epäpätevistä

opettajista

Täällä on toisinaan käyty kiivasta keskustelua siitä, että epäpätevät opettajat vievät paikkoja ja pätevät ovat työttömänä...

Toki harmittaa niiden työttömien puolesta, mutta mutta...

Työskentelen koulunkäyntiavustajana noin 6000 asukkaan kunnassa erityisluokassa. Erityispuolella on kaksi luokkaa, 1-5 ja 7-9 luokat. Molemmissa on tällä hetkellä töissä muodollisesti epäpätevät henkilöt.

Huom! Muodollisesti... mielestäni nämä henkilöt ovat hyvinkin päteviä ja vanhempien mielestä loistavia, joten onko jotain järkeä ajaa heidät pois??? Sitä paitsi aikoinaan heidät on valittu pätevien hakijoiden puutteessa.

Nyt kunta tekee niin, että kesälomalla laitetaan kunnantoimiston ilmoitustaululle paikka auki jotta nämä opettajat saavat jatkaa - minun mielestäni aivan oikein. He osaavat hommansa mainiosti vuosien kokemuksella ja vanhemmat ovat heihin erittäin tyytyväisiä.

Näin meillä.

21

2916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta kuka on pätevä?

      Takaako muodollinen pätevyys sitä, että ope todella paneutuu työhönsä ja on pystyvä siihen. Mielestäni ei!Kommentoikaa!

    • Pätevä

      Miksi yhteiskunnan rahoja sitten haaskataan opettajakoulutukseen, jos hommaa voi tehdä ilman koulutusta? Lopetetaan samalla kokonaan koulutus ja otetaan opet pärstäkertoimella virallisestikin.

      Ei naurata, jos itse on opiskellut vuositolkulla ja sitten hommat etenee tällä lappu kunnantalon ilmoitustaululle -tyylillä. Pätevät kortistossa, epääpätevät töissä.

      Ajattelen tätä ihan oman ammattikuntani kannalta. Toki uskon, että hyvää porukkaa löytyy epäpätevistäkin. Mutta pitäisi nyt jokin roti olla, että meille koulutetuillekin sitä työtä löytyy.
      Työtön ope

      • Ope itsekin

        Eiköhän se asia kuitenkin ole niin, että yksikään epäpätevä ei saa VIRKAA - ja hyvä niin, viran tuo koulutus ja kokemus. Mutta toisaalta edes sijaisuutta ei epäpätevälle anneta, jos pätevä hakija löytyy. Joten sinuna en nyt noin pillastuisi. Totuus on kuitenkin se, että useat muodollisesti epäpätevät ovat valtavan taitavia opettajan työssään. Koulutus ei tuo sitä särmää opettajan persoonaan, joka hällä on jo Luojan tahdosta. Olen vakaasti sitä mieltä edelleenkin, että opettajan työ on yksi kutsumusammateista, mutta tämä kutsumus ei saa olla se kesäloma... Koulutus on opettajale hieno juttu ja välttämätönkin, toisaalta vasta kokemus opettaa työn todellisuuden.

      • Työtön opettaja
        Ope itsekin kirjoitti:

        Asiahan olisi kunnossa, mikäli muodollisesti pätevä ope ohittaisi virantäytössä epäpätevän. Näin ei kuitenkaan aina käy. Kunnat löytävät mitä mielenkiintoisimpia väyliä toteuttaa säästöjä opettajien palkkakustannuksissa. Esimerkiksi itse olen elävä esimerkki siitä, että todellakin muodollisesti epäpätevä ylioppilas VOI saada vuoden kestävän sijaisuuden, vaikka työtä hakemassa olisi pätevä opettaja.

        Minut syrjäytti tyttönen, joka on kolmesti pyrkinyt OKL:een huonolla menestyksellä. Tämä tarina on tosi, vaikken kyllä olisi itsekään uskonut, että tällaista voi sivistyneessä Suomessamme tapahtua.

        Työtön luokanope

      • huguenot
        Työtön opettaja kirjoitti:

        Just joo, voivatko säästätoimet mennä enää härskimmäksi! Käsittääkseni vuoden mittaiseen sijaisuuteen tulee lain mukaan valita pätevä opettaja, mikäli sellainen on tarjolla. En ymmärrä, mitä rehtorien päässä oikein liikkuu. Ilmeisesti ajattelevat munillaan.

      • Anonyymi
        Työtön opettaja kirjoitti:

        Asiahan olisi kunnossa, mikäli muodollisesti pätevä ope ohittaisi virantäytössä epäpätevän. Näin ei kuitenkaan aina käy. Kunnat löytävät mitä mielenkiintoisimpia väyliä toteuttaa säästöjä opettajien palkkakustannuksissa. Esimerkiksi itse olen elävä esimerkki siitä, että todellakin muodollisesti epäpätevä ylioppilas VOI saada vuoden kestävän sijaisuuden, vaikka työtä hakemassa olisi pätevä opettaja.

        Minut syrjäytti tyttönen, joka on kolmesti pyrkinyt OKL:een huonolla menestyksellä. Tämä tarina on tosi, vaikken kyllä olisi itsekään uskonut, että tällaista voi sivistyneessä Suomessamme tapahtua.

        Työtön luokanope

        Kysymyksessä lienee sopiva opettaja työn antajalle.Itse kävin koulut rimaa hipoen laiska vetelys olin.Työ urani suoritin huolella työn antajaa aina kunnioittaen.Työ tekijästään kertoo.Pätevyystason myös.Pärjäsin hyvin noiden Suomalaisten joukossa.Työtilaisuuksia löytyi monia ulkomaita myöden.Suuria ja pieniä yrityksiä joukossa.

      • Anonyymi

        Onnistuu ruotsinkielisesä koulussa jossain sisämaassa. Kuulemma siellä on reilusti yli puolet epäpäteviä opettajia. On kouluavustajia ym. Ainoa pätevyys heillä on parempi ruotsinkielen taito, ovat suomenruotsalaisia.
        Ilkeät vanhemmat etsivät virheitä opettajan kielitaidosta, jos sattuu olemaan pätevä opettaja mutta suomenkielinen.
        Vaihtuvuutta esiintyy opettajakunnassa. Tuollaisessa koulussakin on häirikköoppilaita.

      • Anonyymi
        Ope itsekin kirjoitti:

        Eiköhän se asia kuitenkin ole niin, että yksikään epäpätevä ei saa VIRKAA - ja hyvä niin, viran tuo koulutus ja kokemus. Mutta toisaalta edes sijaisuutta ei epäpätevälle anneta, jos pätevä hakija löytyy. Joten sinuna en nyt noin pillastuisi. Totuus on kuitenkin se, että useat muodollisesti epäpätevät ovat valtavan taitavia opettajan työssään. Koulutus ei tuo sitä särmää opettajan persoonaan, joka hällä on jo Luojan tahdosta. Olen vakaasti sitä mieltä edelleenkin, että opettajan työ on yksi kutsumusammateista, mutta tämä kutsumus ei saa olla se kesäloma... Koulutus on opettajale hieno juttu ja välttämätönkin, toisaalta vasta kokemus opettaa työn todellisuuden.

        Joissain kouluissa sijaisuuksiin käytetään tahallaan epäpäteviä, koska kunta/kaupunki säästää palkkakuluissa.

    • Ex-ope

      Ei kuntaa kiinnosta palkata niitä epäpäteviä. Kuntaa sen sijaan kiinnostaa se, että epäpätevälle voidaan maksaa pienempää palkkaa. Ja jos oikea säästötarve tulee, voidaan tuo pienempi palkka jättää vielä kesän ajalta maksamatta, epäpätevää kun ei voida nimetä toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen vaan vain enintään vuodeksi kerrallaan.

      Jos pätevälle ja epäpätevälle pitäisi maksaa yhtä paljon, käytäntö voisi muuttua melko nopeasti. Tai sitten asian voisi hoitaa niin, että jokaista epäpätevää opettajaa kohden valtionosuuksista vähennettäisiin summa, joka vastaa epäpätevän ja pätevän palkan erotusta sosiaalikuluineen ja muine maksuineen. Nykykäytäntö jatkuu niin kauan, kun kunta voi säästää toimimalla väärin.

      Kuntaa voi muuten yrittää painostaa pyytämällä julkisuuslain nojalla yhdelmää virkaa hakeneiden henkilöiden ansioluetteloista. Samalla tavalla julkista tietoa on se, kuinka paljon kustannuksia virkailmoittelusta on kunnalle aiheutunut. Jos osoittautuu, että useamman vuoden ajan hakijoita per virka on ollut vain yksi, ja tämäkin epäpätevä, voidaan osoittaa melko helposti, että kunta ei ole edes pyrkinyt löytämään päteviä hakijoita, etenkin, jos virkailmoittelukulut ovat samalla nolla euroa. Ilmoitustaululle kuulutuksen kiinnittäminen kun ei maksa mitään.

      • Työkkärikamaa

        Pyysin yhteenvedot hakijoista. Halvin valittiin avointa virkaa hoitamaan. Kokeneemmat ja pätevämmät jäivät nuolemaan näppejään. (En väitä, että olisin itse ollut se paras. Mutta huomasinpahan vain, että valittua -reksin kaiffaria- pätevämpiä tajolla olisi ollut montakin. Valitun erikoistumisaineet ja virkailmoitus eivät mätsänneet millään tasolla etc.)

        Ja sen jälkeen, kun olin pyytänyt tietoja hakijoista, ei tarvinnutkaan enää töitä pyydellä yhtään mistään. Oma kunta sanoi suoraan, että sinunlaiselle töitä ei ole. Ja sanahan kiirii.

        Jos oikeuksiasi peräät, et enää saa mistään työtä.

        Toisaalta voi tietysti miettiä, mikä on tärkeintä: se, että saa pätkätöitä ja pysyy hiljaisena vai se, että on on avoin mutta köyhä.
        Jotenkin tuntuu, että jatkuva nöyristely koulutoimenjohtajien ja rehtoreiden edessä ei ole oikein. Mutta tiedä häntä.

      • Maisteri

        Kuntaa kiinnostaa myös se, kenen puolisoita nuo epäpätevät ovat. Esimerkiksi insinöörien ja lääkärien puolisot toimivat monesti epäpätevinä opettajina, koska ilman heidän työllistämistään voi kuntaan vaikeasti saatavat, muuallekin kelpaavat henkilöt lähteä pois.

      • Ex-ope
        Työkkärikamaa kirjoitti:

        Pyysin yhteenvedot hakijoista. Halvin valittiin avointa virkaa hoitamaan. Kokeneemmat ja pätevämmät jäivät nuolemaan näppejään. (En väitä, että olisin itse ollut se paras. Mutta huomasinpahan vain, että valittua -reksin kaiffaria- pätevämpiä tajolla olisi ollut montakin. Valitun erikoistumisaineet ja virkailmoitus eivät mätsänneet millään tasolla etc.)

        Ja sen jälkeen, kun olin pyytänyt tietoja hakijoista, ei tarvinnutkaan enää töitä pyydellä yhtään mistään. Oma kunta sanoi suoraan, että sinunlaiselle töitä ei ole. Ja sanahan kiirii.

        Jos oikeuksiasi peräät, et enää saa mistään työtä.

        Toisaalta voi tietysti miettiä, mikä on tärkeintä: se, että saa pätkätöitä ja pysyy hiljaisena vai se, että on on avoin mutta köyhä.
        Jotenkin tuntuu, että jatkuva nöyristely koulutoimenjohtajien ja rehtoreiden edessä ei ole oikein. Mutta tiedä häntä.

        Miksi pyysit yhteenvedon omalla nimelläsi? Julkisuuslain mukaan tiedot voi pyytää myös anonyymisti. Voit myös käyttää ns. bulvaania tietojen pyytämiseen.

        Samoin keskustelut kunnan kanssa kannattaa nauhoittaa. Jos sinulla olisi sanelukoneen nauha, jossa kunta toteaisi, että "sinunlaisellesi ei töitä ole", niin eiköhän joku hermostuisi tuosta nauhasta.

        "Jos oikeuksiasi peräät, et saa mistään työtä". Bullshit. Jos kaikki pätevät hakijat pyytäisivät AINA tuon yhteenvedon virkaa hakiessaan (sitä voi sitten käyttää vaikka takapuolen pyyhkimiseen, jos muuta käyttöä ei keksi), käytäntö voisi muuttua. Niin kauan kuin ollaan lampaita ja annetaan toisen osapuolen tehdä mitä lystää, toinen osapuoli taatusti käyttää tilanteen hyväkseen.

        Itse en muuten enää ole opetusalan tehtävissä, vaikka pätevä opettaja olenkin. Yksityinen maksaa huomattavasti parempaa palkkaa, ja työilmapiiristä ja muista eduista ei voi puhua edes samana päivänä.

        Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista toteaa 23. pykälässä seuraavaa. Huomionarvoista on se, että epäpätevä voidaan nimittää yli kuuden kuukauden määräajaksi vain, jos päteviä ei ole saatavilla. Jos kunta toistuvasti syyllistyy tähän, päätöksen tehnyt virkamies on saattanut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta on määritelty rangaistus rikoslaissa.

        23 §
        Väliaikaisesti opetusta antavan henkilön kelpoisuus
        Sen estämättä, mitä muualla tässä asetuksessa säädetään, opetusta voidaan väliaikaisesti enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Tällainen henkilö voidaan kuitenkin määrätä antamaan opetusta yli kuuden kuukauden ajaksi vain, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole määräystä annettaessa saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy.

    • asennetta

      Näin ei kannata puhua tällä palstalla vaan tosiaankin korkeintaan kadunmiesten kuullen: Koska kerran päteviä opettajia ei ole saatu, on pyrittävä takaamaan se, että epäpätevillä on todellinen onnistumisen mahdollisuus työssään. Tähänhän vaikuttaa suuresti oppilaiden ja vanhempien asenne.

      Siihen se solidaarisuus saa sitten mielestäni loppuakin. Itse en ole toiminut päivääkään pitempään kuin on suotavaa edes osittain epäpätevänä vaan olen saanut tai ottanut kenkää. Eikö sinun juttusi ole omiaan vääristämään kilpailua työpaikoista? Kohta ei ole enää mitään, mitä koulutettu opettaja hakisi pätevänä tai vähemmän pätevänä tilapäisratkaisuna.

      Kohta meillä on oppilaat, vanhemmat, koulunkäyntiavustajat ja nuoret opettajat, jotka eivät tiedä, millaista olisi työskennellä pätevän opettajan johdolla tai rinnalla.

      • kariromanows

        Jos perushoitaja ym valitaan tekemään sairaanhoitajien työtä koska sairaanhoitajia ei muka löydy niin sairaanhoitaja voi vetää asian käräjäoikeuteen ja vaatia mukavat vahingonkorvaukset.OAJ taasen on sotkenut tässäkin opettajien mahdollisuudet ja kuntiin palkataan epäpäteviä pätevien sijaan yli kuudeksi kuukaudeksi eli käytännössä eliniäksi.
        Käytännössä vain lukion käynyt voi olla yli 10 vuotta sijaisena ja pätevät maisterit voivat luukuttaa sossua työn sijasta.Kiitos OAJ:n

      • työtön opettaja
        kariromanows kirjoitti:

        Tiedän, että Eki saa hyvää liksaa, mutta varmaan näön vuoksi ainakin jonkun opetustyöläisenkin etuja ay-järjestön tulisi ajaa. Tuota noin, kenen etua oaj ajaa ihan oikeasti.

        Mitä olen oman kuntani oaj-aktiiveja kuunnellut, niin he eivät näy edes ymmärtävän, että pitäisi olla työntekijän, ei työnantajan puolella kiistatilanteissa. Eräs sinänsä mukava opettaja oikein punastellen kertoi päässeensä juttusille kaupunginjohtajan kanssa. Voi, se olikin ollut hänen elämänsä huippuhetki. Se, että kaupunkimme johtajat palkkaavat opetustyöhön epäpäteviä, ei hetkauta edes paikallisia oaj-aktiiveja. Ja toisaalta pätkätyöläistä ei tietenkään edes oteta paikallisjärjestöihin...

        Monesti mietin, että mistä sitä apua oikeasti saa, kun sitä ei ainakaan liitolta saa. Mitä varten me rahoitamme tällaista megaisoa organisaatiota nimeltä oaj, kun se kuitenkin vain huonontaa toimillaan meidän työolojamme.

      • vain Ekin etuja
        työtön opettaja kirjoitti:

        OAJ:n kouluttamat luottamusmiehet ajavat tosiaan vain työnantajan etua ja porukat vaan hiljaa katselee toimintaa vierestä. Opetusalalla on todella huonot luottamusmiehet, jotka hekin ajavat ilmeisesti vain omia etujaan ja nuoleskelevat sopivaan suuntaan eli ylemmäs. Odotan kuplan puhkeamista.
        Opettajilla pitäisi olla ihan toisenlainen liitto,mutta, mutta vain harvat tuntuvat olevan touhukkaista omaneduntavoittelijoista huolissaan. Sinun rahoillasi he tämä sirkuksen järjestävät. Taitaa olla harvassa ne opettajat, jotka eivät tähän liittoon kuulu.

    • lehtori...

      ..Mutta teen valtavasti työtä, jotta täytän minulle annetut saappaat. Minulle on kunnia asia saada oppilaat omaksumaan oppisisällöt.

      Olen valmis maisteri, kunhan graduni saan loppuun. Laadullisesti opetuksen pitäisi olla pätevää. Joillekin kuitenkin se paperi sokaisee niin, että lapsi heitetään pesuveden mukana.

      • asennetta

        Kirjoitin jo tuolla ylempänä, että pitäisi välttää tekemästä lapsille karhunpalveluksia tämän pätevyyskysymyksen vuoksi. Tuskin sinun tilannettasi kukaan paheksuu, jos olet haun kautta tullut valituksi eikä kelpoisia ole ollut. Toivotaan, että saat sekä kelpoisuuden että vakituisen työpaikan mahdollisimman pian.

        Teikäläiset ovat riesana yliopistopaikkakuntien liepeillä hakuvaiheessa. Itse en ole esim. Helsingistä työpaikkaa tarvinnut tähän päivään mennessä, vaikka olen tässä lähistöllä asunut pitkään ja käväissyt Helsingissä myös pedagogiset opintoni opetusharjoitteluineen suorittamassa. Olen kuitenkin joskus hakenut töitä sieltä tai lähistöltä pääradan varresta, joten tiedän mistä puhun.

        Nyt sitten ihmettelenkin kovasti, että miksi Helsingissä lehtijutun perusteella valmiit opettajat kuitenkin odottelevat vuosikausia vakituisia virkoja ja kovaa kilpailua käydään määräaikaisistakin tehtävistä. Tällaista juttua luin vuosi tai pari sitten Hesarista.

      • Työtön luokanopettaja
        asennetta kirjoitti:

        Omassa radanvarsikaupungissani homma etenee seuraavasti:
        muodollisesti päteviä työhaluisia opettajia on kortistossa. Silti opetusta hoitavat epäpätevät ihmiset. Luulisi tämän olevan mahdotonta, mutta ei se ole. Paikkoja ei laiteta hakuun lainkaan!!

        Itse asiassa seurailin ihan kaupunkini nettisivuilta koulutoimen hommeleita tänäkin syksynä. Kaupunkiin perustettiin lukuvuodeksi 06-07 yksi uusi alakoulun opetusryhmä. Jäin odottelemaan, koska openpaikka tulee hakuun. Ei tullut ollenkaan. Tänään törmäsin erääseen yo-tyttöön, joka kuulemma oli tuon työn saanut. Ko. tyttö on ihan mukava ja varmasti osaa opettaa. Silti hiukan ihmetyttää, kuinka hänet hommaan otettiin, kun esim. sijaislistoillakin on ainakin yksi muodollisesti pätevä opettaja (eli mä).

        Tämä ei ole ainoa tilanne, jossa epäpäteville työt jaellaan. Näyttää siltä, että kautta linjan töitä ei hakuun panna: tiskin alta niitä töitä sitten tarjoillaan niille kenelle tarjoillaan. En tiedä, minkä lain nojalla kaupungissamme tällaista harrastetaan. Tietäisikö joku muu?

        Niin...ja lienee sanomattakin selvää, että oaj:n luottamusmiehet eivät asiaan puutu. Mikähän vetää ihmisiä luottamusmiehen hommiin, jos se oman ammattikunnan puolustaminen ei ole sydäntä lähellä? Jos joku tietää, niin vastaisiko hän ystävällisesti?

    • Anonyymi

      Tällainen ikivanha viestiketju tuli vastaan. On varsin mielenkiintoista, että mikään ei tunnu muuttavan asiaa millään aikavälillä. Jotkin asiat ovat ikuisia, kiveen hakattuja.

      Erikoisin esimerkki, joka on omalle kohdalle osunut, on olult sellainen, että koulussa oli jo töissä samanaikaisesti sekä kouluttautuneita, että sellaisia, jotka eivät ole edes aikoneet hakea oikeastaan mihinkään asiaan liittyvään koulutukseen. Yllättäen seuraavana lukuvuotena ainoastaan nämä jälkimmäiset olivat jäljellä. Useita tehtäviä täytettiin edes kertomatta kouluttautuneille ihmisille, jotka siis olivat jo koulussa töissä, että paikkoja avautuisi ja tehtäviä aiotaan täyttää jo koulussa olleilla sijaisilla ja määräaikaisilla.

      Tietenkin yleisesti ajateltuna on niin, että johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen saa helpommin töitä tietyltä alalta kuin sellainen, joka ei ole edes aikonut kouluttautua kyseiselle alalle. Pelkän sukulaisuuden tai tuttuuden perusteella valittu ihminen ei voi lähteä ihan mihin tahansa hakemaan samoja hommia ainakaan hyvällä menestyksellä.

      Jos sukulaisuus ja tuttuus on merkittävin eri ammatteihin pätevöittävä tekijä, Suomessa kannattaisi karsia rajusti varsinkin korkea-asteen koulutusta. Se on vain ajan ja rahan hukkaamista. Olisi aika jännittävää mennä esimerkiksi sellaisen 20-vuotiaan kirurgin toteuttamaan leikkaukseen, joka on valittu tehtäväänsä suoraan lukiosta, koska on sairaalan hallintojohtajan sukulainen. Sitten joku vaikka 50-vuotias oikeasti kirurgi-ihminen juoksee koko päivän leikkaussalista toiseen kertomassa, mitä pitää tehdä ja mitä mikäkin asia tarkoittaa. Tätä viimeksi mainittua tapahtuu monissa kouluissa usein. Lopulta siitä saattaa saada lähinnä vain veetuilua osakseen ja saattaa jäädä jopa työttömäksi.

    • Anonyymi

      Onko luokat nykyisin vain ja ainoastaan erityisluokkia.Opettaja parka joutuu kestämääm oppilaita joilta kotikasvatus puuttuu kokonaan.Pedakogin työ vaikeutuu jos ja kun oppilaissa on joukossa jotka keräävät huomiota kesken oppitunnin häiritsemällä oppityötä. Pahimmat välistävetäjät tulevat lapsen omasta kodista.Voi hemmetti sentään opetus rauha mikä pitäisi olla turvattu kaikkialla.Tähän on tultava jokin tolkku.Politikkojen annetta työkalut ja rauha myös opettajille.Sivuraiteilla kilkuteltu jo vuosikymmeniä .Yritetään etsiä syyllisiä tekemättä asian ytimelle mitään.Opettajat jakaa hymynaamoja hammasta purren.Turvatakseen oman työpaikkansa.Sinkkonen voisitte arvon herra antaa vinkit lapsen oikealle kotikasvatukselle.Tietokone/puhelin ei lasta kasvata.Turhat pulinat pois.Kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe