Vaimoni käy salilla, jolla treenaa myös eräs melko tunnettu urheilijamies. Vaimo kertoo usein iloisena, miten se mies taas oli siellä. Minä olen laiska sohvaperuna, vaimo taas kovakuntoinen ja tiukka pakkaus. Hänellä voisi olla saumaa tuohon mieheen. Onko tämä nyt lopun alkua? Käyköhän niin, että kohta olen aisankannattaja?
Vaimon kuntosalikäynnit.
Hmm...
61717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
HYWÄ KYSYMYS!!!!!!!!
Vitsaillaan joskus tyttöjen kanssa, että oltiin sen ja sen julkkismiehen kanssa siellä ja täällä. Ei me niitä oikeasti edes ihailla, se on vain ns. läppää. Tuskin vaimosi sulle edes kertoisi, jos olisi tosissaan ihastunut tähän julkimoon. Ole vain iloinen, että hän haluaa jakaa kanssasi kuntosalikokemukset.
miksi en voisi sekaantua mieheen joka ei urheile. Takuuvarmasti joutuisin luopumaan omasta treenistäni, miehinen itsetunto kun ei muuten mokomaa kestä.
Miksi et itse treenaa?
Se on luonnekysymys. Olen enempi penkkiurheilija. Ei vaimokaan silloin käynyt salilla kun tutustuttiin, hän innostui vasta myöhemmin raudan repimisestä. Minua se ei kiinnosta.
Pakko antaa vahva varoitus sinulle. Nimittäin naisilla karkaa helposti ns. mopo lapasesta juuri kuntosalilla katsellessa niitä adoniksia... etenkin jos nainen lähentelee 4 kymppiä, eli alkaa etsiä sitä kadotettua nuoruutta ja vetreyttä. Sieltä salilta sitä nuoruutta löytyy.. ja niitä punttisäijiä jotka panee ilomielin näitä hiukka vanhempia naisia, ja kaikkea muutakin.
Oma muijaki alkoi käydä salilla ja tahti vaan kiihtyi, kohta siellä reissulla meni jo 4 tuntia... alkoi jo vaikuttaa koko avioliittoon ja seksiin ja kaikkeen. Omituiseksi muuttui. Vaikka epäilin koko ajan sitä pahinta, niin luotin vaimoon ettei se nyt mitään ala. Mutta kuinka ollakaan, olihan sillä siellä yksi sälli jonka kanssa oli alkanut suhteeseen, ihan intiimiin sellaiseen. Kyl riemastuin! Avioero oli tosi lähellä, vieläkin on... vittu että nainen voi ollä TYPERÄ!!!
Myönnetään että me naiset ollaan joskus typeriä, mutta miehien kannattaa kurkistaa peiliin ennen ku sanoo yhtään mitään typeryyteen viittaavaa.. Te miehethän yleensä petätte useemmin kuin naiset, kehutte mielummin elokuvissa olevia naisia kauniiksi ja seksikkäiksi, miesten illoissa ryntäätte kuin teini ikäiset strippareita kuolaa.. jos etes kerranki kattoisitte oikeen tarkkaan omaa puolisoanne ja muistelisitte mihin oikein rakastuitte omassanne, mikä on kaunista ja mikä seksikästä jne... voisitte yllättyä, naiselle ei tulisi sitä tarvetta että pitäisi lähteä etsimään miestä joka kohtelisi kuin prinsessaa, nimittäin kotona olisi sellainen jo... eli naisia pitää hemmotella, helliä, hyväillä, kehua jne.. huom ei pelkestään sängyssä!!!!