HIV-tartuntojen määrä kasvanut merkittävästi
Julkaistu 04.09.2006, klo 15.59
Kuva: Ludovic Di Orio/Goodshoot.com
HIV-tartunnat ovat lisääntyneet Suomessa merkittävästi 2000-luvulla. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan etenkin seksin kautta saatujen tartuntojen määrä on lisääntynyt. Kun vuonna 2001 seksivälitteisiä tartuntoja todettiin 53, tämän vuoden loppuun mennessä seksitartuntoja todetaan arviolta yli 100.
Sen sijaan ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa 1990-luvun lopulla puhjennut HIV-epidemia on tällä hetkellä saatu kuriin. Viranomaisten mukaan kiitos kuuluu tehokkaille terveysneuvontapisteille, joissa huumeiden käyttäjät voivat vaihtaa käytetyt ruiskut puhtaisiin, samalla kun he saavat neuvontaa tartuntatautien ehkäisemiseksi.
Seksin kautta saadut HIV-tartunnat ovat lisääntyneet miehillä naisia enemmän. Miesten keskuudessa etenkin matkailuun liittyvät HIV-tartunnat ovat lisääntyneet, mutta myös Suomessa saatujen tartuntojen määrä on kasvanut.
Eniten tartuntoja saadaan Thaimaassa. Viime vuosina kuitenkin myös Venäjältä ja Baltian maista peräisin olevien tartuntojen osuus on noussut siinä määrin, että niiden lukumäärä voi lähivuosina ylittää Suomessa saatujen tartuntojen määrän.
Myös homo- ja biseksuaalisten miesten tartunnat ovat yleistyneet 2000-luvulla. Kansanterveyslaitoksen tänä vuonna tekemän anonyymin esiintyvyystutkimuksen mukaan homo- ja biseksuaalisten miesten ryhmässä 4,6 prosentilla miehistä oli HIV-tartunta. Tauti on heillä yleisempi kuin ruiskuhuumeiden käyttäjillä.
Alle 25-vuotiailla nuorilla on Suomessa todettu toistaiseksi vähän seksiin liittyviä HIV-tartuntoja. Klamydia- ja kondyloomatartunnat ovat nuorilla kuitenkin yleisiä, mikä viittaa siihen, ettei kondomia käytetä riittävästi. Näin ollen nuorten riski saada myös HIV-tartunta on suuri. Nuorilla tartuntoja saattaakin olla enemmän kuin on tiedossa.
YLE24
VAROITUS SEIKKAILIJOILLE !!
KUMIPETTERI
2
1662
Vastaukset 2
- teroterska
käytä siis kumia !!
- hyvin hyvin tyhmiä
Eiköhän se kumin käyttö ole itsestään selvää jokaiselle älykkäälle ja itsestään välittävälle matkailijalle!
"minähän vetelen paljaalla" -ääliöt on luku erikseen; ja nämä näkyy tuolla tilastoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi340969- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69691
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591