Mä vaan

oikeasti pätkähtänyt siihen naiseen!! Uskokaa ihmeessä, sillä tämä tarina vaan on tosi. En edelleenkään puhu pehmeitä. En ole seonnut, enkä minkään huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Olen täysin järjissäni, mutta toivottoman pätkähtänyt. Suorastaan onnettomasti pätkähtänyt, sillä pätkähdykseni kohde on e-d-e-l-l-e-e-n varattu. Pätkähdykseni alkaa M:llä ja päättyy etunimen osalta a:han. Siinä välissä on sitten muutama tähti. Ja tähdistä tulee mieleen silmät. Pätkähdykseni silmät ovat siniset. Pätkähdykselläni on myös hiukset ja ne ovat väriltään vaaleat. En ole nähnyt pätkähdystäni liian pitkään aikaan, lukuunottamatta kuvaansa. Olen kyllä ruvennut muka näkemään pätkähdystäni yhdessä jos toisessa vastaantulevassa naisessa ja äkkinäisesti hetimiten näitä ihastellut, mutta toki hetimiten myös havainnut, että eivät ole pätkähdykseni. Nämä väärät hälytykset olen heti unohtanut. En voi kuitenkaan omaa pätkähdystäni lähestyä vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Tästä syystä siitä ajoittain voihkaisen sitten tänne. Tämä ei sitten oikeasti ollut mikään kovin hauska tarina. Tosi tarinat kun harvoin ovat. Onko ehdotuksia?
2812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikäs se sinun nimesi on? VOit kertoa tietenkin alku kirjaimen ja viimesien sellaisen. JA mistä päin tämä sinun pätkähdyksesi on?

Äänestä
  • Arvaa vaa hei voiksmä muka kertoo hei mun etunimen ekan ja vikan kirjaimen hei! Haloo!! Mulla on niin vähän kirjaimii et samointein voisin laittaa hei koko nimen! Eli arvaas vaa laitanksmä. No voin kertoo, et en laita. Toisil vaa on kato nii vähä kirjaimii. Ja se pätkähdys on täältä pääkaupunkiseudulta, eli paikkakunta on V****a.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oon ihan kirjoitti:

oikeasti pätkähtänyt siihen naiseen!! Uskokaa ihmeessä, sillä tämä tarina vaan on tosi. En edelleenkään puhu pehmeitä. En ole seonnut, enkä minkään huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Olen täysin järjissäni, mutta toivottoman pätkähtänyt. Suorastaan onnettomasti pätkähtänyt, sillä pätkähdykseni kohde on e-d-e-l-l-e-e-n varattu. Pätkähdykseni alkaa M:llä ja päättyy etunimen osalta a:han. Siinä välissä on sitten muutama tähti. Ja tähdistä tulee mieleen silmät. Pätkähdykseni silmät ovat siniset. Pätkähdykselläni on myös hiukset ja ne ovat väriltään vaaleat. En ole nähnyt pätkähdystäni liian pitkään aikaan, lukuunottamatta kuvaansa. Olen kyllä ruvennut muka näkemään pätkähdystäni yhdessä jos toisessa vastaantulevassa naisessa ja äkkinäisesti hetimiten näitä ihastellut, mutta toki hetimiten myös havainnut, että eivät ole pätkähdykseni. Nämä väärät hälytykset olen heti unohtanut. En voi kuitenkaan omaa pätkähdystäni lähestyä vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Tästä syystä siitä ajoittain voihkaisen sitten tänne. Tämä ei sitten oikeasti ollut mikään kovin hauska tarina. Tosi tarinat kun harvoin ovat. Onko ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu