan ei jaksa tätä enää, ottakaa se please tänne. En ihmettelisi, vaikka näiden omaisten itsemurhaluvut olisi aika korkeita.

Jotenka, haluaisin kysyä nyt omista oikeuksistani, ja siskon oikeuksista, näistä vaikeista ja kipeistä tunteista.

Tottakai äitiään rakastaa. Äiti ei koskaan ole satuttanut meitä fyysisesti, ruoka ei ole loppunut kaapista eikä hän ole rassannut perhettä raahaamalla kapakasta kotiin rähjäisiä ukonperkeleitä, ja olen siitä kiitollinen, että alkoholismissaankin hän on ollut "hyvä" alkoholisti. Se ei kuitenkaan peitä sitä totuutta, että valehtelu, salailu, katteettomat lupaukset ja lievästi ilmaistuna ÄLLÖTTÄVÄ olemus ovat syöneet pohjan perimmäiseltä luottamukselta. Tai siis, on kuin äiti olisi juodessaan aivan eri ihminen. Jotenkin kun tietää kauden tulleen, sitä asennoituu jo niin kylmästi tai kliinisesti. Se lienee oma defenssi jotta voisi sietää tilanteen. Se tuntuu niin helvetin pahalta. Että miten niin pohjattoman rakkaaseen ihmiseen voi suhtautua niin kylmästi? Ja miten avuton sitä onkaan siinä kun toisella on niin paha olla, ja kerta toisensa jälkeen hän vetää itsensä samaan jamaan mutta vaikka kuinka kyselen ja kuuntelen ja koitan olla läsnä, hän ei tunteistaan puhu purkamalla vaan sitten tarttee tuijottaa vinkkulasin pohjaa? Että enkö ole kuitenkaan yrittänyt tarpeeksi? Loppuuko tämä koskaan ennenkuin äiti juo itsensä hengiltä, vai jatkuuko tämä aalloittain kuukausien välein hiljaisena kidutuksena niin että koko perhe viimein rusentuu ahdistuksensa alle, miten tähän olisi tarkoitus suhtautua, mitä jos äiti ei parane ikinä?

Sitä syyttää vähemmästäkin itseään. Onko ajatukset välien katkaisusta oikeutettuja? Vaikka pahinta laatua ei deeku olekaan? Kuinka viha voi olla niin voimakasta, että se sumentaa hetkittäin auttamisen halun, ja sitten siitä iskevä syyllisyys on niin paha että tekisi mieli satuttaa itseään, kun ei ole tarpeeksi voimakas auttamaan. Miten voi edes auttaa?? Äidin omasta elämästä on kuitenkin kyse, ja sitä me ei siskon kanssa voida sille uudelleen rakentaa. Miksi syyllisyys ei vaan lopu? Äiti käy terapiassa, kantaa huolta isosta talosta yksin, (se on kuitenkin myynnissä, onneksi!) ja sitä tuntee sitten oman elämänsä niin pieneksi ja mitättömäksi sen rinnalla mitä kovia hän on joutunut kokemaan. Mies, isäni, hakkas ja raiskas yms ja lopulta kuoli syöpään, sitten tuli toinen mies joka sai alkuun tämän viinaanpurkamisen omalla läträämisellään.

Ehkäpä siksi nämä tunteet on niin tajuttoman vaikeita; ymmärrän äitiä. Hän on epäterveellinen epäitsekäs. Siksi tunnen itseni pahaksi ihmiseksi kun hänen juodessaan tekisi mieli ravistella häntä, nauhoittaa ällökännikäytöstä nauhalle ja näyttää kun hän on selvin päin, huutaa, pitää mykkäkoulua, uhata välienkatkaisulla ja kadota koko ihmisen elämästä. Teinit valehtelevat vanhemmilleen, tupakanpoltosta, viinasta, seksistä, jne. (Tosin itse en siihen koskaan kyennyt) mutta kuitenkin, kyse on periaatteesta; jos vanhemmat antavat valheensa anteeksi lapsilleen, eikö lastenkin pitäisi antaa vanhemmilleen? Varsinkin kun kyse on enemmän tai vähemmän täysi- ikäisistä ihmisistä.

Silti tätä vaan on niin vaikea hyväksyä. Se pahoittaa mielen, tuo mustat pilvet päivään ja hankaloittaa työntekoa ja nukkumista, rentoutua en ole osannut pitkään aikaan. Vuosiin.

ONKO TÄTÄ VAAN PAKKO KESTÄÄ? APUA.

pepushka kirjoitti:

Haluaisin esittää pari omaa kysymystä ja kertoa hieman omaa taustaani.
Äitini on jonkinasteinen alkoholisti.
Tai siis mielestäni "sairautta" ei voi eri asteiden mukaan luokitella, mutta kuitenkaan täysin rapajuoppo hän ei ole; juomaputki toistuu joskus kuukauden, joskus puolen vuoden välein, hän juo yksin kotona aina lähtien parista viinilasillisesta ja pikkutissuttelusta. Määrät ei ole koskaan suuria koska äidin elimistö ei kuulemma polta alkoholia normaalisti, ja vanha viina viruu sisuksissa pitäen yllä tiukkaakin humalatilaa pitkän aikaa vaikka äiti ei joisi mitään. Joskus putki kestää muutamia päiviä ja joskus viikkoja, ihan tilanteesta riippuen mutta faktoja ovat aina että se toistuu, ja päättyy vasta katkaisussa. Yleisin syy kysyttäessä on tylsyys ja yksinäisyys (ymmärrän, hän ei ole töissä uupumuksen takia ja ei ole suhteessa) joten motiiveista en häntä syyllistä, MUTTA eikö se ole itsestä kiinni että kuinka sitä yksinäisyyttä purkaa, voi itse valita avaako pullon vai lähteekö ihmisten ilmoille. Älykäs, uraatehnyt ja vielä viehättävä nainen kuitenkin on. Ja terve, viina ei ole sentään tuhonnut mitään elimiä. Vielä.

Tätä on nyt jatkunut kuutisen vuotta. Ensimmäiset viisi vuotta siitä asuin vielä kotona, muutin pois tänä vuonna mutta sisko on vielä siellä. Tälläkin hetkellä äiti on katkaisussa, sentään tajusi sinne itse mennä koska kai nyt jo tietää että me ei sitä sinne pakolla saada, se on tullut vähintäänkin selväksi että laki ei tosiaan ole alkoholistin omaisen puolella. Kerran mentiin ja sillä oli sillon pari promillea (yleisin puhalluslukema on päälle 3 pr.) mutta koska äiti sopersi "maenhaluu" niin hoitaja sanoi että sori, ei voi auttaa vaikka itkin ja raivosin että kukaan ei jaksa tätä enää, ottakaa se please tänne. En ihmettelisi, vaikka näiden omaisten itsemurhaluvut olisi aika korkeita.

Jotenka, haluaisin kysyä nyt omista oikeuksistani, ja siskon oikeuksista, näistä vaikeista ja kipeistä tunteista.

Tottakai äitiään rakastaa. Äiti ei koskaan ole satuttanut meitä fyysisesti, ruoka ei ole loppunut kaapista eikä hän ole rassannut perhettä raahaamalla kapakasta kotiin rähjäisiä ukonperkeleitä, ja olen siitä kiitollinen, että alkoholismissaankin hän on ollut "hyvä" alkoholisti. Se ei kuitenkaan peitä sitä totuutta, että valehtelu, salailu, katteettomat lupaukset ja lievästi ilmaistuna ÄLLÖTTÄVÄ olemus ovat syöneet pohjan perimmäiseltä luottamukselta. Tai siis, on kuin äiti olisi juodessaan aivan eri ihminen. Jotenkin kun tietää kauden tulleen, sitä asennoituu jo niin kylmästi tai kliinisesti. Se lienee oma defenssi jotta voisi sietää tilanteen. Se tuntuu niin helvetin pahalta. Että miten niin pohjattoman rakkaaseen ihmiseen voi suhtautua niin kylmästi? Ja miten avuton sitä onkaan siinä kun toisella on niin paha olla, ja kerta toisensa jälkeen hän vetää itsensä samaan jamaan mutta vaikka kuinka kyselen ja kuuntelen ja koitan olla läsnä, hän ei tunteistaan puhu purkamalla vaan sitten tarttee tuijottaa vinkkulasin pohjaa? Että enkö ole kuitenkaan yrittänyt tarpeeksi? Loppuuko tämä koskaan ennenkuin äiti juo itsensä hengiltä, vai jatkuuko tämä aalloittain kuukausien välein hiljaisena kidutuksena niin että koko perhe viimein rusentuu ahdistuksensa alle, miten tähän olisi tarkoitus suhtautua, mitä jos äiti ei parane ikinä?

Sitä syyttää vähemmästäkin itseään. Onko ajatukset välien katkaisusta oikeutettuja? Vaikka pahinta laatua ei deeku olekaan? Kuinka viha voi olla niin voimakasta, että se sumentaa hetkittäin auttamisen halun, ja sitten siitä iskevä syyllisyys on niin paha että tekisi mieli satuttaa itseään, kun ei ole tarpeeksi voimakas auttamaan. Miten voi edes auttaa?? Äidin omasta elämästä on kuitenkin kyse, ja sitä me ei siskon kanssa voida sille uudelleen rakentaa. Miksi syyllisyys ei vaan lopu? Äiti käy terapiassa, kantaa huolta isosta talosta yksin, (se on kuitenkin myynnissä, onneksi!) ja sitä tuntee sitten oman elämänsä niin pieneksi ja mitättömäksi sen rinnalla mitä kovia hän on joutunut kokemaan. Mies, isäni, hakkas ja raiskas yms ja lopulta kuoli syöpään, sitten tuli toinen mies joka sai alkuun tämän viinaanpurkamisen omalla läträämisellään.

Ehkäpä siksi nämä tunteet on niin tajuttoman vaikeita; ymmärrän äitiä. Hän on epäterveellinen epäitsekäs. Siksi tunnen itseni pahaksi ihmiseksi kun hänen juodessaan tekisi mieli ravistella häntä, nauhoittaa ällökännikäytöstä nauhalle ja näyttää kun hän on selvin päin, huutaa, pitää mykkäkoulua, uhata välienkatkaisulla ja kadota koko ihmisen elämästä. Teinit valehtelevat vanhemmilleen, tupakanpoltosta, viinasta, seksistä, jne. (Tosin itse en siihen koskaan kyennyt) mutta kuitenkin, kyse on periaatteesta; jos vanhemmat antavat valheensa anteeksi lapsilleen, eikö lastenkin pitäisi antaa vanhemmilleen? Varsinkin kun kyse on enemmän tai vähemmän täysi- ikäisistä ihmisistä.

Silti tätä vaan on niin vaikea hyväksyä. Se pahoittaa mielen, tuo mustat pilvet päivään ja hankaloittaa työntekoa ja nukkumista, rentoutua en ole osannut pitkään aikaan. Vuosiin.

ONKO TÄTÄ VAAN PAKKO KESTÄÄ? APUA.

Lue lisää

Ite olen kanssa tilanteessa jossa minun avopuolisoni juo ja valehtelee, häipynyt kotoa, hyläten lapset keskenään, ollut reissuillan öiden yli. Viime viikon perjantaina pistin sitten asialle pisteen ja ilmoitin, etten halua enää olla yhdessä ennen kuin juomiset ja KAIKKI siihen liittyvä loppuu. Tämän lisäksi päätettiin puolisoni omaisten kanssa, että lopetetaan kaikki paapominen nyt.

Puolisoni lasten biologisille isille ilmoitin myös asian ja lapsetkin menivät sitten isiensä luo. Nyt on huomannut, että semmonen jatkuva pieni ahdistus on kadonnut ja olo on helpoottunut vaikkakin aika tyhjä. Puolisoni vanhimman tyttären kanssa on asiaa puitu ja kaikki me ollaan sitä mieltä että oli ainoa oikee ratkasu.

Sydäntä särkee tietysti, että rakas ja tärkeä ihminen on nyt ihan hajalla, mutta on kuitenkin hakeutunut AA:han ja nyt katsotaan miten käy. Itellä kuitenkin helpotus ollu nyt ottaa etäisyyttä, kun on töissä eri paikkakunnalla. Puhevälit kuitenkin on säilyneet ja toisaalta tietysti välillä soiteltu ja yrittäny tukea. Tässä kuitenkin on minulle hämärää se raja, että missä tukee, ettei mene paapomisen puolelle.
Olen myös ilmoittanut, etten missään nimessä enää peittele enkä valehtele mistään asioista kenellekään enkä ole sitä aimmin tehnyt, mutta joskus on jättänyt asoita kertomatta eli kyllähän sekin alkoholistin suojelua on. Ite tajunnut nyt kun asoita ruvemnnut itsekin miettimään.

Aiemmin näistä lukenut ja nähnyt eri medioista ja tuntunut jotenkin etäiseltä. Yhtäkkiä huomannu kuitenkin, että HEI, siehän oot samassa tilanteessa.

Tulevaisuudesta ei tällä hetkellä osaa oikeen sanoa mitään, kun on omakin tunnemaailma sekaisin. Nyt kuitenkin aioin ottaa aikaa itellekin ja keskittyä siihen, että saan oman tunne-elämäni järjestykseen.

Kuitenkin miettii myös kokonaan hylkäämistä, ajatellen, että mitäpä aikuisen ihmisen teot minua liikuttaa, mutta kun kyseessä on itelle rakas ihminen, niin eipä se ookkaan niin helppoa. Toisaalta taas sitä, että toimiiko toista kohtaan oikein, mutta päivä päivältä varmempi ja varmempi olo et on tehnyt ihan oikein.

Toivon vilpittömästi voimia kaikille teille jotka olette kokeneet tai koette samaa, tässä tilanteessa on aika ajatella omaa toipumistaan.

Se mikä ei tapa, vahvistaa.

Tai oikeastaan ystäväni löysi vastauksen omaan alkoholiongelmaansa. Hän itse otti selvää, kun huomasi että tämä ei käy enään. Joskus aikaisemmin hän lähestyi A-kliniikkaa, siellä sanottiin, että pitää tulla selvinpäin, ja että pitää olla kaksi viikkoa raitis, nojaa sitten hän ajatteli että mikä vitsi se sitten on. MUTTA kaverini joka joi yksi keissi päivässä siis 24 purkkia keskaria siis 20 euroa x 30 päivää kuukaudessa =600 euroa kuukaudessa. EI. Eiran sairaalassa saat katkaisun 3 vuorokautta, henkilökohtainen lääkäri, oma huone, lääkitys, hyvää ruokaa, kunnioittava inhimillinen kohtelu. Se maksaa 1700 eroa koko paketti, pitää sitten varata muutama satanen jälkihoitoon. Sitten saat muutama satanen takaisin Kelalta. Nyt on mennyt viikkoa, hän on jo freesin näköinen kasvoiltaan voi jo hyvin ,pirteä, onnellinen. Suosittelen Tämä ei ole mainos. Tämä on totta. Tätä olisi pitänyt tehdä ajat sitten, niin ei olisi kertynyt 100.000 euron velat!!!

Mutta arki on sitä, että alkoholismi aiheuttaa omaisille ja muille lähimmille ylimääräistä a)Surua ja pelkoa, huolta. b)Työtä juopon jälkien selvittelyssä.
c)Kaikkee muuta viranomaisrumbasta lähtien...

Älkääkä sanoko, että kirjoitan potaskaa. olen ite putkijuopon läheinen. oman asuntoni lisäksi minulla on ylläpidettävänä toisen koti. Tässä vasta ilmeni, että minun pitäsi vissiin olla vielä "lapsenlikkakin", ettei toinen hukkaa esim. avaimiaan...

Yhden päätöksen tein: en siivoo sen asian sotkuja enää. Odotan, milloin-jos- keksii hakea itelleen apua... Jos ei keksi, olen iliman kaveria. Kaikenlaisina päivinä? Sen piti olla kaksisuuntaista...

Moikka

Siskoni on ns. sekakäyttäjä (lääkkeitä ja viinaa) riehuu ja tappelee humalassa, varastelee koitti itsemurhaa hakkaa ihmisiä poltti korttinsa ja muuta onko mulla minkään näköisiä mahdollisuuksia saada sitä pakkohoitoon olen todella epätoivoinen en tiedä mitä tehdä on kamalaa katsoa sivusta kun 21vuotias ihminen pilaa elämäsä sydäntä raastavaa!

jon-Zku kirjoitti:

Moikka

Siskoni on ns. sekakäyttäjä (lääkkeitä ja viinaa) riehuu ja tappelee humalassa, varastelee koitti itsemurhaa hakkaa ihmisiä poltti korttinsa ja muuta onko mulla minkään näköisiä mahdollisuuksia saada sitä pakkohoitoon olen todella epätoivoinen en tiedä mitä tehdä on kamalaa katsoa sivusta kun 21vuotias ihminen pilaa elämäsä sydäntä raastavaa!

Lue lisää

Nyt lähes kaikilta viranomaistahoilta selvitettyäni.
Niinkuin täällä on moni sanonut: Jos juoppo ei itse halua hoitoon, ei sitä hoitoon saada. Ympäristölleen vaaraksi oleva, joskus...
Täällä jo mainittu A-klinikka on oikea paikka omaisille ottaa yhteyttä. Sieltä saa asiantuntevaa tukea ja tietoa.
Eli hoitakaa omaa hyvinvointianne! Ette voi elää toisen elämää!

Itse katselen vierestä, kun diabeetikko isäni juo itseään hengiltä. Aina ambulanssia paikalle, kun tilanne näyttää siltä. Ei muita mahdollisuuksia.
Karua, mutta totta.

Katselee vierestä. kirjoitti:

Nyt lähes kaikilta viranomaistahoilta selvitettyäni.
Niinkuin täällä on moni sanonut: Jos juoppo ei itse halua hoitoon, ei sitä hoitoon saada. Ympäristölleen vaaraksi oleva, joskus...
Täällä jo mainittu A-klinikka on oikea paikka omaisille ottaa yhteyttä. Sieltä saa asiantuntevaa tukea ja tietoa.
Eli hoitakaa omaa hyvinvointianne! Ette voi elää toisen elämää!

Itse katselen vierestä, kun diabeetikko isäni juo itseään hengiltä. Aina ambulanssia paikalle, kun tilanne näyttää siltä. Ei muita mahdollisuuksia.
Karua, mutta totta.

Lue lisää

Onko kenelläkään kokemuksia...antabuksesta? Mieheni on tuurijuoppo,välillä hän saattaa olla juomatta kolme.korkeintaan neljä kuukautta,ja sitten hän taas aloittaa.Työpaikallaan hän jäi kiinni juomisesta oltuaan poissa töistä reilun viikon.Minä ilmoitan hänen pomolleen juomisesta,koska se oli ainoa keinoni yrittää saada hänet järkiinsä.Mieheni "joutui" työnantajan "käskystä" työterveyshuoltoon,ja vuoden päihdehoitoon/tarkkailuun.Tämä ns.tarkkailu kestää vuoden,kerran kuukaudessa hän käy päihdehoitajan vastaanotolla,jossa häneltä otetaan verikoe jolla varmistetaan ettei hän ole juonut.Kaikki menikin juuri tuon kolme kuukautta ihan ok, mutta kaksi viikkoa sitten mieheni retkahti taas juomaan,väittää olevansa masentunut ja surullinen...Hän ei saisi olla poissa töistä päivääkään,ilman työterv.huollon sairaustodistusta.No,hän menikin viime maanantaina hoitajan luokse,joka puhallutti hänet ja promilleja oli 0.9.Tästä meni tieto työnantajalle,ja mieheni on vaarassa saada potkut työpaikastaan,jossa hän on ollut jo 35vuotta.Huomenna maanantaina hänellä on palaveri pomonsa kanssa,toivoisin,että tämä pomo "pakottaisi" mieheni katkaisuhoitoon,ja laittamaan Antabus.kapselit ihonsa alle.Ja jollei mieheni siihen suostu,antamaan hänelle potkut.
ONKO KENELLÄKÄÄN KOKEMUKSIA ANTABUKSESTA?TOIMIIKO??

Miten saan voimia jaksaa,olen jo elämäni aikana kokenut niin kovia,mm.vanhin tyttäreni kuoli n.kolme vuotta sitten,se surettaa minua vieläkin.
Itse en juo ollenkaan,kärsin tosi paljon mieheni juomisesta,mutta olenko ilkeä,jos en enää välitä enkä halua hoivata häntä???Ilmoitanko hänen vanhemmilleen??Mistä löytyy apua alkoholistin vaimolle,täällä Tuusulassa ei tunnu olevan AA-kerhoja,missä voisin käydä.

molla55 kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia...antabuksesta? Mieheni on tuurijuoppo,välillä hän saattaa olla juomatta kolme.korkeintaan neljä kuukautta,ja sitten hän taas aloittaa.Työpaikallaan hän jäi kiinni juomisesta oltuaan poissa töistä reilun viikon.Minä ilmoitan hänen pomolleen juomisesta,koska se oli ainoa keinoni yrittää saada hänet järkiinsä.Mieheni "joutui" työnantajan "käskystä" työterveyshuoltoon,ja vuoden päihdehoitoon/tarkkailuun.Tämä ns.tarkkailu kestää vuoden,kerran kuukaudessa hän käy päihdehoitajan vastaanotolla,jossa häneltä otetaan verikoe jolla varmistetaan ettei hän ole juonut.Kaikki menikin juuri tuon kolme kuukautta ihan ok, mutta kaksi viikkoa sitten mieheni retkahti taas juomaan,väittää olevansa masentunut ja surullinen...Hän ei saisi olla poissa töistä päivääkään,ilman työterv.huollon sairaustodistusta.No,hän menikin viime maanantaina hoitajan luokse,joka puhallutti hänet ja promilleja oli 0.9.Tästä meni tieto työnantajalle,ja mieheni on vaarassa saada potkut työpaikastaan,jossa hän on ollut jo 35vuotta.Huomenna maanantaina hänellä on palaveri pomonsa kanssa,toivoisin,että tämä pomo "pakottaisi" mieheni katkaisuhoitoon,ja laittamaan Antabus.kapselit ihonsa alle.Ja jollei mieheni siihen suostu,antamaan hänelle potkut.
ONKO KENELLÄKÄÄN KOKEMUKSIA ANTABUKSESTA?TOIMIIKO??

Miten saan voimia jaksaa,olen jo elämäni aikana kokenut niin kovia,mm.vanhin tyttäreni kuoli n.kolme vuotta sitten,se surettaa minua vieläkin.
Itse en juo ollenkaan,kärsin tosi paljon mieheni juomisesta,mutta olenko ilkeä,jos en enää välitä enkä halua hoivata häntä???Ilmoitanko hänen vanhemmilleen??Mistä löytyy apua alkoholistin vaimolle,täällä Tuusulassa ei tunnu olevan AA-kerhoja,missä voisin käydä.

Lue lisää

Ensiksikin luulisin Tuusulassa ja sen lähiympäristössä löytyvän alkoholistin omaisille tarkoitettuja Al-Anon-ryhmiä,jollaisesta itselläni hyvät kokemukset silloin kun oli kyse omasta henkiinjäämistaistelusta miehen aloitettua juomisen usean vuoden raittiuden jälkeen.
Sitten Antabuksesta: meillä sitä on tablettimuodossa kokeiltu usean vuoden ajan mutta siitä on tullut eräänlainen peliväline.Sen voi joko ottaa ellei juotata tai olla ottamatta kun juotattaa.Kapselia ei mies ole halunnut ja kuulemma sen kanssa juominen ei ole ongelma,näin A-Klinikalla kerrottiin.Missään tapauksessa mielestäni pelkkä lääkehoito ei riitä alkoholistin riippuvuuden hoitoon,niin vaikea ongelma se on.AA-ryhmä antaa hyvää tukea mutta sen kauttakaan kaikki eivät raittiutta valitettavasti saa.Vielä Antabuksesta: saattaa antaa alkuvaiheessa tukea pysyä erossa alkoholista mutta samaan aikaan olisi alkoholistin saatava rakennettua elämäänsä mielekkääksi siten että alkaisi ajatella asiaa niin että SAA olla ilman alkoholia eikä että JOUTUU.Oman puolisoni kohdalla vain ei ole loppua riippuvuudelle näkyvissä ja Antabusta hän ottaa ikäänkuin rauhoittaakseen minut ja saadakseen juomarauhan kun muka luulen ettei hän juo tai ole juonut.Valheiden verkosta muodostuu melkoinen ja siinä mukana kulkee myös Antabus josta todellakaan ei mitään varsinaista hyötyä ole ellei alkoholisti rehellisesti halua raitista elämää.Itse olen tilanteessa jossa joudun pelastamaan oman elämäni lähtemällä alkoholihelvetistä.Voimia kaikille samojen asioiden kanssa kamppaileville!

molla55 kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia...antabuksesta? Mieheni on tuurijuoppo,välillä hän saattaa olla juomatta kolme.korkeintaan neljä kuukautta,ja sitten hän taas aloittaa.Työpaikallaan hän jäi kiinni juomisesta oltuaan poissa töistä reilun viikon.Minä ilmoitan hänen pomolleen juomisesta,koska se oli ainoa keinoni yrittää saada hänet järkiinsä.Mieheni "joutui" työnantajan "käskystä" työterveyshuoltoon,ja vuoden päihdehoitoon/tarkkailuun.Tämä ns.tarkkailu kestää vuoden,kerran kuukaudessa hän käy päihdehoitajan vastaanotolla,jossa häneltä otetaan verikoe jolla varmistetaan ettei hän ole juonut.Kaikki menikin juuri tuon kolme kuukautta ihan ok, mutta kaksi viikkoa sitten mieheni retkahti taas juomaan,väittää olevansa masentunut ja surullinen...Hän ei saisi olla poissa töistä päivääkään,ilman työterv.huollon sairaustodistusta.No,hän menikin viime maanantaina hoitajan luokse,joka puhallutti hänet ja promilleja oli 0.9.Tästä meni tieto työnantajalle,ja mieheni on vaarassa saada potkut työpaikastaan,jossa hän on ollut jo 35vuotta.Huomenna maanantaina hänellä on palaveri pomonsa kanssa,toivoisin,että tämä pomo "pakottaisi" mieheni katkaisuhoitoon,ja laittamaan Antabus.kapselit ihonsa alle.Ja jollei mieheni siihen suostu,antamaan hänelle potkut.
ONKO KENELLÄKÄÄN KOKEMUKSIA ANTABUKSESTA?TOIMIIKO??

Miten saan voimia jaksaa,olen jo elämäni aikana kokenut niin kovia,mm.vanhin tyttäreni kuoli n.kolme vuotta sitten,se surettaa minua vieläkin.
Itse en juo ollenkaan,kärsin tosi paljon mieheni juomisesta,mutta olenko ilkeä,jos en enää välitä enkä halua hoivata häntä???Ilmoitanko hänen vanhemmilleen??Mistä löytyy apua alkoholistin vaimolle,täällä Tuusulassa ei tunnu olevan AA-kerhoja,missä voisin käydä.

Lue lisää

Keravalla näyttää olevan sunnuntaisin klo 12,99 avoin AA-kokous. Sinne voivat mennä muutkin kuin alkoholistit. Osoite Aleksis Kiven tie 6 D.

Onpahan tututun tuntuista menoa. Luin juuri Alkoholistin kotihoitomenetelmät http://juhakemppinen.fi/index.php?id=qef5ckuin4tnkv ja niin omaiset tekee nyttenkin kuin 50 - 60 vuotta sitten. Sama ääni on askelten. Eli ei muuta kuin omaa elämää elämään, jos vettä sataa, niin sitten sataa....minkäs teet. Eli monesti holhoamalla niin kuin itsekin ole 30 vuotta tehnyt, olen mahdollistanut juomisen ja "viisailla puheilla" ärsyttänyt juomaan lisää... Oma elämä on mennyt huolehtimiseen, vihaan ja häpeään, uskoon ja toivoon paremmasta...

Inkeri Vitsa kirjoitti:

Onpahan tututun tuntuista menoa. Luin juuri Alkoholistin kotihoitomenetelmät http://juhakemppinen.fi/index.php?id=qef5ckuin4tnkv ja niin omaiset tekee nyttenkin kuin 50 - 60 vuotta sitten. Sama ääni on askelten. Eli ei muuta kuin omaa elämää elämään, jos vettä sataa, niin sitten sataa....minkäs teet. Eli monesti holhoamalla niin kuin itsekin ole 30 vuotta tehnyt, olen mahdollistanut juomisen ja "viisailla puheilla" ärsyttänyt juomaan lisää... Oma elämä on mennyt huolehtimiseen, vihaan ja häpeään, uskoon ja toivoon paremmasta...

Lue lisää

Lukisitteko Raimo O Kojon kirjan Eroon viinasta.
Tietoa Alkoholistille Alkoholistin läheisille lapsille.
Hieno ketju v 2006 missä tälläiset ketjut tänään pelkkiä spämmejä.