Haluaisin vain ihan vertailun vuoksi tiedustella erästä asiaa joka meidän perheessä kuuumentaa joka kerran tunteita. Eli aina kun päiväkodin yms. esim. vanhempainilta tai joulujuhla lähestyy, alkaa mies pari viikkoa kestävän valituksen ja ruikutuksen siitä miksi pitää tollasia kissanristiäisiä järjestää. Ja että häntä ei huvita ja v...ttaa mennä sinne. No suurimmaksi osaksi käyn yksin näissä tilaisuuksissa, mutta nyt sanon että on miehenkin lähdettävä (ollut mukana tätä ennen vain kerran, joulujuhlassa). Viimeistään samana päivänä sitten tulee riita kun ukko murjottaa ja valittaa aamusta alkaen. Yleensä olen jo ennen tätä luovuttanut mutta nyt en anna periksi. Mikä tätä ukkoa vaivaa! Onko muilla samaa??? Kiukuttelee ja tappelee kuin ois päätä pölkylle panemassa. Sama tapahtuu myös jos ystäväni on mieheni kanssa kutsunut meidät kylään, niin ei varmasti lähde. Muuten on normaali eikä pelkää ihmisiä. Ihmetyttää vain että miksi luulee että minun sitten pitää yksin joka paikassa käydä eikä hänen tarvitse. neuvolat ja harrastukset pitää myös perua jos ei minulle käykään viedä lapsia. Sori sekava teksti, mutta oli pakko kirjottaa, kun niin pistää vihaksi.
Mies
asiaa...
201710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
En voisi kuvitellakaan jakavani elämää miehen kanssa, joka ei oman lapsensa menoista olisi kiinnostunut, olipa kyseessä sitten neuvola tai joulujuhla :/
En voisi kuvitellakaan jakavani elämää naisen kanssa, joka ei osaa olla ylistämättä itseään ja parisuhdettaan joka välissä.
Siitä puhe mistä PUUTE.
..jos se on sun mielestä ylistämistä, kun vastasin vain ap:n tiedusteluun. Ai niin, mutta tämähän olikin surkuttelu palsta - saa kertoa vain huonoista suhteistaan..! :D
samaa mieltä kanssasi olen :)
Ei siinä mitään ikävää ole, että aina vastaa toisille tyyliin "sulla on ihan kamala ukko, itse en ikinä tuollaista katselisi, omani on täydellinen, kuten minäkin". Sehän on Tsuuperhienoa! ;)
Kuinka ihmeessä tuo "Jihuu" ny itteään ylisti..? ;) Haloo.. Kyllähän jokaisen lapsen isukin pitäs olla kiinnostunut pikkusen asioista.
Jos joku sanoo kommentin viitaten tuohon normaaliin ajattelutapaan.. ni heti motkotetaan.
Mikä PUUTE? :D C-vitamiinin puutostila lienee.. Voi aiheuttaa häröjä lukemisen ymmärtämisessä.
JuJuu! Tästähän nimenomaan olikin kyse.. Jääkööt rautalangat piirongin laatikkoon. Tällä palstalla hallitsevat teininuoret, tyhmät ja kärkkäät naikkoset.
Alkakaapa nyt kilvan jo hyökätä ja laukoa typeriä kommenttejanne kun ette kuitenkaan meinaa nahoissanne pysyä.
Olen IHAN SAMAA mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kaikki onni ja autuus sille (meille) kenellä hyvä parisuhde ja perhe JA jotka osaavat sen myös ilmaista ilman ivaa ja pahaa mieltä.
Ei käsittääkseni kukaan pahemmin ketään ivannut ole.. :)
Herkkä nahka on sitten, jos ei nettihömppää kestä lukea ilman "kitkuja".
Ja olkoonkin..
löytyi oikea nimitys erään kirjoituksille: NETTIHÖMPPÄÄ!
aika oudolta. Kyllä meillä molemmat vanhemmat ovat kiinnostuneita lasten asioista ja yhdessä käydään kaikissa mahdollisissa päiväkodin vanhempainilloissa ja perhetapahtumissa. Onko miehesi ujoa tai hiljaista sorttia? Onko muuten hyvä isä lapsille? Meillä ei isukki ole sieltä supliikimmasta päästä mutta ihana lasten kanssa ja osallistuva. Keskustellahan teidän täytyy ja mielestäni miehelläsi on kyllä velvollisuus kertoa miksi ei kiinnosta. Itse loukkaantuisin syvästi jos miestäni ei kiinnostaisi lähteä, koska minulle se kertoisi ettei häntä omien lasten asiat yhtään hetkauta.
olisin loukkaantunut lasten puolesta
minusta ei.
Meillä mies on kyllä periaatteesa kiinnostunut lastena sioista, mutta ehkä hieman eri ja erilailla kuin mitä tässä nyt taas jutellaan. Se huolehtii ihan muusta kuin niiden piirustus yms taidoista..
Kun lasten ikä on yhteenlaskettuna 46vuotta niin mies on kerran ollut vanhempainvartissa kun ope sanoi tulevansa vaikka puoliltaöin jotta isä pääsee mukaan. Joulujuhlassa ollut kerran samoin kevätjuhlassa ja yhdessä vanhempainillassa. Vanhempainyhdistyksen tempauksiin se osallistui aina kun oli jotakin mitä piti tehdä, mutta kokoukseen ei kirveelläkään..
Koulua se on aina inhonnut koko ikänsä ja ollut jo siellä käymättä ollessaan itse lapsi ja nuori. Paha mennä pakottamaan ja toisaalta itse menen mielelläni vaikka monasti juuri sillä hetkellä siltä ei aina tunnu. Meillä on tällainen työnjako tässä asiassa ja se passaa meille. Tietävätpä koulussa ja hoidossa kummalle asioista puhuvat että tieto menee perille kun selahopää ei ikinä mitään edes muista..
Joskus hieman kadehtien katsoin perheitä joista kumpikin oli paikalla, mutta kun selvisi kuinka moni oli pakotettu sinne niin eipä enää harmittanutkaan.
Tehköön niitä juttuja lasten kanssa jotka luonnostaan sujuu niin kaikille on parasta?
Aivan samalla tavalla mua vituttaa kaikki kissanristiäiset ym. tekopyhät pippalot mutta osallistun kuitenkin poikani takia.
Meillä näin: Yhdessä mennään joulu-/kevätjuhliin mutta vanhempainiltaan menen yleensä minä ja mies hoitaa kotona muksuja.
Neuvolassa, hammaslääkärissä ym. käytän yleensä minä, mutta jos on aikaa mennään monesti koko poppoo yhdessä ja jos en minä ehdi, nin silloin menee mies.
En usko että meilläkään tuo mies kovin innostunut on noista juhlista ym. mutta kyllä se sinne on ilman suurempia mukinoita lähtenyt. :)
Kyläilystä toisten pariskuntien luona ei meidänkään mies ole kovin innostunut mutta jos meille tulee kyläilijöitä niin kyllä pitää seuraa ihan mielellään..
Mun mies on kyllä ollut kiinnostunut siitä, mitä lapset tekevät päiväkodissa ja koulussa, mutta häntä ei pätkääkään kiinnosta se, mitä me teemme kotona sillä aikaa kun hän on (yli)töissä. Viimeksi kun siitä huomautin, hän kysyi: "mitä te sitten MUKA olette tehneet?" On hän sentään viimeinkin sisäistänyt sen, että ruokaa pitää ostaa sellaisillekin päiville, jollon hän on töissä ja minä lasten kanssa kotona. Aluksi tästäkin oli vääntöä. Välillä tuntuu, että hän kuvittelee meidän jopa pidättävän hengitystä silloin kuin hänellä on töissä kiireitä. Neuvola-ajoista en hänelle enää viitsi kertoa, koska en jaksa niitä pettymyksiä, kun hän ilmoittaa viime tipassa, ettei pääsekään mukaan tai sitten tulee kotiin sillä kellonlyömällä kun pitäisi jo olla siellä neuvolassa. Mieluummin menen kahden pienen kanssa bussilla, ihan kaikessa rauhassa.
Mutta nuo vanhempainillat ja joulu-ja kevätjuhlat hän kyllä käy, koska ne on meillä yleensä iltaisin.
vaan ajattelevat asioita hieman eri tavalla kuin naiset. Ei meilläkään mies ole yhtään kiinnostunut vanhempainilloista, mutta miksi pitäisi? Hän kuulee kaiken oleellisen minulta. Minua taas ei kiinnosta viedä lapsia katsomaan rallia tai elokuviin, mutta mies vie ihan mielellään. Jos yksin joutuisin lapsistani vastaamaan, niin tuskin pääsisivät ralliin ikinä, enkä silti koe, että välittäisin lapsistani vähemmän kuin mieheni. Ja kukas hoitaisi lapsia, jos molemmat välttämättä haluaisivat joka vanhempainiltaan.
Kun ihan rehellisesti ajattelet, niin eipä siellä vanhempainillassa juuri mitään kiinnostavaa kerrota. Lapsilta kuulee ne ihan samat asiat, joten varsinaista informaatioarvoa sillä ei ole.
Neuvoloissa ja harrastuksissa mies kyllä pakon edessä lapsia käyttää, jos en itse pääse. Viimeksi vei lapsen lääkäriin, koska epäilin, että jotain on vialla, kun ei nuku öitään ja on kiukkunen. Lääkäristä palasivat antibiootit mukanaan, mutta ei mies tiennyt, mikä vaiva oli. Lääkäri ei kuulemma sanonut ja ei sitten tullut mieleen kysyä, että syötetäänkö kuuri korva- vai kurkkutulehduksen vai jonkun muun takia:) Eli pyrin hoitamaan noi hommat itse.
Itse en jostain syystä viihdy ihmisjoukoissa ja tästä syystä lähtö noihin juhliin on aina vähän nahkeaa.
Muutamia kertoja lukuunottamatta, olen kuitenkin aina ollut mukana ja kyllä lasten esityksiä on mukava katsella.
En itsekkään viihdy ihmisjoukoissa,rupeaa ahdistamaan ja hikoiluttamaan. Menen sellasiin tapahtumiin mitkä ovat pakollisia ja missä ei ole paljoa väkeä. Kait se on sitten jonkin sortin paniikkihäiriötä taikka kammoa. Muuten olen kyllä aika hölöttäjä ja sosiaalinen.
Vanhempainilloissa en vain kertakaikkiaan kestä sitä tekopyhää sättimistä jossa haukutaan opettajat,koulu,toisten lapset ja loppujen lopuksi toiset vanhemmat! Vika on aina jossain muussa kuin omissa lapsissa tai kasvatusmenetelmissä!;)
Eiköhän isä voi olla hyvä ilmankin,että käy kaikissa "kissanristiäisissä"...vai mitä?
Kiitos kun kehtasitte vastailla.. Nyt on taas yks vanhempainilta ohi. Mies lähti sinne mutta jälkeenpäin ihmetteli, että mitä hän siellä oikeestaan teki? Ehkä parempi että käyn yksin. Mies on kuitenkin hyvä isä ja hoitaa lapsiaan mielellään. Tuttavan kanssa juttelin aiheesta niin hän sanoi, että hänen mies käy kyllä kaikissa tapahtumissa mutta muuten ei hoida juurikaan lapsiaan. Että molempi pahempi... Nyt kun höyryt on päästetty ulos taas kerran, huomaa ettei tää ehkä oo se pahin juttu miehessä :)