Mukava tämä palsta! Minulla on suurperhe, perheessämme on 9 ipanaa, niin monta jalka ja käsiparia ettei perässä tahdo välillä pysyä :) Välillä sitä miettii että mihin olen itseni pistänyt, kun olen näin monta mukulaa tehnyt, mutta heti sitä kohta peruu aatteensa ja alkaa ajatella mitä kaikkea HYVÄÄ nämä pikku jälkeläiset ovat minulle antaneetkaan. Eihän me täällä eletä saadaksemme rakkautta, vaan antaaksemme sitä :)
Kun luin noita päiväselostuksia, minä ajattelin että ei meillä vaan tuollaista hulinaa ole. Mutta sitten aloin kerrata päivän tapahtumia mielessäni, ja lopuksi kirjoitin ne iahn ylös. Eipä kauheasti eronnut noista muista meidänpäivä selostuksista :D Mutta uskokaa tai älkää, ei sitä kiirettä huomaa itse arjen keskellä, kun siihen tottuu. Eihän sitä enää haista sellutehtaan hajuakaan, kun on tarpeeksi monta vuotta sen vieressä asunut ;)
Jos jotakuta kiinnostaa, niin voisin minäkin päivästämme kirjoittaa. Mutta ihan turhantähden e siihen vaivaudu :D Eli jos jotakuta kiinnostaa, niin saa tulla sanomaan
Kun luin noita päiväselostuksia, minä ajattelin että ei meillä vaan tuollaista hulinaa ole. Mutta sitten aloin kerrata päivän tapahtumia mielessäni, ja lopuksi kirjoitin ne iahn ylös. Eipä kauheasti eronnut noista muista meidänpäivä selostuksista :D Mutta uskokaa tai älkää, ei sitä kiirettä huomaa itse arjen keskellä, kun siihen tottuu. Eihän sitä enää haista sellutehtaan hajuakaan, kun on tarpeeksi monta vuotta sen vieressä asunut ;)
Jos jotakuta kiinnostaa, niin voisin minäkin päivästämme kirjoittaa. Mutta ihan turhantähden e siihen vaivaudu :D Eli jos jotakuta kiinnostaa, niin saa tulla sanomaan
Vastaukset 29
Vanhimmat
lukea suuren perheen arkipäivästä. Itselläni on "vain" kaksi lasta, nekin jo murkkuikäisiä. tämän kokosella perheellä en kokenut koskaan oikeaa kiirettä (jos ollaan ihan herellisiä). Vaikka molemmat käymme töissä ja iäkkäät vanhemmmat ovat olleet huolen aiheena. Kotitöitä meillä lienee ollut saman verran kuin muillakin samanlaisilla perheillä, mutta eihän ne niin paljon aikaa vie, kun koneet hoitaa ison osan.
Siksi olisi mukava lukea suuren perheen ihan tavallisesta arjesta.
kivaa on lukea suurperheen elämästä.
Kirjoita vaan teidän päivästä,olen ajatellut itsekin joskus kirjoitella,kun kerkeän...
perheemme ihan tavallinen arkipäivä.
7.15: Mies herättää minut. Nousen, puen, petaan sängyn jne.
Iidalla 8v. Kaisalla 12v. ja Henrikillä 13v. on aikainen kouluaamu, he hyörivät jo keittiössä ja kaatelevat maitoa ja murustelevat pitkin lattioita.
Istahdan kahvikupin ääreen ja alan paahtaa ja voidella leipiä muille lapsille, jotka kohta täytyy herättää. Luen sanomalehden
7.45: Iisak 3,5v. herää. Annan aamupalaa ja hätistelen Iidaa, Kaisaa ja Henrikiä kouluun.
Reput on hukassa, sukalle ei löydy paria, pyöränavain on kadonnut yms pientä sählinkiä on ilmassa.
Kalle 5v. herää meteliin, narisee.
8.00: Lapset lähteneet kouluun, menen herättämään Juliuksen 7v. Eemelin 10v. Laurin 16v. ja Annin 14v.
Menen petaamaan Kallen ja Iisakin sängyt, noukin tavaroita lattioilta yms.
Lapset sähläävät keittiössä, keittiö on kuin hävityksen kauhistus. Tyhjiä maito- mehu- ja jugurttitölkkejä pitkin pöytätasoja, käytettyhä lusikoita/veitsiä lojuu tisialtaassa. Pöydänpintaa tuskin näköö murusten alta...
Yritän huomauttaa asiasta mahdollisimman päättäväisesti mutta välttäen nalkutusta. Pieleen menee... Lopulta ojennan rätit käteen ja käsken pyyhtiä pöydän ja laittaa likaiset astiat tiskikoneeseen. Kaikilla mukamas liian kiire... Lopulta pienen uhkailun jälkeen alkaa rätti heilua.
8.30: Kalle ja Iisak juoksentelevat puolipukeissa ylä ja alakerran väliä. Yritän rauhoittaa tilnnetta. Lopulta tilanne päättyy pikku-Iisakin kaatumiseen alakerran puolella. Laastari leukaan, Iisakille housut, paita ja sukat. Kalle pukee itse, pienen itkuntirautuksen ja marinan säestyksellä.
Lauri ilmoittaa ettei mene kouluun, minä ilmoitan että minun lapseni menevät kouluun. Reppu selkään vaan ja menoksi. Tarkistan että rakkaallaa vaahteranmäen Eemelillämme on kirjat repussa. Matikan moniste löytyy rutussa repun pohjalta...
Komennan tekemään sen loppuun ennen kouluun lähtöä. (Tässä välissä myös metsästimme teroitinta, jota kumma kyllä, ei yhdeksänlapsisesta perheestä tuntunut löytyvän. Yritin myös avata Juliuksen lenkkarin umpisolmua huonolla menestyksellä)
9.00: Ovi paukahtaa viimeisen koululaisen jäljiltä kiinni. Rauha maassa.
Pikkupojat leikkivät olohuoneen lattialla pikkulegoilla, vähän väliä kuuluu kiljumista ja karjumista. Välillä käyn rauhoittamassa tilannetta, mutta pääasiassa viikkaan pyykkejä ja laitan pestyjä kuivumaan.
10.00: Kalle häipyy naapurin Matiaksen kanssa pihalle leikkimään. Pikku-Iisak itkee ja marisee kun en anna mennä isojen poikien mukaan. Laitan tiskikoneen päälle
Menen järkkäämään eteisen ja kodinhoitohuoneen jonka lattia on suunnilen kuorrutettu mullalla ja ruohonkorsilla. Kengät ovat hujan hajan ja sikin sokin lattialla (ja niitä onkin saapas-, sandaali- ja lenkkaripari poikineen)
Pikku-Iisak on jo rauhoittunut ja leikkii itsekseen lastenhuoneessa.
11.30: Kalle tulee sisälle valittaen nälkää ja kylmää. Matias kurkistelee ovensuussa. Lupaan pojat sisälle leikkimään.
Laitan eilisen kaalikeiton mikroon. Syömme. Tappelemme siitä, otammeko jätskit jälkkäriksi. Äiti voittaa. Emme ota.
12.00: Tyhjennän tiskikoneen. Tässä välissä kaikkea tyhjäntoimittamista ja poikien komentelua ja riitojen ratkomista.
12.30: Laitan maitoa kiehumaan mannapuuroa varten. Kun menen avaamaan Iidalle (joka tulee koulusta) oven, kiehuu maito yli. Siivoan sotkuja.
Iida leiriytyy jukurttipurkin ja koulukirjojen kanssa keittiön pöydälle pähkäilemään kellolaskujensa kanssa.
13.00: Puuro valmista. Kaisa tulee kotiin.
Iida on luvutuksen partaalla matikanlaskuissaan. Yritän attaa parhaani mukaan.
13.30: Eemeli ja Julius (=kauhukaksikko) tuleat kotiin energiaa pursuten. Olisivat heti rynnänneet naapuriin Eliaksen ja Joonaksen (Matiaksen veljien) kanssa rakentamaan jotain (jos oikein ymmärsin niin majaa/tukikohtaa) mutta lyösn jarrut pohjaan ja ojennan pojille puurolautaset ja komennan tekemään läksyt HETI. (Arvatkaa miten hyviä tuonikäiset ovat manipuolimaan äitejään, melkein annoin jo periksi, niin hyvän puheen pitivät siitä kuinka aivot jaksavat keskittyä läksyihin paremmin ilatruoan jälkeen saatuaan riittävästi engriaa, jota ei kouluruoasta ja mannapuurosta saa. :D)
14.30: Pojat ovat selvinneet läksyistä. Lauri, Henrik ja Anni tulevat kotiin. Pyydän Henrikiä "pelaamaan" vähänaikaa kitisevän pikku-Iisakin kanssa tietokoneella.
Alan kuoria perunoita. Pyydän Lauria imuroimaan.
Ei käy kuulemma. Vetoaa läksyihin, mutta rojahtaa olohuoneen sohvalle. Äidin ja esikoisen kiivasta sananvaihtoa. Lopulta kuukausirahan menetyksen uhalla tarttuu imuriin.
Anni lähtee jonnekkin jonkun kaverinsa kanssa joksikin aikaa kuten itse asian ilmaisee. Ennen kuin pamauttaa oven kiinni kerkeän huikata että kotona ollaan sittenn ennen ruokaa.
15.00: Henrik kyllästyy pikku-Iisakin seuraan ja yrittää häätää äänekkäästi ulvovaa ipanaa kauemmas tietokonnen luota.
Joudun komentamaan kunnolla ennen kuin irrottaa otteensa tietsikkatuolista.
Teen ruokaa, katan pöytää yms.
16.00: Isäukko tulee kotiin, jaa riemunkiljuvan vastaanoton kuopukselta. kerrankin joku joka jaksaa leikkiä hänen kanssaan.
Isä lähteekin kuopuksen pakottamana leikkimään tämän kanssa pikkulegoilla.
Komennan Iidan hakemaan pojat naapurista syömään.
16.45: Kaikki paitsi Anni ovat kotona valmiina aloittamaan ruokailun. lopen isä soittaa Annille joka lupaa olla kotona kymmenenssä minuutissa...
Syömme. Juttelemme. Lapset kinastelevat, leikkivät ruualla. Isi komentaa. Äiti komentaa.
17.00: Iida ja Kaisa siivoavat ruokapöydän. Minä istun sohvalle ja muistutan kolmea vanhinta läksyistään. Luen kirpparilta ostettuja naistenlehtiä...
17.30: Iskä ilmoittaa että jääkaapissa ei ole mitään huomista aamupalaa varten. Minä lähden kauppaan pikku-Iisakin ja Iidan kanssa.
Kalle, Julius ja Eemeli häipyvät naapuriin.
Kaisa,Henrik, Anni ja Lauri (luultavasti) menevät tekemään läksyjään...
Isä saa komennuksen hakea pyykit narulta ja siivota pikku-Iisakin ja Kallen huoneen lattialta legot.
Käymme Iidan ja pikku-Iisakin kanssa katsomassa Iidalle uuttaa syystakkia, ja ruokakaupassa ostamassa huomiselle ruoat.
18.45: Ollaan kotona. Kalle, Eemeli ja Julius yhä naapurissa. Henrik ja Lauri lähtevät jakamaan lehtiä.
(Tässä välissä kaikkea puuhastelua, lasten kanssa leikkimistä ja juttelua. Katsomme mieheni kanssa veilä vähän laskuja ja mies maksaa niitä tietsikalla.
19.45: Pojat tulevat lehtikierrokselta.
20.30: laitan teetä kiehumaan ja iltapalaa pöytään. Iida taas hakemaan pokia naapurista.
Pojat ovat likaisia ja nälkäisiä, niinkuin pikkupoiken kuuluukin. Pikku-Iisak saa mustasukkaisuuskohtauksen kun pojat kertovat miten kivaa heillä oli...
Kaikki syövät ja juovat ja juttelevat ja hosuvat ja häsläävät ja pelkään sydämei pohjasta että joku saa tulikuuman veden rinnuksilleen...
21.00: Pikku-Iisak ja Kalle pesulle ja nukkumaan. iskä menee peittelemään ja lukee iltasadut sun muut.
Isommat lapset käyvät vuoron perään suihkussa.
22.00: Hätistän lapset yläkertaan ja yöpuulle omia aikojaan.
Hetken kuluttua koko talo hiljenee. Vihdoinkin
tarina, jossa ei lapset kuolleet nälkään. ihan normaaleja tinttailevia lapsiakin olivat.
mutta mutta... miksi annat 5, 7 ja 10 vuotiaan olla 3 tuntia illalla naapurissa? ja päivälläkin viettivät siellä (oliko sama naapuri) kauan aikaa. itse karsastaisin moista ravaamista. onko tavallistakin?
olen ehdottomasti sitä mieltä, että 2 tuntia on sopiva vierailuaika puolin ja toisin. ja vielä 3 ipanaa yhtäaikaa naapurille vahdittavaksi...
muuten ihan kivaa päivähälinää ;)
milloin kysyit koululaiselta, miten päivä meni? autoitko ketään läksyissä? milloin pidit pienimpiä sylissä ja luit heille? oikein, et milloinkaan kun päiväsi meni järjetyksen ylläpitoon, ruuanlaittoon ja siivoukseen...
kyllä pienten perheen lapset ovat onnellisia. vanhemmilla on aikaa kuunnella, auttaa, viedä harrastuksiin, olla mukana niissä. itsekin eilen istuin 1,5 tuntia salin reunalla ja ihan vaan seurasin lapseni harjoituksia. ja voi miten hän oli onnellinen, aina välillä piti kurkkia, että näkeekö se äiti varmasti. harkkojen jälkeen mentiin uimaan ja syömään hampurilaiset, siihen tuli mukaan toinenkin omista harkoistaan. ja ennen kuin lähdettiin, katsottiin molempien läksyt ja illalla vielä sängyssä juttelin molempien kanssa kauan koulusta ja muista asioista. milloin suurperheellisellä on aikaa tähän?
No tää kuulosti jo normaalilta perheelämältä. Kiitos!
Jos tekstistä ei ilmennyt, niin pojat leikkivät ulkona ja rakensivat majaa tai muuta sellaista, eikä heistä ollut tietääkseni vaivaa naapurin vanhemmille (Jotka kyllä eivät pane pahakseen lastemme vierailuja puolinja toisin. He ovat asuneet naapurissa niin kauan kuin musitan, ja lapsemme ovat kasvaneet kuin siskoiksi ja veljiksi heidän lapsilleen (joita on 7, viisi oiikaa ja kaksi tyttöä) )
Lapset viihtyvät ulkona puuhaten kaikkea, ajellen mönkkärillä, pyöräillen, rakennellen majoja yms, hyppien narua ja leikkien joskus kokoporukalla kirkkistä tms..
Minä en pyri kahlitsemaan lapsia sisälle peläten vahinkoja ja vaatteiden likaantumisia. Lapsille sattuu ja tapahtuu, ja sitä ei voi estää kahlitsemalla sisälle.
Syömään on tultava, läksyt ja kotityöt tehtävä, ja nukuttava, mutta muun ajan saa olla ulkona jos haluaa (ja jos me vanhemmat tiedetään missä ovat)
Että tämmöistä ;)
Iida autoin läksyissä, kuten tekstistä ilmeni. Kauppareissulla juttelin Iidan ja Iisakin kanssa. Jutella voi missä ja milloin vain. Ei aina tarvi istuutua sohvalle ja pitää lasta sylissä kun haluaa jutella koulusta ja muusta, sen voi tehdä aivan hyvin vaikka automatkalla, kuoriessa perunoita ja silittäessä pyykkiä.
isi luki pienimmille iltasadun. Sen teemme vuorotellen iskän kanssa.
Ruokapöydässäkin voi jutella, kertoa kuulumiset ja koulujutut... Ei päivään tarvi sisällyttää välttämättä kohtaa, jossa lukee että "Nyt juttelen kahden kesken 60 minuuttia sekuntikellolla otettuna vuorotellen kunkin lapseni kanssa" Ei kannata tehdä asioista hankalampia, kuin ne ovatkaan :)
Suurperheessä ei ole ehkä aikaa käydä hampurilaisella kahden kesken kunkin lapsen kanssa. Mutta paljon muuta voi tehdä.
Ja harrastaa saavat sydämensä kyllyydestä melkein mitä vain tahtovat. Mutta lapset itse eivät pidä (enkä pidä itsekään) siitä että on tarkasti määrätty aika ja paikka, jonne mennään tarkalleen määrättynä päivänä harrastamaan tarkalleen tunniksi jotain lajia. Koulu on kuulemma ihan tarpeeksi, kun sinne on apkko mennä tarkalleen määrättyyn aikaan tarkalleen määrättyinä päivinä.
Lapsista on paljon kivempaa hiihdellä silloin kun se sopii, pelata sulkapalloa takapihalla milloin itse haluaa, käydä skeittipistossa tasan silloin, kun itse niin tahtoo, tai mennä ratsastamaan silloin, kun parhaalta tuntuu.
Esikoinen vietiin pienenmpänä jalkapalloon, jota rakasti pelata takapihalla iskän kanssa. Mutta harkoissa ei ollutkaan yhtään kivaa, kun sinne piti lähteä kesken leikin ettei myöhästynyt, ja siellä sai pelata vain sen ajan, kun oli määrätty.
Eli se harrastus sitten jäi. Kaiskin aloitti kerran kuvataidekoulun, mutta samasta syystä sekin loppui. Omassa rauassa on parempi maalailla omassa huoneessa.
Kyllä pienten perheiden lapset ovat onnellisia varmasti myös. Isojen perheiden lapset omalla tavallaan. Ei onnellisuutta voi mittarilla mitata :)
oli kuitenkin 5 vuotias, onko sen ikäinen kyllin vanha olemaan isompien sisarusten kanssa ilman valvontaa ulkona majaa rakentamassa ja ajelemassa mönkärillä. tuota 7 vuotiastakaan en päästäisi ajelemaan ilman valvontaa, en ehkä vanhempaakaan.
ei meilläkään kahlita, mutta normaali varovaisuus näyttää olevan isolapsisessa perheessä tuntematon käsite. lapsi vahtii toista, aikuisia ei missään ja pojat voivat saada päähänsä vaikaa sytyttää kokon palamaan...
niin... kauppareissulla juttelit iidan JA iisakin kanssa, ruokapöydässäkin juttelette. milloin lapsesi saa sinulta ihan henkilökohtaista huomiota. lapsella voi olla asiaa, jota ei halua edes sisaruksille kertoa ja jos tilaisuutta kertomiseen ei tule, se voi jäädä ikusiksi ajoiksi kertomatta jääden vaivaamaan.
totesit itse, että ei ole aikaa edes kahden lapsen hampurilaiskäynnille, miten sitten annat aikaa vain yhdelle.
lapset ovat yksilöitä - ei lauma, jota kohdellaan laumana, kuten teillä.
ja noista harrastuksista. kai lapsikin tajuaa, että on hankala lähteä, jos äiti kiireissään huikkaa, että vaatteet päälle, nyt lähdetään ja samalla tunkee puuroa pienimmäisen suuhun ja vaihtaa vaippaa toiselle. sen lähtemisen voi tehdä niin monella eri tavalla. ja jos vanhemmat eivät olleet yhtään kiinnostuneita harrastuksesta - jäähän se. muu on selitystä. en jaksa uskoa, että ihan jokainen lapsistanne vastustaa sitä kelloa niin kovasti.
Mulla ei oo kun kakas lasta enkä koskaan käy niitten kanssa hampurilaisilla kun se ei oo mielestäni ollenkaan tarpeellista/fiksua.
..tässä annihelenan auta muu kuin antaa muutama lapsista pois, että ehtii hampurilaisella käydä parin kanssa! Mä näkisin, ettei tässä muuta vaihtoehtoa ole, koska lapset ii-han selkeästi kärsivät.
Voi taivas mitä tuomitsemista ja minä-tiedän-kaiken -asennetta!! Varsinkin kun ne lapset nyt kuitenkin ovat jo olemassa, niin mitä moinen JOUTAVA paasaus oikein auttaa! Mun mielestä annihelenan perhe-elämä kuulostaa ihan hyvinvoivalta ja lapset normaaleilta. Ja jatkuvasta kellon kanssa husaamisesta en itsekään pidä! Koulussa ja töissä on kyllä munkin mielestä ihan tarpeeksi.
Ja huom., olen itse vain yhden lapsen äippä, ja JOPA toinenkin saa tulla, jos on tullakseen :) Jaksua annihelena!
..ANNAhelena :)
hampurilaisella käynnistä, vaan ajasta lapsille. minulle tuli kanssa vähän semmoinen massan käsittely mieleen, kun tuota päivää luin. eli lapset eivät olleet ykslöitä, ihmisiä, vaan lapsia monikossa, yhden perheen lapsia, joita myös monikossa käsiteltiin.
lapsethan ovat jo olemassa ja varmasti tulevat elämässään pärjäämään. säälin silti noita pikkuisia, joille jää niin vähän oman äidin aikaa. jokainen uusi ihminen on ainutlaatuinen ja on sen arvoinen, että juuri hänen lähteynyttä hammasta ihastellaan, hänen ensi sanojaan ihmetellään ja suvulle toitotetaan... eräs suureperheen äiti on mm sanonut minulle, että kolmannen jälkeen ei enää hammaskeiju tuonut rahaa ekasta hampaasta ja neljännen jälkeen ei enää muistanut milloin kukakin oli lähtenyt kävelemään ym. pikkujuttuja, mutta lapsille tärkeitä...
Hyvinhän tuo suurperheen arki sujui..kuulosti aivan normaalilta.Jokainen lapsi sai vanhemmiltaan juuri sen ajan, jonka hän sillä nimenomaisella hetkellä tarvitsi.Itsellä vain 5 lasta,tosin uusperheen myötä saanut 2 lasta miehen mukana...ja hyvin meillä ehditään antamaan aikaa kaikille lapsille,tasapuolisesti.Eiväthän kaikki enää aivan pieniäkään ole!
Tiedän kylläkin niitä perheitä,joissa 1-2 lasta..ja vanhemmat aina pois kotoa(töissä,harrastuksissa..muissa menoissa),ja lapset kotona aivan yksin!Siispä nuo muutkin lapset hakeutuvat meille...
ja toivottavasti saatte aikaa myös parisuhteen hoitamiselle!
Meillä on melkein lähestulkoon smanlaista. Aamulla lapset kouluun, teen kotihommia ja hoidan kolmea nuorinta. Laitan lounaan ja siivoan. Lapset tulee koulusta, tekee läksyjä, häipyy tai jää kotiin pelaamaan ja leikkivät ulkona ja rakentelevat, niinkuin sinunkin lapset. Ja ajelevat pyörillä ja ovat illalla pimeäpiilosilla ja ovat ruusunmarjasotaa ;)
Teen ruokaa ja juttelen lasten kanssa ja miehen kanssa ja rentoudutaankin välillä kunnolla. Ja illalla metsästän lapsia pihalta sisälle ja millään eivät raaskisi tulla kun jää kivat leikit kesken :)
Meillä siis on 11 ipanaa, TOSIN kotona asuu enään nuo yhdeksän :)
Ja riemua todellakin RIITTÄÄ :)
Oletko katkera tai kateellinen kun itselläsi on vain kaksi lasta? Älytöntä tuomitsemista tuollainen etteikö sitä aikaa ehtisi viettää lasten kanssa. Mielestäni se on lapsille rikkaus ja suuri ilo kun on paljon sisaruksia, ja kyllä sitä rakkautta ja huolenpitoa voi näyttää ja osoittaa muutenkin kuin että pitäisi ihan vartavasten istua ja keskittyä että no nyt jutellaan ja puhutaan päivän tapahtumista. Koetko itsesi jotenkin paremmaksi äidiksi kuin aloittaja? Tajuatko että suurperheen lapset kasvaa siihen että on paljon sisaruksia ja se on heille ihan normaalia että ei itse olla pääroolissa koko ajan. Sitä paitsi oppivat paljon omatoimisemmiksi elämässä yleensäkin kun ei olla koko ajan paapomassa pukemisessa, pesuilla käynnissä, tms.
Voi kamalaa, eikö tosiaan tuonut hammaskeiju rahaa... ei ole meilläkään koskaan näkynyt mitään rahoja vaikkei suurperhettä olekaan! Siis kellehän nuo nyt on tärkeitä nuo kävelemis- ym. jutut. Eiköhän ne yleensä ole niille vanhemmille eikä lapsille. Ei minulle ainakaan ole tärkeää näin aikuisena tietää että missähän iässä olen lähtenyt kävelemään, eikä sitä omat lapsenikaan ole koskaan kyselleet että millois mä äiti lähdin kävelemään!
Minulla 3 lasta ja kyllä heitä on kovasti tietyssä iässä kiinnostanut tietyt jutut. Esim nyt 7-vuotiaan tyttöni lempipuuhaa on katsella vauva-ajan kuvia ja kysellä, että milloin eka hammas tuli, milloin mä äiti konttasin ym. Ilokseni ne muistan.
En kommentoi, suurperheitä muuten, mutta tietyt jutut kyllä hoidetaan pienissä enemmän lapsia ajatellen.
Poikani luokkakaveri, 10-lapsisesta perheestä oli juuri meillä. He olivat joskus eskariaikoina (nyt ovat tokalla) askarrelleet junan. Pojallani se oli hyllyssä ja tämä kaveri kertoi, vähän haikeasti, että mäkin oon tehny tollaisen, mutta ei sitä enää oo missään, kun pikkuveljet on sen särkeneet.... samoin kerran meinasin tämän saman pojan synttäreille ostaa lahjaksi legoja, niin poikani ehätti väliin ja sanoi: "Ei sinne tuommoisia voi viedä, ne pikkuiset hukkaa ja hajottaa kaikki."
Tukehdu sinä vaan nauruun. Isoilla perheillä on varmasti puolensa, mutta ÄIDIN aika ei kerta kaikkiaan voi riittää kaikille samoin kuin pienemmissä perheissä. Rakkautta varmasti kaikki saavat, mutta sen hoivan kanssa on niin tai näin.
Alkoiko omatuntosi kolkuttaa, kun naurulla sen peitit?
Minulle kanssa tuli mieleen, että lapset tuossa perheessä olivat lapsiLAUMA, yksilöinä heitä ei voitu käsitellä.
Tuntuivathan he pärjäävän, mutta kovin pienestä lapset joutuvat oppimaan, että äiti ei useimmiten ehdikään, vaan pitää turvautua varaäitiin, sisarukseen....
Sinähän tekstissäsi tuomitset pienen perheen lapset avuttomiksi passattaviksi huomionkerjääjiksi. Valitettavasti esimerkiksi koulussa tilanne on toisin päin. Sisareni on opettaja ja aina silloin tällöin hän manaa näitä suurprheen lapsia, jotka ovat koulussa ihan mahdottomia, koska nämä lapset ottavat koulussa sen huomion, mitä eivät kotona saa. Toiset lapset ovat tottuneet, että heitä kotona kuunnellaan ja he saavat vanhemmiltaan aikaa siellä. Suurperheen lapset eivät saa, joten se hoidetaan koulussa.
kovin monet yleistävät, että 1-2 lapsisen perheen äidit ja isät ovat aina poissa kotoa, kun on töitä ja harrastuksia... itse en tunne ainuttakaan sellaista perhettä. Siis sellaista, että vanhemmat olisivat AINA pois. Sen sijaan tiedän muutaman suurperheen, joiden lapset resuavat kavereilla ja vanhemmilla ei ole hajuakaan missä muksut viilettää... ja ei se, että äiti on kotona kaiket päivät, tarkoita sitä, että lapsille annetaan enemmän aikaa, eihän?
Tuntuu, että tiedän teidän perheenne... Asutaankohan samalla paikkakunnalla, ainakin nuo lasten nimet kuulosti hyvin tutuilta. Oliko oikeat nimet vai muutetut?
Kysyin asiaa kahdelta pojistani ja he vakuuttivat että tietävät (eivät siis tunne) Julius, Eemeli ja henrik-nimiset pojat toisesta koulusta paikkakunnaltamme (en mainitse nyt paikkakuntaa enkä kouluakaan) ja ovat kuulemma veljeksiä ja kuvailemani ikäisiä. Ja heillä on kuulemma iso perhe myös (niinkuin itsellämmekin)
Tyttäreni pyhäkoulussa on myös sisarukset I(i)sak ja Kalle ja olen mielestäni vaihtanut pari sanaa joskus näiden äidin (eli sinun) kanssasi.
:D maailma on pieni :)
tai sitten ovat tottuneet saamaan huomiota kotona ja kuvittelevat sen toimivan niin koulussakin. Yleensähän tämä huomionhaku liitetään yksinäisiin lellittyihin lapsiin.
Vähän lapsia tai paljon lapsia tuntuu vaan olevan opeilla samat ongelmat kaikkien kanssa.
Kalle ja Iisak (siis ihan kahdella iillä) ovat pyhäkoulussa kyllä. Ja aika monen äidin kanssa olen juttua vaihtanut, hankala yhdistää heti johonkuhun...
Olemme pienehköstä, n. 14 000 asukkaan kaupungista, täällä on useita alakouluja, yksi yläkoulu.
Niin, ja lasten nimet oli ihan oikeat. Mietin vähänaikaa, ett'ä pitäiikö laittaa muutetut nimet, mutta ajattelin ettei siitä mitään haittaakaan voi olla jos ihan oikeilla nimillä kirjoitan.
Oma nimeni ei ole ihan sama kuin nimimerkkini, mutta samantapainen.
Naapurin lasten nimet on kuitenkin muutettu.
Nyt kun alan muistella niin onko sinun tyttäresi, joka on ilmiesesti samassa pyhäkoulussa, nimikirjaimiltaan E-R.K tai toinen mahdollisuus E.L?
Alkoi itteänikin kiinnostamaan :)
Minäkin olen aina miettinyt miten aika riittää näissä todella isoissaperheissä. Minulla itselläni on välillä huono omatunto kun en kerkeä keskittymään jonkun lapsen tärkeisiin juttuihin tai emme pysty taloudell.tai aikatauluista johtuen menemään johonkin harrastukseen mukaan.
Saat olla täydestä sydämestä onnellinen,että voit tällä tavalla antaa aikaasi ja huomiotasi omalle lapsellesi.
Isoissa perheissä on sitten muita juttuja, joista voi iloita ja olla onnellinen. Esim. omassa perheessäni menemme joukolla johonkin harrastukseen esim. uimaan. rullaluistelemaan, pyöralenkille... Onhan se työläämpää lähteä isolla sakilla ja näissä tapahtumissa ei voi kahdenkeskistä aikaa paljon järjestää. Mutta on myös hauskaa liikkua isossa porukkassa ja tuntea, että tämä on meidän porukka ja me kuulutaan yhteen.
Olen joskus huomannut, että jotkut lapset katselevat haikeina josko pääsisivät joukkoon mukaan. Ei se isossa joukossa oleminen aina pelkästään negat. ole. Siellä mäkkärilläkin olemme käyneet, mukana 5-lasta, muuten ihan hauskaa, mutta kallista.
Kahdenkeskistä aikaa kunkin lapsen kanssa olen järjestänyt esim. tekemällä kotiöitä yhdessä. Esim pyykin lajittelussa hujahtaa aikaa ja lomassa voi rupatella mukavasti. Usei kipeimmistäkin jutuista on helpompi puhua kun puuhastelee jotain, kuin esim jos istutaan jossain "puhesessiossa".
Kaupassa käynnit on myös hauskoja isojen kanssa, varsinkin vaateostokset tai joku muu henk.koht. ostos.
Illalla nukkumaan mennessä järjestyy kaikille aikaa iltarukouksen ja peittelyn yhteydessä.
Totta on tietysti se että isossa perheessä, myös omassani, on hulinaa ja esim. säännöllisen harrastuksen pyörittäminen on hankalaa ja kentän laidalla ei kerkeä paljon seisoa. Lähteminenkin on juuri niin vaikeaa kuin joku täällä kirj. kuvasi... äiti työntää pienelle puuroa suuhun ja vaihtaa yhdellevaippaa jne.. siinä lähtöhalut häviää.
Onhan se kyllä kiireistä silloinkin kun vanhemmat ovat töissä ja harrastukseen lähtö on melkein heti töistä tulon jälkeen, pitäisi keretä syödä, etsiä harrastukseen tarvitt. kamppeet jne... Lapsia ei tarvitse olla kuin se sallittu kaksi.
Pienperheellä on omat ongelmansa ja onnenhetkensä, niin on meillä suurperheilläkin. Minusta eräs ihanin asia monessa lapsessa on välittäminen ja rakastaminen, hellyyden osoittaminen, miten pieninkin perheenjäsen osaa helliä ja halia sisaruksiaan hyvin spontaanisti, ilman erityisopastusta. Myös vuoron odottaminen ja tavaroiden jakaminen ovat asioita, jotka tavallaan "periytyvät", niitä ei tarvitse opettaa.
Ainakin omat lapseni ovat kysyttyjä, suosittuja leikkitovereita ja ajattelen sen johtuvan ison perheen "opetuksista", sosiaaliset taidot, ryhmässä oleminen opitaan varhain. Leikki onnistuu helpommin kun toinen joustaa tarvittaessa, jakaa omastaan ja osaa asettua toisen asemaan. Tämä ei aina suju kuin tanssi ja usein ainokaiset ovat varsin itsep. esim tavaroidensa suhteen.
Minun täytyy allekirjoittaa tämä. Isojen perheiden lapset hakevat huomiota koulussa välllä hyvin negatiivisella tavalla, kun taas muut lapset tyytyvät "massaopetukseen". En voi uskoa muuta syytä, kuin että ne isojen perheiden lapset eivät saa huomita kotona ja sitä haetaan koulusta. Muut lapset taas ovat tottuneet, että isi ja äidit huomioivat kotona eikä tarvitse koulussa esittää niin kauheasti.
Huomionhaku ei nimenomaan liity yksinäisiin, lellittyihin lapsiin, he osaavat yllättävän hyvin toimia ryhmässä ja ottaa muut huomioon. Tämä huomionhaku tuntuu useimmiten liittyvän suureperheiden lapsiin.