hyperventilaatiosta

Kuinka pystyn selittämään lääkäreille, jotka koko ajan sanovat syyksi hyperventilaatiota, että tämä ei ole mitään hyperventilaatiota.
Kun tuntuu, etten saa homealtistuksen jälkeen happea, joudun hengittämään paljon tiheämmin ja syvempään kuin normaalisti. Koska siis tuntuu, ettei happi riitä.

Mihin perustuu sitten se ilmiö, että hapetusarvot/hengitysarvot ovat kuitenkin hyvät tai yli normaalin? Osaisiko kukaan selittää tätä ilmiötä?
Sama ongelma on itseni lisäksi ainakin kolmella tuntemallani homesairaalla. Kaikilla tulee kiire päivystykseen hapen puutteen vuoksi, mutta vain toistuvasti huomataksemme, ettei meitä hoideta.
Paperipussia meille tarjoillaan. Mitä se auttaa? Siinä saa sitten itsekseen selvitä, vaikka tuntuu, että taju lähtee. Omaiset ovat hurjan huolissaan, miten selviämme. Itsellä viimeinen kokemus oli, kun piti puolustella ja selitellä omaa tilaa. Sairaanhoitajta ja ambulanssikuskit vielä naurattelivat ennen kuin huomasivat minun katsovan.
Tämä on kyllä ihan hirveetä.
9610450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

hyperventilaatiotestissä allergiasairaalassa. Fysioterapeutti teki. EI ollut hyperventilaatio. Todettiin hengityksen vaikeutuneen runsaan limanmuodostuksen takia. Alveoliitin oireita eli varsinaista hapenpuutetta ei tuolloin ollut.

Otan osaa kauheaan tilanteeseenne. En ole itse joutunut noin vaikeaan tilaan, pahimmillaankin happi on riittänyt kun olen lopettanut liikunnan, esimerkiksi kävelyn, vaikka hengittäminen on tuntunut työläältä.

Äänestä
  • Jos ottaa pika spurtin, kun on kiire vaik junaan.. menee raput ylös,, sit saakin haukkoo, ja meinaa tikahtua!

    Muuten kävelen omaa vauhtia vaikka 2 tuntia yhtäsoittoa.

    Mulla on huom. alipaine taas lisääntyny.. nyt mitattaessa 99/60. Vaikka olin jännittynyt..

    Hoitaja sanoi hauskasti.. oos ny hetki hiljaa, ettei verenpaineesi nouse tässä mittauksessa..

    hih, eli paljonko se olis ollut puhumatta? 80 vai?

    Äänestä

hyperventilaatiotestissä sairaalassa. Ei tietenkään mitään vikaa löytynyt, hengitystekniikka oli oikein hyvä. Vaadi tähän tutkimukseen pääsyä. Hyvin tyypillistä, että kaikkia suoraan sanoen huuhaa testejä tehdään. Oikeita tutkimuksia on edelleenkin vaikea saada.

Äänestä
  • Mä voin puhua "hengittämättä" vaikka tunnin.

    Homesairauden alkupuolella. 3 - 4 vuotta sitten.. mulla oli hyperventilaation tapaisia oireita.

    Silleen tämä alkoi.

    Kun menin nukkumaan, hätkähdin hereille, etten saanut henkeä. Sit piti nousta aina ylös ja liikua ympäri kämppää. Lääkärit ei huomioinu terveyskeskuksessa mitenkään. Määräsi unilääkettä. Vaikka muutenkin alipaine ja liian vähäinen hengitystaajuus, sinisyys ja kylmät raajat. Myös sydämen toimintaa hidastavia beetasalpaajia. Niistä meinaskin sit henki lähteä, meni niin hapettomaksi olo. huh. oli kauhea kokemus!

    Eli se vois ehkä jotenkin liittyä tähän sairauteen se hyperventilaatio tyyppinen ahdistus. ? Keuhkot ei saa happea.

    Äänestä

  • Eipä kannata uskoa tuohon hyperventilaatioon. Sitä yrittävät tyrkyttää, ovat yrittäneet jo vuosia, älkää hyväksykö. Hyperventilaation voi mittauttaa helposti verestä rasituksen jälkeen...

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Mä voin puhua "hengittämättä" vaikka tunnin.

    Homesairauden alkupuolella. 3 - 4 vuotta sitten.. mulla oli hyperventilaation tapaisia oireita.

    Silleen tämä alkoi.

    Kun menin nukkumaan, hätkähdin hereille, etten saanut henkeä. Sit piti nousta aina ylös ja liikua ympäri kämppää. Lääkärit ei huomioinu terveyskeskuksessa mitenkään. Määräsi unilääkettä. Vaikka muutenkin alipaine ja liian vähäinen hengitystaajuus, sinisyys ja kylmät raajat. Myös sydämen toimintaa hidastavia beetasalpaajia. Niistä meinaskin sit henki lähteä, meni niin hapettomaksi olo. huh. oli kauhea kokemus!

    Eli se vois ehkä jotenkin liittyä tähän sairauteen se hyperventilaatio tyyppinen ahdistus. ? Keuhkot ei saa happea.

    Oli aivan kauheaa, kun tällä viikolla ensimmäisen kerran heräsin keskellä yötä siihen, etten saanut happea. Olin kierähtänyt unissani kyljelleni ja tuo asento tekee päivälläkin hengityksen vaikeaksi. Paperipussi siihen sitten varmaan auttaa.
    Mutta miten voidaan perustella lääkärille, että ei tämä ole mitään hyperventilaatiota? Että ottaisivat tosissaan kun tuntuu, että ei saa henkeä. Puhallusjutuissa ja muissa kun ei ole mitään ongelmaa. Ne pitää vain paniikkihäiriönä.

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Mä voin puhua "hengittämättä" vaikka tunnin.

    Homesairauden alkupuolella. 3 - 4 vuotta sitten.. mulla oli hyperventilaation tapaisia oireita.

    Silleen tämä alkoi.

    Kun menin nukkumaan, hätkähdin hereille, etten saanut henkeä. Sit piti nousta aina ylös ja liikua ympäri kämppää. Lääkärit ei huomioinu terveyskeskuksessa mitenkään. Määräsi unilääkettä. Vaikka muutenkin alipaine ja liian vähäinen hengitystaajuus, sinisyys ja kylmät raajat. Myös sydämen toimintaa hidastavia beetasalpaajia. Niistä meinaskin sit henki lähteä, meni niin hapettomaksi olo. huh. oli kauhea kokemus!

    Eli se vois ehkä jotenkin liittyä tähän sairauteen se hyperventilaatio tyyppinen ahdistus. ? Keuhkot ei saa happea.

    Heräsin yöllä kesken unen tukehtumisen tunteeseen ja pomppasin ylös, kun en saanut henkeä vedetyksi.

    Ei ollut hyperventilaatiota. Keuhkot olivat räkää täynnä.

    Äänestä

Että jospa sinulla ei olekaan homesairautta? Vaan sen sijaan sinulla on "herkkä mielikuvitus", jonka seurauksena saat ihan oikeasti hyperventilaatiokohtauksia. Sairaalan mittareillahan nähdään ihan kiistattomasti, onko hapenpuutetta. Hyperventilaatiossahan happiarvot ovat hyvät, mutta luulotellun hapenpuutteen ja sitä seuranneen huohotuksen vuoksi hiilidioksidiarvot laskevat ja seuraa tyypilliset oireet, johon kuuluu paradoksaalisesti myös hapenpuutteen tuntu. Hiilidioksidiarvo on myös mitattavissa kiistattomasti. Jos nämä löydökset ja oireisto sopivat hyperventilaatioon, mutta homesairaudesta ei sen sijaan ole näyttöä, olisi lääkäriltä taitovirhe diagnosoida tila homesairaudeksi ja jättää hyperventilaatio huomioimatta ja hoitamatta. Hyperventilaation hoito on paperipussihengitys ja joskus lisäksi myös rauhoittava lääkitys, jonka seurauksena elimistön hiilidioksiditaso palautuu normaaliksi. Kuvauksesi perusteella sinua on hoidettu niin kuin pitääkin.

Äänestä
  • kun aloittaa kortisonitabletit? Tavan astmalääkkeistä ei ole tämän tilan päällä ollessa mitään apua. Ei mitään vaikutusta.

    Äänestä

  • viikon kortisonikuurilla yölliset tukehtumisentunteet ja keuhkoista kuulunut "lurina" loppui. Ihan oikea lääkäri kuuli nuo ihan oikeat rohinat, vinkumiset ja lurinat kun keuhkot olivat räkää täynnä.

    Toivottavasti et ole lääkäri ja et väheksy potilaan oireita. Kuuntele nyt edes potilaan keuhkot ja ota happisaturaatio arvot ja mahdollisesti hiilidioksiidiarvot. ECP voisi olla myös paikallaan.

    Joillakin voi olla hyperventilaatiotakin, mutta potilasta ei saa jättää yksin. Homesairailla voi ensimmäinen oire olla yöllinen herääminen, kesken unen, tukehtumisen tunteeseen. Hyperventilaatio kohtaushan voi tulla vaikka päivällä.

    Homesairaus ei ole mielikuvitusta. Tuo tukehtumisen tunne ei ole vain tunteista kiinni ja sen voi todeta stetoskoopillakin. Vinkuminen, rohina, "lurinat" kun keuhkot ovat limaa täynnä.
    Status astma tilanne voi olla lähellä.

    Äänestä

vaivaavan myös minua.Samoja oireita kuin teillä muillakin,tuntuu että ei mitenkään saa riittävästi happea keuhkoihin ja raskas olo,joten tunkkainen.Pef,spiro tehty,ei oleellista muutosta,avaava ei muuta tilannetta,eli astmaa kovin yritettiin diagnosoida,vaan ei ole astmaa.Alveoliittia kun ehdotin lääkärille,tokaisi ettei voi olla.Viisas mies (heh),astmaa varten tehtiin kokeet,mutta alveoliitin hän tunnistaa ilman tutkimuksia.Ei sitten löytynyt mitään,joten tutkimukset lopetettiin.Oman onnen nojassa tässä kosteassa syksyssä sitten ollaan,kun ei ole mitään vikaa,muka.Olisi kyllä hyvä löytää syy oireiluun.Ennen homealtistumista tällaisia hengitysongelmia ei minulla ollut.

Äänestä
  • Miksi miulla ei sitten ollut tällaista ennen homealtistumista tai hometyössä olon jälkeen, kun olin parantunut hometyöpaikan aiheuttamasta tulehduksesta?

    Just tuota helpodeskerin kantaa meinasin, kun kysyin miten lääkäreille saisi selitettyä mitä hapen puutteen tunne on. Kun se kerran tulee yöllä, siis homealtistumista seuraavana ja seuraavina öinä, lakaten sen mukaa mitä pidemmälle aika kuluu ilman uutta altistumista.

    Tämä on kyllä surkeeta, että tätä hapen puutetta ei oteta tosissaan.

    Äänestä

  • taitaa olla lääkäri kirjoitti:

    Miksi miulla ei sitten ollut tällaista ennen homealtistumista tai hometyössä olon jälkeen, kun olin parantunut hometyöpaikan aiheuttamasta tulehduksesta?

    myös päivällä - rasituksen yhteydessä. Tilanne on helpompi mikäli pysyy aloillaan. Aiemmissa altistuksissa tila on helpottanut sitä mukaa kun olen parantunut eli muutamassa kuukaudessa. Nyt ei uskalla kyllä enää mennä altistumaan, vaan pitää jumittaa kotona.

    Äänestä

  • taitaa olla lääkäri kirjoitti:

    Miksi miulla ei sitten ollut tällaista ennen homealtistumista tai hometyössä olon jälkeen, kun olin parantunut hometyöpaikan aiheuttamasta tulehduksesta?

    Just tuota helpodeskerin kantaa meinasin, kun kysyin miten lääkäreille saisi selitettyä mitä hapen puutteen tunne on. Kun se kerran tulee yöllä, siis homealtistumista seuraavana ja seuraavina öinä, lakaten sen mukaa mitä pidemmälle aika kuluu ilman uutta altistumista.

    Tämä on kyllä surkeeta, että tätä hapen puutetta ei oteta tosissaan.

    löytyy kaikilta tasoilta.
    Minullakin oli tuo hapen loppumisen tunne eli kuin olisi pullossa, jossa korkki kiinni. Ja samoin on ollut tätä hapen haukkomistakin ja kyllä se vaan niin on, että ne kaikki ovat kuuluneet tähän homesairauteeni, silloin kun on joutunut itseään kovasti altistamaan. Em. oireet ovat hävinneet tarpeeksi pitkällä sairaslomalla.

    Se on vain pidettävä päänsä ja uskottava oireisiinsa ja jätettävä huomiotta vesittäjät, vaikka he olisivat olevinaan päteviäkin lääkäreitä. Niin kauan kuin minun täytyy itse maksaa lääkärilaskuni eli julkinen puoli ei toimi, on rahoilleen saatava vastinetta. Lääkärit ovat ajat sitten pudonneet jalustalta, vain sellaisia voi arvostaa, jotka jotain osaavatkin.

    Äänestä

sun puhallusarvot on? PEF? Miten aamu ja ilta-arvot eroaa? Oliko sulla astmankaltaista oireilua ym? En lukenut viestiketjua niin tarkkaan..

Äänestä
  • mikä astmaan viittaisi.

    Äänestä

  • eipä paljon muutakaan kirjoitti:

    mikä astmaan viittaisi.

    omat arvoni on vain nousseet ja olotila senkuin huonontuu PEF kohoamisen myötä useinkin. Eli puhaltelen 650, mikä on nelikymppisen 180senttisen miehen viitearvo ja olen tasapaksulyhyt melkein liikkumaton(kun ei jaksa aerobista liikkumista yhtään)naisihminen niin varmasti lääkäri kertookin hyperventilaatiosta, kun menen nyt tk lääkärille. Hemoglobiinikin vain parantunut homekodin jälkeen. Eli sekin kertoo, ettei keho saa happea. Tiedätkö omaa Hb arvoa ja sen muutoksia viimevuosina?

    Äänestä

  • homekuntoutuja kirjoitti:

    että lisäpunasolujen "hyökkäys" hapen puutteen vuoksi saa tilanteen näyttämään hyperventilaatiolta.

    Joskus joku kertoi, että alveoliitin seurauksena tulisikin keuhkolaajentuma... Selittäisikö esim. HOMEHERKKÄ tätä?

    Äänestä

  • arvella kuin kirjoitti:

    Mulla on kyl punasoluja liian vähän, mutta ne on epänormaalin turvonneet. Valkosolu arvot sit taas nousee, ain homealtistuksessa. Seurattu 1 vuosi.

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Mulla on kyl punasoluja liian vähän, mutta ne on epänormaalin turvonneet. Valkosolu arvot sit taas nousee, ain homealtistuksessa. Seurattu 1 vuosi.

    en keksi sille, miksi happiarvot näyttää yli, vaikka tuntuu happi loppuvan. Kysyinkin tuolla aiemmin, osaisiko joku selittää tätä ilmiötä homesairaan (ei helpdeskerin/lääkärin) kokemuksen näkökulmasta.

    Äänestä

  • muutakaan selitystä kirjoitti:

    Katselin omia labra-arvoja tän palstan oppien mukaan ja vaikka ei jaksa liikkua metriäkään niin hemoglobiini se vaan nousee-niinku olis ollut vuoristoleirillä. Se on ollut jotain 135 aikuisiällä ja nyt 145, punasoluissa oli MCHC arvo laskenut, mutta viitearvoissa vielä. Leukkarit ja HKR koholla mutta normaalit. Bricanyl 0.5mg laukaisee hengenahdistusta. Eli onko happivajetta kun Hb kohoaa ja yrittää korjata tilannetta?

    Viimeksi, kun mitattiin oli jo melkein 170 ja yli rajan siis kepeästi. Minäkin olen se hapen haukkoja hometiloissa.

    Äänestä

  • arvella kuin kirjoitti:

    että lisäpunasolujen "hyökkäys" hapen puutteen vuoksi saa tilanteen näyttämään hyperventilaatiolta.

    Joskus joku kertoi, että alveoliitin seurauksena tulisikin keuhkolaajentuma... Selittäisikö esim. HOMEHERKKÄ tätä?

    Akuutissa allergisessa alveoliitissa pienet keuhkorakkulat tulehtuvat.
    Niitä sanotaan olevan keuhkoissa 300-400 miljoonaa.
    Tulehduksen seurauksena niitä saattaa tuhoutua pysyvästi ja siitä seuraa emfyseema, eli keuhkojen laajentuma, joka luetaan keuhkoahtaumatautinimikkeen alle.
    Astma ei koskaan aiheuta emfyseemaa, eli keuhkoahtaumatautia.

    Kun pinet keuhkorakkulat tulehtuvat, niin se aiheuttaa kaasujenvaihtohäiriöitä alveolitasolla, joista toipuminen on hidasta.
    Tuon häiriön mittaamiseen käytetään diffuusiokapasiteettitutkimusta.
    Astmassa keuhkojen diffuusiokapasiteetin sanotaan pysyvän normaalina.

    Diffuusiokapasiteetin sanotaan madaltuvan myös keuhkoahtaumataudissa kun siihen liittyy emfyseemaa (alveoliseinämien tuhoutumista), jota siis saattaa aiheuttaa akutti allerginen alveoliitti.

    Minulla homealtistus on notkuttanut diffuusikapasiteettia, eli aiheuttanut allergisen alveoliittin.
    Alkuvaiheessa siihen liittyy jo muutaman kymmenen metrin kävelyssä voimakas rasitushengenahdistus, joka lievenee pikkuhiljaa ajan myötä.
    Tuollaisia tosi-ikäviä äkillisiä hapenpuutereaktioita minulla ei ole toistaiseksi ollut.

    Ja mikä takaa ettei tulisi. Kyllähän homealtistus, minkä tahansa allergisen keuhkosairauden omaavalle, voi aiheuttaa häiriöitä hengityskeskuksen toiminnassakin. Aiheuttaahan se niitä muuallakin elimistössä.

    Hemoglobiiniarvoni on ollut koko ikäni päälle 140 ja allerginen alveoliitti ei ole siihen vaikuttanut millään tavoin.

    Äänestä

  • Hb nousee kirjoitti:

    Viimeksi, kun mitattiin oli jo melkein 170 ja yli rajan siis kepeästi. Minäkin olen se hapen haukkoja hometiloissa.

    No, mulla oli yleensä Hb jotain 100 - 110. Nyt se on lähelle 140?

    Ilman mitään rauta yms lisiä?
    Homelisää sitäkin enemmän ;)

    Outo juttu?

    Äänestä

  • Homeherkkä kirjoitti:

    Akuutissa allergisessa alveoliitissa pienet keuhkorakkulat tulehtuvat.
    Niitä sanotaan olevan keuhkoissa 300-400 miljoonaa.
    Tulehduksen seurauksena niitä saattaa tuhoutua pysyvästi ja siitä seuraa emfyseema, eli keuhkojen laajentuma, joka luetaan keuhkoahtaumatautinimikkeen alle.
    Astma ei koskaan aiheuta emfyseemaa, eli keuhkoahtaumatautia.

    Kun pinet keuhkorakkulat tulehtuvat, niin se aiheuttaa kaasujenvaihtohäiriöitä alveolitasolla, joista toipuminen on hidasta.
    Tuon häiriön mittaamiseen käytetään diffuusiokapasiteettitutkimusta.
    Astmassa keuhkojen diffuusiokapasiteetin sanotaan pysyvän normaalina.

    Diffuusiokapasiteetin sanotaan madaltuvan myös keuhkoahtaumataudissa kun siihen liittyy emfyseemaa (alveoliseinämien tuhoutumista), jota siis saattaa aiheuttaa akutti allerginen alveoliitti.

    Minulla homealtistus on notkuttanut diffuusikapasiteettia, eli aiheuttanut allergisen alveoliittin.
    Alkuvaiheessa siihen liittyy jo muutaman kymmenen metrin kävelyssä voimakas rasitushengenahdistus, joka lievenee pikkuhiljaa ajan myötä.
    Tuollaisia tosi-ikäviä äkillisiä hapenpuutereaktioita minulla ei ole toistaiseksi ollut.

    Ja mikä takaa ettei tulisi. Kyllähän homealtistus, minkä tahansa allergisen keuhkosairauden omaavalle, voi aiheuttaa häiriöitä hengityskeskuksen toiminnassakin. Aiheuttaahan se niitä muuallakin elimistössä.

    Hemoglobiiniarvoni on ollut koko ikäni päälle 140 ja allerginen alveoliitti ei ole siihen vaikuttanut millään tavoin.

    tämä
    *
    Astmassa keuhkojen diffuusiokapasiteetin sanotaan pysyvän normaalina.

    Diffuusiokapasiteetin sanotaan madaltuvan myös keuhkoahtaumataudissa kun siihen liittyy emfyseemaa (alveoliseinämien tuhoutumista), jota siis saattaa aiheuttaa akutti allerginen alveoliitti.
    *

    Mulla on tämä diffuusiokapasiteetti laskenut. Kuten on todettu myös pienten tiehyeiden ahtautuminen.
    AI, NE ei siis liitykkään "astmaan" ? Lääkäri oli toista mieltä.?

    Kuka tässä nyt neuvoo ja ketä?
    Ei oo enää järkee missään, jos ei voi lääkärin lausuntoihin luottaa?

    Ymmällään tässä :0

    No niinhän tuossa v. 2000 painetussa keuhkosairaudet kirjassa sanotaan, että astmassa diffuusiokapasiteetti on normaali,
    ja samaa lääketieteen oppikirjat ovat väittäneet jo aikaisemminkin.

    Diffuusiokapasiteetin sanotaan madaltuvan keuhkoparenkyymisairauksissa, joita ovat mm. fibrosoiva alveoliitti, allerginen alveoliitti, asbestoosi ja tietyt sarkoidoosin muodot.

    No nyt pitäsi tietää mitä muita keuhkoparenkyymisairauksia on kuin yllämainitut.
    Vaan ei löydy tietoa.
    Sanoit, että sinulla on todettu pienten tiehyiden ahtautuminen.
    Kun niitä sanotaan keuhkoputkien jälkeen olevan olemassa seuraavanlaisia: ilmatiehyet, terminaaliset ilmatiehyet, hengitystiehyet ja KEUHKORAKKULATIEHYET, niin missä laajuudessa sinulla on todettu noiden tiehyeiden ahtautumista?
    No jos ne ovat tukkeessa kyllähän kaasujenvaihto pienissä keuhkorakkuloissakin häiriytyy ilman tulehdustakin, eli diffuusiokapasiteetti alenee ja pysyykin alhaisena, mikäli tila on krooninen ja mikäli se ei ole krooninen diffuusiokapasiteetin pitäisi notkua.
    Näin luulisi, vaan luulo ei ole tiedon väärti.
    Eli pähkäilkööt nuo lääketiedegurut pitäisikö diffuusiokapasiteetin alenema ulottaa koskemaan myös uudistettua astmadiagnoosia.

    Astman määritelmä muuttui v. 1995, eli se on keuhkoputkien krooninen tulehdussairaus ja akuutti allerginen alveoliitti alkaa siitä kun keuhkorakkulatiehyet ja keuhkorakkulat tulehtuvat ja se on ohimeneva sairaus.
    Periaatteessa voi olla ensin astma ja myöhemmin myös allerginen alveoliitti. Tai pelkkä allergien alveoliitti ja myöhemmässä vaiheessa lisäksi astma.
    Kun tätänykyä saan räkäsen allergisen keuhkoputkitulehduksenkin riippuen homealtistusmäärästä, niin olisin sairastunut jo astmaankin, mikäli en käyttäisi hengityssuojaimia.
    Työpaikka-altistus aiheutti minulle toistuvia ODTS-reaktioita joista joskus seurasi "kuiva" (ei limantuloa), pitkäaikainenkin keuhkoputkitulehdus. Ja se työpaikan aiheuttama viimeinen kerta oli vain poikkeus sääntöön.

    Onko sulla tai muilla ollut tätä vihreetä limaa? Nousee keuhkoista. Sit home kohtaamisessa tulee välil älytön liman tulo. Siihen meinaa tikahtua!

    Nää MEF ja MMEF arvot on mulla siis pienentyneet.

    Huomasin astma sivuilta.. eräs sairaala antaa typpioksidi mittaus kokeeseen tulijoille ohjeeksi HOITAVA LÄÄKE on lopetettava 2 viikkoa ennen koetta..
    MItes EI erääs "tutkimus"laitokses tarvinnu lopettaa MITÄÄN LÄÄKKEITÄ? EI kuulemma vaikuta tulokseen? Vain kofeiini kiellettiin.

    Eli tuliko nyt liian hyvät tulokset? Samoin testit otettiin pitkän sairasloman aikana...

    Homerakennuksissa tulee hengenahdistus, tukehtumisen tunne, ja keuhkois menee läppä"" kiinni.

    Paikkakuntamme kirjatossa oon samal osastol saanut jo 3 kertaa saman kohtauksen,, taju meinaa lähteä. Enää en kokeile onneani. Näitä kirjoja en voi lukea kuin käsivarren mitan päästä, muutama minuutti kerrallaan. Silmät kirvelee ja kaivertaa, nenä tihuaa. ym.

    Itiötkö ne pomppii? Kurjaa, kun ei voi enää hakea lukemista! Auttaisko jos läpsin kirjaa ulkona ennen lukemista?

    Pitäis perustaa homesairaille oma luku"rinki" jossa olis uusia kirjoja, joita sit lainailtais toisillemme.

    Onneks kirjastoihin on alkanut tulla myös netissä luettavia kirjoja. Saatavuus on huono, koska ne on kalliita investointeja. Mä oon jo koe lainannut egypti kirjan. Palvelu toimi hyvin.

    että voi olla hoitava lääke tutkimuksen ajan. Hoitava lääkkeeni oli tablettikortisoni, heh-heh. Typpiarvo olikin oikein hyvä!

    Äänestä

  • muutakaan selitystä kirjoitti:

    en keksi sille, miksi happiarvot näyttää yli, vaikka tuntuu happi loppuvan. Kysyinkin tuolla aiemmin, osaisiko joku selittää tätä ilmiötä homesairaan (ei helpdeskerin/lääkärin) kokemuksen näkökulmasta.

    Jos sinusta tuntuu siltä, että happi loppuu, mutta happiarvo on hyvä, ei tunne johdu hapenpuutteesta. Jos samanaikaisesti hiilidioksiditaso on matala, johtuu hapen loppumisen tunne siitä. Ja matala hiilidioksiditaso johtuu tarpeettoman "tehokkaasta" hengittämisestä. Se taas johtuu psyykkisistä tekijöistä - esim. henkilö kuvittelee (sitä itse välttämättä suoranaisesti tiedostamatta) olevansa sellaisessa tilanteessa, että pelkää ahdistuvansa. Homesairauden ollessa kyseessä henkilö ehkä tuntee hajun, jonka luulee olevan peräisin homeesta tai näkee jotain, joka muistuttaa homekasvustoa. Tällaisessa tilanteessa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiketin mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä. Olisit iloinen, että sinulla on noin hyvänlaatuinen vaiva, joka paranee kun vähennät luulemista ja lisäät tietämistä.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    insinöörinaivot tosiaan. Entäpä sitten, kun kuukausien ja vuosien ajan kärsii ajoittain ilmaantuvasta hapenpuutteesta eikä tiedä mitään homeesta? Kun ottaa kerta toisensa jälkeen turhaan astmalääkettä ja ihmettelee kun sillä ei ole mitään vaikutusta? Näin itselleni kävi.

    Mistä se psyykkinen puoli tähän asiaan silloin löydetään? Lääkäri-insinöörillä on varmaan tähänkin joku hyvä selitys?

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Jos sinusta tuntuu siltä, että happi loppuu, mutta happiarvo on hyvä, ei tunne johdu hapenpuutteesta. Jos samanaikaisesti hiilidioksiditaso on matala, johtuu hapen loppumisen tunne siitä. Ja matala hiilidioksiditaso johtuu tarpeettoman "tehokkaasta" hengittämisestä. Se taas johtuu psyykkisistä tekijöistä - esim. henkilö kuvittelee (sitä itse välttämättä suoranaisesti tiedostamatta) olevansa sellaisessa tilanteessa, että pelkää ahdistuvansa. Homesairauden ollessa kyseessä henkilö ehkä tuntee hajun, jonka luulee olevan peräisin homeesta tai näkee jotain, joka muistuttaa homekasvustoa. Tällaisessa tilanteessa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiketin mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä. Olisit iloinen, että sinulla on noin hyvänlaatuinen vaiva, joka paranee kun vähennät luulemista ja lisäät tietämistä.

    Ei se hapenpuute tunne ole välttämättä yhteydessä homeenhajuun.Tunne siitä että happi loppuu iskee monesti yöllä tai kun yrittää lähteä lenkille.Ei tuo yhtälö valitettavasti ole noin yksinkertainen,olisikin,niin tietäisi syyn.
    Paskamainen juttu! Eivät avaavat tosiaan auta.Insinöörillä asia voi olla noin yksinkertainen,onneksi.

    Äänestä

  • UPDATE_7742623 kirjoitti:

    että voi olla hoitava lääke tutkimuksen ajan. Hoitava lääkkeeni oli tablettikortisoni, heh-heh. Typpiarvo olikin oikein hyvä!

    Mikrobien vaikutusmekanismitutkimus

    Mikrobien vaikutusmekanismit

    Tutkimusten tavoitteena on selvittää, mitkä hometaloista eristetyistä mikrobeista ovat haitallisimpia, miten ne vaikuttavat hengitysteissä ja mitkä ovat vaikutusten mekanismit. Erityisesti keskitytään hometalomikrobien aiheuttamaan tulehdukseen ja hengitysteihin kohdistuvaan toksisuuteen.

    1. Kokeet soluviljelmillä
    In vitro tutkimuksissa käytämme sekä ihmisen (SC) että hiiren (RAW264.7) makrofagisolulinjoja ja ihmisen keuhkojen epiteelisolulinjaa (A54). Solulinjojen altistukset tehdään hometaloista eristetyille, kasvatetuille ja identifioiduille mikrobeille. Altistuksen jälkeen näytteistä analysoidaan tulehdusvälittäjäaineita ja toksisia vaikutuksia soveltuvasti käyttäen seuraavia metodeja: NO-tuotanto (Griess-menetelmä ja indusoituva NO-syntaasi Western-Blot analyysi), happiradikaalit (luminometri), sytokiinit (ELISA), solujen elävyys mittaamalla sekä nekroottista (MTT-testi) että apoptoottista solukuolemaa (ELISA)

    Tutkimukset osoittavat, että hometalojen mikrobeista erityisesti streptomykeetit ja mykobakteerit voivat käynnistää tulehdusreaktioon liittyvien välittäjäaineiden (NO, sytokiinit) tuotannon ja aiheuttaa solukuolemaa sekä hiiren että ihmisen makrofageissa ja ihmisen keuhkojen epiteelisoluissa. Lisäksi on voitu osoittaa, että streptomykeeteillä kyseiset vasteet eivät ole riippuvaisia mikrobi-itiöiden elävyydestä. Streptomykeeteillä kasvualustan ravinnekoostumuksella ja pH:lla on keskeinen vaikutus sen toksisuuteen sekä kykyyn käynnistää tulehdusvälittäjäaineiden tuotanto hiiren makrofageissa.

    2. Kokeet koe-eläimillä
    In vivo altistukset tehdään altistamalla annos ja aikavasteisesti hiiriä (NIH) intratra-keaalisesti, in vitro kokeissa aktiivisiksi osoittaununeille hometalomikrobeille. Keuhkohuuhtelunesteestä määritetään tulehdusta kuvaavina parametreinä kokonaissolumäärä (flow-sytometria, KuY kliininen mikrobiologia), solujakauma (sytospin-näyte, Diffi KuY, Kliin.patol. ja oik.lääk.tiet.laitos) kudosvauriota kuvastava kokonaisproteiini (spektrofotometria, KTL) BAL-solujen aktivaatiota kuvaava NO- (Griess, Western-Blot, KTL) ja happiradikaalituotanto (Luminometri, KTL), sekä tulehdusreaktiota ja allergiaa kuvastavia sytokiinejä (ELISA, KLT). Lisäksi tunnistetaan BAL soluista immunohistokemiallisesti sytokiinejä erittävät solut ja tutkitaan altistuksen aiheuttamat histopatologiset muutokset keuhkoissa.

    Tähänastiset tutkimustulokset osoittavat, että koe-eläinmallissa hometaloista eristetyt Mycobacterium terrae ja Streptomyces californicus voivat aiheuttaa hiiren keuhkoissa akuutin tulehduksen. Koe-eläin tutkimuksella saatava informaatio on tärkeää, jotta voidaan verrata in vitro kokeilla saatavaa tietoa vaikutuksiin kokonaisessa elimistössä ja kehittää solu- ja koeläinmalleja riskin arvioinnin perustaksi.

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto/hometalo_ja_kosteusvaurio/ktl_tutkii/

    ****
    Niin ja...

    NO tasoa ei voi luotettavasti mitata jos lääkitys on päällä. Lääkitys lievittää tulehdusta, joten NO taso ei nouse.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Jos sinusta tuntuu siltä, että happi loppuu, mutta happiarvo on hyvä, ei tunne johdu hapenpuutteesta. Jos samanaikaisesti hiilidioksiditaso on matala, johtuu hapen loppumisen tunne siitä. Ja matala hiilidioksiditaso johtuu tarpeettoman "tehokkaasta" hengittämisestä. Se taas johtuu psyykkisistä tekijöistä - esim. henkilö kuvittelee (sitä itse välttämättä suoranaisesti tiedostamatta) olevansa sellaisessa tilanteessa, että pelkää ahdistuvansa. Homesairauden ollessa kyseessä henkilö ehkä tuntee hajun, jonka luulee olevan peräisin homeesta tai näkee jotain, joka muistuttaa homekasvustoa. Tällaisessa tilanteessa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiketin mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä. Olisit iloinen, että sinulla on noin hyvänlaatuinen vaiva, joka paranee kun vähennät luulemista ja lisäät tietämistä.

    kun ei itse ole sairastunut. Suhtaudutko myös kaikkiin allergikkoihin samalla tavalla?Heidänkin elimistöllään on näkymätön vihollinen johon se reagoi.
    En toivo kenellekään mitään pahaa ; olen sanonut etten toivoisi tätä sairautta edes pahimmalle vihamiehellekään, mutta joskus tulee kieltämättä (kuten nyt)sellainen tunne että kumpa tuo kirjoittajakin sairastuisi homeista!Että oppisi tietämään mitä tämä on!Ja oppisi suhtautumaan sairastavaan ihmiseen inhimillisesti!
    Kukaan meistä ei ole sairastunut tahallaan ; päinvastoin , moni tekisi mitä vain jos saisi sillä terveytensä takaisin!Mutta kokemusten perusteella se näyttäisi olevan mahdotonta.
    Toivon kirjoittajalle kaikkea hyvää, toivon jopa kaikesta huolimatta, ettei hän koskaan sairastuisi kosteusvauriomikrobeista!
    Terveisin Mammi

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Jos sinusta tuntuu siltä, että happi loppuu, mutta happiarvo on hyvä, ei tunne johdu hapenpuutteesta. Jos samanaikaisesti hiilidioksiditaso on matala, johtuu hapen loppumisen tunne siitä. Ja matala hiilidioksiditaso johtuu tarpeettoman "tehokkaasta" hengittämisestä. Se taas johtuu psyykkisistä tekijöistä - esim. henkilö kuvittelee (sitä itse välttämättä suoranaisesti tiedostamatta) olevansa sellaisessa tilanteessa, että pelkää ahdistuvansa. Homesairauden ollessa kyseessä henkilö ehkä tuntee hajun, jonka luulee olevan peräisin homeesta tai näkee jotain, joka muistuttaa homekasvustoa. Tällaisessa tilanteessa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiketin mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä. Olisit iloinen, että sinulla on noin hyvänlaatuinen vaiva, joka paranee kun vähennät luulemista ja lisäät tietämistä.

    Keuhkosairaudet -kirjassa sanotaan:

    Hengitysfrekvenssin nousu liitty no. allergiseen alveoliittiin. Näin eri toten rasituksen yhteydessä, josta Mayo Clinic, MN, USA toteaa vielä seuraavaa: alveoliittiin liittyvä hypoxemia ilmenee erityisesti juuri rasituksen yhteydessä ja jälkeen.

    Tämä mielenkiintoisesti nimittämäsi kehon sanelema toiminto eli >>tarpeettoman tehokas hengittäminen

    Äänestä

  • Päiväncaccara kirjoitti:

    Ei se hapenpuute tunne ole välttämättä yhteydessä homeenhajuun.Tunne siitä että happi loppuu iskee monesti yöllä tai kun yrittää lähteä lenkille.Ei tuo yhtälö valitettavasti ole noin yksinkertainen,olisikin,niin tietäisi syyn.
    Paskamainen juttu! Eivät avaavat tosiaan auta.Insinöörillä asia voi olla noin yksinkertainen,onneksi.

    eikä silloin kun armas pieni ingengör kuvittelee eli silloin kun home haisee.

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Onko sulla tai muilla ollut tätä vihreetä limaa? Nousee keuhkoista. Sit home kohtaamisessa tulee välil älytön liman tulo. Siihen meinaa tikahtua!

    Nää MEF ja MMEF arvot on mulla siis pienentyneet.

    Huomasin astma sivuilta.. eräs sairaala antaa typpioksidi mittaus kokeeseen tulijoille ohjeeksi HOITAVA LÄÄKE on lopetettava 2 viikkoa ennen koetta..
    MItes EI erääs "tutkimus"laitokses tarvinnu lopettaa MITÄÄN LÄÄKKEITÄ? EI kuulemma vaikuta tulokseen? Vain kofeiini kiellettiin.

    Eli tuliko nyt liian hyvät tulokset? Samoin testit otettiin pitkän sairasloman aikana...

    Homerakennuksissa tulee hengenahdistus, tukehtumisen tunne, ja keuhkois menee läppä"" kiinni.

    Paikkakuntamme kirjatossa oon samal osastol saanut jo 3 kertaa saman kohtauksen,, taju meinaa lähteä. Enää en kokeile onneani. Näitä kirjoja en voi lukea kuin käsivarren mitan päästä, muutama minuutti kerrallaan. Silmät kirvelee ja kaivertaa, nenä tihuaa. ym.

    Itiötkö ne pomppii? Kurjaa, kun ei voi enää hakea lukemista! Auttaisko jos läpsin kirjaa ulkona ennen lukemista?

    Pitäis perustaa homesairaille oma luku"rinki" jossa olis uusia kirjoja, joita sit lainailtais toisillemme.

    Onneks kirjastoihin on alkanut tulla myös netissä luettavia kirjoja. Saatavuus on huono, koska ne on kalliita investointeja. Mä oon jo koe lainannut egypti kirjan. Palvelu toimi hyvin.

    Minulla ei ole koskaan erittynyt vihreää limaa.
    Se on tähän asti pysynyt kirkkaana ja notkeana.

    Minulla homealtistus homerakennuksissa aiheuttaa limakalvojen kuivumista niin nenässä kuin keuhkoputkissakin. Ja kun ne alkavat kuivua on erittäin helppo hengittää ja ilma tuntuu tosi puhtaalta ja raikkaalta. Seuraavassa vaiheessa tulee sellainen pää pyörällä oleva tunne ja jalatkin tuntuvat ihmeellisen kevyeltä. Tunne on samanlainen kuin hengitäisi häkää. Tuohon vaiheeseen riittää puolen tunnin altistus ja tuossa vaiheessa olen oppinut joko häipymään tai vetämään suojaimet päähäni.
    Mikäli altistus jatkuu, puolentoista tunnin jälkeen nenää alkaa kipunoittamaan, sitten tulee voimakas flunssaolo, myös kova päänsärkykin saattaa jysähtää päälle samoin niskä-hartiakipu.
    Ja kantapään kautta on oppinut tietämään, että muutaman tunnin kuluttua alkaa tosi hyvä homeflunssa hinkuyskämäisellä kohtauksella, joka saa aikaan limantulon keuhkoputkista ja tosihyvän nuhan. Tuota hinkuyskämäistä reatiota (yskittää niin kovin ettei henkeä pysty vetämään välillä) voi laimentaa tavalliseksi yskäksi vetämällä ennen homerakennukseen menoa astmapiipullisen. Homeflunssan päälletuloa, joka yleensä ohittuu päivässä-parissa-kolmessa, se ei estä.
    Homerakennuksen aikaansaama kosteusvauriomikrobimalja aiheuttaa minulle todella kiukkuisen reaktion jo lyhyessä ajassa. Lumettoman ajan luonto saa aikaiseksi paljon pehmeämmän reaktion. Tosin lopputulos on sama: raju keuhkotulehdus.

    Tunnen kaltaisiasi homeallergikkoja, joilla melko välittömästi alkaa homerakennuksessa silmät punottamaan ja vuotamaan vettä, nenä menee tukkoon, alkaa yskittää ja henkeä ahdistaa, eli keuhkojen limakalvot toimivat samoin kuin nenänkin limakalvot; menee "hengitysläppä" kiinni.

    Paikkakuntamme kirjasto on myös homekirjasto.
    Lopetin käynnit ja kirjojen lainaamisen jo vuosia sitten.
    Kirjoja jouduin pitämään muovipussissa jo niiden hajun takia. Kun lukeminen aiheutti flunssamaisen olon, luin niitä kopioista käsin.
    Oli pakko kun tuli tarve tietää mitä kosteusvauriomikrobit oikein aikaansaavat, kun lääkärit toinen toisensa jälkeen kertoilivat, että niistä ei tiedetä mitään, kun niitä ei ole vielä riittävästi tutkittu.
    No hyvähän tietämättömälle on uskotella kaikenlaista.

    Ja kun tietää, tietää myös sen, että NO-mittaus pitää tehdä homeallergikolle pari kertaa.
    Kun kosteusvauriomikrobialtistus alkaa tulehduttaa keuhkoputkia, päädytään sairaslomalle.
    Kun keuhkot ovat tervehtyneet tulee ottaa ensimmäinen tutkimus.
    Kun töihin palattua keuhkoputket jälleen tulehtuvat, tulee NO tutkimus uusia astmalääkityksen perustasossa eikä vasta siinä vaiheessa kun tasoa on tulehduksen hillitsemiseksi jouduttu nostamaan.

    Siinä vaiheessa kun homealtistus aiheuttaa vasta allergisen keuhkoputkitulehduksen, joka tulehdus toistuvana kroonistuu (seurauksena ns. epätyypillinen astma), NO mittausta voisi käyttää myös sen toteamiseen.
    Vaan ei käytetä.
    Jostain syystä minua ammattitautilain piikkiin tutkineet lääkärit eivät määränneet minulle NO tutkimusta. Olisin hakeutunut homealtistuksen aiheuttaman allergisen keuhkoputkitulehduksen toteamista varten jo aikoja sitten yksityiselle lääkäriasemalle, vaan sieltäkäsin NO-tutkimusta ei ole saatavilla.

    Homegurummehan väittävät yhä, että vain virus aiheuttaa flunssan keuhkoputkitulehduksineen.
    Ja minä haluaisin todistaa heille, että pystyn aiheuttamaan itselleni flunssan keuhkoputkitulehduksella varustettuna viiden vuorokauden sisällä vaikkapa aloittamalla kokeen 1.11.2006, jonka tulehdusreaktion he voivat todeta vaikkapa NO:lla. Eli NO:ni on normaali ennen altistusta ja kohoaa keuhkoputkien tulehtumisen myötä ja tuon tulehduksen vaimenemista voi seurata myös NO:lla.
    Mikäli he vielä väittäisivät, että virus aiheutti tuon keuhkoputkitulehduksen, niin samallahan he väittäisivät, että hallitsen viruksia.
    Ja sehän ei ole mahdollista tieteen mittatikkujen mukaan.
    Jostain syystä he kieltäytyvät yhä tutkinnasta ja tuo kieltäytyminen loukkaa perus- ja ihmisoikeuksiani tässä maassa.
    Ja valitettavasti lukemattoimien muidenkin kaltaisteni ja tulevien kaltaisteni.

    Ja uskoisin, että sinne pääsee kyllä NO mittaukseen ihan lääkärin kautta tai varaavalla NO mittaukseen ajan suoraan ajanvarauksestakin. Hyvähän on tietysti olla se lääkäri joka NO mittauksen tulosta arvoi, joten varaa aika joltakin Ympyrätalon lääkäriltä, NO mittausajan voit varata varmastikin ennen sitä ja sanoa että lääkäriaika on xx lääkärille ja hänelle sulla on aika vaikka heti mittauksen jälkeen.

    NO mittaustuloksen saat heti puhallusten jälkeen tietää itse. Mittauksesta kirjoitetaan A4 jossa kysellään tarkemmin olotilaa yms. ennen mittausta. Siellä sitten sun mittaukset ovat arkistossa ja lääkärien käytettävissä.

    Mittaushan kestää vain lyhyen aikaa, eikä varmasti maksa ihan maltaitakaan.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Jos sinusta tuntuu siltä, että happi loppuu, mutta happiarvo on hyvä, ei tunne johdu hapenpuutteesta. Jos samanaikaisesti hiilidioksiditaso on matala, johtuu hapen loppumisen tunne siitä. Ja matala hiilidioksiditaso johtuu tarpeettoman "tehokkaasta" hengittämisestä. Se taas johtuu psyykkisistä tekijöistä - esim. henkilö kuvittelee (sitä itse välttämättä suoranaisesti tiedostamatta) olevansa sellaisessa tilanteessa, että pelkää ahdistuvansa. Homesairauden ollessa kyseessä henkilö ehkä tuntee hajun, jonka luulee olevan peräisin homeesta tai näkee jotain, joka muistuttaa homekasvustoa. Tällaisessa tilanteessa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiketin mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä. Olisit iloinen, että sinulla on noin hyvänlaatuinen vaiva, joka paranee kun vähennät luulemista ja lisäät tietämistä.

    Sinun mielestäsi hyperventilaatio johtuu vain
    psyykkisistä tekijöistä.

    Keuhkosairaudet kirjan mukaan hengitysvajaus jaotellaan kahteen päätyyppiin: keuhkorakkuloiden kaasujenvaihtohäiriöön ja ventilaatiohäiriöön, jotka tyypit voivat esiintyä samanaikaisesti.
    Heikentyneen keuhkotuuletuksen syynä voi olla HENGITYSKESKUKSEN, HENGITYKSEEN OSALLISTUVIEN HERMOJEN, HENGITYSLIHASTEN, RINTAKEHÄN TAI KEUHKOJEN TOIMINNAN HÄIRIÖ.

    Eli olet sitä mieltä, että kosteusvauriomikrobialtistuksen synnyttämään astmaan ja /tai allerginen alveoliitittiinkin sairastuneille kosteusvauriomikrobialtistukseksen synnyttämä hyperventilaatio tulee lukea vain psyyken piikkiin monien muiden vaihtoehtojen joukosta.
    No niinhän kosteusvauriomikrobien aiheuttama OHIMENEVÄKIN allerginen niveltulehdus saatetaan lukea fibromyalgian piikkiin ja allerginen ihottumakin luetaan psyyken piikkiin.

    Kerrot, että luettelemissasi vaiheissa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiikan mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekkaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä.
    Valitettavasti siitepöly- ja koira-allergikoillakaan hyperventilaatio-oireyhtymä ei ole harvinainen. Ja ei näytä olevan pähkinäallergikollakaan. Tuntemani ovat oppineet tuon "pussihengityksenkin" joko kantapään kautta tai opetettuna.
    Noiden allergikkojen en ole kullut koskaan kertovan, että lääkäri olisi sanonut heidän hyperventilaationsa johtuneen psyykkisistä syistä.

    Äänestä

  • on NO mittausta kirjoitti:

    Ja uskoisin, että sinne pääsee kyllä NO mittaukseen ihan lääkärin kautta tai varaavalla NO mittaukseen ajan suoraan ajanvarauksestakin. Hyvähän on tietysti olla se lääkäri joka NO mittauksen tulosta arvoi, joten varaa aika joltakin Ympyrätalon lääkäriltä, NO mittausajan voit varata varmastikin ennen sitä ja sanoa että lääkäriaika on xx lääkärille ja hänelle sulla on aika vaikka heti mittauksen jälkeen.

    NO mittaustuloksen saat heti puhallusten jälkeen tietää itse. Mittauksesta kirjoitetaan A4 jossa kysellään tarkemmin olotilaa yms. ennen mittausta. Siellä sitten sun mittaukset ovat arkistossa ja lääkärien käytettävissä.

    Mittaushan kestää vain lyhyen aikaa, eikä varmasti maksa ihan maltaitakaan.

    Ammmattitautilain mukaisen tutkimusputken jo vuosia sitten läpikäyneenä, johon osallistui keskussairaalamme keuhko-osasto ja TTL, tutkimusputkeni kuuluu yhä heille.
    Siinä vaiheessa kun ammattitautilain mukainen valitusprosessini oli aktiivivaiheessa olisin halunut tuottaa ratkaisun perusteeksi lisätietoa yksityislaboratorioiden kautta. En onnistunut.
    Ammattitautilain mukainen korvaus evättiin, mutta työäkyvyttömyyseläke myönnettiin.

    Oikean diagnoosin saamisessa olen yhä tukkanuottasilla kummankin organisaation kanssa.
    Sain TTL:ltä suostumispyynnön potilasasiapapereitteni perkaamiseen 9.6., johon suostuin välittömästi. Valitettavasti tuntemistani homeallergikoista löytyy sellaisia, jotka eivät tule antamaan suostumustaan, vaikka TTL on todennut heillä jopa ammattiastman.

    Olen odottanut heidän jatkotoimenpiteitään, heidän mainitsemansa kyselylomakkeen muodossa.
    Ei ole kuulunut. Ja jos ei kuulu otan yhteyttä.
    Hilkkaliisahan tuossa kertoili jo saaneensa ja tiedän muidenkin saaneen.

    Niinhän sitä sanotaan, että totuus odottaa aikaansa tullakseen julki. Uskon, että se aika koittaa minullekin ennemmin tai myöhemmin.

    Kyselin TTL:ta erään henkilön tutkimuksista samalla kun lähetin suostumukseni tuohon tulevaan tutkimukseen. Sain siihen vastauksen nyt alkuviikolla.

    En saanut vielä uusinta kyselylomaketta.

    Sorry väärinkäsitys.

    Terveisin hilkkaliisa

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    sun teksti
    Kyselin TTL:ta erään henkilön tutkimuksista

    EIHÄN TOISTEN ASIOITA SAA UDELLA! ???

    EIKÄ TIETOJA EDES LUOVUTTAA!!

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    sun teksti
    Kyselin TTL:ta erään henkilön tutkimuksista

    EIHÄN TOISTEN ASIOITA SAA UDELLA! ???

    EIKÄ TIETOJA EDES LUOVUTTAA!!

    Äidiltäni oli oma allekirjoitettu suostumus ja kyselin hänen tutkimuksistaan. Äitini on näkövammainen ja kysyin hänen puolestaan hänen allekirjoittamalla suostumuksellaan. Hän oli ammattitautitukimuksissa 20 vuotta sitten. Häntä ei tutkittu asianmukaisesti silloin ja hän joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Ensimmäisellä kerralla hänelle sanottiin TTL:lla että hän on liian sairas. Toisella kerralla ei tutkittu mitään ja lääkäri vain tokaisi:"Ei teillä ole mitään ammattitautia". Kyselin noita tuloksia, koska asia on vaivannut äitiäni. Hänen poskiontelotuehduksensa ja astmansa paranivat, kun hän jäi pois eläintenhoitajan työstään. Tuossa rakennuksessa on löytynyt nyt pahoja homevaurioita. Äitiäni ei osattu tutkia vuonna 1986 kunnolla. Taisi olla homeesta johtuvaa oireilua ja sairastamista hänelläkin homeisella työpaikallaan. Nykytiedoilla tuokin olisi osattu tutkia. Astmaoireilu tuli takaisin vasta muutama vuosi sitten. Hänellä "ei ollut ammattitautia" ja hän parani kun jäi pois työstä.

    En kysele muiden tietoja. En ole tyhmä. Olen itsekin hoitoalan ja sosiaalialan ammattilainen ja tiedän vaitiolovelvollisuuden.

    Sorry epäselvän viestinnän johdosta !

    Mutta joitakin epäselviä tapauksia on ollut, joten tässä on vähän ehkä liiankin epäluuloinen näiden asioiden kohdalla. Jos itse annan toiselle sairastuneelle henkilölle tietojani yksityisesti odotan, että ne jäävät hänen käyttöönsä. Että niitä ei levitellä ympäriinsä, ainakaan lupaa kysymättä.

    Siksi vähän ihmettelin, mutta arvelin sun kohdalla olleen tuon valtakirjan.

    Äänestä

  • Homeherkkä kirjoitti:

    Sinun mielestäsi hyperventilaatio johtuu vain
    psyykkisistä tekijöistä.

    Keuhkosairaudet kirjan mukaan hengitysvajaus jaotellaan kahteen päätyyppiin: keuhkorakkuloiden kaasujenvaihtohäiriöön ja ventilaatiohäiriöön, jotka tyypit voivat esiintyä samanaikaisesti.
    Heikentyneen keuhkotuuletuksen syynä voi olla HENGITYSKESKUKSEN, HENGITYKSEEN OSALLISTUVIEN HERMOJEN, HENGITYSLIHASTEN, RINTAKEHÄN TAI KEUHKOJEN TOIMINNAN HÄIRIÖ.

    Eli olet sitä mieltä, että kosteusvauriomikrobialtistuksen synnyttämään astmaan ja /tai allerginen alveoliitittiinkin sairastuneille kosteusvauriomikrobialtistukseksen synnyttämä hyperventilaatio tulee lukea vain psyyken piikkiin monien muiden vaihtoehtojen joukosta.
    No niinhän kosteusvauriomikrobien aiheuttama OHIMENEVÄKIN allerginen niveltulehdus saatetaan lukea fibromyalgian piikkiin ja allerginen ihottumakin luetaan psyyken piikkiin.

    Kerrot, että luettelemissasi vaiheissa homepotilaan "kuuluu" homeyhteisön käyttäytymisetiikan mukaan saada hengitystieoireita, mutta koska todellista syytä siihen ei olekkaan, seuraa hyperventilaatio-oireyhtymä.
    Valitettavasti siitepöly- ja koira-allergikoillakaan hyperventilaatio-oireyhtymä ei ole harvinainen. Ja ei näytä olevan pähkinäallergikollakaan. Tuntemani ovat oppineet tuon "pussihengityksenkin" joko kantapään kautta tai opetettuna.
    Noiden allergikkojen en ole kullut koskaan kertovan, että lääkäri olisi sanonut heidän hyperventilaationsa johtuneen psyykkisistä syistä.

    Hyperventilaatio tarkoittaa sitä, että ihminen hengittää (ventiloi, tuulettaa keuhkojaan) liikaa, vaikka todellista tarvetta siihen ei ole (se selviää mittareilla). Näinhän oli tässäkin edellä kerrotussa esimerkissä. Eli syy on väärästä tuntemuksesta, ei häiriöistä kaasujenvaihdossa. Kyseessä ei ole siis hengitysvajaus, vaan virheellisen tuntemuksen aiheuttama häiriötoiminta. Ja koska tunteet ovat lähtöisin pääkopasta, on syytäkin paras etsiä siitä suunnasta. Monet allergikot ovat yleisesti ottaen herkkänahkaisia ja ylireagoivat ja säikähtävät tarpeettomasti tavanomaisiakin asioita.

    Insinööri kun olet, niin luulet löytäväsi vastauksen kysymykseen mihin tahansa. Et taida sietää epävarmuutta kysymyksissä ja vastauksissa. Omakin ukkoni on insinööri ja hänelläkin oli, ennen koko poppoomme altistumista, vastaukset näihin homeropleemiin. Nyt kun on kalahtanut omaan nilkkaan, ja pahiten lapsensa nilkkaan, on insinööri ihan hiljainen ja nöyrä OPPIJA. Kokemus kasvattaa. "Minä en ymmärrä, miten teistä on tullut noin ylireagoivia ja höperöitä", totesi sukulaiseni lapsen ja minun k-vauriomikrobeille reagointiin. Lapsi räyskytti taukoamatta, minä sain yskänpuuskan, mille ei meinannut tulla loppua. Kurkkua kutitti ja jälleen sai rauhoitella itseään, että onhan tästä kurkun turpoamisesta selvitty ennenkin. Jos terveyskeskukseen olisi tuolloin jouduttu menemään, sieltä olisi ollut adrenaliini loppunut. Näin ainakin lapselleni kävi loppuviikosta. Toivo siis omalla kohdallasikin, että asuisit aivan keskussairaalan päivystyksen lähellä. Onhan "luokittelusi" toisaalta osoitus inhimillisyydestä. Silti en haukkuisi, ennen kuin olisin läheltä tilannetta haistellut.

    Äänestä

  • Metsäläinen2 kirjoitti:

    Mikähän mahtoi olla viestisi anti tähän aloittajan esittämään kysymykseen? Eiköhän kannattaisi hiukan mietiä ensin, ennen kuin painat "Lähetä viesti" -nappia.

    Mitä höpöihin tulee, on väitteesi adrenaliinin loppumisesta terveyskeskuksessta höpöpuhetta. Kuten aiemmin on kerrottu, on kyse raseemisesta adrenaliinista, Micronefrinistä, jossa on ollut toimitusvaikeuksia. Sitä käytetään hengitysteiden kautta hoidoksi erilaisiin hengenahdistusoireisiin. Aivan varmasti terveyskeskuksesta löytyy tavallista adrenaliinia, jota voidaan käyttää myös vaikeissa hengenahdistuskohtauksissa, joko piikkinä tai hengitettynä. Lisäksi sitä löytyy lähimmästä ambulanssista.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Hyperventilaatio tarkoittaa sitä, että ihminen hengittää (ventiloi, tuulettaa keuhkojaan) liikaa, vaikka todellista tarvetta siihen ei ole (se selviää mittareilla). Näinhän oli tässäkin edellä kerrotussa esimerkissä. Eli syy on väärästä tuntemuksesta, ei häiriöistä kaasujenvaihdossa. Kyseessä ei ole siis hengitysvajaus, vaan virheellisen tuntemuksen aiheuttama häiriötoiminta. Ja koska tunteet ovat lähtöisin pääkopasta, on syytäkin paras etsiä siitä suunnasta. Monet allergikot ovat yleisesti ottaen herkkänahkaisia ja ylireagoivat ja säikähtävät tarpeettomasti tavanomaisiakin asioita.

    arvoisalle keskustelijalle:
    Oletko itse jollain tapaan sairastunut tai olet sairaana jostain ilman/rakennuksen epäpuhtauksista tai muista siihen liittyvistä ongelmista.
    Vastaus on joko kyllä tai ei.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Mikähän mahtoi olla viestisi anti tähän aloittajan esittämään kysymykseen? Eiköhän kannattaisi hiukan mietiä ensin, ennen kuin painat "Lähetä viesti" -nappia.

    Mitä höpöihin tulee, on väitteesi adrenaliinin loppumisesta terveyskeskuksessta höpöpuhetta. Kuten aiemmin on kerrottu, on kyse raseemisesta adrenaliinista, Micronefrinistä, jossa on ollut toimitusvaikeuksia. Sitä käytetään hengitysteiden kautta hoidoksi erilaisiin hengenahdistusoireisiin. Aivan varmasti terveyskeskuksesta löytyy tavallista adrenaliinia, jota voidaan käyttää myös vaikeissa hengenahdistuskohtauksissa, joko piikkinä tai hengitettynä. Lisäksi sitä löytyy lähimmästä ambulanssista.

    löytyy, mutta eipä löytynyt edes niin yleisesti käytettyä kuin tuo Micronefrin on. Eilen oli täälläpäin koulupäivä ja eräs oppilas tarvitsi nopeasti adrenaliinia (ampiaisen pisto). Tottahan sitä ambulanssista toivoo löytyvän, mutta kyllä KOKEMUKSEN vuoksi lapseni oli ihan paniikissa, löytyykö tuolle lapselle nyt sopivaa adrenaliinia, kun hänelle itselle ei sitä löytynyt omasta terveyskeskuksesta. Lääkäri sen suurimman paniikin loi (nuori lääkäri) lapselle, kun ihmetteli, miten voidaan päästää moinen loppumaan. Hän keskusteli asiasta hoitajan kanssa, eikä muutakaan vastaavaa ollut tarjolla tuohon tilanteeseen. Sopii kysyä, miksi ei sitten muuta ollut tarjolla. Potilasasiamiehen kautta tehtävä kysely on kesken.

    Äänestä

  • Drifter# kirjoitti:

    arvoisalle keskustelijalle:
    Oletko itse jollain tapaan sairastunut tai olet sairaana jostain ilman/rakennuksen epäpuhtauksista tai muista siihen liittyvistä ongelmista.
    Vastaus on joko kyllä tai ei.

    Tuolla tavoin esitettyyn kysymykseen vastaus on ei. Minä tiedän aivan yksiselitteisesti, mistä sairauteni johtuu, miten se on syntynyt, mitä se saa aikaan ja miten siihen voi saada helpotusta.

    Pitääkö osata soittaa jotain instrumenttia, jotta voi arvostella musiikkia? Tiedätkö sinä, mistä oma sairautesi johtuu? Paino sanalla _tiedätkö_?

    Äänestä

  • Metsäläinen2 kirjoitti:

    löytyy, mutta eipä löytynyt edes niin yleisesti käytettyä kuin tuo Micronefrin on. Eilen oli täälläpäin koulupäivä ja eräs oppilas tarvitsi nopeasti adrenaliinia (ampiaisen pisto). Tottahan sitä ambulanssista toivoo löytyvän, mutta kyllä KOKEMUKSEN vuoksi lapseni oli ihan paniikissa, löytyykö tuolle lapselle nyt sopivaa adrenaliinia, kun hänelle itselle ei sitä löytynyt omasta terveyskeskuksesta. Lääkäri sen suurimman paniikin loi (nuori lääkäri) lapselle, kun ihmetteli, miten voidaan päästää moinen loppumaan. Hän keskusteli asiasta hoitajan kanssa, eikä muutakaan vastaavaa ollut tarjolla tuohon tilanteeseen. Sopii kysyä, miksi ei sitten muuta ollut tarjolla. Potilasasiamiehen kautta tehtävä kysely on kesken.

    Siis se Micronefrin oli tilapäisesti loppu muualtakin. Sen sijaan voi käyttää ihan tavallista ns. elvytysadrenaliinia ja sitä olisi käytetty myös lapsellesi, jos tilanne olisi mennyt vakavaksi. Ja sitä olisi ihan varmasti löytynyt sieltä terveyskeskuksestakin (tai ambulanssista). Mutta koska kyse on selvästi kovemmasta aineesta, ei sitä käytetä niin helposti (niin lievissä tapauksissa) kuin Micronefriniä. Sen sijaan annetaan erilaisia muita keuhkoputkia avaavia lääkkeitä, mutta niiden teho on hitaampi. Kertoo nimerkki "Kokemusta on, ja todelisesta taudista, johon liittyy todellista hapenpuutetta".

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    Tuolla tavoin esitettyyn kysymykseen vastaus on ei. Minä tiedän aivan yksiselitteisesti, mistä sairauteni johtuu, miten se on syntynyt, mitä se saa aikaan ja miten siihen voi saada helpotusta.

    Pitääkö osata soittaa jotain instrumenttia, jotta voi arvostella musiikkia? Tiedätkö sinä, mistä oma sairautesi johtuu? Paino sanalla _tiedätkö_?

    Kysymys oli lyhyt ja yksiselitteinen.

    Tiedätkös miksi allergikot ovat herkkänahkaisia ja reagoivat herkästi.
    Juuri siksi kun he eivät saa edes kunnollista diagnoosia tutkimuksista yms., vaikka kysymyksessä voi olla hyvin pitkälle edennyt allergisoituminen, jossa voi kysymyksessä olla jo henkiinjääminen.
    Lisäksi koko järjestelmä pyrkii sivuuttamaan hyvin ilmeisesti koko homeongelman, vaikka siitä on tietoa hyvin pitkältä ajalta ja tutkimustietoa on kirjat pullollaan.
    Eiköhän tuollainen tilanne pistä jokaisen allergisoituneen hyvin varovaiseksi ja epäluuloiseksi. Ja aivan syystä.
    Vääriä diagnooseja ja väärin tehtyjä tutkimuksia ja niiden aiheuttamia peruuttamattomia vahinkoja on aivan liian paljon.
    Sen tietää jo ilman mitään instrumenttia.

    Itse en ole sairastunut, mutta seuraan päivittäin homeallergikon elämää ja -tiedän- mitä se sellainen sairaus merkitsee sekä aiheuttaa. Tiedän myös sen miten järjestelmä pyrkii "hoitamaan" sairastunutta ja koko tilannetta.
    Tiedän myös päivittäisessä työelämässä millaista jälkeä tämä ns. erinomainen rakentaminen useasti on tehnyt ja millaisesta "ammattimaisesta" tasosta käytännössä on kyse.

    uppoavat. Ainakin omalla kohdallani tämän homealtistumisen seurauksena on taas otettu kymmeniä ja taas kymmeniä turhia verikokeita, joiden tulokset tietää vanhastaan jo etukäteen.
    Yhtä tyhjän kanssa. Näitähän riittää crp, lasko, kilpirauhaskokeet jne. Lisäksi eri vastaanotoilla juoksua, aivan turhaan. Vain kuullakseni, että hyperventiloin/panikoin.

    Ei siis oteta tosissaan, vaan tutkitaan ja tutkitaan, ja varmasti aina asian vierestä, kuten hilkkaliisa on kirjoittanut. Itse olen hankkinut yksityiseltä sellaiset kokeet, joiden toivon tuovan edes hieman selvyyttä rankkaan reagointiini. Tuo Ruotsi- tai Viro-tutkimus-/lääkärireissu alkaa kyllä kiinnostaa, kun on nyt nähnyt miten tässä hyvinvointivaltiossa homeista sairastuneet jätetään hoitamatta.

    Silti eniten ketuttaa asiaan vielä vihkiytymättömien puolesta, joille "asiantuntijat" voivat syöttää mitä pajunköyttä tahansa. Näitä kaikkein hankalimmassa asemassa ja aikuisten(?) kaltoin kohdeltavina ovat lapset ja vanhukset.

    Äänestä

  • Drifter# kirjoitti:

    Kysymys oli lyhyt ja yksiselitteinen.

    Tiedätkös miksi allergikot ovat herkkänahkaisia ja reagoivat herkästi.
    Juuri siksi kun he eivät saa edes kunnollista diagnoosia tutkimuksista yms., vaikka kysymyksessä voi olla hyvin pitkälle edennyt allergisoituminen, jossa voi kysymyksessä olla jo henkiinjääminen.
    Lisäksi koko järjestelmä pyrkii sivuuttamaan hyvin ilmeisesti koko homeongelman, vaikka siitä on tietoa hyvin pitkältä ajalta ja tutkimustietoa on kirjat pullollaan.
    Eiköhän tuollainen tilanne pistä jokaisen allergisoituneen hyvin varovaiseksi ja epäluuloiseksi. Ja aivan syystä.
    Vääriä diagnooseja ja väärin tehtyjä tutkimuksia ja niiden aiheuttamia peruuttamattomia vahinkoja on aivan liian paljon.
    Sen tietää jo ilman mitään instrumenttia.

    Itse en ole sairastunut, mutta seuraan päivittäin homeallergikon elämää ja -tiedän- mitä se sellainen sairaus merkitsee sekä aiheuttaa. Tiedän myös sen miten järjestelmä pyrkii "hoitamaan" sairastunutta ja koko tilannetta.
    Tiedän myös päivittäisessä työelämässä millaista jälkeä tämä ns. erinomainen rakentaminen useasti on tehnyt ja millaisesta "ammattimaisesta" tasosta käytännössä on kyse.

    Mieli ja keho on koko ajan varuillaan, koska niin usein on ollut kyse minuuteista. Niin naurettavaa kuin se onkin, niin ei tarvitse kuin olohuoneeseen kantautua keittiöstä perunoiden mullan ja homeen haju, niin luulee jo olohuoneessa (upouudessa) hometta olevan; höperönä siirsin eilen puolipaniikissa telkkarin videoineen ja nuuskin listoja. Sitten ukko ilmoitti, että hänhän laittoi ne potut vihdoinkin kiehumaan. Että tällaista "ylireagointia" on kokemuksesta tullut; vaikka ei haluaisi "vouhottaa" tuntemastaan aistimuksesta - se laittaa väkisinkin liikkeelle etsimään syyn.

    mahdollistaneesta suojaavasta toiminnostahan on kyse. Kun vaara uhkaa, alkaa sen minimointiin pyrkivä toiminta saman tien. Tässäkin asiassa on kyse niin pitkälle "selkäytimeen" siirtyneestä pelosta, että vaaran minimointiin tähtäävän toiminnan alkua heti aina enää edes huomaa. Siitä on tullut osa itsepuolustusjärjestelmää. Ja miksei tulisi, kun kyseessä on myrkky, josta elimistö niin rajusti varoittaa?

    Äänestä

  • selviytymisen kirjoitti:

    kun lapseni oli kaverinsa luona leikkimässä pari tuntia ja palasi sitten kotiin. Aloin nuuskia ilmaa olohuoneessa, kun tuttu sädesieni haisi. Lapset sanoivat oitis: "mitä nyt taas, haiseeko home vai sädesieni". Vastasin, että sädesieni haisee mietona. Sitten pyysin lastani tulemaan luokseni, koska oitis muistin, että lapseni kaveri haisi samalta meillä viime viikolla käydessään (ja tuolloinhan lapseni yski taukoamatta) ja aloin nuuskia lastani. Parin tunnin kyläilyreissun jäljiltä lapseni T-paita haisi hyvinkin selvästi, verkkarit vähemmän. Tuon lapsen kotona tehtiin myös TÄYSIN suojaamaton remontti taloyhtiön teettämänä ja heilläkin oli vuosikausia betonissa ollut yli 100 kosteuslukemat. Heillä ei edes kuivatettu, vaan "vietiin kaikki märkä kerralla pois"....

    Kun mieheni haki eilen tuolta lapsemme pois, haistoi hän "hajujen meren" ikivanhan kerrostalon käytävillä, vaan ei tuon lapsen kotiovella. Mieheni myöntääkin, että minulla on paljon herkempi hajuaisti kuin hänellä. Johtuneeko siitä, että olin lapsen kanssa kolme viikkoa sisällä kosteusvauriomömmöissä huippauksessa ja yskässä ja ties missä kaatoväsymyksessä. Siivosin alvariinsa vauvan lima-maito-oksenteluja ja olin niin väsynyt, etten edes kolmeen viikkoon käynyt ulkona (joskus illalla sitten). Vauva, nyt jo - lapsiparka, mitähän tästäkin "homelapsesta" tulee.

    Että varpailleen nousu tapahtuu heti, kun aistimus tulee - yritän sen aina muiden läsnäollessa "hoitaa hiljaa pois alta" eli esim. viedä lapseni kauemmaksi haisuli-ihmisistä (home tai sädesieni tai muu todella etova haju).

    Ihmisen varoitusmekanismit toimivat tehokkaasti. Olen itse joskus havainnut senkin, että riittää jos näen esim. telkussa hometalosta kuvia, niin alkaa ahdistaa henkeä. Pelkkä näköaistimuskin saa nämä mekanismit käyntiin.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kun en ole nähnyt esim. TV:sta hometalojuttuja. Jos näkisin, tuntisin ehkäpä suurta tai pienempää empatiaa.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ihmisen varoitusmekanismit toimivat tehokkaasti. Olen itse joskus havainnut senkin, että riittää jos näen esim. telkussa hometalosta kuvia, niin alkaa ahdistaa henkeä. Pelkkä näköaistimuskin saa nämä mekanismit käyntiin.

    Seurauksena voi olla - yllätys yllätys -hyperventilaatiokohtaus.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Seurauksena voi olla - yllätys yllätys -hyperventilaatiokohtaus.

    saaneeni yhtään hyperventilaatiokohtausta, vaikka olen ollut homesairas jo useamman vuoden. Sain paniikkihäiriön tapaisia kohtauksia, mutta niidenkin aiheuttajaksi on selvinnyt HOME. Kyseessä ei ole paniikkihäiriö vaan homeen aiheuttama nopea allerginen (tai toksinen) reaktio, jonka seurauksena pulssi ja verenpaine nousevat, huimaa, tärisyttää ja iho lehahtaa punaiseksi. Hengenahdistusta ei aina ole.
    Olen sen verran monta kertaa juossut lääkärillä, että nämäkin oireet on tullut hyvin dokumentoitua. Luulin ITSE pitkään, että kyseessä on paniikkihäiriö, varsinkin kun se tuntui liittyvän aina johonkin tiettyyn tilaan, kuten kokoushuoneeseen. Kyseisessä kokoushuoneessa on vakava sädesieniongelma ja se on käyttökiellossa, joka oli jostain syystä "unohtunut" vuosien saatossa.

    Toivon sinulle, kuka lienetkin, pitkiä vuosia mahdollisessa hometyöpaikassasi/ asunnossasi ja hengittele oikein syvään ja rauhallisesti. Eiköhän ne homeitiöt löydä vielä tiensä sinunkin keuhkorakkuloihisi.

    Äänestä

  • Homeherkkä kirjoitti:

    Minulla ei ole koskaan erittynyt vihreää limaa.
    Se on tähän asti pysynyt kirkkaana ja notkeana.

    Minulla homealtistus homerakennuksissa aiheuttaa limakalvojen kuivumista niin nenässä kuin keuhkoputkissakin. Ja kun ne alkavat kuivua on erittäin helppo hengittää ja ilma tuntuu tosi puhtaalta ja raikkaalta. Seuraavassa vaiheessa tulee sellainen pää pyörällä oleva tunne ja jalatkin tuntuvat ihmeellisen kevyeltä. Tunne on samanlainen kuin hengitäisi häkää. Tuohon vaiheeseen riittää puolen tunnin altistus ja tuossa vaiheessa olen oppinut joko häipymään tai vetämään suojaimet päähäni.
    Mikäli altistus jatkuu, puolentoista tunnin jälkeen nenää alkaa kipunoittamaan, sitten tulee voimakas flunssaolo, myös kova päänsärkykin saattaa jysähtää päälle samoin niskä-hartiakipu.
    Ja kantapään kautta on oppinut tietämään, että muutaman tunnin kuluttua alkaa tosi hyvä homeflunssa hinkuyskämäisellä kohtauksella, joka saa aikaan limantulon keuhkoputkista ja tosihyvän nuhan. Tuota hinkuyskämäistä reatiota (yskittää niin kovin ettei henkeä pysty vetämään välillä) voi laimentaa tavalliseksi yskäksi vetämällä ennen homerakennukseen menoa astmapiipullisen. Homeflunssan päälletuloa, joka yleensä ohittuu päivässä-parissa-kolmessa, se ei estä.
    Homerakennuksen aikaansaama kosteusvauriomikrobimalja aiheuttaa minulle todella kiukkuisen reaktion jo lyhyessä ajassa. Lumettoman ajan luonto saa aikaiseksi paljon pehmeämmän reaktion. Tosin lopputulos on sama: raju keuhkotulehdus.

    Tunnen kaltaisiasi homeallergikkoja, joilla melko välittömästi alkaa homerakennuksessa silmät punottamaan ja vuotamaan vettä, nenä menee tukkoon, alkaa yskittää ja henkeä ahdistaa, eli keuhkojen limakalvot toimivat samoin kuin nenänkin limakalvot; menee "hengitysläppä" kiinni.

    Paikkakuntamme kirjasto on myös homekirjasto.
    Lopetin käynnit ja kirjojen lainaamisen jo vuosia sitten.
    Kirjoja jouduin pitämään muovipussissa jo niiden hajun takia. Kun lukeminen aiheutti flunssamaisen olon, luin niitä kopioista käsin.
    Oli pakko kun tuli tarve tietää mitä kosteusvauriomikrobit oikein aikaansaavat, kun lääkärit toinen toisensa jälkeen kertoilivat, että niistä ei tiedetä mitään, kun niitä ei ole vielä riittävästi tutkittu.
    No hyvähän tietämättömälle on uskotella kaikenlaista.

    Ja kun tietää, tietää myös sen, että NO-mittaus pitää tehdä homeallergikolle pari kertaa.
    Kun kosteusvauriomikrobialtistus alkaa tulehduttaa keuhkoputkia, päädytään sairaslomalle.
    Kun keuhkot ovat tervehtyneet tulee ottaa ensimmäinen tutkimus.
    Kun töihin palattua keuhkoputket jälleen tulehtuvat, tulee NO tutkimus uusia astmalääkityksen perustasossa eikä vasta siinä vaiheessa kun tasoa on tulehduksen hillitsemiseksi jouduttu nostamaan.

    Siinä vaiheessa kun homealtistus aiheuttaa vasta allergisen keuhkoputkitulehduksen, joka tulehdus toistuvana kroonistuu (seurauksena ns. epätyypillinen astma), NO mittausta voisi käyttää myös sen toteamiseen.
    Vaan ei käytetä.
    Jostain syystä minua ammattitautilain piikkiin tutkineet lääkärit eivät määränneet minulle NO tutkimusta. Olisin hakeutunut homealtistuksen aiheuttaman allergisen keuhkoputkitulehduksen toteamista varten jo aikoja sitten yksityiselle lääkäriasemalle, vaan sieltäkäsin NO-tutkimusta ei ole saatavilla.

    Homegurummehan väittävät yhä, että vain virus aiheuttaa flunssan keuhkoputkitulehduksineen.
    Ja minä haluaisin todistaa heille, että pystyn aiheuttamaan itselleni flunssan keuhkoputkitulehduksella varustettuna viiden vuorokauden sisällä vaikkapa aloittamalla kokeen 1.11.2006, jonka tulehdusreaktion he voivat todeta vaikkapa NO:lla. Eli NO:ni on normaali ennen altistusta ja kohoaa keuhkoputkien tulehtumisen myötä ja tuon tulehduksen vaimenemista voi seurata myös NO:lla.
    Mikäli he vielä väittäisivät, että virus aiheutti tuon keuhkoputkitulehduksen, niin samallahan he väittäisivät, että hallitsen viruksia.
    Ja sehän ei ole mahdollista tieteen mittatikkujen mukaan.
    Jostain syystä he kieltäytyvät yhä tutkinnasta ja tuo kieltäytyminen loukkaa perus- ja ihmisoikeuksiani tässä maassa.
    Ja valitettavasti lukemattoimien muidenkin kaltaisteni ja tulevien kaltaisteni.

    Mä kävin toissa päivänä kotipaikallani, jossa on home - altistus ja mulla on alveoliitti & astma.

    Mä yritin olla aina pienen hetken kv. dementia - alzheimeria sairastavan isoäitini kanssa, joka tahtoi, että olisin ollut sisällä hänen seuranaan. Olinkin pienen hetken ja lähdin ulos. Samoin myöhemminkin.

    Sinä päivänä, kun olimme siellä, ei oireita ollut muita kuin aivastutti ja silmät vetisti. mutta sitten nyt tänään on kohta ääni mennyt ja päänsärkyä hiukan tuntuu, yskittää. Nenä on alkanut vuotamaan uudelleen ja aivastuttaa. Nähtävästi tämä voi tulla jopa päivän viiveellä.

    Sen taas tietää, että en voi mennä aikoihin sinne, vaan täytyy jatkaa sitä päivittäistä soittelua isoäidilleni...

    Äänestä

  • suzyanne kirjoitti:

    Suojaa vaan itsepintaisesti ittes, jokainen homemälli tuhoaa lisää puolustumekanismejamme. Koskaan ei voi olla liian tarkkana. Voimia suzyanne! Ja mukava, kun tulit tännekin palstalle kirjoittelemaan.

    Äänestä

  • viivästyneitä reaktioita kirjoitti:

    Suojaa vaan itsepintaisesti ittes, jokainen homemälli tuhoaa lisää puolustumekanismejamme. Koskaan ei voi olla liian tarkkana. Voimia suzyanne! Ja mukava, kun tulit tännekin palstalle kirjoittelemaan.

    Hei & kiitos viestistä! Kyllä se on kummallista, kuinka voi reagoida herkästi! Kun mun äiti käy siellä kotipaikallani auttamassa & hoitamassa omaa äitiään, homeen ummehtunut haju tarttuu vaatteisiin - ja tavaroihin. Hän käy siellä 3 x viikossa. Ja reaktio on välitön; "Hau"-sessio (eli koiramainen yskiminen) alkaa, nenä & silmät vuotaa.

    Kyllä mä jotenkin oon kai hyväksyny sen, että mulla on alveoliitti, eli homepölykeuhko, mutta se harmittaa, kun en voi olla muuta kuin puhelin yhteydessä tähän dementia - alzheimeria potevaan vanhukseen, eli isoäitiini.

    Muuten voiskohan home tehdä dementia-alzheimeria tai edesauttaa sairastumiseen? Ennen muutamaa vuotta alzh. diagnoosia todettiin mummollani jotain keuhkomuutoksia.

    No, siinäpä homeisia mietteitä! Hyvää vointia ja terveisiä kaikille, halauksin... Suzyanne

    Äänestä

Hei! Tilanne on niin ikään minullekin tuttu; astma diagnosoituna ollut jo 12 vuotta. Olin työ kokeilussa tk:n vuodeosastolla ja sain siellä jonkun ärsytyksen. Vain 3 viikkoa ehdin olla - ja pois. Ab - ja kortisonikuurit ei auttaneet, vain histamiinialtistus - ja diagnoosi oli selvä.
Sain astmalääkkeet... Kun vuodet vieri, tauti paheni. 2002 joulukuusta olen ollut sair. eläkkeellä. Kaikki oli ok lääkäreiden kanssa vaikka vaihtuivatkin usein. Tuli allerginen alveoliitti, eli homepölykeuhko. Lääkkeet lisääntyi hieman. Oli sairaalaan vieneitä astma kohtauksia, anafylaktista reaktiota jne. Tuli kortisonin antokieltokin...

Ja nyt tämä tilanne on sellainen, että taas vaihtui uusi lääkäri. Ei tuntenut minua, ei kai tutustunut papereihinikaan... ja yllättäen hän väittää, että
a) en ole allerginen, kuvittelen vain (ei usko allergiatesteihin, ei ole tehnyt niitä.). En saa käyttää allergialääkkeitä.
b) astmaa ei ole, kuvittelen vain ja teeskentelen
c) allergista alveoliittia ei ole ollutkaan
d) ei usko anafylaktisiin (voimakas all. reaktio)
reaktioihin...
Hän tyrmää siis kaikki lääkärien lausunnot ja laittaa diagnoosit vain minun kuvitteluksi, ei siis voi uskoa kollegoidensa sanoihin, lopetti lähes kaikki astmalääkkeeni...
Minulla on vanha kotipaikka, 60 - luvulla rakennettu mineriitti - levyinen talo, sis. asbestia seinissä, kosteus - ja homevaurioita jne. Siellä olen viettänyt koko lapsuusajan ja yhäti kävimme siellä dementoituneen mummoni luona. Nyt on käyntini vähentyneet, sillä aina tulee hengenahdistusta ja päänsärkyä. Ja eihän lääkäri usko siihen! Arvaa vain, kuinka olen sanoja täynnä!
Mä ymmärrän tilanteesi ja olen todella pahoillani. Mulla viimeksi oli ambulanssikuskit ja hoitajat asiallisia; vaikka happi oli normaali kun oli maski päällä, sitä jatkettiin muutaman tunnin ajan.
Happiarvot viittaa periaatteessa hyperventilaatioon, josta muakin on syytetty, mutta mä en jaksa siihen uskoa Sinunkaan tilanteessasi. Ja sairaalassa sattui eräs, jolla oli hengitysvaikeuksia, yskitti ja happiarvot niin ikään yli normaalin, hyperiin viitaten. Ei selitystä kuin vain adrealiinipiikki tarvittaessa.

Mutta... yhtä kaikki, mä toivon Sinulle voimia ja jaksamista.
Minulle saa kirjoittaa, jos tahdot. Annan vertaistukea kyllä.

Hyvää syksyä & vointia t. Suzyanne

Äänestä
  • lääkäreiden armoille? Tuntuu ihan vietävän pahalta, kun joutuu omaa sairauttaan puolustelemaan. Minulla myös tämä uusi lääkärikokemus: käytän vääriä lääkkeitä, liikaa ja olen vain saanut päähäni tämän alveoliitin. Kuinka kukaan helvetti voi kuvitella, että tällainen tauti vain saadaan päähän eli keksitään?

    Voi sua suzyanne, koeta jaksaa sinäkin. Koeta löytää lääkäri, joka kuuntelee. Jätä nuo pallopäät omaan arvoonsa, jotka ei kunnioita elämää, eivätkä nöyrry sen moninaisuuden edessä. Mistä ihmeestä saataisiin todistus sille, että hapen puutteen tunne näyttääkin mittareissa hyperventilaatiolta?

    Äänestä

  • työelämästä kun astmasi muuttui alveoliitiksi? Miten se tapahtui, altistuitko vapaa-ajallasi lisää?

    Äänestä

  • UPDATE_7742623 kirjoitti:

    työelämästä kun astmasi muuttui alveoliitiksi? Miten se tapahtui, altistuitko vapaa-ajallasi lisää?

    Hei! Olin jo poissa työelämästä silloin. Kun mummoni sairastui kv. dementia - alzheimeriin 2002 ja hän yksineläjänä tarvitsi apua jo ennen sairautta. Olimme todella paljon ennen minun diagnoosiani 2003 siellä, jopa yötäkin.

    Se oli hiukka vaikea paikka, kun se on mun kotipaikkani ja aikaa kesti dementoituneella vanhuksella ymmärtää, miksi ei aina siellä ollut lapsenlapsi tullutkaan käymään toisten kanssa. Ja sen diagnoosini tultua joutui kaikki kukat ja tekokukat, paperinarukrookukset jne. poistamaan.

    Kävin vain parin tunnin visiitin tuossa kesällä. Vain 14 km päässä on kotipaikka... Aina, kun siellä käy, tulee hengenahdistusta ja päänsärkyä.
    Mutta silti, kotipaikka on aina koti.
    Nyt olen pitänyt yhteyttä puhelimitse päivittäin.

    Ja siinä diagnoosissa oli vielä se, että ensin todettiin allerginen alveoliitti, sitten todettiin, että sellaista ei ole ollutkaan, taas oli, yksi väitti niitä ilmavaivoiksi ja taas varmistettiin se diagnoosi.

    Lääkärien armoilla on potilasraukka...

    Hyvää syksyä & vointia t. suzyanne

    Äänestä

Astman oireita ovat limaneritys, yskä, hengityksen vinkuminen ja hengenahdistus. Aamuyöllä tai varhain aamulla ilmenevä oireilu on astmalle tyypillistä. Astman ilmaantumista edeltää usein heinänuha, muu allerginen nuha tai atooppinen ihottuma. Oireet alkavat tavallisesti pitkittyneen hengitystietulehduksen jälkeen, flunssan yhteydessä tai kun hengitysteihin tulee ärsyttäviä tai allergisoivia hiukkasia.

Astman ensimmäinen oire on usein tulehduksen aiheuttama lisääntynyt limaneritys ja yskä. Keuhkoputket saattavat ahtautua, kun yskä jatkuu. Tällöin hengitys vaikeutuu ja alkaa vinkua. Kun tulehtuneet limakalvot altistuvat ärsykkeille, kuten kylmälle ilmalle, hajuille tai rasitukselle, keuhkoputket alkavat supistella ja lisäävät limaneritystä. Keuhkot eivät toimi riittävästi ja astmaatikko tuntee hapen loppuvan.

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1996,1934

Äänestä
  • ja lääkärit mitä tahansa,niin ME tiedämme miten kehomme reagoi homeisiin.Kiistely siitä onko se astmaa vai allergista alveoliittia johtunee siitä,että lääkärien mielestä harvoin diagnosoidaan allergista alveoliittia,joten heidän mielestään emme voi sitä myöskään sairastaa.Ja tuo päätelmä kaiketi johtuu siitä,että meidät yritetään sovittaa astman kriteereihin.Jos ne eivät täyty,olemme sitten terveitä.Mutta ME tiedämme,että jokin on vialla kehomme immuniteetissa.Epäselvyys kalvaa,diagnoosi (oikea) helpottaisi.

    Äänestä

  • Tuo oli kuin minun kertomukseni 11 ensimmäistä vuotta vuodesta 1988 vuoteen 1999.

    Sitten tulehtuivat koko keuhkot ja tuli ihan alveoliittin sopivat oireet. Kaikenkaikkiaan olen syönyt noin 15 kortisonkuuria. Lääkäri sanoi pienten keuhkorakkuloiden olevan tulehtuneet ja että "olen hyvin vakavasti sairas".

    Nyt kun vältän parhaan taitoni mukaan homepaikkoja olen kuitenkin tuossa "ykkösvaiheessa". Homekohteissa saan hengenahdistusta, sisäänhengitys pihisee ja uloshengitys vinkuu. Siihen kohtaukseen auttaa astmalääkkeet.

    Runsaasta astmalääkityksestä huolimatta saan astmakohtauksia milloin missäkin - kaupassa, bussissa, kirkossa, kahvilassa, torilla, uimahallissa - kunhan vain hometalon hajuinen ihminen tulee lähelle - tai menen hometaloon vahingossa tai tulee lähelle "vääränmerkkinen" hajuvesi, partavesi, deodorantti, pesuaine, ihovoide, hiuslakka - tai eläimiä omistava ihminen. Viemärin haju joissain paikoissa yskittää. Tänä kesänä huomasin grillin sytytysnesteen aiheuttavan rajun tukehtumisentunteen, yskimisen ja limannousun. Enpä tällä kerrostaloalueella ole joutunutkaan grillin sytytysnesteen hajuja haistelemaan. Olin kylässä ystävän luona ja siellä tuo karmea yllätys tuli heidän naapuristaan. Siihenkin auttoi astmalääke.

    Äänestä

  • hapen puutteen tunteeseen/lisääntyneen hengityksen tarpeeseen kuulukaan kohdallani limaneritys, yskä ja hengityksen vinkuminen.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    hapen puutteen tunteeseen/lisääntyneen hengityksen tarpeeseen kuulukaan kohdallani limaneritys, yskä ja hengityksen vinkuminen.

    uskon ja tiedän, että nuo tunteesi ovat todellisia. Keuhkosairauksia on monia ja niihin kyllä kuuluu noita hapenpuutteita. Miten ihmeessä sitten hoitoa, kuntoutusta yms. näistä kärsiville saataisiin.

    Tuntuu uskomattomalta, että sairastuneet ovat noin pulassa sairautensa kanssa. Pahoitellen luen kirjoituksianne.

    Nähtävästi tilanteeni on selkeästi astma, mutta siinä on sitten vielä jotakin lisäongelmaakin. Lisäongelma näkyy keuhkoissa juosteina. Nyt odotan noita jatkotutkimuksia TTL potilasosastolla. Siellä pitäisi olla kaikki edelliset keuhkokuvat. Niiden vertaaminen nyt otetuihin keuhkokuviin toivottavasti valottaa tilannetta. Ja toivoakseni juosteisuus ei jatkuvasti lisäänny.

    Mutta noista keuhkomuutoksista huolimatta, minulla on ikävä kyllä myös astma. Siitä en nyt pääse enää yli enkä ympäri. Näin ollen karhunpalveluksen sairastuneille tekevät ne, jotka tuijottavat vain yhteen ainoaan sairauteen.

    Aivan kun sinun kohdallasikin on kyse jostakin mitä pitäisi vielä ehdottomasti selvittää. Ei jättää potilasta hoitamatta, jos ei heti tunnista oireiden perusteella sairautta.

    Äänestä

  • jaahas... kirjoitti:

    uskon ja tiedän, että nuo tunteesi ovat todellisia. Keuhkosairauksia on monia ja niihin kyllä kuuluu noita hapenpuutteita. Miten ihmeessä sitten hoitoa, kuntoutusta yms. näistä kärsiville saataisiin.

    Tuntuu uskomattomalta, että sairastuneet ovat noin pulassa sairautensa kanssa. Pahoitellen luen kirjoituksianne.

    ...Niin kyseessä ei ollut hapenpuute, vaan sen tunne. Ja perusasia hoidon onnistumiselle on hoitaa oikeaa syytä. Huonoin vaihtoehto on yrittää selittää vaiva perusteettomasti jollakin toisella sairaudella, vaikka se joidenkin mielestä olisikin "hienompi", salonkikelpoisempi tai toisi paremmat mahdollisuudet taloudelliseen hyötyyn.

    Äänestä

  • No siinä se taas tuli.
    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mielestä allerginen astma syntyy vain jos on atoopikko. Eli heidän mielestään vain anafylaktinen (IgE-vasta-aine-välitteinen) astma on allergista astmaa.

    Ja mikäli ei ole atoopikko sairastuu heidän mielestään ei-allergiseen astmaan.
    Jostain syystä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri jättää tietoisesti huomioonottamatta viivästyneet kolme reaktiotyypiä, jotka synnyttävät antigeenille IgG vasta-aineita tai ei ollenkaan vasta-aineita.
    Allerginen keuhkoputkitulehdus ja allerginen alveoliitti ovat olleet olemassa diagnoosina jo kymmeniä vuosia ja kuten nimikin sanoo, kysymys on allergiasta.
    Ja ODTS-reaktion (professori Erkki O. Terhon kehittämä, TYKS), joka ohittuu päivässä-pärissä kolmessa, sanotaan myös olevan ei-allerginen reaktio, vaikka aikaisemmin reaktiota pidettiin allergisena alveoliittina, eli allergisena reaktiona.

    Kysymyshän on siitä, että antigeenin aiheuttamat toistuvat keuhkoputkitulehdukset johtavat kyllä krooniseen keuhkoputkien limakalvojen tulehdukselliseen sairauteen, eli astmaan.
    Ja ODTS-reaktiot todennäköisesti allergiseen alveoliittiin, joka ei poissulje myöhemmin allergisten keuhkoputkitulehduksien kautta syntyvää astmaa.

    Kummallista, että vielä 14.7.2006 julkaistaan dokumentti, jossa ilmoitetaan, että ei-allergisen astman syitä ei varmuudella tiedetä.
    Tuollainen julkaisu on käsky maamme lääkäreille pysyä yhä edelleen tietämättömyydessä suhteessa homeallergikkoihin, eli kosteusvauriomikrobien pakkohengittämisestä aiheutuvan orgaanisen pölyn aiheuttamiin allergisiin flunssiin, jotka toistuvina saattavat johtaa allergisiin keuhkosairauksiin.
    Ja koko dokumentti näyttää olevan HYKS:n iho- ja allergiasairaalan professori Tari Haahtelan käsialaa.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    ...Niin kyseessä ei ollut hapenpuute, vaan sen tunne. Ja perusasia hoidon onnistumiselle on hoitaa oikeaa syytä. Huonoin vaihtoehto on yrittää selittää vaiva perusteettomasti jollakin toisella sairaudella, vaikka se joidenkin mielestä olisikin "hienompi", salonkikelpoisempi tai toisi paremmat mahdollisuudet taloudelliseen hyötyyn.

    On joskus vaikea kuvailla näitä tuntemuksiaan ja silti ne ovat enemmän kuin tunne. Kyllä ne ihan oikeasti olemassa olevia oireita useimmiten ovat.

    Itse sain tuolla potilasosastolla jonkinlaisia kramppeja. En tiedä olivatko lihas- tms. kramppeja. Kun kuvailin miksi äkkiä älämöin, muille potilalle, sanoin että tuntui kuin pirajat olisivat haukanneet paloja tuosta keuhkoalueelta. Kun yksi kysyi tuntuiko se päältäpäin vaiko sisältä, en enää ollutkaan varma. Uskoisin, että päältä, eli lihaksesta taisin sanoa.

    Mutta kuvailin tuota äkkinäistä kipua myös tuntui, tunne termein. Ja silti ne hittovie olivat kyllä ihan oikeita äkkinäisiä kipuja. Myöhemmin sitten seisoskelin pelatessamme Haluatko miljonääriksi peliä, koska selkäni kipeytyi eikä kestänyt enää nojaa mista tai istumista. No myöhemmin hoitaja antoi sitten Panadolia ja ne auttoivat ja/tai kivut vain muutoin lievenivät.

    Selkänikin tuntui kipeältä ja myös oli kipeä. Ei maailman järisyttävästi mutta ihan riittävästi.

    Äänestä

  • Ingengör kirjoitti:

    ...Niin kyseessä ei ollut hapenpuute, vaan sen tunne. Ja perusasia hoidon onnistumiselle on hoitaa oikeaa syytä. Huonoin vaihtoehto on yrittää selittää vaiva perusteettomasti jollakin toisella sairaudella, vaikka se joidenkin mielestä olisikin "hienompi", salonkikelpoisempi tai toisi paremmat mahdollisuudet taloudelliseen hyötyyn.

    tuntema tilanne huomioitta, jääräpäisesti vain ohittaa potilaan tilanne ja tehdä päätelmät irrallaan potilaan kokemuksesta, kuten ingengör lääkärinä ollessa (?) näyttää tekevän.

    Potilaatkin kuitenkin äänestävät rahapussillaan. Onneksi on vielä sellaisiakin lääkäreitä, jotka edes kunnon maksusta ottavat potilaan tuntemuksen todesta, eivätkä väkisin laita diagnoosia, joka ei selitä vaivan todellista syytä.

    Äänestä

  • jaahas... kirjoitti:

    uskon ja tiedän, että nuo tunteesi ovat todellisia. Keuhkosairauksia on monia ja niihin kyllä kuuluu noita hapenpuutteita. Miten ihmeessä sitten hoitoa, kuntoutusta yms. näistä kärsiville saataisiin.

    Tuntuu uskomattomalta, että sairastuneet ovat noin pulassa sairautensa kanssa. Pahoitellen luen kirjoituksianne.

    Pulassa tosiaankin ollaan, eikä taida muuksi muuttua ennen kuin joku STM:n virkamies itse sairastuu homepölykeuhkoon ja vaatii muutokset.

    Äänestä

  • viittaan tähän:

    Aamuyöllä tai varhain aamulla ilmenevä oireilu on astmalle tyypillistä.

    Niin mikä vois olla syynä, että oireilu palasi, vaikka oli poissa yli puoli vuotta.. Lääkitys on sama. Ainoo ero .. että menin takas töihin..

    Sekö taas alko jäytämään keuhkoja?

    Outoa, että kohtaukset iskee yöllä?

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    Tuo oli kuin minun kertomukseni 11 ensimmäistä vuotta vuodesta 1988 vuoteen 1999.

    Sitten tulehtuivat koko keuhkot ja tuli ihan alveoliittin sopivat oireet. Kaikenkaikkiaan olen syönyt noin 15 kortisonkuuria. Lääkäri sanoi pienten keuhkorakkuloiden olevan tulehtuneet ja että "olen hyvin vakavasti sairas".

    Nyt kun vältän parhaan taitoni mukaan homepaikkoja olen kuitenkin tuossa "ykkösvaiheessa". Homekohteissa saan hengenahdistusta, sisäänhengitys pihisee ja uloshengitys vinkuu. Siihen kohtaukseen auttaa astmalääkkeet.

    Runsaasta astmalääkityksestä huolimatta saan astmakohtauksia milloin missäkin - kaupassa, bussissa, kirkossa, kahvilassa, torilla, uimahallissa - kunhan vain hometalon hajuinen ihminen tulee lähelle - tai menen hometaloon vahingossa tai tulee lähelle "vääränmerkkinen" hajuvesi, partavesi, deodorantti, pesuaine, ihovoide, hiuslakka - tai eläimiä omistava ihminen. Viemärin haju joissain paikoissa yskittää. Tänä kesänä huomasin grillin sytytysnesteen aiheuttavan rajun tukehtumisentunteen, yskimisen ja limannousun. Enpä tällä kerrostaloalueella ole joutunutkaan grillin sytytysnesteen hajuja haistelemaan. Olin kylässä ystävän luona ja siellä tuo karmea yllätys tuli heidän naapuristaan. Siihenkin auttoi astmalääke.

    Supisteleeko sun keuhkoissa jotenkin kivuliaasti. Ei siis kurkun lähellä vaan keuhkoissa. Alempana siis.
    Ja se sattuu!

    Äänestä

  • Happisaturaatio laskee hengenahdistuksessa.

    Todettu just sairaalas.. Joten,, ei se nyt oo omas pääs ihmettelyä tai hyperventilaatiota.

    Verenpainekin pysyy alhaalla 99/60 ja pulssi 60.

    Heh, oli joo hauska hoitaja.. Sanoi, oos ny hetki hiljaa, ettei tuu liian korkee verenpaine lukema. Joo, mikähän se ois sit ollu. Hiljaa ollessa.?
    ;)

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    viittaan tähän:

    Aamuyöllä tai varhain aamulla ilmenevä oireilu on astmalle tyypillistä.

    Niin mikä vois olla syynä, että oireilu palasi, vaikka oli poissa yli puoli vuotta.. Lääkitys on sama. Ainoo ero .. että menin takas töihin..

    Sekö taas alko jäytämään keuhkoja?

    Outoa, että kohtaukset iskee yöllä?

    Sain mielettömiä tukehtumiskohtauksia niin kauan kun pidin uuteen kotiin hankittuja luonnonkumipetauspatjoja sängyssäni. Tietty myös ukon luonnonkumipetari ahdisti mua. Vielä pari päivää niiden poisviennin jälkeenkin heräsin aamuyöstä kakomaan. Ja sen reaktion voi arvata, kun niitä poisvein ja tilanahtauden vuoksi ne olivat lähes kasvojani vasten "tuiki tavallisessa" perheautossa.

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Supisteleeko sun keuhkoissa jotenkin kivuliaasti. Ei siis kurkun lähellä vaan keuhkoissa. Alempana siis.
    Ja se sattuu!

    Tulehdusvaiheiden aikana keuhkoja kirveli ja särki.
    Kerroin kehkolääkärilleni, että jos olisi tussi niin voisin piirtää keuhkojeni rajat, kun tunnen niiden olemassaolon kipuna. Keuhkosairauksein ja allergologian erikoislääkäri, joka on hoitanut minua jo vuodesta 1988, sanoi uskovansa että keuhkoni ovat kipeät. Ne olivat hänen mukaansa tulehtuneet ihan kokonaan ja joka puolelta - myös ihan pienet keuhkorakkulat (alveolit) olivat tulehtuneet.

    Jouluna 2002 minulle tuli hengityksen pihinää, vinkumista ja tukehtumisen tunne. Nykyinen miniäni tuli joulun viettoon ja oli hoitanut marsua lähtiessään. Heillä ei ole enää marsua!! Kaikki lihakseni kramppasivat: vatsalihakset, selkälihakset, jalat, sormet, kaulan lihakset tosi kivuliaasti. Tuosta marsusta sain tietää vasta seuraavana päivänä ja ihmettelimme vain mikä minulle oikein tuli. Kohtaus meni vähitellen ohi astmalääkkeillä ja Theofol comp yskänlääkkeellä, mutta oli todella ikävän tuntuinen. Olin silloin siinä vaiheessa ettei minulla tullut lainkaan ääntä sen äänihuulten hematooman vuoksi ja söin antibiootteja ja kortisonia - ja silti tuli tuo hengityksen vinkumis ym. kohtaus.

    En tuntenut mitään supisteluja, mutta koko keuhkoja särki ja kirveli ihan koko ajan. Viimeisin tulehdusvaihe minulla oli marraskuussa 2004, jolloin söin tablettikortisonikuurin. Astmakohtauksia tulee monta kertaa viikossa milloin missäkin - milloin mistäkin runsaasta lääkityksestä huolimatta.

    Voimia homekorva !

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    viittaan tähän:

    Aamuyöllä tai varhain aamulla ilmenevä oireilu on astmalle tyypillistä.

    Niin mikä vois olla syynä, että oireilu palasi, vaikka oli poissa yli puoli vuotta.. Lääkitys on sama. Ainoo ero .. että menin takas töihin..

    Sekö taas alko jäytämään keuhkoja?

    Outoa, että kohtaukset iskee yöllä?

    Kun ihminen on makuuasennossa niin "kaikki" menee keuhkoihin. Kun nukkuu eikä yski niin yöllähän ne astmakohtaukset yllättelevät. Lapsillakin korvatulehdukset tulevat yleensä yöllä ja nuhan aikana lapselle olisi hyvä laittaa muutama iso kirja sängyn päätyihin siten että pää olisi hieman ylöspäin (noin 30 astetta). Voi sen tehdä itselleenkin.

    Laita ylös kaikki yölliset astmakohtaukset. Voit tarvita noita tietoja myöhemmin haitta-asteen määrityksessä.

    Ilmeisesti syy oireiluihisi voisi olla työpaikassasi, koska ne alkoivat taas uudelleen kun menit työhön.

    Toivottavasti asia selviää ja syy poistetaan.

    PS. Pyysit tuolla yhdessä kohdassa anteeksi minulta. Siihen kohtaan en voinut enää vastata "kun kirjoituksen hierarkia on liian täynnä". Siispä vastaan tässä: Saat anteeksi ja minäkin pahoittelen epätarkkaa selitystäni "eräästä henkilöstä". Tuo "eräs henkilö" oli 80-v näkövammainen äitini, joka papereita pyysin hänen valtakirjallaan TTL:ta.

    Anteeksipyynnöllä voimme selvitellä väärinkäsityksiä!

    Hyvää viikonvaihdetta !

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Happisaturaatio laskee hengenahdistuksessa.

    Todettu just sairaalas.. Joten,, ei se nyt oo omas pääs ihmettelyä tai hyperventilaatiota.

    Verenpainekin pysyy alhaalla 99/60 ja pulssi 60.

    Heh, oli joo hauska hoitaja.. Sanoi, oos ny hetki hiljaa, ettei tuu liian korkee verenpaine lukema. Joo, mikähän se ois sit ollu. Hiljaa ollessa.?
    ;)

    Nämä tuntemukset ovat aitoja, mutta se että saadaan lääkärit ottamaan ne todesta onkin jo vaikeampaa.

    Kun tilanne on tuo, kuten sinulla ei siinä enää jaksa katsella jos tilannetta vielä väheksytään puhuen vain ylihengittämisestä.

    Miten voit muuten? Onko jatkuvasti olo heikentynyt? Ehkä sun kohdalla oli ehdottomasti paras, että sua ei altistettu. Pitää vielä tutkia, mikä tuo sun tautisi oikein on. Kuten tuolla jossakin luki, astma on niin helppo määrillä, ettei sen määrittelyssä juurikaan voi tapahtua virheitä.

    Näiden muiten sairauksien kohdalla näitä virheitä nähtävästi sitten tulee, tai niitä ei huomioida mitenkään.

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    Kun ihminen on makuuasennossa niin "kaikki" menee keuhkoihin. Kun nukkuu eikä yski niin yöllähän ne astmakohtaukset yllättelevät. Lapsillakin korvatulehdukset tulevat yleensä yöllä ja nuhan aikana lapselle olisi hyvä laittaa muutama iso kirja sängyn päätyihin siten että pää olisi hieman ylöspäin (noin 30 astetta). Voi sen tehdä itselleenkin.

    Laita ylös kaikki yölliset astmakohtaukset. Voit tarvita noita tietoja myöhemmin haitta-asteen määrityksessä.

    Ilmeisesti syy oireiluihisi voisi olla työpaikassasi, koska ne alkoivat taas uudelleen kun menit työhön.

    Toivottavasti asia selviää ja syy poistetaan.

    PS. Pyysit tuolla yhdessä kohdassa anteeksi minulta. Siihen kohtaan en voinut enää vastata "kun kirjoituksen hierarkia on liian täynnä". Siispä vastaan tässä: Saat anteeksi ja minäkin pahoittelen epätarkkaa selitystäni "eräästä henkilöstä". Tuo "eräs henkilö" oli 80-v näkövammainen äitini, joka papereita pyysin hänen valtakirjallaan TTL:ta.

    Anteeksipyynnöllä voimme selvitellä väärinkäsityksiä!

    Hyvää viikonvaihdetta !

    Pef ja Fev1 seuranta 2 viikkoo.. Yökohtaukset puhalleltuna, ja paperilla,, yleensä heräsin siinä 3 kertaa, 12-05 välillä..

    Pef usein sama, välil sekin huono, mut Fev1 meni usein pieneksi. Puhaltelu sattui keuhkoihin.

    Keuhkois supisteli kivuliaasti ym.

    Meillä on ollut samat petivaatteet jo pari vuotta. Lakanat vaihdan kerran viikos ja sit tyynyliinan useamminkin. Tyyny "allergiatyyny". Peitot ja patjat petarit puistellaan usein.
    Nää kohtaukset ei oo nyt petivaatteista johtuvia.

    Kotieläimiä ei siis ole. Ei kukkasia, ei mitään. Talo uusi, tutkittu. Ei oo ainakaan löydetty homeita. En myöskään haista itsekkään.
    Vainuan rakennuksis ja vaatteis homeen joten kyllä käsittääkseni vainuaisin sen kotoakin.

    Ei oo hajustettuja pesuaineita yms. Ollenkaan.

    Ei oo pölyä. Ym.

    Se kohtaus tulee jostain muusta.. Työviikkojen aikana, yöllä. Töissä myös, kun käy "määrätyis" paikoissa. Pef laskee.

    Onko se just niinsanottu viivästynyt reaktio.? tyyppi?

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Happisaturaatio laskee hengenahdistuksessa.

    Todettu just sairaalas.. Joten,, ei se nyt oo omas pääs ihmettelyä tai hyperventilaatiota.

    Verenpainekin pysyy alhaalla 99/60 ja pulssi 60.

    Heh, oli joo hauska hoitaja.. Sanoi, oos ny hetki hiljaa, ettei tuu liian korkee verenpaine lukema. Joo, mikähän se ois sit ollu. Hiljaa ollessa.?
    ;)

    Ei kukaan oo ikinä väittänyt hyperventilaatioksi.

    Hyper reaktiivinen astma...(professionalis suspecta) . Mikä "kauhee" sana...
    On mun sairauden nimi.?

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Ei kukaan oo ikinä väittänyt hyperventilaatioksi.

    Hyper reaktiivinen astma...(professionalis suspecta) . Mikä "kauhee" sana...
    On mun sairauden nimi.?

    Mutta eipä näytä hyvältä tuo oireilusi. Enkä usko, että se tosiaankaan petivaatteista on kiinni. Toivotaan, että rauhoittuu nopeasti. Tuo viivästynyt reaktio näyttäisi olevan mahdollinen. Tosin usein se tulee nopeamminkin, mutta eihän näistä tiedä yhtään. Meillä jokaisella tuntuu olevan omat ominaispiirteet näissä sairastumisissa, oireiluissa sekä hoidossa se, että sitä ei juurikaan ole. Astmalääkkeet ja siinä se.

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Pef ja Fev1 seuranta 2 viikkoo.. Yökohtaukset puhalleltuna, ja paperilla,, yleensä heräsin siinä 3 kertaa, 12-05 välillä..

    Pef usein sama, välil sekin huono, mut Fev1 meni usein pieneksi. Puhaltelu sattui keuhkoihin.

    Keuhkois supisteli kivuliaasti ym.

    Meillä on ollut samat petivaatteet jo pari vuotta. Lakanat vaihdan kerran viikos ja sit tyynyliinan useamminkin. Tyyny "allergiatyyny". Peitot ja patjat petarit puistellaan usein.
    Nää kohtaukset ei oo nyt petivaatteista johtuvia.

    Kotieläimiä ei siis ole. Ei kukkasia, ei mitään. Talo uusi, tutkittu. Ei oo ainakaan löydetty homeita. En myöskään haista itsekkään.
    Vainuan rakennuksis ja vaatteis homeen joten kyllä käsittääkseni vainuaisin sen kotoakin.

    Ei oo hajustettuja pesuaineita yms. Ollenkaan.

    Ei oo pölyä. Ym.

    Se kohtaus tulee jostain muusta.. Työviikkojen aikana, yöllä. Töissä myös, kun käy "määrätyis" paikoissa. Pef laskee.

    Onko se just niinsanottu viivästynyt reaktio.? tyyppi?

    Kerroit, että pef-puhaltaminen sattuu. Muistan, että kun minäkin puhaltelin erittäin huonossa kunnossa ollessani pef mittariin niin se kävi keuhkoihin kipeästi ja sain hirvittäviä yskänpuuskia puhaltamisesta. Keuhkolääkäri (nainen joka on ollut lääkärini jo vuodesta 1988) sanoi, ettei minun nyt tarvitse mittailla pefiä, kun tuloksia oli jo näkyvillä tarpeeksi.

    Nykyisin puhaltelen harvoin pef-mittaria. Menen joskus marraskuussa uusituttamaan reseptit ja keuhkolääkärin kontrolliin. Mittailen sitten pari viikkoa ennen vastaanottoa pef-tuloksia ja vien hänelle.

    Sinulla tuo oireilu nyt varmaan johtuu työpaikastasi ja tulehdusvaiheen alussa yskit nyt yöt kotona, kun sinulla on viivästynyt reaktio (jos et yski työpaikalla). Tulehdus varmaan pahenee jos (home???) altistetta ei poisteta. Pian voit joutua taas kortisonikuurille. Alveoliitissa reaktio tulee 2 - 72 tunnin kuluttua altistuksesta. Jospa se ei olekaan "ihan tavallinen astma".

    Voiko sitä sinun työpaikkaasi tutkia vai onko sieltä jo "tulos: ei meillä ole mitään" tyylillä?

    Ota yhteys työterveyslääkäriin ja työsuojeluvaltuutettuun ja työsuojelupäällikköön.

    Kerro mitä kuuluu ensi viikolla ja miten voit !

    Terveisin Hilkka

    Äänestä

ei ole astmaa, eikä ole diagnosoitu astmaa. ainoastaan allergia kaikille pölypunkeille, koiralle ja kissalle. tietyt hajusteet ja puhdistusaineiden hajut voivat aiheuttaa kuristavan tunteen kurkkuun. joissain paikoissa tulee lihas- ja nivelkipuja. pakokaasusta ainakin.

kun asunnossani pölynimuri pöläytti entisesta asunnosta tulleet homepölyt ilmaan, sen jälkeen oli hengitysvaikeuksia. siis tuntui, että on vaikea saada happea. nyt en enää asunnossani saa noita hengitysvaikeuksia, mutta joskus muualla kyllä. esim. eilen eräässä kauppakeskuksessa ollessani, en tiedä mikä loppujen lopuksi aiheutti ne, mutta oli jotenkin raskasta hengittää ja tuntui etten saa tarpeeksi happea. ja tuli vähän pökkyräinen olo. antihistamiinit ei minulle paljoa auta. loppujen lopuksi otin kortisonitabletin illalla, kun olo oli niin vaikea. jäänyt niitä alkukesästä, kun olin ollut toista kuukautta kuumeessa ja oli ollut kauan keuhkokipuja, eikä mikään tuntunut auttavan, keuhkolääkäri määräsi kortisonitabletteja.

en tiedä onko tämä samanlaista oireilua kuin mitä olette kertoneet viesteissänne tässä ketjussa, mutta olen ihmetellyt hengitysvaikeuksiani, jotka eivät kumminkaan ole astmaa. siis astmapiipusta ei välttämättä olisi apua.

Äänestä
  • olevan/olleen tilaa. Muissa tapauksissa astma- ja allergialääke auttaa, mutta ei homepaikoissa. Hapen puutteen tunteen lopulta tultua viivästyneenä ei auta mikään muu kuin kortisonitabletti. Ainakaan minulla, jolla ensin tuli nuo hapen puutteen tunteet ja vasta useiden kuukausien kuluttua tuon puutteen ohi mentyä aloitin allergia- ja astmalääkkeiden käytön.

    Tuolloin ensimmäisen pahan hapen puutteen tunteen aikana ei ollut mitään vaikutusta millään lääkkeellä. Se on kohdallani siis primääri ja vasta sen puhkaisemana eli sekundaarina tuli tuo jatkuvan allergia- ja astmalääkkeen käyttötarve.

    Äänestä

  • homepöllytyksessä kirjoitti:

    olevan/olleen tilaa. Muissa tapauksissa astma- ja allergialääke auttaa, mutta ei homepaikoissa. Hapen puutteen tunteen lopulta tultua viivästyneenä ei auta mikään muu kuin kortisonitabletti. Ainakaan minulla, jolla ensin tuli nuo hapen puutteen tunteet ja vasta useiden kuukausien kuluttua tuon puutteen ohi mentyä aloitin allergia- ja astmalääkkeiden käytön.

    Tuolloin ensimmäisen pahan hapen puutteen tunteen aikana ei ollut mitään vaikutusta millään lääkkeellä. Se on kohdallani siis primääri ja vasta sen puhkaisemana eli sekundaarina tuli tuo jatkuvan allergia- ja astmalääkkeen käyttötarve.

    kävi minullekin. Alveoliitin oireista aloitettiin (kuume, vilunväristykset, hapenpuute). Nyt kun ne ovat korjaantuneet (viimeksi oli kesäkuussa) niin tilalle on tullut astma? Yskää, kutinaa keuhkoissa, limannousua. Tulee nopeasti homepaikoissa, kävin esim puutarhamyymälässä ja aloin heti yskiä. Limaa riitti koko loppupäiväksi.

    Äänestä

missä itsekin aikoinani sain yli kuukauden hengenahdistukset ja osastokeikat, koska kortisonikaan ei meinannut auttaa. Tuo tuttavani sai muutaman päivän kuluttua takaisinmuutostaan kolme eri kertaa puolentoistaviikon aikana noita hyperventilaatiokohtauksia. Ambulanssi tuli aina paikalle ja "hoidoksi" kirjoitti terveyskeskuslääkäri mielialalääkkeitä, joita hän ei ollut koskaan aikaisemmin syönyt, saati muitakaan mielialalääkkeitä. Hän on pian vuoden syönyt niveltulehdukseen joitain reumalääkkeitä ja nyt noita ns. ilopillereitä. Hän sanoo minulle usein, että hänellä on "päässä vikaa". Siihen sanon, että muisteleppas vain, miten minäkin oireilin teillä asuessani. Kun nykyisin käyn hänen luonaan, alkaa oitis nenää kutittamaan ja yskityttämään. Katossa on kuivuneita kosteuslänttejä ja vanhan katon päälle on laitettu uusi katto. Lisäksi muutaman kuukauden takaisia vesivuotojakin on ollut, eikä kuivatusta ole talon omistaja suostunut tekemään; hän uskoo vanhan rintamamiestalonsa kuivuvan muutenkin, kun on vain purueristeet. Tosin huonekalujakin kastui ja niistä voi tulla päästöjä, mutta eivät he "usko". Allergialääkkeitä (käsikaupasta) tuo tuttavani syö ja niistää hurjasti joka päivä vihreätä räkää. Olen hänelle jopa asunnonhakulomakkeet täyttänyt, mutta jää sittenkin "leveämmän leivän vuoksi" tuohon taloon sairastamaan. Talon toinen asukas sairastaa juuri tällä hetkellä MYÖS niveltulehdusta, akuuttia kylläkin, mihin ensimmäinen antibiootti ei purrut. Limainen ja räkäinen on hänkin. Talon kolmas asukas dementoitui vähän yli viisikymppisenä.

Eli hoidoksi hänellekin on tarjottu paperipussia ja mielialalääkkeitä sekä kerran kuukaudessa psyk. sh:n vastaanotolla käyntiä. Hänen päätään en ole toistaiseksi saanut käännettyä terveemmän asunnon perään. Mainittakoon, että myös unettomuus vaivaa häntä, sekä jatkuva hikoilu (niin kuin talon toistakin asukasta). Maailma on täynnä muitakin syitä oireiluun, mutta kyllä on talossakin vikaa.

Äänestä
  • Kiitos vertaistuesta, saatte aina jaksamaan eteenpäin ja taistelemaan tutkimusten puolesta. Helpompi olisi nimittäin tyytyä asemaansa ja olla hiljaa.

    Äänestä

  • yksin enkä yksinäinen kirjoitti:

    Kiitos vertaistuesta, saatte aina jaksamaan eteenpäin ja taistelemaan tutkimusten puolesta. Helpompi olisi nimittäin tyytyä asemaansa ja olla hiljaa.

    Huh, miten lohduttikaan lukea viestejänne ja huomata, etten ole Suomen ainoa omituisista ja voimakkaista keuhko-oireista ilman kunnon diagnoosia kärsivä kummajainen. Minun sairaudessani ei todennäköisesti ole kyse homealtistuksesta, joten en varsinaisesti kuulu tälle palstalle, mutta tuo lääkäreiden kanssa taisteleminen kuulosti niin tutulta, niin tutulta... ja minullekin on kyllä tuota hyperventilaatiodiagnoosia tarjottu useassa käänteessä, vaikka sitä EI ole saatu esiin rasituskokeen mittauksissa tai hengitysfysioterapeutin tutkimuksissa, eikä se muutenkaan riitä selittämään läheskään kaikkia oireitani (esim. keuhkoauskultaatiossa kuultua vinkunaa ja jatkuvaa lämmönnousua).

    Voimia teille kaikille, koetetaan sinnitellä oireinemme ja pitää puolemme terveydenhoitojärjestelmässä!

    P.s. Onko teillä kaikilla diffuusiokapasiteetti notkunut tai alentunut?

    Äänestä

Hyperventilaatiota tarjottu myös, mutta TTL:n tutkimuksissa löytyi ventilaation ja perfuusin epäsuhta, ei hyperventilaatiota. Oudosti katosi teksti ventilaation ja perfuusion epäsuhdasta silloin kauan sitten, liian diagnostista ja paljastavaa. Esim. voimakas obstruktio aiheuttaa tuon epäsuhdan. Tarkemman tiedon olisi tietenkin saanut valtimoverestä rasituksen aikana, mutta eihän sellaista tietoa saanut dokumentoida, joten jätettiin koko näyte ottamatta. Myöhemmin sitten muualla todettu matalat happisaturaatiot ja se valtimoverinäytekin on tukenut hapettomuutta, ei hyperventilaatiota. Joten homeesta tulleeseen hapettomuuteen ei paperipussit auta ja jossain kohdassa se sitten tulee dokumentoitua, kun tarpeeksi kauan sairastaa. On väärin, ettei hapettomuutta homeoireiden yhteydessä oteta riittävän vakavasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

apua apua kirjoitti:

Kuinka pystyn selittämään lääkäreille, jotka koko ajan sanovat syyksi hyperventilaatiota, että tämä ei ole mitään hyperventilaatiota.
Kun tuntuu, etten saa homealtistuksen jälkeen happea, joudun hengittämään paljon tiheämmin ja syvempään kuin normaalisti. Koska siis tuntuu, ettei happi riitä.

Mihin perustuu sitten se ilmiö, että hapetusarvot/hengitysarvot ovat kuitenkin hyvät tai yli normaalin? Osaisiko kukaan selittää tätä ilmiötä?
Sama ongelma on itseni lisäksi ainakin kolmella tuntemallani homesairaalla. Kaikilla tulee kiire päivystykseen hapen puutteen vuoksi, mutta vain toistuvasti huomataksemme, ettei meitä hoideta.
Paperipussia meille tarjoillaan. Mitä se auttaa? Siinä saa sitten itsekseen selvitä, vaikka tuntuu, että taju lähtee. Omaiset ovat hurjan huolissaan, miten selviämme. Itsellä viimeinen kokemus oli, kun piti puolustella ja selitellä omaa tilaa. Sairaanhoitajta ja ambulanssikuskit vielä naurattelivat ennen kuin huomasivat minun katsovan.
Tämä on kyllä ihan hirveetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu